Sinetti otsassa keskellä myrskyä
Myrsky on käynyt talon ympärillä koko yön. Pöydällä on kirje, jonka sinetti on ehjä. Ihminen istuu lampun ääressä ja punnitsee kahta ajatusta: ehtiikö hän ulos ennen kuin katto pettää, vai onko kirje lupaus siitä, että katto kestää.
Sama kahtiajako kulkee suomalaisen herätyskristillisyyden läpi. Toinen puoli odottaa, että seurakunta otetaan pois ennen suurta ahdistusta. Toinen puoli odottaa, että seurakunta käy ahdistuksen läpi merkittynä ja varjeltuna. Molemmat lukevat samaa Raamattua. Molemmat lainaavat samoja jakeita. Molemmat ovat rukoilleet saman rukouksen: tule, Herra Jeesus.
Kysymys ei ole akateeminen. Se ratkaisee, mihin ihminen valmistautuu. Lähtö ennen myrskyä tekee valmistautumisesta odottamista. Myrsky ennen lähtöä tekee siitä kestävyyttä. Näiden kahden välillä ei voi olla puolueeton. Voi kuitenkin olla rehellinen: katsoa jakeet yksitellen, kysyä mitä ne sanovat ja mitä ne eivät sano ja päättää vasta sen jälkeen.
Sanat ennen kuvia
Keskustelu sotkeutuu usein siksi, että sanoja käytetään eri merkityksissä. Neljä sanaa kannattaa avata ennen kuin kuvat alkavat.
Tempaus on sana, jota Raamattu ei käytä. Se on johdettu latinankielisen käännöksen verbistä rapiemur, joka vastaa kreikan sanaa harpazo, temmata. Sana esiintyy Paavalin ensimmäisessä kirjeessä tessalonikalaisille ja sen ympärille koko oppi rakentuu.
Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
1. Tess. 4:15-17
Jae sanoo, että tempaus tapahtuu. Se ei sano, milloin se tapahtuu suhteessa ahdistukseen. Kaikki muu on tulkintaa ja tulkinta on sitä, mistä keskustellaan.
Ahdistus on kreikaksi thlipsis, puristus. Jeesus käyttää sanaa Öljymäen puheessa tarkoittamaan aikaa, jonka kaltaista ei ole ollut. Sama sana esiintyy Apostolien teoissa tavallisesta seurakunnan elämästä: monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan. Ahdistus on kristityn osa kaikkina aikoina ja lopun aika tiivistää sen.
Viha on eri sana, orge. Se tarkoittaa Jumalan tuomiota, joka vuodatetaan maailman päälle. Paavali sanoo tessalonikalaisille, ettei Jumala ole määrännyt meitä vihaan. Ahdistus ja viha eivät ole sama asia. Ahdistus tulee maailmasta ja kohdistuu uskoviin. Viha tulee Jumalalta ja kohdistuu maailmaan. Suuri osa erimielisyydestä syntyy siitä, että nämä kaksi sanaa sekoitetaan.
Sinetti on sfragis, omistusmerkki. Kirje sinetöitiin, jotta tiedettiin kenelle se kuuluu ja ettei kukaan ollut avannut sitä. Ihminen sinetöitiin samassa merkityksessä. Sinetti ei ole pakotie. Se on merkki siitä, kenen oma ihminen on silloin, kun kaikki muu on epävarmaa.
Näillä neljällä sanalla on jo mahdollista sanoa kysymys tarkasti. Pelastaako Jumala seurakuntansa vihasta ottamalla sen pois ennen ahdistusta, vai pelastaako hän sen vihasta sinetöimällä sen ahdistuksen keskellä? Molemmissa vaihtoehdoissa seurakunta välttää vihan. Ero on siinä, kulkeeko se ahdistuksen läpi.
Viisi kuviota
Raamattu ei vastaa kysymykseen suoraan yhdellä jakeella. Se vastaa kuvioilla, jotka toistuvat kirjasta toiseen. Viisi niistä kantaa suurimman painon.
Nooa. Jeesus itse valitsi tämän vertauskuvan puhuessaan tulemuksestaan.
Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva. Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
Matt. 24:37-41
Nooaa ei otettu pois maailmasta. Hänet suljettiin arkkiin ja arkki kellui saman veden päällä, joka vei muut. Hän kävi tuomion läpi varjeltuna, ei sen ohi. Samalla on rehellistä huomata, mitä jae sanoo talteen korjaamisesta: vedenpaisumus vei heidät kaikki ja toinen korjataan talteen. Se, joka jätettiin, jätettiin arkin ulkopuolelle. Kuvio tukee molempia lukutapoja riippuen siitä, painotetaanko arkin sijaintia vai talteen ottamista.
Goosen. Egyptin vitsausten aikana Jumala teki eron kansansa ja faraon kansan välillä.
Mutta minä erotan sinä päivänä Goosenin maan, jossa minun kansani asuu, ettei sinne paarmoja tule, tietääksesi, että minä olen maan Herra. Näin minä panen pelastuksen erottamaan oman kansani sinun kansastasi. Huomenna on tämä ihme tapahtuva.'"
2. Moos. 8:22-23
Israel oli Egyptissä koko vitsausten ajan. Se ei lähtenyt ennen ensimmäistä vitsausta vaan viimeisen jälkeen. Vitsaukset osuivat sen ympärille, eivät siihen. Tämä on selkein kuvio varjelluksesta keskellä tuomiota ja siksi ahdistuksen läpi kulkemisen kannattajat palaavat siihen useimmin.
Tulinen pätsi. Danielin kirjan kolmannessa luvussa kolme miestä heitetään pätsiin, koska he eivät kumarra kuvaa. Kuningas näkee pätsissä neljä miestä ja neljäs on kuin jumalan poika. Miehet eivät välty pätsiltä. Heitä ei ole pätsissä yksin. Kuvio on sama kuin Goosenissa ja se lisää yhden piirteen: pätsiin jouduttiin siksi, ettei kumarrettu. Ilmestyskirjan peto ja sen kuva eivät ole kaukana tästä.
Merkki otsassa. Hesekiel näkee Jerusalemin tuomion ja sitä ennen miehen, jolla on kirjoitusneuvot.
ja Herra sanoi hänelle: "Kierrä kaupungin, Jerusalemin, läpi ja tee merkki niitten miesten otsiin, jotka huokaavat ja valittavat kaikkia kauhistuksia, mitä sen keskuudessa tehdään".
Hes. 9:4
Merkityt jäivät kaupunkiin. Tuomio kulki heidän ohitseen, ei heitä pois. Heprean merkki on kirjain tav, joka vanhassa kirjaimistossa kirjoitettiin ristin muotoon. Merkki ei ollut lähtölupa vaan omistuskirjoitus ja se annettiin niille, jotka surivat sitä mitä ympärillä tapahtui.
Kammio. Jesajan pieni apokalypsi sanoo sen suoraan.
Mene, kansani, kammioihisi ja sulje ovet jälkeesi, lymyä hetkinen, kunnes viha on ohitse mennyt.
Jes. 26:20
Tempauksen ennen ahdistusta odottavat lukevat kammion taivaaksi: kansa on poissa, kun viha kulkee. Toiset lukevat sen kirjaimellisesti: kansa on paikalla, ovi kiinni ja viha menee ohi ulkopuolella. Jae edeltää välittömästi lupausta kuolleiden ylösnousemuksesta, mikä sitoo sen samaan hetkeen kuin Paavalin pasuna. Kumpi tulkinta on oikea, ei ratkea tästä jakeesta. Ratkaisu tulee siitä, mihin muut kuviot sen sitovat.
Viidestä kuviosta neljä näyttää samaa: Jumalan kansa on tuomion keskellä ja tuomio kulkee sen ohi. Yksi, Nooa, voidaan lukea kummin päin tahansa. Tämä on painava havainto, mutta se ei ole todistus. Kuvio on kuvio, ei aikataulu.
Sinetti ja pasuunat
Ilmestyskirjan seitsemäs luku pysäyttää tuomion. Neljä enkeliä pitää tuulia ja viides nousee idästä.
ja sanoi: "Älkää vahingoittako maata älkääkä merta, älkää myös puita, ennenkuin me olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijain otsaan". Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista:
Ilm. 7:3-4
Sinetöinti tapahtuu maan päällä. Se tapahtuu ennen kuin tuulet päästetään irti ja sen tarkoitus sanotaan myöhemmin, kun viides pasuuna soi.
ja niille sanottiin, etteivät ne saa vahingoittaa maan ruohoa eikä mitään vihantaa eikä yhtään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole Jumalan sinettiä otsassaan.
Ilm. 9:4
Sinetti suojaa vitsaukselta. Sinetöidyt eivät ole poissa, kun vitsaus tulee. He ovat siinä ja vitsaus ei kosketa heitä. Tämä on Goosenin kuvio Ilmestyskirjan kielellä.
Sinetti ei kuitenkaan suojaa kaikelta. Viidennen sinetin alla Johannes näkee alttarin.
Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli. Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?" Ja heille kullekin annettiin pitkä valkoinen vaippa, ja heille sanottiin, että vielä vähän aikaa pysyisivät levollisina, kunnes oli täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku, joiden tuli joutua tapettaviksi niinkuin hekin.
Ilm. 6:9-11
Surmatuille sanotaan, että heidän veljiään tapetaan vielä. Luku ei ole täynnä. Sinettien avautuessa maan päällä on siis Jumalan sanan tähden kuolevia ja heitä kutsutaan surmattujen kanssapalvelijoiksi ja veljiksi. Sinetti suojaa vihalta, ei vainolta. Ero on sama kuin sanaston luvussa: viha tulee Jumalalta ja kulkee sinetöidyn ohi, ahdistus tulee maailmasta ja osuu häneen.
Keitä sinetöidyt ovat, on oma keskustelunsa. Luku 144 000 ja Israelin sukukuntien luettelo luetaan toisaalla kirjaimellisesti juutalaiseksi jäännökseksi, toisaalla koko Jumalan kansan symboliseksi luvuksi, 12 kertaa 12 kertaa 1 000. Samassa luvussa Johannes kuulee luvun ja sitten näkee joukon, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansoista. Kirjassa toistuu tapa, jossa kuultu ja nähty ovat sama asia eri puolelta: Johannes kuulee leijonasta ja näkee karitsan. Sinetöity Israel ja lukematon joukko ovat yksi kansa, mikäli sama tapa pätee tässä. Tämä on tulkinta ja se on sanottava tulkintana.
Pasuunat sitovat Paavalin ja Ilmestyskirjan yhteen. Paavali sanoo, että muutumme viimeisen pasunan soidessa. Jeesus sanoo, että valitut kootaan suuren pasunan pauhatessa ahdistuksen jälkeen.
Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.
Matt. 24:29-31
Ilmestyskirjan seitsemäs pasuuna julistaa, että maailman kuninkuus on tullut Herralle. Tempaus tapahtuu ahdistuksen jälkeen, mikäli Paavalin viimeinen pasuna, Jeesuksen suuri pasuna ja Ilmestyskirjan seitsemäs pasuuna ovat sama pasuna. Tempauksen ennen ahdistusta odottavat vastaavat, että pasuna on tavallinen kuva kokoontumiskutsusta ja kolme tekstiä puhuvat kolmesta eri tapahtumasta. Vastaus on mahdollinen. Se vaatii kuitenkin, että kolme samanlaista kuvausta erotetaan toisistaan perusteella, jota teksteissä itsessään ei ole.
Kaksi todistajaa
Ilmestyskirjan yhdestoista luku on kirjan keskikohta ja sen vaikein jakso. Siinä esiintyvät kaksi todistajaa, joista on kiistelty niin kauan kuin kirjaa on luettu.
Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan." Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä.
Ilm. 11:3-4
Kuva on lainattu Sakarjalta. Sakarja näki kaksi öljypuuta lampunjalan molemmin puolin ja hänelle selitettiin, keitä ne ovat.
Hän sanoi: "Nämä ovat ne molemmat öljyllä voidellut, jotka seisovat kaiken maan Herran edessä".
Sak. 4:14
Sakarjan kaksi voideltua olivat ylipappi ja maaherra, pappi ja kuningas ja heidän kauttaan Jumalan Henki rakensi temppelin. Saman näyn tunnetuin lause sanoo, miten se tapahtui.
Ja hän lausui ja sanoi minulle näin: "Tämä on Herran sana Serubbaabelille, näin kuuluva: Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.
Sak. 4:6
Todistajien aika on 1 260 päivää, kolme ja puoli vuotta. Sama aika esiintyy kirjassa neljässä muussa muodossa: 42 kuukautta, aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa ja pyhän kaupungin tallaaminen. Se on Danielin puolikas viikko, ahdistuksen viimeinen jakso. Todistajat todistavat koko sen ajan säkkipuvussa. Säkkipuku on katumuksen ja surun asu, jota profeetat käyttivät julistaessaan tuomiota ja jota Niiniven kuningas käytti kääntyessään. Todistus ei ole voitonkulkue vaan katumussaarna ja se kestää täsmälleen ahdistuksen ajan.
Ilmestyskirja käyttää sanaa lampunjalka yhdessä muussa merkityksessä: kirjan alussa seitsemän lampunjalkaa ovat seitsemän seurakuntaa. Yhdestoista luku sanoo, että kaksi todistajaa ovat kaksi lampunjalkaa ja kirjan oma sanasto viittaa silloin seurakuntaan. Kaksi on todistuksen luku: Mooseksen laki vaati kaksi todistajaa, jotta asia oli pätevä. Todistajien teot muistuttavat Eliaa, joka sulki taivaan ja Moosesta, joka muutti veden vereksi. Ne ovat lain ja profeettojen teot ja laki ja profeetat ovat koko Vanhan testamentin todistus.
Rehellisyys vaatii sanomaan, missä kirkko on ollut. Vanhin lukutapa, 200-luvun alusta alkaen, näki todistajissa kaksi henkilöä, jotka tulevat takaisin: Eliaan rinnalle Eenokin tai Jeremian, myöhemmin Mooseksen. Varhaisin säilynyt Ilmestyskirjan selitys 260-luvulta kuuluu tähän joukkoon. Sitä lukutapaa ei voi sivuuttaa. Se kuitenkin nojaa kirjan ulkopuoliseen perinteeseen ja kirjan sisäinen sanasto osoittaa toiseen suuntaan: lampunjalka on seurakunta, todistus on seurakunnan tehtävä ja säkkipuku on katumuksen saarnaajan asu. Tämän lukutavan mukaan kaksi todistajaa on koko todistava seurakunta lopun ajan viimeisen vaiheen aikana.
Todistajien kohtalo on jakson ydin.
Ja kun he ovat lopettaneet todistamisensa, on peto, se, joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät. Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin.
Ilm. 11:7-8
Peto voittaa heidät. Sama lause toistuu kolmannessatoista luvussa, jossa pedolle annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät. Seurakunnaksi luettuina todistajat kertovat, että seurakunta on maan päällä pedon noustessa ja häviää näkyvän taistelun. Tempauksen ennen ahdistusta odottavat lukevat pyhät tässä ahdistuksen aikana kääntyneiksi, eivät seurakunnaksi. Erottelu on mahdollinen, mutta kirja ei tee sitä missään itse. Se käyttää pyhistä yhtä sanaa alusta loppuun.
Maailma iloitsee todistajien kuolemasta.
Ja ne, jotka maan päällä asuvat, iloitsevat heidän kohtalostaan ja riemuitsevat ja lähettävät lahjoja toisilleen; sillä nämä kaksi profeettaa olivat vaivanneet niitä, jotka maan päällä asuvat.
Ilm. 11:10
Lahjojen lähettäminen on juhlan kuva. Kirjassa se esiintyy vain tässä ja se on ainoa kohta, jossa maan asukkaat iloitsevat. Ilo syntyy siitä, että vaivaava ääni on vaiennut. Sama ketju kulkee koko Raamatun läpi: profeetat lähetetään, profeetat tapetaan ja tappajat hengähtävät helpotuksesta.
Sentähden Jumalan viisaus sanookin: 'Minä lähetän heille profeettoja ja apostoleja, ja muutamat niistä he tappavat ja toisia vainoavat, että tältä sukukunnalta vaadittaisiin kaikkien profeettain veri, mikä on vuodatettu maailman perustamisesta asti,
Luuk. 11:49-50
Jeesus sanoo tämän Jerusalemista ja Ilmestyskirja sijoittaa todistajien ruumiit kaupunkiin, jossa heidän Herransa ristiinnaulittiin. Todistajat kuolevat samalla tavalla ja samasta syystä kuin profeetat ennen heitä ja kuin Herra, jota he seuraavat. Tämä on ristin tie kirjoitettuna kirjan keskelle.
Sitten tulee jakso, joka on koko kirjan kirkkain kuva tempauksesta ja se sijoittuu ahdistuksen keskelle.
Ja niiden kolmen ja puolen päivän kuluttua meni heihin Jumalasta elämän henki, ja he nousivat jaloilleen, ja suuri pelko valtasi ne, jotka näkivät heidät. Ja he kuulivat suuren äänen taivaasta sanovan heille: "Nouskaa tänne!" Niin he nousivat taivaaseen pilvessä, ja heidän vihollisensa näkivät heidät. Ja sillä hetkellä tapahtui suuri maanjäristys, ja kymmenes osa kaupunkia kukistui, ja maanjäristyksessä sai surmansa seitsemäntuhatta henkeä, ja muut peljästyivät ja antoivat taivaan Jumalalle kunnian.
Ilm. 11:11-13
Elämän henki menee heihin. Sanamuoto on Hesekielin kuivien luiden laaksosta, jossa henki tuli luihin ja ne nousivat jaloilleen, ylenmäärin suuri joukko. Hesekielillä kyse on koko kansasta. Todistajat nousevat taivaaseen pilvessä ja viholliset näkevät heidät. Tämä on julkinen tapahtuma, ei salainen. Paavalin tempauksessa ovat pilvet, pasuna ja nouseminen. Tässä ovat pilvi, ääni taivaasta ja nouseminen ja heti perään seitsemäs pasuuna.
Seurakunnaksi luettuna kaksi todistajaa asettaa seurakunnan tempauksen tähän: ahdistuksen jälkeen, pedon voiton jälkeen, kaikkien nähden. Kahdeksi henkilöksi luettuna jakso kuvaa vain heidät ja seurakunnan tempaus on toisaalla. Kumpaakaan ei voi todistaa yhdestä jakeesta. Toinen vaatii kirjan sisäisen sanaston lukemista johdonmukaisesti, toinen kirjan ulkopuolisen perinteen tuomista sen sisään.
Ne jotka jäävät
Jakson viimeinen lause on kaikkein yllättävin. Maanjäristyksessä kuolee seitsemäntuhatta ja muut antoivat taivaan Jumalalle kunnian.
Kaikkialla muualla Ilmestyskirjassa ihmiset reagoivat tuomioon toisin.
Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä, hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset; mutta he eivät tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet hänelle kunnian.
Ilm. 16:9
Kuudennen pasuunan jälkeen sanotaan sama: jäljelle jääneet eivät tehneet parannusta. Yhdennentoista luvun jäljelle jääneet tekevät päinvastoin. Sanapari on sama, jäljelle jääneet ja lopputulos on vastakkainen. Tämä ei voi olla sattumaa kirjassa, joka rakentuu toistolle.
Mitä kunnian antaminen tarkoittaa, sanotaan Joosuan kirjassa. Aakan on varastanut tuhon omaksi vihittyä ja Joosua sanoo hänelle: anna Herralle kunnia ja tunnusta. Kunnian antaminen on syntien tunnustamista. Ilmestyskirjan yhdennessätoista luvussa on siis joukko, joka todistajien noustua taivaaseen tunnustaa syntinsä. Se on ainoa kohta kirjassa, jossa tuomio tuottaa katumusta.
Tästä syntyy ajatus, jota kannattaa käsitellä varovasti. Ahdistuksen jälkeen kaikkien nähden temmatun seurakunnan lähtö on itsessään todistus. Ne, jotka näkevät sen, saavat vielä mahdollisuuden tunnustaa. Ennen ahdistusta ja salaa lähteneen seurakunnan lähtö on maailmalle arvoitus ja hämmennys ja kääntyminen ahdistuksen aikana tapahtuu ilman todistajia.
Ajatuksella on painavia vastaväitteitä. Ensimmäinen: kunnian antaminen voi olla pelosta syntynyt myönnytys, ei uskoa. Nebukadnessar antoi Jumalalle kunnian pätsin jälkeen ja jatkoi kuninkaana. Toinen: jakso voidaan lukea Jerusalemin tuomiosta vuonna 70, jolloin se ei kerro lopusta mitään. Kolmas: jäljelle jääneet voivat olla vain sen kaupungin asukkaita, eivät koko maailmaa. Kaikki kolme ovat mahdollisia. Yksikään niistä ei poista sitä, että kirja on sijoittanut ainoan katumuksen kohtauksensa todistajien nousemisen jälkeen.
Ne, jotka jäävät, eivät ole kirjassa hylättyjen joukko. He ovat joukko, jolle vielä puhutaan. Sinettiä ei ole painettu, mutta sitä ei ole vielä myöskään evätty.
Kirjassa on toinenkin joukko, jolle puhutaan lopun keskellä. Babylonin tuomion edellä kuuluu ääni taivaasta.
Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.
Ilm. 18:4
Kutsu on osoitettu Jumalan kansalle, joka on Babylonissa silloin, kun sen tuomio on ovella. Kansa ei ole poissa. Sitä käsketään lähtemään ja lähtö on ulos kaupungista, ei ylös taivaaseen. Tempauksen ennen ahdistusta odottavat lukevat kansan tässä ahdistuksen aikana kääntyneiksi. Toiset kysyvät, miksi kirja ei missään erota näitä kääntyneitä seurakunnasta, jos ero on niin ratkaiseva.
Daniel päättää kirjansa lauseeseen, joka sopii kumpaankin joukkoon.
Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää.
Dan. 12:12
Luku ylittää sekä 1 260 että 1 290 päivää. Autuaaksi julistetaan se, joka odottaa loppuun asti ja saavuttaa sen. Odottaminen ei ole poissaoloa. Se on paikalla olemista silloin, kun päivät lasketaan.
Vanhimmat ja hääateria
Tempauksen ennen ahdistusta odottavat vetoavat kahteen kuvaan, jotka kuvaavat seurakuntaa taivaassa ahdistuksen aikana. Ne on syytä katsoa.
Ensimmäinen ovat 24 vanhinta valtaistuimen ympärillä neljännestä luvusta alkaen. Seurakunnaksi luettuina vanhimmat sijoittavat seurakunnan taivaaseen ennen sinettien avaamista. Vanhimmat laulavat uuden virren.
ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä".
Ilm. 5:9-10
Vuoden 1938 suomennos sanoo ostanut ihmiset ja tehnyt heidät. Kreikan käsikirjoitukset jakautuvat tässä jakeessa. Vanhimmat käsikirjoitukset sanovat ostanut ihmiset ja tehnyt heidät, jolloin vanhimmat laulavat muista. Myöhemmät sanovat ostanut meidät, jolloin vanhimmat laulavat itsestään. Se, kumpi lukutapa on alkuperäinen, ratkaisee, ovatko vanhimmat lunastettuja ihmisiä vai taivaallinen hovi. Uudempi tutkimus painottaa vanhimpia käsikirjoituksia ja niiden mukaan vanhimmat laulavat lunastetuista kolmannessa persoonassa. Kysymys ei ole ratkaistu ja sen varaan ei voi rakentaa oppia seurakunnan sijainnista.
Toinen kuva on Karitsan hääateria.
Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus." Ja hän sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!" Vielä hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat".
Ilm. 19:7-9
Häät julistetaan yhdeksännessätoista luvussa, Babylonin tuomion jälkeen ja välittömästi ennen Kristuksen tulemusta. Morsian esitellään vasta kahdennessakymmenennessäensimmäisessä luvussa ja silloin enkeli näyttää Johannekselle pyhän kaupungin. Morsian on kaupunki, ei joukko ihmisiä taivaassa ahdistuksen aikana. Häitä ei kuvata ahdistuksen keskellä vaan sen päätteeksi. Kuva ei tue ajatusta seitsemän vuoden hääjuhlasta taivaassa. Se ei myöskään kumoa sitä, koska se ei sano hääjuhlan kestoa. Se sanoo vain, milloin häät julistetaan alkaneiksi.
Kummastakaan kuvasta ei saa sitä, mitä siltä on haluttu. Vanhimmat voivat olla seurakunta, mutta se riippuu käsikirjoituksesta. Häät ovat seurakunnan häät, mutta ne julistetaan ahdistuksen lopussa.
Ristin tie
Jeesuksen ylimmäispapillinen rukous sisältää lauseen, jonka ohi on vaikea kävellä.
En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta.
Joh. 17:15
Jeesus rukoili nimenomaan, ettei opetuslapsia otettaisi pois. Hän rukoili varjelusta maailman keskellä. Tempauksen ennen ahdistusta odottavat vastaavat, että rukous koskee opetuslasten omaa aikaa eikä lopun aikaa. Vastaus on mahdollinen. Sen hinta on, että Jeesuksen rukouksen periaate kääntyy vastakohdakseen lopun ajassa: siihen asti varjelus keskellä, sitten pois ottaminen.
Samassa puheessa Jeesus sanoo, mitä varjelus tarkoittaa.
Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman."
Joh. 16:33
Ahdistus ei ole poikkeus, joka väistetään. Se on sääntö, jonka keskellä on rauha.
Toisaalta rehellisyys vaatii tunnustamaan, ettei tempauksen ajankohta ratkea Johanneksen evankeliumista. Paavali sanoo Korinttolaisille asian, joka ei kerro ajankohtaa, mutta kertoo luonteen.
Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
1. Kor. 15:51-52
Muutos on todellinen, äkillinen ja koskee kaikkia uskovia. Se tapahtuu viimeisen pasunan soidessa. Sana viimeinen luonnollisessa merkityksessään edellyttää, että ennen sitä on muita pasunoita. Ilmestyskirjassa niitä on kuusi. Sanan lukeminen vain sen ajan päätöspasunaksi tekee jakeesta ajankohdan suhteen mykän. Tekstin luonnollisin merkitys on ensimmäinen ja vastapuoli tietää sen. Se selittää, miksi keskustelu tästä jakeesta on kestänyt.
Filadelfian seurakunnalle luvataan pelastus koetuksen hetkestä.
Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.
Ilm. 3:10
Tämä on tempauksen ennen ahdistusta odottavien tärkein jae ja sillä on syynsä. Pelastan sinut koetuksen hetkestä, kreikaksi tereso ek, varjelen sinut hetkestä. Sama sanapari, tereo ek, esiintyy Uudessa testamentissa vain yhdessä toisessa kohdassa ja se on Jeesuksen rukous: varjelisit heidät pahasta. Siellä se tarkoittaa varjelusta keskellä, ei pois ottamista. Sanaparin tarkoittaessa Johanneksen evankeliumissa varjelusta keskellä on vaikea perustella, että se tarkoittaa Ilmestyskirjassa pois ottamista. Sama kirjoittaja, sama sanapari. Vastaväite on, että ek tarkoittaa ulos jostakin ja koetuksen hetkestä ulos on eri asia kuin koetuksen läpi. Molemmat lukutavat ovat kielellisesti mahdollisia. Toinen niistä on yhdenmukainen kirjoittajan omaan käyttöön, toinen ei.
Ristin tie on se, mitä Jeesus tarjosi seuraajilleen.
Ja hän sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.
Luuk. 9:23
Kirjeissä sama ajatus toistuu: teidän on suotu paitsi uskoa myös kärsiä. Smyrnan seurakunnalle sanotaan, että ahdistus kestää kymmenen päivää ja että uskollisuus kuolemaan asti tuo elämän kruunun. Ilmestyskirjan kaikkein toistuvin autuaaksijulistus koskee niitä, jotka kuolevat Herrassa. Kirja on kirjoitettu vainotuille ja sen lohdutus ei ole se, että vaino väistetään, vaan se, että vaino ei ole viimeinen sana.
Kirjan oma määritelmä voitosta sanotaan kahdennessatoista luvussa.
Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.
Ilm. 12:11
Voitto on Karitsan veri, todistuksen sana ja valmius kuolla. Yksikään näistä kolmesta ei edellytä poissaoloa. Kaksi niistä edellyttää läsnäoloa. Pedon saadessa vallan pyhiä vastaan kirja ei lupaa pakoa vaan sanoo lyhyesti, mitä pyhiltä silloin kysytään.
Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko.
Ilm. 13:10
Sama lause toistuu seuraavassa luvussa ja sen perään tulee kirjan toinen autuaaksijulistus.
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon. Ja minä kuulin äänen taivaasta sanovan: "Kirjoita: Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästedes. Totisesti-sanoo Henki-he saavat levätä vaivoistansa, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä."
Ilm. 14:12-13
Kärsivällisyys on kirjassa sana, joka toistuu seitsemän kertaa. Se on kreikaksi hypomone, alla pysyminen, kestäminen painon alla. Sana ei sovi ihmiselle, joka on nostettu painon alta pois. Se sopii ihmiselle, joka on painon alla ja pysyy.
Heprealaiskirje näkee saman asian toiselta puolelta. Uskon todistajat ovat pilvi ympärillä ja juoksijan katse on Jeesuksessa, joka tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin. Ristin tie ei ole synkkä tie. Se on tie, jolla ilo on edessä eikä takana. Paavali kutsuu tulemuksen odotusta autuaalliseksi toivoksi ja kumpikin lukutapa lainaa sitä: toinen sanoo, että toivo on lähtö ennen myrskyä, toinen sanoo, että toivo on kirkkauden ilmestyminen myrskyn jälkeen. Jae itse puhuu kirkkauden ilmestymisestä, ei salaisesta lähdöstä.
Sata vuotta suomalaista opetusta
Kysymys tempauksen ajankohdasta ei ole vanha. Se syntyi 1830-luvulla Britanniassa, kun irlantilainen pappi Darby kehitti niin sanotun dispensationalismin: ajatuksen, että Jumalalla on Israelin ja seurakunnan kanssa erilliset suunnitelmat ja että seurakunta poistetaan ennen kuin Israelin viimeinen viikko alkaa. Ennen sitä kirkot kaikissa suuntauksissaan olivat lukeneet tempauksen ja tulemuksen yhdeksi tapahtumaksi.
Oppi levisi Yhdysvaltoihin ja saavutti laajan yleisön vuonna 1909 julkaistun Scofieldin selitysraamatun kautta. Selitykset painettiin jakeiden viereen samalle sivulle ja sukupolvi luki tulkinnan tekstinä. Suomeen oppi tuli vapaakirkollisten ja helluntaiherätyksen mukana 1900-luvun alkupuolella ja se vakiintui helluntaiseurakuntien ja monien vapaiden seurakuntien opetukseen. Suomen Helluntaikirkon uskon pääkohdat sallivat nykyään kolme näkemystä tempauksen ajankohdasta eivätkä sido kirkkoa yhteen niistä. Yksimielisyys koskee paluun luonnetta: se on yhtäkkinen, näkyvä, persoonallinen ja ruumiillinen. Historiallisesti tempaus ennen ahdistusta on ollut suomalaisen helluntailiikkeen vallitseva näkemys ja se on yhä tavallinen raamattuopetuksessa, jossa Kristuksen sanotaan tulevan kahdella tavalla: ensin näkymättömästi omiaan temmaten ja sitten koko maailmalle näkyvästi. Suomen Vapaakirkko ei ole halunnut kirjata opillista kantaa kysymykseen lainkaan.
Vastaliike syntyi samasta leiristä. Vuonna 1956 amerikkalainen evankelikaalinen teologi Ladd julkaisi teoksen, joka osoitti, ettei tempausta ennen ahdistusta tunneta kirkon historiassa ennen 1800-lukua ja että Uuden testamentin luonnollisin lukutapa sijoittaa tempauksen tulemuksen yhteyteen. Vuonna 1973 toinen evankelikaalinen tutkija kävi läpi kaikki tempausjakeet ja päätyi samaan. Vuonna 1990 syntyi kolmas kanta, jonka mukaan tempaus tapahtuu ahdistuksen loppupuolella mutta ennen vihan maljoja: seurakunta kokee pedon vainon mutta ei Jumalan vihaa. Tämä kanta ottaa vakavasti sekä sanojen eron että kuvioiden todistuksen ja sitä on helppo pitää keskitienä. Se on kuitenkin yhtä lailla rakennelma ja sen rajakohta ahdistuksen sisällä on tulkinnallinen.
Suomen luterilainen kenttä on lukenut kysymystä toisin. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys opettaa raamattuluennoissaan, että kaikki kristityt, elävät ja kuolleet, ovat osallisia suuresta ahdistuksesta eivätkä pakene sitä ennalta ja kuvaa ahdistusta uuden maailman synnytystuskina eikä tuomion merkkeinä. Åbo Akademin Vanhan testamentin eksegetiikan oppituolista on vuonna 2010 kirjoitettu, että oppi salaisesta ylöstempaamisesta ennen suurta ahdistusta on Jeesuksen sanojen valossa vaarallinen harha. Sanamuoto on jyrkkä ja se kertoo, miten kaukana kaksi suomalaista perinnettä ovat toisistaan samassa kysymyksessä. Suomalainen Vanhan testamentin tutkimus on lisäksi osoittanut, miten Ilmestyskirja lainaa Hesekieliä, Sakarjaa ja Danielia ja tämä on vahvistanut kuvioiden painoa. Kahden todistajan lukeminen seurakunnaksi on luterilaisessa kentässä tavallisempi kuin vapaissa suunnissa.
Kaksi lukutapaa eivät siis ole vain kahta tulkintaa. Ne ovat kahden erilaisen kirkkoperinteen tapoja lukea ja kummankin lukutavan takana on ihmisiä, jotka ovat rakastaneet samaa Raamattua. Tämä ei ratkaise kysymystä. Se selittää, miksi kysymys tuntuu niin henkilökohtaiselta.
On vielä yksi kysymys, joka on rehellistä esittää, vaikka se on epämukava. Kuka hyötyy kummastakin lukutavasta? Tempaus ennen ahdistusta on lohdullinen: se lupaa, ettei uskovan tarvitse kohdata pahinta. Se on myös helppo saarnata ja helppo myydä. Tempaus ahdistuksen jälkeen on vaativa: se sanoo, että pahin on kohdattava. Se on vaikea saarnata ja vaikea myydä. Kumpikaan seikka ei kerro, kumpi on totta. Kummankin seikan pitäisi kuitenkin tehdä lukija tarkkaavaiseksi. Lohdullisin tulkinta ei ole automaattisesti oikea eikä vaativin automaattisesti nöyrä. Se, mikä on oikea, on se, mikä on kirjoitettu.
Ajan merkit varoen
Öljymäen puhe alkaa varoituksella eksytyksestä. Ennen kuin Jeesus kuvaa yhtäkään merkkiä, hän sanoo: katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Merkkien lukeminen on velvollisuus ja niiden lukemisessa on eksytty enemmän kuin missään muussa Raamatun tulkinnassa.
Paavali kirjoitti tessalonikalaisille juuri tästä.
Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
2. Tess. 2:1-3
Tessalonikan seurakunta oli säikähtänyt, että Herran päivä oli jo tullut ja he olivat jääneet. Paavali rauhoittaa heitä sanomalla, että ennen sitä tapahtuu kaksi asiaa: luopumus ja laittomuuden ihmisen ilmestyminen. Jae on tempauksen ennen ahdistusta odottaville vaikea, koska Paavali sitoo kokoontumisen Herran tykö samaan päivään laittomuuden ihmisen ilmestymisen kanssa. Seurakunnan ollessa jo poissa tessalonikalaisten pelko olisi ollut aiheeton toisesta syystä ja Paavali olisi sanonut sen.
Saman kirjeen alku sanoo, milloin ahdistetut saavat levon.
koskapa Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella niille, jotka teitä ahdistavat, ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa
2. Tess. 1:6-7
Lepo tulee silloin, kun Herra ilmestyy taivaasta enkelien kanssa. Se on näkyvä tulemus. Paavali ei lupaa tessalonikalaisille lepoa ennen sitä. Laittomuuden ihmisen kohtalo sidotaan samaan hetkeen: Herra surmaa hänet suunsa henkäyksellä ja tuhoaa tulemuksensa ilmestyksellä. Tempauksen ennen ahdistusta odottavat vastaavat, että Paavali kirjoittaa tässä tulemuksesta eikä tempauksesta ja että hän puhuu näistä kahdesta eri tapahtumana. Kirjeissä itsessään kahta tapahtumaa ei eroteta toisistaan sanoin ja se on koko kysymyksen vaikein kohta.
Merkeistä puhuttaessa on syytä pitää mielessä kolme asiaa. Ensimmäinen: jokainen sukupolvi on nähnyt merkit omassa ajassaan. Toiselta vuosisadalta alkaen on tunnistettu antikristuksia ja laskettu vuosia. Toinen: Jeesus itse sanoi, ettei päivää tiedä kukaan. Kolmas: merkkien tarkoitus ei ole aikataulu vaan valveilla olo.
-Katso, minä tulen niinkuin varas; autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteistansa vaarin, ettei hän kulkisi alastomana eikä hänen häpeätänsä nähtäisi! -
Ilm. 16:15
Lause on sijoitettu kuudennen maljan keskelle, tuomion syvimpään kohtaan. Se on lause valvomisesta, ei laskemisesta. Se, joka sanoo tietävänsä vuoden, on ylittänyt sen, mitä Jeesus antoi tietää. Se, joka sanoo, ettei merkeistä voi tietää mitään, on jättänyt tekemättä sen, mitä Jeesus käski.
Sinetti otsassa
Kirje on yhä pöydällä. Sen sinetti on ehjä. Myrsky ei ole laantunut.
Kaksi lukutapaa on käyty läpi. Tempaus ennen ahdistusta nojaa ahdistuksen ja vihan erottamiseen, Filadelfian lupaukseen ja siihen, ettei Jumala ole määrännyt omiaan vihaan. Tempaus ahdistuksen jälkeen nojaa viiteen kuvioon, Jeesuksen omaan järjestykseen Öljymäellä, viimeiseen pasunaan, kahden todistajan nousemiseen ja siihen, että sama sanapari tarkoittaa Johanneksella varjelusta keskellä. Kummankin lukutavan kannattajat ovat vastanneet toisen perusteisiin ja vastaukset on punnittu.
Joitakin asioita voi sanoa varmasti. Seurakunta ei joudu Jumalan vihan alle. Tempaus tapahtuu. Kuolleet nousevat ensin. Pasuna soi. Kristus tulee näkyvästi ja jokainen silmä näkee hänet. Näistä ei ole erimielisyyttä.
Erimielisyys koskee sitä, onko ahdistus seurakunnan tie vai jotakin, jonka ohi seurakunta kulkee. Molemmilla lukutavoilla on jakeensa. Toisella on enemmän jakeita, toisella lohdullisempi lupaus. Lukija punnitsee itse, kumpi painaa enemmän.
Yksi asia ei kuitenkaan riipu ratkaisusta. Molemmissa tapauksissa varjelus on sinetti, ei pakotie. Sinetti painetaan otsaan silloin, kun ihminen on vielä maan päällä ja se on ainoa asia, joka erottaa hänet ympäröivästä myrskystä. Ihminen, jolla on sinetti, voi olla arkissa, Goosenissa, pätsissä tai Jerusalemin kaduilla ja hän on silti Jumalan oma. Ihminen, jolla ei ole sinettiä, voi olla missä tahansa, eikä mikään paikka ole turvassa.
Kysymys, joka jää lukijalle, ei siis ole ensisijaisesti se, milloin lähtö tapahtuu. Se on kysymys siitä, kenen sinetti hänen otsassaan on. Vastaus siihen ratkaisee kaiken muun ja se on annettavissa tänä iltana, myrskyn keskellä, kirjeen ääressä.
Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.
Ilm. 22:17