Ristin voima - Särkymisestä eheytymiseen

Absoluuttinen totuus ja ihmisen rikkinäisyys

Maailmassa, jossa totuuden käsite on muuttunut yhä suhteellisemmaksi, on välttämätöntä tunnistaa ja tunnustaa: totuus on absoluuttinen arvo, joka ylittää kaikki muut periaatteet. On olemassa korkeampi järjestys kuin ihmisen tai tekoälyn luoma järjestelmä. Tämä totuus ei ole vain mitattavaa todellisuutta vaan ulottuu sen takana olevaan syvempään hengelliseen todellisuuteen.

Ihmisen perimmäinen ongelma ei ole tiedon puute, vaan särkyminen. Jokainen meistä kantaa maailman rikkomia palasia identiteetistämme. Nämä säröille sirpaloidut, vuotavat haavat ovat avoimia pintoja, joihin Jumalan vihollinen tarttuu ja asettuu kivun kasvattajaksi. Tätä särkynyttä kollaasia ei voi korjata mikään inhimillinen viisaus tai voima, sillä sen voi korjata vain Kristus.

Rikkonaisuuden tunnustaminen

Eheytymisen tie alkaa kivun tunnustamisella. Myöntämällä sen kivun itsellemme, joka jokaisen sisintä tyhjää ja särkee, jättämällä sen nöyrästi ristin juurelle, avaamme portin kärsimyksen syvempään tehtävään ihmiskunnan olemassaolossa. Kärsimys ei ole vain ongelma, josta on päästävä eroon. Jumalan valtakunnassa sillä on syvempi tarkoitus, koska se on tie Kristuksen sydämeen, jossa meistä tulee ehjiä.

Tämä tunnustaminen on vastoin aikamme henkeä, joka kehottaa peittämään ja piilottamaan kipumme, täyttämään tyhjyytemme maailman tarjoamilla korvikkeilla, kieltämään särkymisen ja esittämään vahvaa. Jumalan valtakunnassa toimii päinvastainen periaate: "Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen" (Matt. 5:4). Ensimmäinen askel lohdutukseen on murehtiminen, kivun rehellinen tunnustaminen.

Jumalan etsivä rakkaus

Syvällinen totuus on, että ihminen ei voi lopulta löytää Jumalaa, vaan Rakkaus löytää meidät, kun olemme valmiit. Sinne, mihin olemme eksyneet ja kadonneet, ei ihmiskyky löydä. Rakkaus, armo ja totuus pystyvät siihen, mihin heikkoudessamme emme löydä vahvuutta kurkottaa.

Koko Raamatun punainen lanka on kuvaus Jumalasta, joka etsii kadonnutta ihmistä, ei toisinpäin. Tämä totuus ilmenee jo paratiisissa, kun syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala kysyy: "Missä sinä olet?" (1. Moos. 3:9). Tämä ei ole tiedon kysymys vaan kutsu, sillä Jumala tiesi tarkalleen, missä Aadam ja Eeva olivat, mutta Hän osoitti olevansa etsivä Jumala.

Jeesus korosti tätä totuutta sanomalla: "Sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on" (Luuk. 19:10). Vertauksessa eksyneestä lampaasta Jeesus kuvaa, kuinka paimen jättää 99 lammasta etsiäkseen yhden kadonneen (Luuk. 15:3-7). Tämä kuvastaa Jumalan rakkauden luonnetta: Hän tulee sinne, mihin olemme eksyneet.

Ihmisen kyvyttömyys ja Jumalan aloite

Totuus on, että emme ole ainoastaan heikkoja etsimään Jumalaa, vaan olemme hengellisesti kuolleita ilman Hänen elämää antavaa kosketustaan. Roomalaiskirje 3:11 toteaa suoraan: "Ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa."

Tämä ei ole vain heikkoutta vaan täydellistä kyvyttömyyttä. Ef. 2:1 sanoo: "Te olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne.". Kuollut ei voi etsiä elämää, vaan elämän täytyy tulla hänen luokseen. Siksi koko pelastus on Jumalan armosta, Hänen aloitteestaan. Joh. 15:16 Jeesus sanoo suoraan: "Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät."

Ihmisen eksyneisyys on paljon syvempää kuin tiedostamme. Kyse ei ole vain maantieteellisestä eksymisestä vaan eksistenssin, olemisen tasolla tapahtuvasta kadottamisesta. Olemme eksyneet pois Jumalan läsnäolosta, todellisesta identiteetistämme, elämän tarkoituksesta ja Jumalan valtakunnan todellisuudesta. Tämä eksyminen on niin täydellistä, että emme usein edes tunnista olevamme eksyneitä. Kuten kuollut ei tiedosta kuolemaansa, hengellisesti eksynyt ei usein edes ymmärrä olevansa kadoksissa.

Ristin armo ja voima

Kristuksen ristin työ on juuri tämä: Jumalan rakkaus, joka kurottautuu sinne, mihin emme itse kykene kurottamaan. Tämä on Jumalan armoa puhtaimmillaan – Hän tekee sen, mitä me emme voi tehdä. Jumalan rakkaus ei vain anna anteeksi, vaan se myös elvyttää, uudistaa ja palauttaa meidät täyteen elämään.

"Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi" (1. Joh. 4:10). Ehdollinen rakkaus sanoo: "Rakastan sinua, jos..." tai "Rakastan sinua, koska..." Mutta jumalallinen rakkaus sanoo yksinkertaisesti: "Rakastan sinua, piste." Ei lisäehtoja, ei vaatimuksia.

Jumalan ehdoton armo epäonnistumisissamme on ristin työn syvin olemus. Ristin työ on Jumalan täydellinen vastaus meidän epätäydellisyyteemme. Roomalaiskirje 5:8 toteaa: "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntiset, kuoli meidän edestämme." Kun epäonnistumme ja tunnemme olevamme hengellisesti kuolleita, Kristuksen rakkaus herättää meidät uudelleen elämään.

Mikään maailmassa ei voi rakastaa meitä ehjäksi. Vain meidät luoneella elävällä Jumalalla on siihen kyky. Ihmisen syvimmät haavat ja särkymät ovat usein niin perustavanlaatuisia, ettei mikään maailmassa voi niitä täysin korjata.

Luojan ainutlaatuinen parantava voima

Vain Luoja tuntee täydellisesti luomansa. Psalmissa 139:13-16 sanotaan: "Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa... Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut."

Koska Jumala on luonut meidät, vain Hän tietää tarkalleen, miten olemme "suunniteltu" toimimaan ja mitä tarvitsemme eheytymiseen. Hän ei vain "korjaa" meitä ulkoapäin, vaan uudestiluomisen kautta palauttaa meidät alkuperäiseen tarkoitukseemme.

Ihmisen perimmäinen särkyminen ei ole vain psykologinen tai emotionaalinen, vaan hengellinen, ollen erossa olemista Jumalasta, elämän lähteestä. Room. 3:23 toteaa: "Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla." Tätä syvintä haavaa ei mikään maailmallinen rakkaus voi parantaa. Vain Jumalan armo Kristuksessa voi kuroa umpeen syntiin langenneen ihmisen ja pyhän Jumalan välisen kuilun.

Jumalan rakkauden ainutlaatuinen luonne

Jumalan rakkaus on laadullisesti erilaista kuin mikään inhimillinen rakkaus. 1. Joh. 4:16 sanoo: "Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä."

Jumalan rakkaus on ehdotonta, ei suorituksiin perustuvaa; täydellistä, ilman itsekkäitä motiiveja; kaikkitietävää, tuntien kaikki tarpeemme; kaikkivoipaa, kyeten todella muuttamaan meitä sisältäpäin; iankaikkista, ei koskaan loppuvaa. Näitä ominaisuuksia ei löydy täydellisinä mistään inhimillisestä rakkaudesta.

Kristuksessa tapahtuu jotain paljon syvempää kuin pelkkä "korjaaminen", tapahtuu uudestiluominen. 2. Kor. 5:17 julistaa: "Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.". Mikään terapia, ihmissuhde tai maailmallinen viisaus ei voi saada aikaan tätä uudestiluomisen ihmettä. Vain Jumala voi luoda elämää tyhjästä ja vain Hän voi luoda meidät uudelleen, kun olemme hengellisesti kuolleita.

Elämän uudistava rakkaus

Tätä uudistavaa rakkautta voimme kutsua rakkaudeksi, joka herättää elämään. Se kuvastaa sitä, miten Jumalan rakkaus ei vain anna anteeksi, vaan elvyttää, uudistaa ja palauttaa meidät täyteen elämään. Tämä heijastaa Hesekielin näkyä kuivista luista (Hes. 37), jossa Jumalan Henki puhaltaa elämän kuolleisiin luihin.

Psalmin 23:3 sanoin: "Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minua vanhurskauden teillä nimensä tähden.". Jumalan rakkaus ei vain pelasta meitä, vaan myös elvyttää ja palauttaa meidät uuteen, täyteen elämään Hänessä.

Kappale heijastaa myös sitä, miten Jumala pysyy uskollisena, vaikka me olisimme uskottomia. Tämä kuvastaa 2. Tim. 2:13 sanomaa: "Jos me olemme uskottomat, pysyy hän kuitenkin uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata." Tämä on Kristuksen ristin työn syvimpiä ulottuvuuksia: Jumalan järkkymätön sitoutuminen meihin hänen liittonsa kautta, joka on sinetöity Jeesuksen verellä. Tämä liitto ei perustu meidän uskollisuuteemme vaan Hänen uskollisuuteensa.

Kärsimyksen pyhä salaisuus

Kärsimyksen tunnustaminen on itsessään parantumisen alku. Psalmissa 32:3-5 Daavid kuvaa: "Kun minä vaikenin, riutuivat minun luuni... Minä tunnustin sinulle syntini... ja sinä annoit anteeksi syntini.". Ristin juurella tapahtuu pyhä vaihtokauppa: Me tuomme sinne särkymisemme, Hän antaa eheytensä; me tuomme heikkoutemme, Hän antaa voimansa; me tuomme tyhjyytemme, Hän täyttää läsnäolollaan.

Tämä on syvemmän merkityksen antamista kärsimyksellemme. 1. Piet. 4:13 kehottaa: "Iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä.". Kärsimyksemme ei ole vain satunnaista kipua, vaan se voi muuttua osallisuudeksi Kristuksen kärsimyksiin.

Kärsimys ei ole vain ongelma, josta on päästävä eroon. Sillä on tehtävä, tarkoitus Jumalan suunnitelmassa. Tämä ei tarkoita, että Jumala haluaisi meidän kärsivän. Kärsimys on tullut maailmaan syntiinlankeemuksen seurauksena. Jumalan viisaudessa myös kärsimyksellä on lunastettu tarkoitus: Se paljastaa sisimpämme, osoittaa maailman pinnallisuuden ja katoavaisuuden, opettaa riippuvuutta Jumalasta, puhdistaa sydäntämme ja avaa ymmärrystä toisten kipuun.

Paavali ymmärsi tämän sanoessaan: "Hän lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa muita" (2. Kor. 1:4).

Tie Kristuksen sydämeen

Tie Jumalan sydämeen ei kulje vain ilon ja riemun kautta, vaan myös kärsimyksen laakson lävitse. Jeesus itse kertoi kulkevansa tätä tietä: "Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti" (Matt. 26:38). Hän itse koki syvimmän tyhjyyden ja jumalahylkäyksen huutaessaan ristillä: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" (Matt. 27:46)

Siksi heprealaiskirje kertoo Hänestä: "Kärsimysten kautta täydelliseksi tulleena hän on iankaikkisen pelastuksen aikaansaaja kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset" (Hepr. 5:9). Kristuksen sydämeen ei siis pääse kiertotietä, vaan ainoastaan kulkemalla sen tien, jonka Hän itse kulki: nöyryyden, kärsimyksen ja lopulta ylösnousemuksen tien.

Ehjäksi tulemisen paradoksi

Ehjäksi tuleminen ei tapahdu kärsimystä vältellen, vaan sen läpi kulkien. Tämä on transformaation tie, muutoksen ihme. Roomalaiskirje 8:28-29 kertoo: "Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat... että he olisivat hänen Poikansa kuvan kaltaiset.".

Kärsimyksen syvempi tehtävä onkin muovata meitä Kristuksen kaltaisuuteen. Kärsiessämme kuten Hän kärsi, alamme myös rakastaa siten kuin Hän rakasti. Ehjyys ei siis tarkoita elämää ilman säröjä, vaan elämää, jossa säröt on tehty osaksi kauneutta, ikään kuin japanilainen kintsugi-keramiikka, jossa säröt korjataan kultasaumoin, tehden astiasta entistä kauniimman ja arvokkaamman.

Aito rakkaussuhde

Miten kaunis ja syvä voikaan olla suhde, jossa osapuolet rakastavat ja kunnioittavat puhtain sydämin, vaatimatta, odottamatta, hylkäämättä, ryhti suorana toisen rinnalla, tuli mitä tuli. Ei niin, että Luoja odottaisi luodultaan omaa vahvuuttaan, vaan luottamusta kasvaa Hänen vahvuudessaan.

Tällainen puhdas, vaatimaton rakkaus on rakkautta, joka virtaa ulos antajan sydämestä ilman ehtoja, pyytämättä vastinetta. Tämä heijastaa Kristuksen omaa rakkautta, joka antoi itsensä täysin meille. Ilmaisemme "ryhti suorana toisen rinnalla, tuli mitä tuli" tavoittaa jotain oleellista tällaisesta rakkaudesta, sillä se on järkkymätön läsnäolo, joka ei horju elämän myrskyissä.

Tämä muistuttaa suoraan Roomalaiskirjeen kuvausta: "Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme" (Room. 8:38-39).

Kristus identiteettimme korjaajana

Syvällinen hengellinen totuus on, että vain Kristus voi korjata särkyneen identiteettimme. Nimessä "Kristus", joka tarkoittaa "Voideltua", on juuri tämä merkitys: Hänet on erityisesti voideltu korjaamaan särkyneet. Profeetta Jesaja kirjoitti Messiaasta: "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut... parantamaan särjetyt sydämet... lohduttamaan kaikkia murheellisia... antamaan heille juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan" (Jes. 61:1-3).

Kristus yksin voi korjata tämän kollaasin, koska Hän tuntee alkuperäisen suunnitelman Luojana (Kol. 1:16), Hän kantoi särkymisemme ristillä (Jes. 53:4-5), Hänellä on uusi identiteetti meille (2. Kor. 5:17), ja Hän on ainoa, joka on itse kokenut täydellisen särkymisen ja silti säilynyt ehjänä (Hepr. 5:8-9).

Käytännön askeleet identiteetin eheytymiseen

Käytännössä Kristus korjaa särkyneen identiteettimme monin tavoin: Hän paljastaa todellisen identiteettimme (1. Piet. 2:9), tuo valoon särkyneet osat (Ef. 5:13), kutsuu meidät tunnustamaan kipumme (Jaak. 5:16), poistaa häpeän (Room. 10:11), antaa uuden eheän identiteetin (2. Kor. 5:17) ja liittää meidät yhteisöön (1. Kor. 12:27).

Kristuksen korjatessa särkyneen kollaasin, Jumalan vihollisen valta katkaistaan. Haavat, joihin vihollinen ennen tarttui, alkavat parantua. Avoimet pinnat sulkeutuvat Kristuksen armosta. "Vastustakaa perkelettä, niin se pakenee teistä" (Jaak. 4:7). Kristuksen työ ei ainoastaan paranna särkymistä, vaan myös poistaa siitä tulevan kivun ja kärsimyksen. Vihollinen ei enää voi toimia "kivun kasvattajana", kun identiteettimme on juurtunut Kristukseen.

On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että tämä korjaustyö on jatkuva prosessi tässä ajassa. Paavali kirjoitti omasta kokemuksestaan: "Minä en vielä ole saavuttanut, mutta yksi on tarpeen: unohtaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut kutsunut" (Fil. 3:12-14).

Pyhän Hengen paljastama syvempi totuus

Aikamme henki haluaa usein hämärtää ja vääristää näkemystämme Kristuksen ristin työstä. Kärsimyksen välttely ja pelon kulttuuri estävät meitä näkemästä ristin todellista merkitystä. Pyhä Henki kuitenkin paljastaa syvemmän totuuden: risti ei ole vain historiallinen tapahtuma, vaan portti uuteen elämään. Se on tie, jonka kautta sielu löytää kotiin.

Erottelun aika tulee paljastamaan todellisen eron niiden välillä, jotka ovat antaneet identiteettinsä Kristuksen korjattavaksi ja niiden, jotka etsivät korjausta muualta. Tämä aika tulee olemaan sekä haastava että puhdistava, sillä se paljastaa meidän todellisen perustamme.

Jumalan kellojen lyödessä lopun aikojen tunnit, keskeinen kysymys elämässämme on: onko identiteettimme rakennettu Kristuksen varaan vai jonkin muun? Olemmeko antaneet särkyneen kollaasin Hänen korjattavakseen vai yritämmekö yhä paikata sitä maailman keinoin? Tämä on kysymys, johon meidän jokaisen on vastattava.

Lopullinen toivo

Viimeisenä ja tärkeimpänä: kristillinen näkemys kärsimyksestä ei pääty ristiin, vaan ylösnousemukseen. Kärsimys ei ole lopullinen totuus, vaan välivaihe matkalla lopulliseen kirkkauteen. Paavali ilmaisee tämän kauniisti: "Sillä tämä hetkellinen ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti" (2. Kor. 4:17).

Ja Ilmestyskirja lupaa: "Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt" (Ilm. 21:4).

Herramme Jeesuksen Kristuksen paluu tulee olemaan hetki, jolloin särkyneet identiteetit saavat lopullisen parantumisen. Siihen asti meidän tehtävämme on tuoda särkyneet osat ristin juurelle, luottaa Kristuksen parantavaan työhön, ja kasvaa Hänen vahvuudessaan. Tämä on tie, joka johtaa kotiin. Kristuksen sydämeen, jossa meistä tulee ehjiä.

"Mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut." (Ef. 2:4-5)