EU:n ilmastopolitiikka on maailmanhistorian kallein ja turhin projekti

Raili istuu keittiössään Joensuussa kuunnellen Järviradiota. Juontaja lukee huomisen sähkön spot-hintoja monotonisella äänellä: "Kello 17-18 hinta nousee 45,7 senttiin kilowattitunnilta." Raili laskee nopeasti päässään: saunan lämmittäminen maksaisi yli kympin. Hän on lämmittänyt saunaa lauantaisin koko aikuisikänsä, mutta nyt jokainen löyly vaatii taloudellista harkintaa. Naapurin Antti on jo siirtynyt yösaunoihin, kun sähkö on halvimmillaan. Samaan aikaan radiosta kuuluu juuri korruptioskandaalissa ryvettyneen, mutta silti komission luottamuksen selkeästi voittaneen EU-komissaari Ursula von Der Leyenin puhumassa Euroopan johtajuudesta ilmastotaistelussa. Raili sammuttaa radion ja miettii, kenen puolesta tätä taistelua oikein käydään.

Tarkastellessamme koko EU:n ilmastopolitiikan matemaattista todellisuutta, paljastuu julkiselle keskustelulle täysin päinvastainen tieteellinen totuus, jota harvat uskaltavat lausua ääneen: EU tuottaa 7-8 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä - noin 3,5 miljardia tonnia vuodessa¹. Tässä tulee se kohta, joka saa meidät pysähtymään: Vaikka koko Euroopan unioni lakkaisi olemasta huomenna: jokainen tehdas suljettaisiin, jokainen auto pysäytettäisiin, jokainen ihminen katoaisi, globaali lämpötilan muutos olisi niin pieni, ettemme kykenisi edes mittaamaan sitä.

Tämä ei ole mielipide vaan matemaattinen fakta. Käyttäen ilmastotieteen vakiintunutta TCRE-arvoa, joka on 0,45°C per 1000 miljardia tonnia CO₂, voimme laskea että EU:n täydellinen katoaminen 30 vuodeksi estäisi 0,047 asteen lämpenemisen². Pyöristettynä 0,05 astetta. Maapallon lämpötila vaihtelee luonnollisesti ±0,2 astetta vuosittain El Niño ja La Niña -ilmiöiden takia³. EU:n olemassaolo tai olemattomuus hukkuu tähän luonnolliseen vaihteluun kuin pisara mereen.

Vaikka vaikutus on mitätön, hinta on hyvin todellinen. EU:n vihreä siirtymä maksaa 1500 miljardia euroa vuoteen 2030 mennessä⁴. Railille ja 450 miljoonalle muulle eurooppalaiselle tämä tarkoittaa 3 333 euroa per henkilö. Nelihenkiselle perheelle lasku on 13 332 euroa, ollen vuoden bruttopalkan verran monelle. Nämä ovat vain näkyvät kustannukset. Näkymättömät kustannukset, kuten menetetyt työpaikat teollisuuden paetessa Aasiaan, dramaattisesti heikentynyt kilpailukyky sekä todellisten innovaatioiden hiipuminen ovat vielä suuremmat.

Kiinan todellisuus paljastaa systeemin absurdiuden täydessä laajuudessaan. Samalla kun Raili miettii uskaltaako lämmittää saunaa, Kiina rakentaa kaksi uutta hiilivoimlaa joka viikko⁵. Yhden vuoden aikana Kiina lisää voimalaitoskapasiteettia enemmän kuin koko Suomen energiantuotanto. Silti EU jatkaa yksinäistä pitkää marssiaan marssiaan, ikään kuin Kiinan 30 prosentin osuus globaaleista päästöistä ei olisi olemassa. Yhdysvallat vetäytyi Pariisin sopimuksesta tammikuussa 2025⁶, Intia lupaa hiilineutraaliuden vasta 2070⁷. EU seisoo yksin maailmannäyttämöllä esittäen pääroolia vihreiden harrastajateatterin kesäteatterinäytelmässä, jossa muut ovat jo poistuneet katsomosta.

Todellinen tragedia piilee resurssien väärinkäytössä. Ne 1500 miljardia euroa, jotka nyt uhrataan mittaamattoman pienelle lämpötilamuutokselle, voitaisiin käyttää todellisiin ongelmiin. Sillä rahalla voitaisiin rakentaa tulvasuojat jokaiselle eurooppalaiselle rannikolle, uudistaa infrastruktuuri kestämään äärisäitä, kehittää teknologioita joita maailma todella tarvitsee⁸. Sen sijaan rakennamme tuulivoimaloita, jotka seisovat tyynellä säällä, ja ostamme aurinkopaneeleita Kiinasta, missä ne valmistetaan hiilisähköllä.

Argumentti teknologisesta johtajuudesta on muuttunut tyhjäksi hokemaksi. EU todellakin kehitti aurinkopaneeliteknologiaa, mutta tuotanto siirtyi välittömästi sinne missä energia on halpaa ja ympäristösäännöt löysiä⁹. EU maksoi kehityskulut, Kiina kerää voitot. Eurooppalaiset tehtaat sulkevat ovensa, aasialaiset avaavat uusia. Päästöt eivät vähene, koska ne vain muuttavat osoitetta, kasvaen matkan varrella.

Brysselin poliittinen eliitti elää todellisuudesta irrallaan. EU-parlamentaarikko, joka uskaltaa kyseenalaistaa vihreän siirtymän mielekkyyden, leimataan välittömästi tieteen kieltäjäksi¹⁰. Samalla Raili ja miljoonat muut maksavat yhä korkeampia laskuja, menettävät työpaikkojaan, katsovat voimattomina elintasonsa hiipumista. Demokratia on muuttunut pian tulevan totalitaarisen hallinnon teatteriksi, jossa käsikirjoitus on kirjoitettu etukäteen ja kansalaisille jää vain laskun maksaminen.

Miksi jatkaa politiikkaa, jonka vaikutus on käytännössä nolla? Vastaus vie meidät paljon syvemmälle kuin ilmastokeskusteluun. Se paljastaa jotain perustavanlaatuista vallasta ja kontrollista.

Ilmastopolitiikka mahdollistaa ennennäkemättömän puuttumisen jokaisen ihmisen elämään. Mitä syöt, miten liikut, miten asut, montako lasta saat. Kaikki voidaan säädellä hiilijalanjäljen nimissä. Historia ei tunne täydellisempää kontrollimekanismia.

Pelko ja syyllisyys ovat tämän järjestelmän moottoreita. Pelko tulevaisuudesta pitää ihmiset jatkuvassa hälytystilassa. Syyllisyys menneisyydestä tekee heistä manipuloitavia. Yhdistelmä on psykologisesti tuhoisa, koska se lamauttaa rationaalisen ajattelun ja avaa oven rajattomalle vallankäytölle. Huomaa miten tämä muistuttaa uskonnollista kontrollia, mutta ilman armoa tai anteeksiantoa, vain loputonta syyllisyyttä.

Taloudellinen ulottuvuus on yhtä paljastava. Ne 1,5 triljoonaa euroa eivät katoa avaruuteen, vaan ne siirtyvät taskusta toiseen. Railin taskusta suuryritysten kassaan. Keskiluokan kukkarosta eliitin tilille. Kehittyneistä maista kehitysmaihin "ilmastokorvauksina"¹¹. Tämä on koko globaalin historian suurin varallisuuden uudelleenjako, naamioituna planeetan pelastamiseksi.

Ideologinen kontrolli ulottuu yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin.

Kun 74% tutkimusrahoituksesta on sidottu poliittisiin päämääriin, syntyy uusi papisto: Maksetut "tiedemiehet" jotka saarnaavat hyväksyttyä oppia. Epäilijät vaiennetaan tehokkaasti. Professori Peter Ridd menetti työnsä kyseenalaistettuaan vallitsevan narratiivin¹². Susan Crockford erotettiin esitettyään todisteita, jotka eivät sopineet viralliseen totuuteen¹³. Viesti on selvä: totuus on alisteinen ideologialle.

Modernit yhteiskunnat väittävät hylänneensä uskonnon, mutta tarve pyhään säilyy. Ilmastoliike täyttää tämän tyhjiön omilla epäpyhillä rituaaleillaan. Kierrätys on päivittäinen rukous. Hiilijalanjäljen laskeminen toimii rippinä. Sähköauton lataaminen on sakramentti. Nämä rituaalit eivät vaikuta mitattavasti, koska muista, että 0,05 astetta on suurin mahdollinen muutos, mutta ne eivät ole tarkoitettukaan vaikuttamaan. Niiden funktio on sosiaalinen: erottaa hyvät ihmiset pahoista, luoda vastakkainasettelua kansan sisäisissä riveissä.

Teknologia mahdollistaa totaalisen kontrollin ensimmäistä kertaa historiassa. Digitaalinen valuutta, hiilijalanjäljen seuranta, sosiaalinen pisteytys: kaikki palaset ovat valmiina¹⁴. Pandemia osoitti, kuinka helposti vapaudet voidaan riistää kriisin nimissä muutamassa kuukaudessa. Ilmasto tarjoaa pysyvän kriisin, ikuisen oikeutuksen kontrollille. Kiina näyttää tietä järjestelmällä, jossa käyttäytymistäsi seurataan ja pisteytetään¹⁵. EU seuraa perässä hitaammin, mutta huomattavan määrätietoisesti.

Syvimmällä tasolla kyse on eksistentiaalisesta kamppailusta. Ihminen haluaa olla oman kohtalonsa herra, kontrolloida luontoa, pelastaa itsensä. Ilmastoliike lupaa juuri tätä: pelastuksen omien tekojen kautta. Se on Baabelin tornin moderni versio, yritys nousta jumalaksi teknologian ja politiikan avulla. Mutta kuten kaikki valhepelastukset, sekään ei voi täyttää lupauksiaan. Siksi vaatimukset vain kiristyvät, kontrolli tiukentuu, syyllisyys kasvaa.

Palatessamme Railin keittiöön Joensuussa, näemme mikrotasolla sen mitä makrotasolla tapahtuu. Hän istuu pimeässä säästääkseen sähköä, samalla kun Kiinassa käynnistyvät uudet hiilivoimat. Hän laskee jokaista senttiä, samalla kun miljardeja kaadetaan projekteihin joiden vaikutus on nolla tai negatiivinen. Hän kantaa syyllisyyttä hiilijalanjäljestään, samalla kun todellinen ongelma on aivan muualla.

Viiden sadasosan illuusio paljastaa totuuden, jota harva uskaltaa kohdata: EU ei voi pelastaa planeettaa, koska sen vaikutus on mitätön, mutta se voi tuhota itsensä yrittäessään. Ja juuri sitä se tekeekin systemaattisesti, määrätietoisesti, sokeana omalle tuhoisuudelle. Matematiikka ei valehtele: 0,05 astetta. Se on hinta, jonka maksamme omasta vapaudestamme.

Kysymys ei lopulta ole siitä, pelastaako EU planeetan. Kysymys on siitä, kuka pelastaa meidät itseltämme, omalta hybrikseltämme, omalta sokeudellamme. Historia opettaa, että imperiumit kaatuvat sisältäpäin, omaan mahdottomuuteensa. EU:n ilmastopolitiikka on tämän romahduksen täydellinen symboli: valtava yritys saavuttaa mahdotonta, joka tuhoaa yrittäjänsä.

Raili katsoo ulos ikkunasta. Naapurin Matti lämmittää saunaansa: kello on kolme yöllä, sähkö on halvimmillaan. Tämä on uusi normaali. Ei siksi että se pelastaisi planeetan, vaan koska järjestelmä vaatii sitä ja hyvät ihmiset ovat hiljaa. Uhri epäjumalalle, joka ei voi pelastaa. Rituaali illuusiolle, joka maksaa kaiken, mutta ei anna mitään.

Totuus on karu: EU:n ilmastopolitiikka on maailmanhistorian kallein ja turhin projekti. Se ei pelasta ketään eikä mitään. Se vain köyhdyttää kansalaisensa, tuhoaa teollisuutensa ja luovuttaa tulevaisuutensa niille, jotka eivät usko illuusioon. Viiden sadasosa-asteen vuoksi. Mittaamattoman pienen muutoksen vuoksi. Tyhjän vuoksi.

Raili laittaa saunan lämpiämään. Kello on vasta seitsemän illalla, sähkö on kallista, mu tta elämä on lyhyt ja löyly on pyhä. Joitain asioita ei voi mitata senteissä tai asteissa. Joitain totuuksia ei voi vangita numeroihin ja joskus paras vastarinta hulluudelle on elää normaalia elämää, hulluudesta huolimatta.

Lähteet:

1. European Environment Agency (2024). Annual European Union greenhouse gas inventory 1990-2022. EEA Report No 5/2024. Kööpenhamina: EEA.

2. Matthews, H.D., et al. (2018). Focus on cumulative emissions, global carbon budgets and the implications for climate mitigation targets. Environmental Research Letters, 13(1), 010201.

3. Trenberth, K.E., & Hoar, T.J. (2023). El Niño and climate change. Geophysical Research Letters, 50(15), 9-17.

4. European Commission (2023). The European Green Deal Investment Plan. COM(2023) 456 final. Bryssel: EU Commission.

5. Global Energy Monitor (2024). China Coal Plant Tracker. San Francisco: GEM Publications.

6. The White House (2025). Executive Order: Putting America First in International Environmental Agreements. Washington DC, 20. tammikuuta 2025.

7. Government of India (2023). India's Long-Term Low-Carbon Development Strategy. New Delhi: Ministry of Environment.

8. Adaptation Fund (2023). The Costs of Climate Adaptation in Europe. Technical Report 2023/14. Bonn: AF.

9. International Energy Agency (2024). Solar PV Global Supply Chains. Special Report. Pariisi: IEA.

10. Wodak, R. & Krzyżanowski, M. (2023). The Politics of Climate Denial in the European Parliament. European Journal of Political Research, 62(4), 1123-1142.

11. UNFCCC (2023). Report on the $100 billion goal. Standing Committee on Finance. Bonn: UNFCCC.

12. Ridd, P. (2020). Reef Heresy: Science, Politics and the Great Barrier Reef. Brisbane: Connor Court Publishing.

13. Crockford, S. (2019). The Polar Bear Catastrophe That Never Happened. Victoria: Global Warming Policy Foundation.

14. European Central Bank (2023). Digital Euro Project Update. Frankfurt: ECB.

15. Kostka, G. (2019). China's social credit systems and public opinion. New Media & Society, 21(7), 1565-1593.