Tomu ilman henkeä päätyy käärmeen ruoaksi.

Tomu näkyy vasta valossa. Se, mikä siitä nousee, riippuu siitä, mikä siihen on puhallettu.

Huone on tyhjä ja siivottu ja silti ilma on täynnä. Se näkyy vasta, kun aurinko laskee tarpeeksi alas ja yksi säde tulee ikkunasta poikittain: miljoonat hiukkaset leijuvat siinä hitaasti, kääntyvät ja hohtavat. Säteen ulkopuolella niitä ei ole. Ne ovat siellä koko ajan. Ne laskeutuvat pöydälle, kirjoihin ja ihmisen olkapäille. Ne pyyhitään pois joka viikko. Seuraavalla viikolla ne ovat taas siinä. Tomu on maailman tavallisin aine ja se on ainoa aine, josta Raamattu sanoo, että ihminen on tehty siitä.

Mistä ihminen on tehty

Ihmisen alku ei ole kultaa eikä marmoria. Se on sitä, mitä pyyhitään pois.

Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
1. Moos. 2:7

Lauseessa on kaksi ainetta ja niiden välillä on kaikki. Toinen on maan tomu, mitätön, pieni, arvoton, se osa maailmaa, jota kukaan ei laske. Toinen on henkäys, joka ei ole maasta vaan Hänestä. Ihminen ei ole kumpaakaan yksin. Hän on tomu, johon on puhallettu ja siitä hetkestä alkaen hänessä on kahta, joka ei ole samaa alkuperää.

Aabraham tiesi tämän seisoessaan Herran edessä puhumassa kaupungin puolesta. Hän ei sanonut olevansa vanhurskas eikä valittu. Hän sanoi: olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka. Hän sanoi, mistä hänet on tehty ja juuri siksi hän sai puhua. Tomu, joka tietää olevansa tomua, on tomu, johon on puhallettu. Tomu, joka luulee olevansa jotain muuta, on unohtanut, kumpi osa siitä elää.

Käärmeen ruoka

Puutarhassa annettiin sen jälkeen kolme tuomiota ja ensimmäinen niistä annettiin käärmeelle. Se on lyhyt.

Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: "Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi.
1. Moos. 3:14

Käärme ei syö tomua. Yksikään käärme ei ole koskaan elänyt tomulla ja se, joka kirjoitti lauseen, tiesi sen yhtä hyvin kuin jokainen paimen, joka sen luki. Tuomio ei ole eläintiedettä. Se on ruokalista. Käärmeelle annettiin syötäväksi se aine, josta ihminen oli juuri tehty ja se annettiin sille koko elinajaksi.

Käärme ei saanut ihmistä. Se sai ihmisen toisen puolen. Sille annettiin tomu, se osa, joka on maasta ja joka palaa maahan ja sille ei annettu henkäystä, koska henkäys ei ole maasta eikä kuulu sille, joka on kirottu maan päällä. Käärmeen valta ulottuu tomuun asti ja loppuu siihen. Kaikki, mikä ihmisessä on pelkkää tomua, kelpaa sille ruoaksi: kuolema, pelko, häpeä, halu, se mikä kuluu ja mätänee. Sitä, mihin on puhallettu, se ei voi syödä. Se voi vain saada ihmisen uskomaan, ettei hänessä ole muuta kuin tomua.

Profeetta näki saman kuvan vuosisatoja myöhemmin ja antoi sille kasvot. Kansat, jotka olivat kääntyneet Jumalaa vastaan, nuolevat tomua kuin käärme, kuin maan matelijat ja tulevat vavisten ulos varustuksistaan. Se, joka syö käärmeen ruokaa, alkaa liikkua käärmeen tavalla. Vatsallaan, maata pitkin, silmät siinä, mikä on alhaalla.

Käärmeellä on kuitenkin yksi paikka, jossa se ei syö vaan asuu. Ihmisen ruumis on temppeli ja temppelillä on portti ja portilla on vartija tai ei ole. Jumalan Hengen asuessa ihmisessä temppelin ovi on vartioitu, eikä käärmeellä ole siellä sijaa. Hengen puuttuessa ovi on auki, eikä käärme tarvitse muuta kotia kuin ihmisen, jossa on tomua eikä vartijaa. Sen koti ei ole kolo eikä kivi. Sen koti on ihminen, joka on jäänyt pelkäksi tomuksi.

Ilman henkäystä loppu on kirjoitettu samaan lauseeseen kuin alku: tomu palaa maahan ja käärme syö sen. Jäljelle jää ero, joka ei enää pääty. Se on ainoa sellainen ero ja ainoa, jonka voi vielä välttää.

Tomu palaa

Kuolema ei ole Raamatussa arvoitus vaan aineen palautus lähteelleen. Saarnaaja sanoo sen niin lyhyesti, ettei sitä voi sanoa lyhyemmin:

Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.
Saarn. 12:7

Kaksi ainetta, kaksi osoitetta. Se, mikä oli maasta, menee maahan ja se, mikä oli Hänestä, menee Hänen luokseen. Ihminen ei voi valita, palaako hänen tomunsa maahan, sillä se palaa. Hän voi vain elää niin, että hänessä on jotain muutakin palautettavaa.

Job katsoi omaa ruumistaan sairaana ja sanoi Jumalalle sen, mitä jokainen ihminen jossakin vaiheessa sanoo: muista, että sinä olet muovaillut minut niin kuin saven ja nyt muutat minut tomuksi jälleen. Psalmi vastaa siihen Jumalan puolelta: hän tietää, minkäkaltaista tekoa me olemme, hän muistaa meidät tomuksi. Tekijä ei ole unohtanut, mistä hän teki ihmisen. Siksi hän ei odota tomulta enemmän kuin tomu jaksaa ja siksi hän ei jätä sitä maahan, kun henkäys on kerran annettu.

Tomu päähän ja tomu jaloista

Tomulla tehdään Raamatussa kaksi tekoa, jotka näyttävät samalta ja ovat toistensa vastakohtia.

Ensimmäisen tekee ihminen, joka on ymmärtänyt, mikä hän on. Joosua repäisi vaatteensa ja lankesi kasvoilleen maahan Herran arkin eteen ja Israelin vanhimmat heittivät tomua päänsä päälle. Siionin vanhimmat istuivat ääneti maassa, tomua päässään, säkeissä. Tomu päähän on ihmisen oma tunnustus: minä olen tätä. Se ei ole näytös vaan mittaus ja juuri siinä asennossa Jumala on aina kuullut.

Toisen teon tekevät ne, jotka lähetettiin sanan kanssa kaupunkeihin:

Ja missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, lähtekää pois siitä talosta tai siitä kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne.
Matt. 10:14

Tomu jaloista on toinen suunta. Se, mikä ei ota vastaan, jää tomuksi ja lähettiläs ei ota siitä mukaansa edes sitä, mikä on tarttunut kenkään. Aine on sama. Kahdessa teossa on koko ero: ihminen, joka panee tomun päähänsä, tunnustaa olevansa tomua ja saa henkäyksen. Kaupunki, joka ei ota vastaan, jää tomuksi ja tomu pudistetaan sille takaisin. Kukaan ei ole tuominnut. Aine on vain palannut sinne, minne se kuuluu.

Mitä tomu painaa

Tomulla, johon ei ole puhallettu, on paino, jonka voi mitata. Se on nolla.

Katso, kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa, ovat kuin tomuhiukkanen vaa'assa. Katso, merensaaret hän nostaa kuin hiekkajyvän.
Jes. 40:15

Kansakunta on suurin asia, jonka ihminen osaa rakentaa. Se rakentaa sen armeijoista, kaupungeista, laeista ja kullasta. Profeetta panee sen vaakakuppiin ja katsoo, ettei viisari liiku. Tyyro kasasi hopeaa kuin tomua ja kultaa kuin katujen lokaa ja Tyyron tomu lakaistiin mereen. Baabel istui valtaistuimella hempeänä ja hekumallisena ja sille sanottiin: astu alas ja istu tomuun. Kaikki, mikä on rakennettu tomusta ilman henkäystä, mitataan lopulta tomuna, eikä vaaka erehdy.

Se, jota maailma ei laske, ei ole vaa'assa yhtään kevyempi kuin kansakunta, sillä molemmat ovat tomua ja molemmat painavat sen, mitä niihin on puhallettu.

Tomu, joka herää

Tomun viimeinen sana ei ole maassa. Profeetta, joka pani kansakunnat vaakaan, puhuu samoille kuolleille, jotka lepäävät maassa ja puhuu heille niin kuin nukkuvalle puhutaan aamulla:

Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille.
Jes. 26:19

Daniel näki saman: monet maan tomussa makaavista heräävät. Tomu, johon on kerran puhallettu, ei jää maahan, koska henkäys on Hänen eikä maan ja se, mikä on Hänen, kootaan takaisin. Ylösnoussut puhalsi opetuslastensa päälle ja sanoi: ottakaa Pyhä Henki. Sama liike kuin puutarhassa, sama suunta, sama aine vastaanottajana. Ihminen tehtiin toisen kerran samalla tavalla kuin ensimmäisen.

Käärme sai tomun ja se saa sen yhä. Uudessa maassa, jossa susi ja lammas käyvät samalla laitumella, käärmeen ruokana on yhä maan tomu, eikä se saa koskaan mitään muuta. Tomu, johon on puhallettu, ei ole enää sen listalla. Se on noussut.

Huone on yhä sama. Aurinko laskee, säde tulee ikkunasta ja hiukkaset hohtavat siinä kuin ne olisivat jotakin. Ne ovat tomua. Valo ei muuta niitä miksikään muuksi. Se vain näyttää, että ne ovat siinä ja se, mikä niistä nousee, ei riipu tomusta vaan valosta, joka niihin osuu.

Tänään voimme kysyä itseltämme, olenko pelkkää tomua, joka on hylännyt Luojansa? Vain käärmeen ravintoa, joka ei tunne Häntä, joka lahjaksi Pyhän Henkensä antaa?