Elämän alttarilla: Totuus, valhe ja hengellinen taistelu nykyajassa

Totuuden käsite elää muutoksen aikaa, häilyen subjektiivisten kokemusten virrassa. "Minun totuuteni" ja "sinun totuutesi" seisovat nyt absoluuttisen totuuden paikalla, jättäen jälkeensä hengellisen tyhjiön, jonka seuraukset ulottuvat syvemmälle kuin uskallamme katsoa. Kyse ei ole pelkästä filosofisesta siirtymästä, vaan syvällisestä hengellisestä murroksesta, jonka juuret ulottuvat ihmiskunnan alkuhistoriaan ja jonka hedelmät määrittävät tulevaisuuttamme. Jokainen totuudesta luopuminen heijastaa ikivanhaa kaavaa, jossa sielu hapuilee valheellisen turvan perään, kadottaen samalla yhteytensä elämän todelliseen lähteeseen.

Muinainen malli nykyajan peilissä

Muinaisissa kulttuureissa lapsiuhrit Baalin ja Molekin alttareilla ilmensivät konkreettisesti ihmisen kykyä luopua pyhimmästä, viattoman elämästä, saadakseen vastineeksi jotain katoavaista: vaurautta, turvallisuutta, hedelmällisyyttä tai jumalten suosiota. Nämä käytännöt kukoistivat osana kokonaista maailmankuvaa, jossa elämä, kuolema ja pyhyys olivat saaneet vääristyneitä merkityksiä.

"Tofetissa Ben-Hinnomin laaksossa", kirjoittaa profeetta, "he rakensivat uhrikukkulat polttaakseen poikiansa ja tyttäriänsä tulessa" (Jer. 7:31). Tämä kiduttava rituaali ei jäänyt vain muinaiseksi julmuudeksi, vaan se manifestoi konkreettisesti ihmisen taipumusta asettaa omat halunsa ja pelkonsa Jumalan ilmoitetun totuuden yläpuolelle.

Nykyajan kontekstissa samat hengelliset dynamiikat ilmenevät uusissa muodoissa: Eutanasia, abortti ritualisoituina käytäntöinä, lasten hyväksikäyttö ja seksuaalinen häpäiseminen, viihdeteollisuuden saastaisuus kantavat mukanaan samaa hengellistä DNA:ta kuin muinaiset uhrirituaalit. Ne eivät jää vain moraalisiksi kysymyksiksi vaan kasvavat hengellisiksi todellisuuksiksi, joissa tapahtuu valinta Jumalan ilmoitetun totuuden ja ihmisen subjektiivisen "totuuden" välillä.

Baalin palvonta ei ollut pelkkä ulkoinen toimitus vaan kokonainen elämäntapa: valheeseen pohjautuva olemisen tapa. Nykyajan ihmisen vaihtaessa objektiivisen totuuden subjektiiviseen totuuteensa, toistamme ikivanhaa kaavaa asettuen totuuden määrittäjäksi, Jumalan paikalle, astuen salakavalasti valheen valtakuntaan. Tämä siirtymä tapahtuu hienovaraisesti, kuin virtaan astuminen, joka ensin hipaisee nilkkoja lempeästi, sitten tempaisee syvyyksiin huomaamatta.

Valheen hengellinen dynamiikka

Valhe ei rajoitu epätarkaksi lausunnoksi tai sosiaaliseksi rikkomukseksi; se kasvaa hengelliseksi todellisuudeksi, jonka juuret ulottuvat syvemmälle kuin useimmat ymmärtävät. "Te olette isästä perkeleestä... hän on valehtelija ja valheen isä" (Joh 8:44-45), sanoi Jeesus paljastaen valheen alkuperän ja olemuksen. Tämä linkki valheen ja pimeyden voimien välillä ei jää pelkäksi retoriikaksi, sillä se vahvistuu syvälliseksi hengelliseksi totuudeksi.

Jokainen valhe näennäisestä pienuudestaan tai viattomuudestaan huolimatta, toimii porttina pimeyden valtakuntaan. Valheen hyväksyessämme solmimme hengellisen sopimuksen valheen hengen kanssa, avaten oven vaikutukselle, joka tulee ulkopuoleltamme mutta toimii sisimmässämme. Tämä prosessi vertautuu pitkään, hienovaraiseen initiaatioon, jossa vähitellen kadotamme kykymme erottaa totuuden valheesta.

Valhe etenee elämässämme kolmessa vaiheessa:

Ensimmäisessä vaiheessa valhe ilmenee tietoisena poikkeamana totuudesta, aiheuttaen sisäistä ristiriitaa.
Toisessa vaiheessa valheesta muodostuu tapa, joka ei enää herätä moraalista pohdintaa.
Kolmannessa vaiheessa ihminen alkaa uskoa omat valheensa, jolloin raja totuuden ja valheen välillä hämärtyy ja lopulta katoaa kokonaan.

Tämä prosessi tuhoaa ihmisen sisintä systemaattisesti:

Minuuden fragmentaatio: Ihmisen sisäinen eheys murtuu hänen joutuessaan ylläpitämään kahta todellisuutta: sitä, minkä hän tietää todeksi, ja sitä, minkä hän esittää todeksi.
Moraalinen turtuminen: Omatunto "merkitään tulella" kuten apostoli kuvaa; se menettää herkkyytensä ja kykynsä ohjata ihmistä.
Emotionaalinen invalidointi: Aitojen tunteiden kokeminen muuttuu mahdottomaksi, koska tunteet reagoivat totuuteen, eivät valheeseen.
Hengellinen kuolema: Yhteys Jumalaan, joka on Totuus itse, katkeaa, koska valhe tekee aidosta yhteydestä mahdottoman.
Ihmissuhteiden hajoaminen: Aito yhteys toisiin ihmisiin estyy, koska todellinen yhteys edellyttää totuudellisuutta.

Tämä hengellinen dynamiikka selittää pienten valheiden vaarallisuuden. Kyse ei rajaudu yksittäisiin tekoihin vaan prosessiin, jossa sielun rakenteet muuttuvat, avaten yhä suurempia ovia pimeyden vaikutukselle. Jokainen hiemankin epärehellinen sana kantaa mukanaan potentiaalia suurempaan tuhoon, kuin mitä silmä voi nähdä tai mieli käsittää.

Henkilökohtainen uhrirituaali nykyajassa

Nykyajan uhraamisen ymmärtämiseksi tarvitaan sen yhteyden näkeminen valheeseen. Muinaisissa uhrirituaaleissa jotain arvokasta (usein ihmiselämä) luovutettiin vastineeksi halutusta hyödystä. Nykyajan kontekstissa uhraamme totuuden, ensin pienissä, sitten yhä suuremmissa asioissa, saadaksemme jotain, mitä uskomme tarvitsevamme: hyväksyntää, mukavuutta, konfliktien välttämistä tai valtaa.

Jokainen kompromissi totuuden suhteen muodostuu hengellisessä mielessä uhriksi valheen alttarilla. Valheelle alistuessamme, oli se sitten yhteiskunnallinen, sosiaalinen tai henkilökohtainen, osallistumme todellisuudessa rituaaliin, jossa luovutamme jotain jumalallista (totuuden) saadaksenne jotain inhimillistä ja tilapäistä.

Tämä uhrirituaali näyttäytyy lukemattomin tavoin:

Harmittoman valkean valheen hyväksyessämme ihmissuhteen säilyttämiseksi
Ryhmäpaineeseen mukautuessa ja valheen hyväksymisessä sosiaalisen hylkäämisen välttämiseksi
Totuudesta vaikeneminen työpaikalla urakehityksen varmistamiseksi
Kollektiiviseen valheeseen osallistuminen yhteiskunnallisen hyväksynnän vuoksi
Itsellemme valehteleminen kivuliaan totuuden kohtaamisen välttämiseksi

Näissä tilanteissa emme fyysisesti tuo lasta Baalin alttarille, mutta hengellisesti suoritamme saman toimituksen: uhraamme totuuden, joka on Jumalan luonteessa, saadaksemme jotain, mitä pidämme arvokkaampana. Tästä syystä Jeesus varoitti: "Mitä hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon?" (Matt. 16:26)

Tämä uhraamisen kierre syvenee huomaamatta, kuin hiekka, joka valuu tiimalasissa hiljalleen, kunnes huomaamme kadottaneemme kaiken. Totuudesta luopuminen alkaa pienistä myönnytyksistä, jotka kasvavat kokonaisiksi elämäntavoiksi, kunnes sielu unohtaa alkuperäisen muotonsa ja tarkoituksensa.

Subjektiivinen oikeus ja alistuminen pimeyden voimille

Nykyajan yhä laajemmin yleistyvä harha kätkeytyy "subjektiivisen oikeuden" ajatukseen: käsitykseen, jossa jokainen määrittelee oman totuutensa ja kaikki nämä "totuudet" asettuvat samalle viivalle. Tämä popularisoitu ja näennäisesti vapaamielinen ajatus kätkee sisäänsä syvällisen hengellisen ansan.

Hyväksyessämme subjektiivisen totuuskäsityksen, luovumme todellisuudessa oikeudestamme ja velvollisuudestamme tunnistaa objektiivinen totuus. Samalla sokeutumme valheelle, koska ilman objektiivisen totuuden mittapuuta valhe jää mahdottomaksi tunnistaa. Käsitys "minun totuudestani" ja "sinun totuudestasi" ei rajoitu pelkäksi semanttiseksi muutokseksi, vaan se muodostuu perustavanlaatuiseksi hengelliseksi valinnaksi, joka asemoi ihmisen totuuden tuomariksi, kun taas Raamattu opettaa, että Totuus (Kristus Jeesus) tuomitsee meidät.

Tämä subjektiivinen oikeus omaan totuuteen ilmenee kulttuurissamme monin tavoin:

Moraalirelativismi: Käsitys moraalin suhteellisuudesta ja kontekstisidonnaisuudesta absoluuttisuuden sijaan.
Postmoderni totuuskäsitys: Väite kaikkien "totuuksien" sosiaalisesta rakentuneisuudesta.
Identiteettipolitiikka: Käsitys subjektiivisen kokemuksen totuutta määrittävästä voimasta.
Tunteiden priorisointi: Ajatus tunteiden totuutta määrittävästä roolista, eikä päinvastoin.

Näissä kaikissa kyse kiteytyy samaan perustavaan valintaan, jossa ihminen asettaa itsensä totuuden määrittäjäksi sen sijaan, että alistuisi ulkopuolellaan olevan totuuden tutkittavaksi ja tuomittavaksi.

Tällaisen omavaltaisen, subjektiivisen oikeuden omaksuessaan ihminen ei tiedosta tekevänsä hengellistä valintaa, joka asemoi hänet vastustajan vaikutuspiiriin. Valinta ei jää neutraaliksi filosofiseksi kannaksi vaan muuttuu suoranaiseksi alistumiseksi pimeyden voimille. Ihmisen sanoessa minun totuuteni, hän tietämättään toistaa Eedenissä kuultua kysymystä: "Onko Jumala todella sanonut...?"(1. Moos 3:1) ja efektiivisesti kieltää Jumalan.

Tämä alistuminen tapahtuu hienovaraisesti, kuten perhosen lento kohti liekkiä, näennäisen vapaana liikkeenä, joka kuitenkin päättyy tuhoon. Subjektiivisen totuuden harha kietoo sielun verkkoonsa hellästi, mutta varmasti, kunnes totuuden ääni vaimenee kuulumattomiin.

Valheen seuraukset: minuuden hajoaminen ja hengellinen kuolema

Mikä muodostuu valheen todelliseksi hinnaksi? Valheen hyväksyminen elämään johtaa ihmisen systemaattiseen sisäiseen hajoamiseen. Tämä prosessi ei jää vain abstraktiksi teologiseksi käsitteeksi, vaan se konkretisoituu todellisuudeksi, jonka monet kokevat kipuna, ahdistuksena ja sisäisenä tyhjyytenä.

Valheessa eläminen tuhoaa ihmistä seuraavasti:

Totuuden tunnistamiskyvyn menettäminen: Ihminen menettää vähitellen kykynsä erottaa tosi valheesta. Tätä kuvataan Raamatussa "paatumisena" ja "sokaistumisena".
Sisäinen fragmentaatio: Ihmisen persoona pirstoutuu aidoksi minäksi (joka tuntee totuuden) ja valheelliseksi minäksi (joka elää valheessa). Tämä jakautuminen aiheuttaa jatkuvaa sisäistä ristiriitaa.
Moraalisen kompassin katoaminen: Valheessa liian kauan eläessään ihminen menettää kykynsä tunnistaa hyvä pahasta. Omatunto turtuu.
Emotionaalinen turtuminen: Aitojen tunteiden reagoidessa totuuteen, valheessa elävä ihminen joutuu tukahduttamaan tunteensa. Tästä seuraa emotionaalinen turtuminen, jossa aidot tunteet korvautuvat teeskennellyillä.
Merkityksettömyyden kokemus: Elämän syvempi merkitys katoaa, koska todellinen merkitys voi syntyä vain totuudesta.
Hengellinen eristäytyminen: Yhteys Jumalaan katkeaa, koska Jumala, joka on Totuus, ei voi olla yhteydessä valheeseen. Tämä synnyttää syvän sisäisen tyhjyyden.

Nämä eivät rajoitu vain psykologisiksi seurauksiksi vaan kasvavat hengellisiksi realiteeteiksi. Valheessa eläessään ihminen antaa pimeyden voimille oikeuden ja tilan toimia syvällä sisimmässään. Tuloksena syntyy ontto ihminen, henkilö, jonka sisältä totuus, merkitys ja todellinen identiteetti ovat kadonneet.

Tämä perimmäinen totuus selittää nykyajan mielenterveyskriisin pohjimmiltaan hengellisenä kriisinä, koska olemme yhteiskuntana hylänneet objektiivisen totuuden ja silti ihmettelemme, miksi sielumme kuihtuvat. Kuljemme kuin eksyksissä pimeässä metsässä, ihmetellen miksi emme löydä tietä kotiin, vaikka olemme itse sammuttaneet lyhtymme. Kaikki subjektiivisen totuuden päälle rakennetut asiat hajoavat, siksi näemme yhteiskunnassa alati kasvavan sensuurin, joka kohdistuu enevissä määrin juurikin Jumalan Sanaan, joka on Totuus. Totuuden edessä valhe hajoa, siksi totuuden puhumisesta yritetään tehdä laitonta.

Pelastus valheesta: totuuden kohtaaminen

Miten sitten voidaan pelastua valheesta sen jo tehtyä tuhojaan? Prosessi alkaa kivuliaalla, mutta välttämättömällä vaiheella: totuuden kohtaamisella.

Totuuden kohtaaminen muistuttaa salaisuuksien paljastumista päivänvaloon. Siinä valhe menettää voimansa tullessaan tunnistetuksi valheeksi. Tämä totuuden kohtaaminen sisältää:

Paljastumisen tuskan: Valhe on toiminut suojana ja sen poistuessa ihminen joutuu kohtaamaan sekä sen todellisuuden, jota valhe peitti, että omat tekonsa. Häpeä, syyllisyys ja eksistentiaalinen ahdistus nousevat tyypillisiksi tunteiksi tässä vaiheessa.
Parannuksen ja muutoksen: Parannus (metanoia) tarkoittaa kirjaimellisesti mielen muutosta, siirtymistä valheesta totuuteen. Tämä sisältää synnin tunnistamisen synniksi, tunnustamisen ja konkreettisen kääntymisen uuteen suuntaan.
Uudelleenrakentamisen ja identiteetin löytämisen: Tässä vaiheessa ihminen rakentaa uudelleen minuutensa, ei enää valheen vaan totuuden perustalle. Vääriä uskomuksia korvataan totuudella, oma tarina tulkitaan uudelleen totuuden valossa.
Armon ja anteeksiannon kokemisen: Lopulta totuuden kohtaaminen avaa tien kokea todellista armoa ja anteeksiantoa. "Jos tunnustamme syntimme, niin Jumala on uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi." (1. Joh 1:9)

Tämä prosessi ei tarjoudu helppona tienä, vaan se vaatii nöyryyttä, rohkeutta ja usein ulkopuolista tukea. Lopulta se kuitenkin muodostuu ainoaksi tieksi todelliseen vapauteen. Tuolloin, "Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi" (Joh. 8:32), toteutuu konkreettisena lupauksena, valheen menettäessä otteensa.

Tämä usein kivulias totuuden kohtaaminen avaa portin todelliseen elämään. Valheen paljastuessa valheeksi sen tuottama tuho pysähtyy ja sielun haavoittuneessa maaperässä alkaa uuden rakentamisen aika. Hiljainen, kärsivällinen uudelleensyntyminen, jossa jokainen totuuden siemen itää aikanaan, nousten valoa kohti vahvempana kuin koskaan.

Totuudessa eläminen: käytännön askeleet taistelussa valheita vastaan

Miten sitten elää totuudessa maailmassa, joka on täynnä valheita? Kyse on sekä hengellisestä taistelusta että käytännöllisistä päivittäisistä valinnoista:

Tunnista hengelliset todellisuudet

Meidän tulee tunnistaa, että totuudessa ja valheessa ei ole kyse vain filosofisista käsitteistä vaan hengellisistä realiteeteista, jotka linkittyvät suoraan Jumalan valtakunnan ja pimeyden valtakunnan väliseen taisteluun. Tämä tunnistaminen auttaa meitä suhtautumaan valheeseen sen ansaitsemalla vakavuudella.

Sitoudu totuuteen, erityisesti pienissä asioissa

Totuudessa eläminen alkaa pienistä päivittäisistä valinnoista. Totuuteen pienissä asioissa sitoutuessamme rakennamme integriteettiä, joka kestää myös suurissa koetuksissa. Tämä sitoutuminen näkyy:

Arjen pienten valheiden välttämisenä
Epämiellyttävienkin totuuksien kohtaamisena rehellisesti
Totuuden puhumisena itselle – itsepetosten hylkäämisenä
Oman elämäntarinan rehellisessä tarkastelussa

Suojaa mielesi ja tunnista valhe ajoissa

Mielemme muodostaa taistelutantereen, jossa totuus ja valhe kohtaavat päivittäin. Siksi meidän tulee oppia suojaamaan ajatteluamme:

Tunnistamalla valheen tyypilliset strategiat (häpeä, pelko, hämmennys)
Arvioimalla kriittisesti vastaanottamiamme viestejä
Pysähdy Jumalan Sanan ääreen sitä tutkien (Ps. 1:2)
Täyttämällä mieli totuudella, Jumalan sanalla ja muilla totuuden lähteillä

Mieli toimii porttina, jonka kautta niin valo kuin pimeys voivat päästä sisimpäämme. Jokainen ajatus, jonka hyväksymme, istuttaa siemenen, joka kantaa aikanaan hedelmää. Siksi mielemme vartioiminen nousee elintärkeäksi totuudessa elämisen kannalta.

Rakenna totuuden yhteisöjä

Totuudessa eläminen muodostuu yhteisölliseksi tehtäväksi. Tarvitsemme toisia ihmisiä, jotka auttavat meitä pysymään totuudessa:

Muodostamalla suhdeverkkoja, joissa totuuden puhuminen tuntuu turvalliselta
Sitoutumalla vastuullisuuteen luotettavien ihmisten kanssa
Luomalla kulttuuria, jossa totuus nousee mukavuutta arvokkaammaksi
Tukemalla toisia heidän kamppailuissaan valheita vastaan

Totuuden yhteisö toimii kuin kaivon reunus kuivassa erämaassa: se ympäröi, suojaa ja ylläpitää elämän lähdettä maailmassa, joka janoten etsii sellaista, mitä se ei osaa nimetä.

Käytä hengellistä haarniskaa

Efesolaiskirjeessä kuvattu "Jumalan täysi sota-asu" tarjoaa konkreettisen ohjeen hengelliseen taisteluun totuuden puolesta:

"Kupeet totuuteen vyötettyinä" – totuus muodostaa perustan kaikelle muulle
"Vanhurskauden haarniska" – oikea elämä suojaa valheelta
"Jalkineina rauhan evankeliumin alttius" – valmiina viemään totuuden sanomaa
"Kaikissa olosuhteissa uskon kilpi" – luottamus Jumalaan, vaikka totuus maksaisi
"Pelastuksen kypärä" – mielemme suojaaminen valheen hyökkäyksiltä
"Hengen miekka, joka on Jumalan sana" – totuus, jolla voimme voittaa valheen

Tämä hengellinen varustus ei jää vertauskuvaksi vaan kasvaa konkreettiseksi työkalustoksi päivittäiseen taisteluun. Totuuden vyöttäessä kupeet kaikki muu mahdollistuu.

Totuus yhteiskunnan muutoksessa

Totuuteen sitoutuminen ei rajoitu vain henkilökohtaiseksi valinnaksi vaan laajenee yhteiskunnalliseksi tehtäväksi. Yhteiskunta, joka rakentaa minun totuuteni -ajattelun varaan, tuomitsee itsensä sisäiseen hajoamiseen hylätessään ainoan perustuksen, jolle voidaan rakentaa kestävästi.

Totuudessa elävät kristityt voivat toimia maan suolana ja maailman valona erityisesti:

Profeetallisena äänenä: Puhumalla totuutta rakkaudellisesti tilanteissa, joissa valhe on saanut vallan.
Elävinä esimerkkeinä: Osoittamalla, että totuudessa eläminen mahdollistuu ja johtaa eheyteen ja vapauteen
Totuuden yhteisöjen rakentajina: Luomalla tiloja, joissa totuus ja armo kohtaavat ilman kompromisseja
Vaihtoehtojen tarjoajina: Yhteiskunnan tarjotessa valhetta, kristittyjen tehtävä kiteytyy totuudellisten vaihtoehtojen tarjoamiseen.

Tässä työssä kriittiseksi nousee ymmärrys siitä, että hengellinen sodankäynti totuuden puolesta ei koskaan tapahdu vihassa tai tuomitsevuudessa. Kristuksen seuraajat taistelevat totuuden puolesta samalla tavalla kuin Kristus: armon, rakkauden ja uhrautuvan palvelun kautta. Totuus ilman rakkautta musertaa; rakkaus ilman totuutta valehtelee. Vain yhdessä ne muodostavat voiman, joka voi muuttaa maailman.

Totuuden kylväminen yhteiskuntaan vertautuu viljan kylvämiseen: se tehdään nöyrästi, polvistuen maan tasolle, antaen jokaisen siemenen pudota omalle paikalleen, luottaen että aikanaan sato nousee moninkertaisena.

Totuuden ja vapauden valtakunta

Kristuksessa totuus ja vapaus sulautuvat erottamattomiksi. "Totuus vapauttaa" ei rajoitu pelkäksi iskulauseeksi vaan syvenee syvästi kristilliseksi todellisuudeksi. Totuudessa eläessämme, sen maksaessa mukavuuden, hyväksynnän tai jopa turvallisuuden, löydämme vapauden, syvän ja järkkymättömän, jollaista mikään muu ei voi tarjota.

Tämä vapaus ilmenee:

Sisäisenä eheytenä: Totuudessa eläessämme sisäinen fragmentaatio päättyy ja löydämme kokonaisuuden.
Moraalisena selkeytenä: Totuus palauttaa kykymme erottaa hyvä pahasta
Aitoina tunteina: Valheessa elämisen päättyessä voimme kokea aidot, syvät tunteet.
Todellisena yhteytenä: Totuus mahdollistaa aidon yhteyden sekä Jumalaan että toisiin ihmisiin.
Tarkoituksen löytymisenä: Totuus paljastaa elämämme todellisen merkityksen ja suunnan

Tämä tarjoaa raikkaan vastakohdan sille, mitä kulttuurimme usein tarjoaa: näennäistä vapautta, joka todellisuudessa sitoo ihmisen yhä syvempään valheeseen ja riippuvuuteen pimeyden voimista.

Totuuden valtakunnassa eläminen vertautuu kotiin palaamiseen pitkän, uuvuttavan matkan jälkeen: Siellä sielu vihdoin löytää levon, tunnistaa ympäristönsä omakseen ja tietää saapuneensa paikkaan, jota se on aina etsinyt.

Totuus ajan lopussa

Lopulta kaikki totuus ja kaikki valhe tulee päivänvaloon. Raamatun profeetalliset kirjoitukset kertovat ajasta, jolloin "salaisuudet tulevat julki" (Dan. 2:22) ja "kaikki on paljastettuna Hänen edessään, jonka kanssa meillä on tekemistä" (Hepr. 4:13). Tässä valossa elämämme näyttäytyy joka päivä valintoina totuuden ja valheen, valon ja pimeyden, elämän ja kuoleman välillä.

Muinaisia uhrirituaaleja ja niiden nykyaikaisia vastineita tarkastellessamme, valheen dynamiikan ihmissydämessä ja yhteiskunnassa nähdessämme ja subjektiivisen totuuden sekä oikeuden ansan tunnistaessamme, voimme alkaa ymmärtää, että elämme keskellä hengellistä taistelua, jossa panokset nousevat äärimmäisen korkeiksi.

Tässä taistelussa jokainen valinta totuuden puolesta merkitsee voittoa, jokainen valhe tappiota. Jokainen hetki totuudessa muodostaa askeleen kohti todellista vapautta, jokainen myönnytys valheelle askeleen kohti orjuutta. Jokainen päätös elää vakaasti totuudessa, maksoi mitä maksoi, todistaa Hänestä, joka on Tie, Totuus ja Elämä.

Pimeä maailma tarvitsee kipeästi totuuden soihdunkantajia, ihmisiä, jotka näyttävät totuuden hehkuvilla elämillään, että on olemassa vapaus, jota valhe ei voi koskaan tarjota. Sillä lopulta totuudessa ei ole kyse vain faktojen tunnistamisesta, vaan Hänen tuntemisestaan, joka sanoi: "Minä olen totuus." Hänen tuntemisessaan avautuu ikuinen elämä, valheesta vapaa olemisen tapa, joka heijastaa taivaan todellisuutta jo nyt ja tässä.