Mitä väliä, jos se tärkein millä on väliä on välittämättä?

Aamu tulee kutsumatta, samalla huomaamattomalla uskollisuudella kuin aina ennenkin. Ihminen herää keskelle valoa, jota hän ei sytyttänyt. Hän ehtii ajatella tulevaa ja mennyttä ennen kuin katse osuu siihen kajoon, joka lankeaa seinälle ilman että kukaan sitä pyysi. Päivä tuntuu omalta jo siksi, että me kuljemme sen läpi, että se mahtuu meidän kalenteriimme ja taipuu meidän kiireemme mitaksi. Harvemmin kysymme, mistä se tuli, kuka sen antoi tai olisiko se voinut jäädä tulematta. Se, mikä on kokonaan lahjaa, alkaa vähitellen näyttää itsestäänselvyydeltä. Itsestäänselvyys on hiljaisin tapa unohtaa.

Kädet jotka eivät nostaneet aurinkoa

Ihminen suunnittelee aamunsa kuin olisi itse laskenut sen perustukset. Hän herää kellon soittoon, tekee suunnitelmat, ottaa päivän haltuunsa kuin omaisuuden. Silti aurinko oli noussut jo ennen häntä, kysymättä lupaa keneltäkään. Vanha runo osaa sanoa sen tarkemmin kuin yksikään mittari, kun se kääntää kysymyksen ihmiseen itseensä:

Oletko eläissäsi käskenyt päivän koittaa tahi osoittanut aamuruskolle paikkansa,

Job 38:12

Kukaan elävä ei ole koskaan käskenyt aamua. Se koittaa niin niille, jotka valvovat sitä odottaen, kuin niille, jotka nukkuvat sen läpi. Valo tulee ansaitsematta, samalla tavalla joka aamu, eikä sen uskollisuus horju sen mukaan huomaako sitä kukaan.

Sama pätee siihen, mitä syömme. Ihminen kääntää maata ja kylvää, mutta itse kasvua hän ei saa aikaan. Verso työntyy mullasta lakien mukaan, joita hän ei ole säätänyt. Vesi nousee juureen ilman että kukaan sitä sinne käskee.

Sinä kasvatat ruohon karjalle ja kasvit ihmisen tarpeeksi. Niin sinä tuotat maasta leivän

Ps. 104:14

Leipä on työn ja lahjan yhteinen lapsi. Ihminen kyntää otsa hiessä, mutta yhtäkään jyvää, joka itää, hän ei ole koskaan keksinyt. Pelto muistuttaa joka kesä siitä, että ahkeruus on vastaus lahjaan, ei sen alkulähde.

Kaikkein hämmästyttävin tapahtuu näkymättömissä, siellä minne yksikään käsi ei ylety. Se hetki, jolloin elämä sisällä alkaa, ei ole kenenkään päätettävissä eikä kenenkään ansiota.

Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?

Job 39:5

Lääketiede osaa auttaa, laskea, hoivata ja pelastaa. Se ei sytytä ensimmäistä sydämenlyöntiä. Alku on lahja, jonka alle kukaan ei kirjoita nimeään.

Kun lahja saa toisen nimen

Ihmiselle on annettu enemmän kuin ruoka ja valo. Hänelle on annettu ajatteleva mieli, joka kysyy, muistaa ja aavistaa. Tämän mielen kautta hän on oppinut lukemaan maailmaa niin tarkasti, että hän taivuttaa sen palvelemaan itseään. Kone laskee lukemattomia kertoja nopeammin kuin sen rakentaja, silta kantaa, valo syttyy sormen liikkeestä. Kaiken tämän takana ovat luonnonlait, jotka pysyvät vakaina riippumatta siitä, uskooko niihin kukaan. Niiden vakaus on itsessään lahja, sillä juuri siksi, että putoava kivi putoaa aina samoin, ihminen voi rakentaa sillan, joka pysyy pystyssä.

Tunnetko taivaan lait, tahi sinäkö säädät, miten se maata vallitsee?

Job 38:33

Ihminen ei säädä näitä lakeja, hän löytää ne jo valmiina. Hän antaa niille nimet, kirjoittaa ne kaavoiksi ja opettaa ne lapsilleen, mutta laki oli olemassa ennen ensimmäistä nimeään. Tässä tapahtuu hiljainen kääntyminen, niin vähittäinen ettei sitä huomaa. Mitä enemmän ihminen oppii, sitä helpompi hänen on unohtaa, että kyky oppia oli itsessään saatu. Osaaminen alkaa tuntua omalta saavutukselta. Lahjan päälle kasvaa vähitellen sana ansio. Sen sanan alle jää näkymättömiin se, joka antoi.

Lainaksi annettu päivä

Kaikesta osaamisestaan huolimatta ihminen ei pidennä elämäänsä yhdelläkään päivällä pelkästä tahdostaan. Hengitys käy sisään ja ulos yön läpi ilman että sitä tarvitsee käskeä, niin tavallisena, että sen huomaa vasta silloin, kun se katkeaa. Sydän lyö tahtia, jota kukaan ei ole sitä lyömään opettanut.

Sinä peität kasvosi, ja ne peljästyvät, sinä otat pois niiden hengen, ne kuolevat ja palajavat tomuun jälleen.

Ps. 104:29

Tässä kauneus kääntyy vakavaksi lakkaamatta olemasta kauneutta. Elämä on lainassa ja silti kokonaan lahja. Se ei ole vähemmän arvokas siksi, että se joskus palautetaan. Ehkä juuri palautettavuus tekee jokaisesta tavallisesta aamusta niin arvokkaan, ettei sille löydy hintaa. Se, mitä ei voi omistaa, voi silti ottaa vastaan.

Kysymys joka jää

Tämän kaiken jälkeen jää yksi kysymys. Se on toista laatua kuin päivän muut kysymykset. Välitämmekö. Kysymys ei kuulu, ehdimmekö tehdä kaiken, vaan muistammeko, mistä kaikki tuli. Otsikon arvoitus asuu juuri tässä. Tärkein voi lakata olemasta tärkeä ilman että kukaan kieltää sitä ääneen. Riittää, että sen ohittaa tarpeeksi monta kertaa. Välinpitämättömyys ei ole vihaa eikä hylkäämistä. Se on selän kääntämistä sille, mikä on koko ajan läsnä, tehtynä niin hiljaa, ettei kääntymistä itse huomaa.

Ihminen kysyy mielellään, mihin hän on matkalla. Harvemmin hän kysyy, kenen suunnitelmassa hän kulkee. Se suunnitelma ei horju sen mukaan, muistetaanko sitä vai ei. Se oli olemassa ennen ensimmäistä aamua. Se kestää viimeisenkin jälkeen.

Pidon varassa

Välittäminen ei ole tunne, joka syttyy ja sammuu mielialan mukaan. Se on suunta. Se on kääntymistä sitä kohti, mistä olemme kotoisin, katseen palauttamista siihen, joka pitää kaiken kasassa silläkin hetkellä, kun kukaan ei sitä ajattele.

ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.

Kol. 1:17

Ihmistä ei ole pyydetty kannattelemaan maailmaa harteillaan. Maailma on jo kannateltu, tälläkin sekunnilla, ilman hänen apuaan. Häntä pyydetään huomaamaan, kuka kannattelee. Häntä pyydetään jäämään sen varaan ilman pelkoa. Pidetyksi tuleminen ei ole pienuutta vaan syvintä mahdollista kuulumista. Lapsi, jota kannetaan, ei häpeä sitä, ettei kävele itse.

sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa'.

Ap. t. 17:28

Tässä otsikon kysymys saa vastauksensa. Tärkein ei jää välittämättä silloin, kun ihminen antaa itsensä pidettäväksi. Aamu tulee silloinkin kutsumatta, mutta se ei ole enää itsestäänselvä. Se on lahja, jonka lähettäjä tunnetaan. Sen valo lankeaa seinälle kuin viesti kotoa, jota ei tarvitse ansaita, vain ottaa vastaan.