Lapsi joka ei tule kouluun on viesti jota ei lueta loppuun

Kysymys joka jää kesken

Palovaroittimen ääni on suunniteltu sietämättömäksi. Se piippaa niin, ettei sitä voi olla kuulematta, koska sen tehtävä on pakottaa joku etsimään savun lähde. Kukaan ei kuvittele, että talo on kunnossa, kun varoittimesta irrotetaan patteri ja ääni lakkaa. Silti juuri niin me kohtelemme usein lasta, joka lakkaa tulemasta kouluun.

Poissaolo on hälytysääni. Se ei ole vika vaan viesti ja viestillä on aina lähettäjä ja sisältö. Kysymys kuuluu, luetaanko se loppuun.

Joku tulee hakemaan ja se on hyvä uutinen

Ensin se, mikä on aidosti hyvin. Vuodesta 2023 jokaisella koululla on ollut velvollisuus ehkäistä poissaoloja sekä seurata ja puuttua niihin suunnitelmallisesti, portaittain ja kirjatulla toimintamallilla. Seuranta on koulun omaa työtä: opettaja huomaa poissaolot ja koulun opiskeluhuoltoryhmä koordinoi puuttumista. Rajojen ylittyessä avuksi kutsutaan uudenlaisia ammattilaisia, kouluvalmentajia ja järjestöjen työntekijöitä, jotka lähtevät lapsen luo, tarvittaessa kotiovelle asti. Enää ei siis ole kenenkään yksittäisen opettajan hyväntahtoisuuden varassa, huomataanko lapsi joka katoaa.

Tämä työ on arvokasta ja sitä tekevät ihmiset ansaitsevat tunnustuksen. Lapselle, joka on jäänyt kotiin satojen tuntien poissaolokierteeseen, se että joku ylipäätään tulee, on jo itsessään viesti: sinua ei ole unohdettu. Perheelle, joka on väsynyt ja neuvoton, rinnalle tuleva aikuinen voi olla ensimmäinen levähdyspaikka pitkään aikaan.

Hakeminen on kuitenkin vasta oven avaamista. Ratkaiseva kysymys odottaa sen takana.

Hyvät kysymykset jotka pysähtyvät liian aikaisin

Auttajat kysyvät lapsilta hyviä kysymyksiä: masentaako, ahdistaako, väsyttääkö. Jokainen niistä on oikea ja tarpeellinen. Jokainen niistä on myös vasta ensimmäinen kysymys, koska masennus, ahdistus ja väsymys eivät ole syitä vaan seurauksia. Ne ovat sitä piippausta, ei sitä savua.

Väsyttää. Miksi väsyttää? Siksikö, ettei uni tule, vai siksi, ettei kotona voi nukkua? Pelottaa. Mitä pelottaa? Koetta, vai sitä ryhmää, joka odottaa käytävällä ja jonka toiminnasta aikuiset eivät ole tienneet tai eivät ole puuttuneet? Ahdistaa. Mistä ahdistus nousee? Oppimisvaikeudesta, johon ei ole saanut tukea, vaikka tuki kuuluisi saada, vai kodista, jossa aikuisten omat taakat täyttävät huoneet niin, ettei lapselle jää tilaa olla lapsi?

Jokainen näistä jatkokysymyksistä johtaa eri suuntaan ja jokainen suunta vaatii eri vastauksen. Kiusatun lapsen tilannetta ei korjaa yksikään hoitokäynti, jos kiusaaminen jatkuu. Tukea vaille jääneen oppijan ahdistus ei helpotu rauhoittumistaidoilla, jos tuki jää edelleen saamatta. Kodin kaaoksessa elävän lapsen unirytmiä ei paranneta kellolla vaan kodilla.

Tätä ei sanota vain mutu-tuntumalta. Laajin suomalainen tutkimus aiheesta, opetusministeriön tilaama ja kahden yliopiston toteuttama seuranta, jossa kuljettiin yli 11 000 oppilaan rinnalla vuosia, ei nimeä poissaolojen syyksi mielenterveyden häiriötä. Se kertoo, että paljon poissaolevat nuoret kokivat saavansa vähemmän tukea aikuisilta, kokivat koulun merkityksettömäksi ja olivat yksinäisempiä kuin muut. Sama tutkimus kertoo, mikä poissaoloja vähensi: opettajan lämmin, välittävä ja aktiivinen suhtautuminen. Lääkkeeksi löytyi ihminen.

Nopein diagnoosi on halvin ja kallein

Silti aikamme tarjoaa lapsen tunteelle yhä useammin yhden ja saman selityksen: mielenterveysongelma. Sanat masennus ja ahdistus ovat liukuneet arkipuheeseen niin, että tunne ja häiriö sekoittuvat, eikä sekaannus ole harmiton. Nuorten mielialalääkitykset ovat kasvaneet voimakkaasti ja moni 13-17-vuotias saa reseptin tunteeseen, jonka lähdettä kukaan ei ole ehtinyt etsiä.

Joillekin lääke on oikea ja välttämätön apu, eikä kenenkään avun tarvetta pidä vähätellä eikä leimata. Vääristymä on muualla: siinä, että diagnoosi ja resepti ovat järjestelmälle nopein tapa sulkea tapaus, kun taas juurisyyn etsiminen on hidasta, työlästä ja joskus epämukavaa, koska syy voi löytyä paikoista joihin kukaan ei mielellään katso. Koulun resursseista. Aikuisten tekemättä jääneistä väliintuloista. Kodista.

Lapselle annettu lääke ilman loppuun kysyttyä kysymystä ei ole ratkaisu vaan lykkäys ja pahimmillaan se opettaa lapselle, että hänen tunteensa on hänen vikansa. Sitä paitsi hälytysjärjestelmän hiljentäminen ei sammuta yhtään paloa. Profeetta näki saman ilmiön omassa kansassaan lähes kolmetuhatta vuotta sitten ja antoi sille nimen, joka ei ole vanhentunut:

He parantavat minun kansani vamman kepeästi, sanoen: "Rauha, rauha!" vaikka ei rauhaa ole.

Jer. 6:14

Kepeä parantaminen. Todetaan rauha, jotta päästään jatkamaan, vaikka rauhaa ei ole. Vamma jää alle ja syvenee.

Kysyjän malli

Viisaus on tuntenut tämän työn vaativuuden aina. Sananlaskujen kirja kuvaa sen yhdellä kuvalla, joka on kuin kirjoitettu jokaiselle lapsen kanssa istuvalle aikuiselle:

Kuin syvät vedet ovat miehen sydämen aivoitukset, mutta ymmärtäväinen mies ne ammentaa esiin.

Sananl. 20:5

Sydämen syyt ovat syvällä ja ne ammennetaan esiin, ei arvata pinnalta. Ammentaminen on hidasta työtä: kysymys kerrallaan, luottamus kerrallaan, ilman valmista vastausta taskussa.

Jeesus itse teki tämän tavalla, joka hämmästyttää yhä. Jerikon tien varressa istui sokea kerjäläinen, jonka tarpeen jokainen ohikulkija olisi osannut nimetä. Silti kohtaaminen alkoi kysymyksellä:

Ja Jeesus puhutteli häntä sanoen: "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Niin sokea sanoi hänelle: "Rabbuuni, että saisin näköni jälleen".

Mark. 10:51

Hän, joka olisi tiennyt vastauksen kysymättä, kysyi silti, koska ihminen ei ole tapaus vaan puhuteltava. Vastaus sai tulla ihmiseltä itseltään. Se on juurisyyn etsimisen ydin ja samalla sen arvokkuus: kukaan ei tule nähdyksi tilastona eikä diagnoosina, vaan kysymällä, jota jaksetaan jatkaa vastaukseen asti.

Lapsista Jeesus sanoi sanat, jotka asettavat jokaisen poissaolotilaston oikeaan valoon:

Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa.

Matt. 18:10

Halveksuntaa ei ole vain ilkeys. Halveksuntaa on myös se, että pienen ihmisen hätä kuitataan nopeimmalla saatavilla olevalla selityksellä, koska perusteellisuus maksaisi liikaa. Taivas ei kohtele yhtäkään lasta läpikulkueränä.

Viesti ansaitsee lukijansa

Koulusta pois jäävä lapsi ei ole laiska eikä rikki. Hän on lähettänyt viestin sillä kielellä, joka lapsella on käytössään: jaloillaan, unellaan, vatsakivullaan, hiljaisuudellaan. Se että joku tulee hakemaan, tarkoittaa että viesti on vastaanotettu. Se ei vielä tarkoita, että se on luettu.

Jokainen loppuun kysytty kysymys on rakkauden teko ja jokainen kesken jätetty on riski, että palo jatkaa kytemistään seinän sisällä, kunnes sitä ei enää sammuteta helposti. Aikuisen tehtävä ei ole hiljentää lapsen hälytysääntä vaan mennä sitä kohti ja etsiä, kunnes savu löytyy. Sillä lapsi ei tarvitse ensimmäisenä selitystä sille, mikä hänessä on vialla. Hän tarvitsee aikuisen, joka ei lopeta kysymistä ennen kuin on ymmärtänyt.

Lähteet

Perusopetuslain 26 §:n muutos (voimaan 1.8.2023) ja Opetushallituksen ohjeistus poissaolojen ehkäisystä ja suunnitelmallisesta puuttumisesta · Perusopetuksen poissaolojen ja niihin annetun tuen vaikutukset koulunkäyntiin, Helsingin yliopiston ja Jyväskylän yliopiston tutkimushankkeen loppuraportti 2024 (opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämä) · Kouluakäymättömyys Suomessa, Jyväskylän yliopisto 2023 · THL:n kouluterveyskyselyt · Kelan tilastot nuorten mielialalääkkeiden käytöstä · Raamatunjakeet: Pyhä Raamattu 1933/1938.