Oikeuden pitää myös näyttää toteutuvan
Anglosaksisessa oikeusperinteessä on vanha lause: oikeuden ei riitä toteutua, sen pitää myös näyttää toteutuvan. Lause tunnustaa, että kansalaisen luottamus syntyy tavasta, jolla lopputulokseen päädyttiin. Tuomio voi olla oikea ja silti kelvoton, jos sen antoi ihminen, joka istui liian lähellä. Suomessa lause kääntyy harvoin, koska luotamme instituutioihin enemmän kuin useimmat kansat. Juuri siksi kannattaa katsoa tapausta, jossa lähes kaikki, mitä oikeudesta voi lukea, on julkista ja silti kuva jää vinoksi.
Pikkukaupungissa Satakunnassa surmattiin mies kotonaan joulukuussa 2006. Hän oli työskennellyt henkilöstönkehityspäällikkönä kuparitehtaalla, joka oli irtisanonut 400 ihmistä. Hän oli kertonut saaneensa uhkauksia. Poliisi etsi ulkopuolista tekijää kaksi vuotta ja otti yli 700 ihmiseltä DNA-näytteen, mikä oli Suomen rikoshistorian laajin massatestaus. Läpimurtoa ei tullut. Kesällä 2008 tutkinnanjohtaja vaihtui. Tärkeimmäksi tutkintalinjaksi nostettiin se, että tekijä oli uhrin vaimo. Siitä alkoi seitsemän vuoden oikeudenkäynti, jonka jokainen vaihe on julkinen. Rakenne, joka sen ympärillä oli, on myös julkinen. Sitä vain harvoin luetaan yhtenä kuvana.
Sama kaupunki, monta tuolia
Surman tapahtuessa Suomen sisäministeri oli tuon saman kaupungin valtuuston jäsen, valittu ensimmäisen kerran vuonna 1989. Hän oli toiminut valtuuston puheenjohtajana kahteen otteeseen ennen ministerikauttaan ja istui maakunnan kauppakamarin valtuuskunnassa 17 vuotta. Ministerinä hänen vastuullaan oli maan poliisitoimi: nimitykset, valvonta ja viime kädessä se, että esitutkinta tehdään asianmukaisesti. Hän puolusti julkisesti poliisin toimintaa surman tutkinnassa. Suomi on maa, jossa ministeri on usein oman kuntansa valtuutettu. Vakava rikos omassa kotikunnassa asettaa paikallisen johtajan paineeseen, koska kunnan maine, asukkaiden turvallisuuden tunne ja oma asema ovat vaakalaudalla. Sama henkilö kansallisena sisäministerinä ei voi enää seistä tapauksesta etäällä, vaikka tahtoisi.
Alkuperäinen tutkinnanjohtaja ehdotti jo keväällä 2007 jutun siirtämistä keskusrikospoliisille, koska tapaus oli osoittautunut tavanomaista vaikeammaksi. Silloinen läänin poliisikomentaja tyrmäsi ajatuksen. Kesällä 2008 tapahtui kaksi asiaa lähes yhtä aikaa. Valtioneuvosto nimitti saman komentajan poliisiylijohtajaksi sisäministerin esittelystä. Hän aloitti virassa elokuun puolivälissä. Hänen poikansa oli aloittanut sisäministerin erityisavustajana marraskuussa 2007, siis juuri ennen isänsä nimitystä. Samana kesänä tutkinnanjohtajuus siirtyi uudelle miehelle. Tutkinnan suunta kääntyi ulkopuolisesta tekijästä leskeen.
Ajallinen yhteensattuma on silmiinpistävä. Uusi poliisiylijohtaja, jonka poika on juuri ollut sisäministerin avustajana, aloittaa virassaan samaan aikaan, kun paikallinen murhatutkinta kääntyy täysin uuteen suuntaan. Ministeri on samalta paikkakunnalta kuin murha. Hän on juuri esitellyt uuden poliisiylijohtajan nimityksen. Tutkinta ottaa samaan aikaan uuden suunnan. Miksi juttu ei siirtynyt, vaikka alkuperäinen tutkinnanjohtaja sitä esitti? Miksi suunta muuttui juuri tässä vaiheessa? Kysymyksiin ei ole julkista vastausta. Juuri se on ongelma. Läpinäkyvyyden puute ei ole yksittäisten ihmisten vika vaan järjestelmän ominaisuus.
Rakenne näkyy vasta, kun tuolit asetetaan rinnakkain. Ministeri, joka vastaa poliisista, on tapahtumakunnan pitkäaikainen poliittinen johtaja. Poliisiylijohtaja, joka vastaa koko poliisista, on juuri se, joka piti jutun paikallisissa käsissä. Heidän välillään kulkee perheside avustajan kautta. Yksikään näistä ihmisistä ei ole tehnyt päätöstä, jota voisi osoittaa sormella. Jokainen heistä oli silti liian lähellä, jotta ulkopuolinen voisi sanoa, että etäisyys oli olemassa.
Henkilöön katsomista on myös se, ettei voi olla katsomatta, koska tuttu istuu jokaisessa pöydässä.
Kun ulkopuolista ei löydy
Poliisilla on kaksi tapaa päättää henkirikostutkinta: löytää tekijä tai jättää juttu avoimeksi. Kolmas tapa on se, että juttu siirretään jollekulle, joka näkee sen tuorein silmin. Jäljelle jää toinen, jos kolmas tapa torjutaan eikä ensimmäinen onnistu 700 näytteen jälkeen. Avoimeksi jäävä henkirikos on pienelle paikkakunnalle ja sitä tutkivalle laitokselle julkinen epäonnistuminen paikassa, jossa kaikki tuntevat toisensa.
Tutkinnanjohtajia yhdisti pikkupitäjä. Pienessä yhteisössä ihmiset ovat käyneet samaa koulua, kuuluneet samoihin yhdistyksiin ja heidän perheensä ovat tunteneet toisensa. Se ei tee kenestäkään epäpätevää. Se tekee objektiivisen etäisyyden vaikeaksi ylläpitää ja pitää ulkopuolisen silmän poissa alusta loppuun. Jatkuvuudessakin on merkitykselliset hyötynsä.
Kesän 2008 tutkinnanjohtajasta kerrotaan, että hän totesi julkisesti, ettei hänen pitkän uransa aikana ollut yhtään ratkaisematonta henkirikosta. Lause paljastaa paineen, joka tutkintaan kohdistui. Poliisilaitoksella, syyttäjänvirastolla ja tuomioistuimella on maine, jota ne suojelevat. Ratkaisematon murhajuttu ei ole vain yksi epäonnistuminen vaan julkinen häpeä koko organisaatiolle. Pienellä paikkakunnalla, jossa maine on kiinni henkilössä, paine moninkertaistuu. Ulkopuolisen tekijän löytäminen oli osoittautunut mahdottomaksi. Siirto keskusrikospoliisille olisi ollut myöntäminen siitä, että paikalliset voimat eivät riitä. Avoimeksi jättäminen olisi ollut julkinen epäonnistuminen. Leski oli ainoa aikuinen talossa. Hän oli myös ainoa henkilö, jonka syyllisyys ei vaatinut uusia näytteitä. Häneen kohdistettiin pakkokeinot, jotka on tarkoitettu järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan, ei tavalliseen perheenäitiin.
Ilmapiiri tehtiin näkyväksi jo aiemmin. Poliisi pidätti tutkinnan alkuvaiheessa paikallisen näyttelijän, jonka sisäministeri tunsi henkilökohtaisesti. Ministeri antoi medialle lausunnon otsikolla "Kova järkytys" ja antoi epäillylle julkisen suosituksen. Juuri ennen lesken pidätystä syyttäjät viettivät virkistyspäivää ja kävivät katsomassa vapautetun epäillyn näytelmää. Puolueen asianajajat kommentoivat tapausta julkisesti kesken tutkinnan. Media keskittyi lesken persoonaan ja sai hänet näyttämään syylliseltä ennen tuomiota. Kukaan ei antanut kenellekään käskyä. Kaikki tiesivät, mihin suuntaan tarina kulki.
Kolme kertaa kaksi vastaan yksi
Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi lesken murhasta elinkautiseen marraskuussa 2010 äänin 2–1. Vaasan hovioikeus vapautti hänet yksimielisesti heinäkuussa 2011. Korkein oikeus palautti asian käräjäoikeuteen lokakuussa 2012. Käräjäoikeus tuomitsi uudelleen joulukuussa 2013 äänin 2–1. Hovioikeus vapautti helmikuussa 2015 äänin 2–1. Korkein oikeus hylkäsi kaikki valituslupahakemukset joulukuussa 2015. Vapauttava tuomio jäi voimaan. Sama aineisto, viisi ratkaisua, kolme äänestystä. Tuomareiden enemmistö vaihtui sen mukaan, kuka istui pöydän ääressä.
Toisessa käräjäkäsittelyssä 2013 yksi tuomareista oli kotoisin samasta kaupungista kuin ministeri ja toimi samassa paikallisyhdistyksessä. Hän oli entinen syyttäjä, siirtynyt käräjätuomarin virkaan vasta hiljattain. Esteellisyys ei oikeusperiaatteissa vaadi todistetta puolueellisuudesta. Riittää, että ulkopuolinen tarkkailija voisi perustellusti epäillä tuomarin kykyä olla puolueeton. Sama pieni kaupunki, puolue, puolueyhdistys ja yhteiset piirit ylittävät sen kynnyksen yhdessä. Kysymystä ei nostettu ääneen, mutta kulisseissa kyllä.
Vapauttavassa tuomiossaan hovioikeus arvosteli poliisin esitutkinnan puutteita, erityisesti teknistä rikostutkintaa. Sisäministeri tiedotti asiasta itse ja lupasi, että vastaavalta vältytään jatkossa. Leski oli jo vuonna 2012 pyytänyt tutkintaa siitä, miten esitutkinta oli tehty. Kihlakunnansyyttäjä päätti joulukuussa 2013, ettei esitutkintaa toimiteta. Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi heinäkuussa 2014 saman. Tuomioistuin siis totesi tutkinnan puutteelliseksi. Syyttäjälaitos päätti kahdesti, ettei puutteita tutkita. Ne ovat saman valtion kaksi kättä.
Alkuperäinen tutkinnanjohtaja tuomittiin käräjäoikeudessa helmikuussa 2014 virka-aseman väärinkäytöstä 80 päiväsakkoon tunnistamistilaisuudesta, jonka seurauksena sivullinen joutui epäillyksi. Hovioikeus vapautti hänet, eikä korkein oikeus ottanut asiaa käsittelyyn 2016. Toimittaja kirjoitti helmikuussa 2013 lehteen artikkelin seksuaalirikosjutun hatarista perusteista. Käräjäoikeus tuomitsi hänet törkeästä kunnianloukkauksesta 100 päiväsakkoon ja määräsi tuomion salaiseksi. Helsingin hovioikeus hylkäsi syytteen heinäkuussa 2018 ja totesi toimittajan omien sanojen mukaan, ettei artikkelissa ollut virheellisiä tietoja. Hän oli kirjoittanut totuuden ja pystyi todistamaan sen. Se, joka sanoo ääneen, mitä hovioikeus myöhemmin sanoo perusteluissaan, maksaa ensin itse. Jokainen, joka asettui lesken puolelle, sai vaikeuksia. Tuomioita annettiin salaisina.
Syyllisen syyttömäksi ja syyttömän syylliseksi tekijä ovat kumpikin Herralle kauhistus.
Sananlaskut 17:15
Jae ei erottele tahallista ja tahatonta. Rakenne, joka tuottaa väärän tuomion ilman että kukaan tahtoo sitä, on jakeen edessä sama kuin tahallinen.
Sivuprosessi, joka kesti 15 vuotta
Heinäkuussa 2011, samassa kuussa, jona hovioikeus vapautti lesken ensimmäisen kerran, hänen kolme nuorinta lastaan kertoivat sijaisperheen vanhemmille seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kertomukset syntyivät sijaisperheessä ja muotoutuivat sijaisvanhempien käsissä. Leski ja hänen silloinen miesystävänsä tuomittiin kesäkuussa 2012. Hovioikeus korotti rangaistusta 2013. Lapset olivat sijoitettuina äidistään erotettuina koko sen ajan, kun äitiä syytettiin murhasta. Korkein oikeus purki seksuaalirikostuomiot joulukuussa 2024. Valtakunnansyyttäjä määräsi kolme syyttäjää ajamaan syytteitä uudelleen. Varsinais-Suomen käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet 29. huhtikuuta 2026. Valtakunnansyyttäjä päätti toukokuussa 2026 olla valittamatta pääasiasta.
Tässä on mekanismin toinen puoli. Kertomus, joka on kerran syntynyt yhdessä prosessissa, periytyy jokaiselle seuraavalle instituutiolle lähtötietona. Lastensuojelu, syyttäjä, käräjäoikeus ja hovioikeus lukivat saman asiakirjan ja lisäsivät siihen oman leimansa. Purku tuli 13 vuotta ensimmäisen tuomion jälkeen. Asiantuntijalausunnot olivat perustuneet menetelmiin, joita ei tulisi käyttää. Todisteet oli arvioitu väärin. Ketju oli väärässä. Lähes 20 vuoden jälkeen surmasta kukaan ei ole joutunut vastuuseen siitä, miten ketju syntyi.
Kaksi muuta iltaa
Tampereella katosi lauantaina 16. lokakuuta 1999 16-vuotias tyttö kaupungin keskustasta. Hän liikkui vilkkaalla Hämeenkadulla eikä tallentunut yhteenkään valvontakameraan. Samana iltana kaupungissa pidettiin Euroopan unionin huippukokous. Poliiseja oli paikalla noin 750 kaikkialta Suomesta. Tyttö katosi jälkeä jättämättä. Poliisi kuunteli yliopistollisen sairaalan lääkärin puhelimia, koska tämä oli kertonut naisystävälleen tietävänsä, mitä tytölle tapahtui. Poliisi päätyi todisteista huolimatta yllättävän nopeasti tulokseen, ettei lääkäri liity kuolemaan ja siirsi tutkinnan suunnan toisaalle. Katoaminen on yhä selvittämättä.
Lapualla katosi marraskuussa 2022 16-vuotias poika ravintolaillan jälkeen. Hänet oli poistettu ravintolasta käsirysyn takia. Käsirysyyn oli osallistunut vapaalla ollut paikallinen poliisi, joka sai myöhemmin syytteen pahoinpitelystä. Poliisi pyysi ravintolan valvontakameratallenteet. Niiden haltija väitti, ettei tallennetta ole. Hänet tuomittiin niskoittelusta 40 päiväsakkoon. Pojan jäänteet löytyivät Kauhavalta syyskuussa 2023, lähes vuosi katoamisen jälkeen. Poliisi pitää kuolemaa tapaturmana ja vakuutti sitä nopeasti. Käsirysyyn osallistunut poliisi teki vanhemmista rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta. Syyttäjä jätti syytteen nostamatta. Alueen oma entinen sisäministeri ei enää istunut ministerinä, mutta paikallinen verkosto oli yhä vahva. Kuka tutkii poliisia, kun poliisi tutkii itseään?
Kolme paikkakuntaa, kolme vuosikymmentä, sama kysymys: kuka tutkii, kun tutkija on osa iltaa. Ulvilassa tutkinnan pysyminen paikallisena oli päätös, jonka teki mies, joka nousi poliisin ylimmäksi johtajaksi. Tampereella valtion huomio oli samana iltana muualla. Se, joka väitti tietävänsä, suljettiin pois nopeasti. Lapualla poliisi oli tapahtumissa osallisena ennen kuin oli tutkijana. Kaikkiin kolmeen riittää, että sama pieni joukko on sekä tapahtumissa että niiden tutkijoina, eikä kukaan ulkopuolinen katso.
Peittelyn anatomia: kolme vaihetta
Kolme tapausta toistavat saman kaavan. Kaava on tunnistettavissa myös muualla, eikä se vaadi salaliittoa. Se vaatii verkoston, jonka jäsenet hallitsevat useita valta-asemia samaan aikaan ilman ulkopuolista valvontaa. Se vaatii ihmisiä, jotka toimivat omien etujensa mukaan ja suojelevat omiaan. Suomalainen yhteiskunta on rakennettu luottamukselle. Se on hyvä silloin, kun toimijat ovat rehellisiä. Sama verkosto valvovan ja valvottavan tahon molemmilla puolilla vie järjestelmältä kyvyn korjata itseään.
Ensimmäinen vaihe on tapahtuma ja tiedon hallinta. Jotain tapahtuu, mikä uhkaa verkoston jäsentä tai verkoston etua. Kriittinen hetki on heti tapahtuman jälkeen, kun päätetään, miten asiaa käsitellään. Tampereella tyttö katoaa vilkkaalta kadulta ilman kamerakuvaa iltana, jolloin kaupunki on täynnä poliiseja. Satakunnassa tutkinta etsii kaksi vuotta ulkopuolista tekijää ja kääntyy sitten äkkiä leskeen. Lapualla valvontakameratallenteita ei luovuteta. Yhteinen tekijä on se, että kriittinen tieto katoaa, muuttuu tai salataan alkuvaiheessa.
Toinen vaihe on valtahierarkian aktivoituminen. Se ei tapahdu salaliittona vaan orgaanisesti. Poliittinen johto luo ilmapiirin ja painostaa epäsuorasti: se ei anna käskyjä vaan ilmaisee huolensa tai toiveensa tietystä lopputuloksesta. Viranomaisten ylin johto tulkitsee signaalit ja muuntaa ne suullisiksi suosituksiksi alaspäin. Paikallinen viranomaistaso toteuttaa käytännön työn ja tietää, mitä siltä odotetaan, ilman että sitä tarvitsee sanoa ääneen. Tukiverkosto vahvistaa kertomusta. Satakunnassa poliisiylijohtajaksi nimitettiin sisäministerin erityisavustajan isä, tutkinnanjohtaja käytti raskaimpia pakkokeinoja tavalliseen perheenäitiin, puolueen asianajajat kommentoivat julkisesti kesken tutkinnan ja media demonisoi lesken. Verkosto toimi yhtenä elimenä, eikä kukaan antanut käskyä.
Kolmas vaihe on järjestelmän itsepuolustus. Se alkaa, kun totuus uhkaa paljastua. Se on vaarallisin vaihe, koska nyt verkoston oma olemassaolo on uhattuna. Todisteita tuhotaan tai muokataan: lasten kertomukset muotoutuivat sijaisvanhempien käsissä, valvontakameratallenteet katosivat. Tietävänsä väittänyt lääkäri suljettiin pois ilman kunnollista tutkintaa. Uhreja ja todistajia vaiennetaan: toimittaja tuomittiin salaisella tuomiolla siitä, minkä hovioikeus myöhemmin totesi todeksi, ravintoloitsija tuomittiin niskoittelusta. Poliisi teki rikosilmoituksen vanhemmista. Mediaa ohjataan: leski näytettiin syyllisenä ennen tuomiota. Pojan kuolema vakuutettiin tapaturmaksi ennen kuin kysymyksiä ehdittiin esittää. Verkoston jäseniä suojellaan. Ne, jotka tietävät liikaa, etääntyvät tai hiljenevät. Yhteinen tekijä on, että järjestelmä käyttää kaikki voimavaransa itsensä suojaamiseen. Sekään ei ole koordinoitua vaan orgaanista.
Neljä tasoa, ei yhtään käskyä
Valta liikkuu hierarkiassa ylhäältä alas neljällä tasolla. Missään niistä ei tarvita kirjallista määräystä.
Ensimmäisellä tasolla on poliittinen johto. Ministerit tapaavat virkamiehiä epävirallisesti. Puhutaan yleisellä tasolla huolesta ja tiettyjen tapausten vaikutuksista. Kukaan ei sano "peitä tämä". Sanotaan, että olisi harmillista, jos tämä vahingoittaisi instituutiota. Nimitykset tehdään verkostosta: sisäministeri esittelee erityisavustajansa isän poliisiylijohtajaksi. Toisella tasolla on viranomaisten ylin johto, joka tulkitsee signaalit ja muuntaa ne suullisiksi suosituksiksi. Olisi hyvä saada tämä nopeasti ratkaistua. Resursseja on rajallisesti, keskitytään todennäköisimpään selitykseen. Ei aiheuteta turhaa kohua. Kolmannella tasolla tutkinnanjohtajat, syyttäjät ja paikallinen poliisi tekevät työn. He kohdentavat resurssit oikeaan suuntaan. Todisteet, jotka eivät sovi kertomukseen, jätetään tutkimatta. Todisteet, jotka tukevat toivottua lopputulosta, korostetaan tai luodaan. Kyseenalaistaja vaiennetaan virkateitse. Medialle sanotaan, että tutkinta etenee normaalisti. Neljännellä tasolla media, asianajajat, asiantuntijat ja tuomarit vahvistavat virallisen kertomuksen. Media saa tietovuotoja, jotka ohjaavat keskustelua. Verkostoon kuuluvat asianajajat ottavat tiettyjä tapauksia ja kommentoivat julkisesti. Tuomarit, jotka kuuluvat samoihin kauppakamareihin ja kerhoihin, ymmärtävät, mitä heiltä odotetaan. Asiantuntijat, jotka saavat toimeksiantonsa verkostolta, antavat lausunnot, jotka tukevat toivottua tulosta.
Tämä toimii Suomessa, koska yhteiskunta on pieni ja tiivis. Sama henkilö voi olla puolueen kunnallisvaaliehdokas, kauppakamarin jäsen, Rotaryn jäsen, golfkerhon jäsen ja julkisen sektorin virkamies. Hänen lapsensa käyvät samaa koulua muiden verkoston jäsenten lasten kanssa. He tapaavat toisiaan joka viikko eri yhteyksissä. Salaliittoa ei tarvitse suunnitella. Riittää, että ihmiset toimivat luonnollisesti omien etujensa mukaan ja suojelevat omiaan. Verkostoa uhkaava tapahtuma saa orgaanisen vastauksen. Kaikki vain tietävät, mitä tehdä.
Kuka hyötyy, kuka häviää
Hyötyjä on järjestelmä lyhyellä aikavälillä. Ratkaistu henkirikos on tilasto, jolla laitos, syyttäjä ja paikkakunta hengittävät. Poliisi saattoi ilmoittaa jutun ratkaistuksi. Syyttäjät saivat tuomion. Tuomarit täyttivät velvollisuutensa. Poliittiset johtajat saivat osoittaa, että järjestelmä toimii. Nimitys, joka kulkee tuttujen kautta, tuottaa johtajan, joka ei tuo yllätyksiä. Hyötyjä on jokainen, jonka ei tarvitse selittää, koska kysyjä on samasta pöydästä. Hyötyjät ovat instituutioita, joilla on budjetti, viestintäyksikkö ja aika. Hyötyjiä ovat myös valhe, korruptio ja todellinen tekijä, koska jokainen, joka osallistui peittelyyn, on nyt sidottu siihen.
Häviäjä on leski, joka istui vankilassa ja menetti lapsensa vuosiksi. Häviäjiä ovat lapset, joiden kertomus syntyi sijaisperheessä ja kumottiin, kun he olivat jo aikuisia. Häviäjä on perhe, joka ei saa tietää, miksi poika kuoli. Häviäjä on toimittaja, joka tuomittiin siitä, mitä hovioikeus myöhemmin sanoi. Oikeusjärjestelmän mainekaan ei hyötynyt: purku oli myöntäminen. Kokoero on valtio yhdellä puolella ja yksi ihminen toisella. Ihmisen aika ei palaudu.
Sama verkosto poliittisessa vallassa, viranomaisissa, oikeuslaitoksessa ja mediassa halvaannuttaa järjestelmän. Totuus ei nouse esiin, koska jokainen taho, joka voisi tutkia, on joko osa verkostoa tai pelkää sitä. Verkostot ovat vahvempia kuin lait silloin, kun verkosto kontrolloi niitä, jotka valvovat lakien noudattamista. Totuus nousee lopulta, mutta se vaatii ihmisiä, jotka ovat valmiita kärsimään sen puolesta. Leski kärsi ja sai lopulta oikeutta. Pojan perhe etsii yhä. Tytön perhe odottaa yhä.
Mitä tästä voi korjata
Ensimmäinen korjaus on esteellisyys, joka luetaan rakenteesta eikä sydämestä. Poliittinen johtaja, jolla on paikallinen asema tapahtumakunnassa, ei osallistu tapausta koskeviin ratkaisuihin eikä puolusta sitä julkisesti. Sama koskee tuomaria, joka on samasta kaupungista ja samasta puolueesta. Sääntö poistaa kysymyksen ennen kuin sitä tarvitsee esittää.
Toinen korjaus on siirto. Henkirikos, joka ei ratkea, tai tapaus, jossa poliisi on itse osallisena, siirtyy määräajassa kansalliselle yksikölle ilman että kenenkään pitää sitä pyytää tai torjua. Se, joka näkee jutun tuorein silmin, on paikallisten tutkijoiden suoja.
Kolmas korjaus on selvitys. Tuomion purusta tai hovioikeuden esitutkintaan kohdistamasta arvostelusta seuraa riippumaton selvitys siitä, miten ketju syntyi, jotta seuraava lapsi, leski tai perhe ei kulje samaa ketjua. Nyt sen selvityksen pyytäminen jää sille, joka on jo menettänyt vuotensa.
Yksikään näistä ei vaadi uutta lakia. Ne vaativat läpinäkyvyyttä ja ulkopuolista valvontaa. Ne vaativat, että oikeus suostuu näyttämään toteutuvansa myös silloin, kun kaikki läsnä olevat ovat varmoja, että se toteutui. Ulkopuolinen valo on ainoa toivo silloin, kun sama verkosto kontrolloi kaikkea.
Vihatkaa pahaa ja rakastakaa hyvää ja saattakaa oikeus voimaan portissa: ehkäpä Herra, Jumala Sebaot, armahtaa Joosefin jäännöstä.
Aamos 5:15