Nimettömyys ei ole tilastovirhe vaan hädän muoto

Suomessa on 28 turvakotia ja 228 paikkaa perheelle tai yksin tulevalle asiakkaalle. Vuonna 2015 turvakoteja oli 19 ja paikkoja 114. Määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.

Samaan aikaan käyttö on kasvanut nopeammin. Vuonna 2025 turvakodeissa oli 6 030 asiakasta, enemmän kuin koskaan. Käyttöaste nousi 59 prosentista 73 prosenttiin viidessä vuodessa.

Nämä luvut ovat julkisia ja ne julkaistaan vuosittain. Aihe ei ole salattu. Se, mikä puuttuu, on jotain muuta.

Kaksi lukua, jotka ovat molemmat totta

Turvakodeissa oli vapaita paikkoja vuoden 2025 jokaisena päivänä. Samana vuonna tilanpuutteen takia ohjattiin toiseen turvakotiin 2 420 kertaa.

Molemmat pitävät paikkansa, koska vapaa paikka voi olla kolmensadan kilometrin päässä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sanoo tämän itse:

"Mikäli alueella on vain yksi turvakoti ja se on täynnä, lähisuhdeväkivallan kokija joutuu siirtymään kauemmas omalta asuinalueeltaan päästäkseen turvakotiin."

Yhden turvakodin alueilla se turvakoti oli täynnä Varsinais-Suomessa 179 vuorokautta ja Keski-Pohjanmaalla 157 vuorokautta vuoden aikana. Lapissa, jossa etäisyydet ovat pisimmät, alueen ainoa turvakoti oli täynnä 80 vuorokautta. Laitoksen kehittämispäällikkö kommentoi sitä suoraan:

"Tilanne on huolestuttava, koska etäisyydet muihin turvakoteihin ovat todella pitkät. Siksi ihanne olisi, että alueen ainoassa turvakodissa olisi aina paikka vapaana apua tarvitsevalle."

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella ei ole yhtään turvakotia, eikä ole ollut kolmena peräkkäisenä tilastovuonna. Saamelaisten kotiseutualueella ei ole turvakotia ja lähin on Rovaniemellä. Euroopan neuvoston valvontaelin nostaa jälkimmäisen erikseen esiin.

Ihmiselle, joka lähtee yöllä kotoaan, ero paikan puuttumisen ja paikan sijainnin välillä ei ole olemassa. Lähtemisen hinta ei ole matka vaan se, mikä matkan päähän jää.

Sama luku kahdesta suunnasta

Tilanpuutteen takia tehtyjen ohjausten määrä on noussut jyrkästi: 813 vuonna 2022, 1 277 vuonna 2023, 1 318 vuonna 2024 ja 2 420 vuonna 2025. Laitos kutsuu nousua itse merkittäväksi.

Samassa raportissa on varaus, joka on syytä lukea kokonaan:

"Luku sisältää väkivallan kokijan, viranomaisen ja muiden tahojen tekemät paikkatiedustelut. Tiedustelut ovat usein nimettömiä. Tällöin ei useinkaan saada varmuutta siitä, että onko henkilö todellisuudessa päätynyt toiseen turvakotiin asiakkaaksi ohjauksesta huolimatta. Tilastojen perusteella ainoastaan 375 henkilöä on kirjattu turvakotiin siitä syystä, että ensisijainen turvakoti on ollut täynnä."

Tiedusteluja oli siis 2 420 ja varmistettuja saapumisia 375. Loppujen kohtalo on tuntematon.

Lukua on helppo käyttää väärin kumpaankin suuntaan. Luku 2 420 ylittää sen mitä lähde sanoo, jos se esitetään käännytyksinä. Sanominen, että vain 375 jäi ilman, on yhtä väärin, koska muiden kohtalosta ei tiedetä.

Kiinnostavampi on kuitenkin se, miksi luvut eroavat.

Lähde esittää eron mittauksen puutteena. Sen voi lukea toisin. Ihminen soittaa kertomatta kuka on, koska kysyminen ilman nimeä on ainoa tapa kysyä ilman että sitoutuu. Apua ei tule, eikä mitään ole tapahtunut. Ei ole merkintää, ei paluuta kotiin merkinnän kanssa.

Se on järkevää käytöstä tilanteessa, jossa kysymisestä itsestään voi seurata rangaistus. Järjestelmä kirjaa sen epävarmuutena. Kyse on varovaisuudesta ja varovaisuus on mitattava merkki siitä, ettei apua uskalleta pyytää nimellä.

Neljä kynnystä ennen ovea

Turvakoti on laissa määritelty erityispalvelu lähisuhdeväkivaltaa kokeneille tai sen uhan alla eläville. Ennen kuin ihminen tulee ovelle, hänen on ensin tunnistettava itsensä väkivallan kokijaksi, sitten nimettävä se ääneen, sitten valittava paikka ja sitten lähdettävä. Neljä erillistä askelta, joista jokainen edellyttää, että hätä on jo saanut nimen.

Ne, joilla nimeäminen on vaikeinta, jäävät tilastosta pois. Tästä on aineistossa mittari, joka ei ole mielipide.

Turvakotien aikuisasiakkaista naisia on noin 90 prosenttia ja miehiä noin kymmenesosa. Poliisin tietoon tulleista pari- ja lähisuhdeväkivallan täysi-ikäisistä uhreista naisia oli vuonna 2024 noin 74 prosenttia ja miehiä noin neljäsosa. Kansallisessa rikosuhritutkimuksessa, joka tavoittaa myös ilmoittamattomat, väkivallalla uhkaamista oli kokenut 8,4 prosenttia miehistä ja 9,1 prosenttia naisista.

Mitä lähemmäs ilmoittamatonta väkivaltaa mennään, sitä pienemmäksi ero käy. Turvakotien asiakaskunta on siis sukupuolittuneempi kuin ilmiö itse, eikä syytä siihen ole selvitetty missään käymässäni lähteessä.

Julkinen kuvaus ei ole tässä yksi ääni. Osa viranomaisviestinnästä kehystää aiheen naisiin kohdistuvana väkivaltana eikä mainitse miehiä lainkaan. Osa on sukupuolineutraalia tai mainitsee miehet erikseen. Yksikään tarkistetuista lähteistä ei kiistänyt eikä piilottanut miesten osuutta silloin, kun luku ylipäätään esitettiin. Kyse ei siis ole peittelystä. Kyse on siitä, kuka tunnistaa itsensä sellaiseksi, jolla on oikeus mennä.

Ne, jotka eivät pyydä

Turvakotien asiakkaista on lapsia 39 ja 46 prosentin välillä vuodesta riippuen. Vuonna 2024 heitä oli 2 423.

He eivät pyytäneet mitään. He tulivat mukana. Se on ainoa reitti aineistossa, jossa apu ei edellytä pyytämistä.

Tämä on sanottava varovasti, koska se ei tarkoita, että lapsi olisi turvassa. Se tarkoittaa vain, että hänen kohdallaan pyytämisen kynnys siirtyi jonkun toisen harteille. Lapsi ei tule, jos se aikuinen ei pyydä.

Järjestelmä tuntee vain tulleet

Sanaa "käännytetty" ei esiinny yhdessäkään käymässäni tilastoraportissa. Tilastoa siitä, kuinka moni jäi lopulta ilman paikkaa, ei ole olemassa. Sitä ei siis voi julkaista eikä salata, koska sitä ei mitata.

Turvakotiin tulon syyt kirjataan karkeasti: lähisuhdeväkivalta tai siihen rinnastuva syy ja rinnastuvista mainitaan kunniaan liittyvä väkivalta ja vaino. Huoltoriitoja ei mainita lainkaan, vaikka sosiaali- ja terveysministeriön oma raportti toteaa vaativien erotilanteiden näkyvän turvakotityössä vahvasti.

Ihminen tulee siis sisään sillä syyllä, jonka lomake tuntee. Järjestelmä ei mittaa niitä, joita se ei tavoittanut, joten se mitoittaa itsensä niiden mukaan, jotka jo osasivat tulla. Se on hiljainen kehä, eikä se vaadi kenenkään pahaa tahtoa.

Mitä tästä puuttuu

Kansainvälinen ohjeluku on yksi perhepaikka kymmentätuhatta asukasta kohti. Se ei ole Istanbulin sopimuksen tekstissä vaan sen selitysmuistiossa, joka viittaa Euroopan neuvoston työryhmän raporttiin vuodelta 2008. Sama raportti kertoo, että jo silloin vain kahdeksan jäsenvaltiota täytti sen.

Suomen osalta on tehty kaksi laskelmaa. Ministeriön tilaama selvitys vuodelta 2010 päätyi noin 530 perhepaikkaan. Valvontaelin laski vuonna 2019, että Suomi tarvitsisi 550. Toteuma on nyt 228.

Sama valvontaelin on sanonut asian kahdesti ja sanamuoto on kiristynyt. Vuonna 2019 se kirjoitti, että suositeltu suhdeluku on kaukana saavuttamisesta ja kehotti Suomea sanalla, joka tarkoittaa vahvaa kannustusta. Vuonna 2024 se toisti havainnon ja vaihtoi verbin vaatimiseksi.

Tuoreempaa virallista laskelmaa Suomen tarpeesta ei ole tehty vuoden 2019 jälkeen.

Puuttuvia lukuja on siis kaksi. Ei tiedetä, kuinka moni jäi ilman. Ei tiedetä, kuinka monta paikkaa nykyväestö tarvitsisi. Kummankin puuttuminen on itsessään vastaus kysymykseen siitä, kuinka tarkasti tätä on haluttu tietää.