Kaikki, minkä tiedät, on kerrottu sinulle

Kukaan tämän lukijoista ei ole mitannut valon nopeutta. Harva on nähnyt maapallon avaruudesta, lukenut syyskuun alussa voimaan tulleen lain alkuperäisenä tai seissyt Megiddon tasangolla. Tiedämme silti nämä kaikki ja tiedämme ne samalla tavalla: joku kertoi. Aamun uutinen on toimittajan todistus siitä, mitä tiedotteessa luki. Tiedote on virkamiehen todistus siitä, mitä päätettiin. Päätös on pöytäkirja, jonka kirjoitti joku, joka oli paikalla. Stanfordin filosofian tietosanakirja aloittaa artikkelinsa todistuksesta lauseella, joka on niin tavallinen, ettei sitä huomaa: suuri osa siitä, mitä tiedämme maailmasta, historiasta, tieteestä, politiikasta ja toisistamme, tulee toisten ihmisten todistuksesta.

Tämä ei ole heikkous, jota vastaan pitäisi taistella. Se on tiedon muoto. Ketju ei pääty koskaan omaan silmään, joka näki, vaan kertomukseen siitä, mitä silmä näki. Se, joka luulee tarkistaneensa asian, on yleensä lukenut sen toisesta paikasta.

Faktantarkistaja on todistaja

Faktantarkistus lupaa portin todistuksen ohi, jonkinlaisen pääsyn asiaan itseensä. Portti on kuitenkin ihminen. Tarkistaja lukee toisen ihmisen laatiman asiakirjan ja kertoo, mitä siinä luki ja lukija uskoo tarkistajaa samalla tavalla kuin olisi uskonut alkuperäistä kertojaa. Filosofit ovat tienneet tämän kauan. Hume perusteli luottamusta todistukseen kokemuksella siitä, että kertojat ovat yleensä olleet oikeassa ja tutkija, joka luki hänen perustelunsa uudelleen, huomasi, että hän käytti siinä muilta ihmisiltä saatua tietoa. Toinen tutkija tiivisti sen lauseeseen, jonka voi kirjoittaa jokaisen faktantarkistuksen alle: valtaosa siitä, mikä käy todistuksen vahvistamisesta, nojaa itse toiseen todistukseen.

Tämä ei tee tiedosta epäluotettavaa. Se tekee siitä välitettyä. Ero on tärkeä, koska välitetyllä tiedolla on mitta ja mitta on sama kaikelle: kuka kertoi, oliko hän paikalla, kertooko joku toinen saman ja onko kertomus sellainen, että sen voi tarkistaa. Näillä kysymyksillä toimittaja arvioi lähteensä ja tuomioistuin todistajansa. Samat kysymykset esitetään myös kirjalle, joka kertoo tyhjästä haudasta ja siihen kirja vastaa eri tavalla kuin mikään muu.

Kirja, jonka kertoja ei ole ihminen

Tähän asti kaikki on ollut samaa: kertoja, kertomus ja kuulija. Raamattu asettuu tästä ketjusta erilleen yhdellä lauseella, joka ei koske sen ikää, kirjoittajien määrää eikä käsikirjoitusten lukumäärää. Se koskee sitä, kuka puhuu.

Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.

2. Piet. 1:20–21

Ei ihmisen tahdosta. Kertoja on siis eri kuin kaikissa muissa kertomuksissa. Ihmiset puhuivat ja kirjoittivat, mutta se, mitä he puhuivat, ei ollut heidän omaansa. Paavali sanoo saman koko kirjasta eikä vain profetioista:

Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,

2. Tim. 3:16

Daavid sanoo sen kuolinvuoteellaan ensimmäisessä persoonassa: Herran Henki on puhunut minulle ja hänen sanansa on minun kielelläni. Kirje heprealaisille lainaa psalmia ja aloittaa lainauksen sanoilla, jotka nimeävät puhujan: niinkuin Pyhä Henki sanoo. Kirjoittaja ei sano niinkuin psalmi sanoo eikä niinkuin Daavid sanoo, vaikka molemmat olisivat olleet totta. Hän nimeää sen, jonka ääni tekstissä kuuluu.

Tämä muuttaa mitan kokonaan. Uutinen, tiedote ja pöytäkirja ovat ihmisen todistusta ihmiselle ja niitä arvioidaan kysymällä, oliko kertoja paikalla ja oliko hän luotettava. Raamatussa kertoja oli paikalla ennen kuin paikkaa oli. Se ei ole yksi todistusketju muiden joukossa, jonka luotettavuus pitäisi laskea kirjoittajien määrästä tai maanosista. Se on ainoa kirja, jonka kertoja on Jumala itse ja se on eri asia kuin luotettavin kirja.

Kahden tai kolmen todistajan sanalla

Kirja, jonka kertoja on Jumala, ei silti pyydä uskomaan itseään ilman todistajia. Se asettaa todistukselle mitan itse ja mitta on kova:

Yksi ainoa todistaja älköön olko pätevä ketään vastaan, olkoonpa mikä pahateko tai rikkomus, mikä synti tahansa, jonka joku tekee. Kahden tai kolmen todistajan sanalla on asia vahva.

5 Moos. 19:15

Jeesus alistaa itsensä samaan sääntöön: "Jos minä itsestäni todistan, ei minun todistukseni ole pätevä" (Joh. 5:31). Luukas aloittaa evankeliuminsa työselostuksella, joka kelpaisi minkä tahansa toimituksen menetelmäkuvaukseksi:

Koska monet ovat ryhtyneet tekemään kertomusta meidän keskuudessamme tosiksi tunnetuista tapahtumista, sen mukaisesti kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta asti ovat omin silmin ne nähneet ja olleet sanan palvelijoita, niin olen minäkin, tarkkaan tutkittuani alusta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksessään sinulle, korkea-arvoinen Teofilus, että oppisit tuntemaan, kuinka varmat ne asiat ovat, jotka sinulle on opetettu.

Luuk. 1:1–4

Silminnäkijät, tarkka tutkiminen, järjestys ja nimetty vastaanottaja. Johannes kirjoittaa kirjeensä alkuun neljä aistia: minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme. Pietari sanoo, ettei seurannut viekkaasti sommiteltuja taruja vaan oli omin silmin nähnyt. Paavali sanoo kuninkaalle oikeussalissa, etteivät nämä asiat ole tapahtuneet missään syrjäsopessa. Evankeliumien paikannimet ja ajat kuuluvat tähän: Gabbata, Golgata, kuvernöörin nimi, pääsiäisen viikko. Toimittaja kysyy kuka, missä ja milloin ja evankeliumit vastaavat jokaiseen.

Jumalan sana laskeutuu siis ihmisen mittaan, vaikka sen ei tarvitsisi: se nimeää silminnäkijät, paikat ja päivät niin kuin tuomioistuin vaatii. Eri mitta ei synny siitä, että Raamattua luettaisiin tarkemmin kuin uutista. Se syntyy siitä, että uutiselle riittää yksi nimetön lähde ja Raamatulta vaaditaan sellainen todistus, jota millään muulla tiedolla ei ole eikä voi olla. Tässä kannattaa kysyä samaa kuin kaikessa muussakin: kuka hyötyy siitä, että kirja mitataan mitalla, jolla mikään ei läpäise. Se, jonka ei tarvitse asettua kirjan mitattavaksi, kun kirja on ensin mitattu mahdottomaksi.

Se, mitä ei kerrota vaan tapahtuu

Yksi tieto ei tule välitettynä. Sydän lyö ilman, että kukaan kertoo siitä. Hengität tätä lukiessasi, huoneessa on lämmintä ja ikkunasta tulee valoa, ruoka on kasvanut maasta ja vesi tulee hanasta ja planeetat ovat kiertäneet tämän aamun samoja ratojaan kuin edellisenkin. Näistä ei tarvita todistajaa. Ne tapahtuvat lukijassa ja lukijan ympärillä nyt ja Paavali kutsuu niitä nimellä, joka sopii tähän paremmin kuin mikään muu sana:

ja kuitenkaan hän ei ole ollut antamatta todistusta itsestään, sillä hän on tehnyt teille hyvää, antaen teille taivaasta sateita ja hedelmällisiä aikoja ja raviten teidän sydämenne ruualla ja ilolla.

Apt. 14:17

Sade on todistus. Sato on todistus. Jeesus sanoo saman toisin päin: Isä antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, eikä aurinko kysy, kuka sen alla on. Psalmi kuvaa koko luomakunnan odottamassa: sinä avaat kätesi ja ne ravitaan hyvyydellä, sinä otat pois niiden hengen, ne kuolevat. Tämä todistus ei ole kertomus vaan kannattelu ja se on käynnissä.

Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.

Kol. 1:16–17

Sana, joka on suomennettu "pysyy voimassa", on kreikan synestēken ja se on perfektissä. Perfekti tarkoittaa tekoa, joka on tehty ja jonka vaikutus jatkuu. Jae ei sano, että hän piti kaiken koossa luomisessa, eikä että hän pitää sen koossa tänään, vaan molemmat samassa sanassa: on pitänyt koossa ja pitää. Sama sana esiintyy Uudessa testamentissa 16 kertaa ja tämä on ainoa kohta, jossa se koskee luomakuntaa. Muualla se tarkoittaa suosittelemista ja osoittamista ja samalla sanalla Paavali suosittelee roomalaisille seurakunnan palvelijaa Foibea. Sana, jolla ihminen esittelee toisen ihmisen luotettavaksi, pitää täällä maailmankaikkeutta koossa.

Kirje heprealaisille sanoo saman toisella verbillä: hän kantaa kaikki voimansa sanalla. Kreikan pherōn on preesensin partisiippi, kantava ja sanakirja selittää sen merkitykseksi tässä kohdassa kannattelemisen, putoamasta pitämisen. Neljännellä vuosisadalla Athanasios luki nämä jakeet ja kirjoitti, että Isän Sana pitää kaiken koossa ja sitoo sen itseensä, jättämättä mitään vaille omaa voimaansa, vaan päinvastoin elävöittää ja ylläpitää kaikkea kaikkialla, jokaista erikseen ja kaikkia yhdessä. Paavali sanoi sen Ateenassa lyhyemmin: hänessä me elämme ja liikumme ja olemme.

Ihmisen aikaansaannosko? Ihminen ei ole tehnyt yhtäkään näistä. Hän on ainoastaan kertonut niistä.

Luominen ja tuomio eivät kumoa toisiaan

Tästä seuraa se, mikä on vaikeinta sanoa oikein. Kaikki pysyy koossa hänessä ja silloin myös pimeys maailmassa on hänen kannattelemaansa eikä mikään itsenäinen valta. Pahuus ei elä omalla voimallaan. Se elää lainatulla ja laina on hänen pitkämielisyyttään, josta Pietari kirjoittaa: hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen. Sama Kristus, jossa kaikki on luotu ja pysyy koossa, on se, joka tuomitsee, eikä tuomio ole luomisen peruutus. Se on luomisen vahvistus. Viimeisellä tuomiolla erotetaan lopullisesti se, mikä ei ole koskaan pysynyt koossa hänessä vaan ainoastaan hänen kärsivällisyydessään.

Johannes määrittelee tuomion tavalla, jossa ei ole mitään mielivaltaista: valkeus on tullut maailmaan ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta. Tuomio on jo tapahtunut siinä, mitä ihminen rakasti. Paavali kuvaa kadotuksen erossa olemiseksi Herran kasvoista ja edellä sanotun valossa se tarkoittaa yhtä asiaa: erillään siitä, jossa kaikki pysyy koossa, ei ole mitään koossa. Hänestä erillään on vain kuolema ja pimeys, ei siksi, että hän lähettäisi ne, vaan siksi, että hänen ulkopuolellaan ei ole muuta. Jeesus sanoo itse, kenelle tuli on tehty:

Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.

Matt. 25:41

Valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä. Sitä ei ole tarkoitettu ainoallekaan ihmiselle ja ihminen joutuu sinne vain valitsemalla puolen, jota varten se on tehty. Sama ääni, joka sanoi alussa "tulkoon valkeus", sanoo lopussa valtaistuimelta: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Luominen ja tuomio ovat saman lauseen kaksi puolta.

Siihen, miten tämän voi tietää, vastaus on sama kuin alussa. Usko tulee kuulemisesta, kirjoittaa Paavali ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Se on sama kanava, jota pitkin kaikki muukin tieto on aina tullut: joku kertoi. Ero ei ole siinä, että tämä tieto vaatisi vähemmän. Ero on siinä, kuka kertoo. Tässä kirjassa kertoja on sama, joka pitää kertomuksen aikana sinun sydämesi lyömässä.

Lähteet

• Pyhä Raamattu 1933/1938. Kreikan teksti Textus Receptus.
• Stanford Encyclopedia of Philosophy (2021). Epistemological Problems of Testimony. https://plato.stanford.edu/entries/testimony-episprob/
• Internet Encyclopedia of Philosophy. Epistemology of Testimony, referoiden Coady, C. A. J. (1992) Testimony: A Philosophical Study ja Van Cleve, J. (2006). https://iep.utm.edu/ep-testi/
• Strong's G4921 synistēmi ja G5342 pherō, Thayer's Greek Lexicon. Bible Hub. https://biblehub.com/greek/4921.htm ja https://biblehub.com/greek/5342.htm
• Athanasios. Contra Gentes 41–42. New Advent. https://www.newadvent.org/fathers/2801.htm