Maassa, jossa ei kylvöä tehdä
Rakkaus kaksin vajavainen luoduissa, Luojassa ikuinen lähde.
Rakastuminen on yksi harvoista sielunelämän tiloista, jotka voi mitata. Aivojen palkitsemisjärjestelmä käy ylikierroksilla, huomiokyky kaventuu yhteen ihmiseen, uni lyhenee eikä ruoka maistu. Toisen kasvot saavat aikaan saman hermostollisen vasteen kuin päihde. Tutkimus on kuvannut tilan yksityiskohtaisesti ja kuvaus päättyy aina samaan havaintoon: se laskee. Huippu kestää kuukausia, ei vuosikymmeniä. Keho ei kestäisi enempää.
Havainto on niin arkinen, että sen merkitys menee ohi. Ihminen rakentaa elämänsä tärkeimmät päätökset tilan varaan, jonka biologinen tehtävä on kestää juuri sen verran, että kaksi ihmistä ehtii sitoutua toisiinsa. Sen jälkeen kemia rauhoittuu ja jäljelle jää se mitä nousun aikana ehdittiin rakentaa.
Tästä syntyy aikamme yleisin väärinkäsitys. Tunteen laskua luullaan rakkauden loppumiseksi.
Sydän seuraa sitä mikä palkitsee
Tunne ei valehtele siitä mitä se tuntee. Se valehtelee siitä mitä se lupaa.
Rakastumisen tila kertoo totuudenmukaisesti, että tämä ihminen on juuri nyt kaiken arvoinen. Se ei kerro mitään siitä, mitä tapahtuu kolmen vuoden päästä sairaalan käytävällä tai keskellä yötä lapsen sängyn vieressä. Lupauksen antaa ihminen itse ja hän antaa sen kemian ollessa korkeimmillaan. Siinä on riski jota ei voi kiertää, sillä sitoutuminen tapahtuu aina ennen kuin sen hinta tiedetään.
Sydän on huono kapteeni juuri tästä syystä. Se on rakennettu seuraamaan palkkiota ja palkkio on lyhytikäinen. Sen laskiessa sydän etsii sitä uudelleen jostakin. Se ei ole moraalinen vika vaan järjestelmän toimintaperiaate ja siksi sitä ei voi korjata yrittämällä tuntea enemmän.
Vanha teksti sanoo saman asian kolmella sanalla: yli kaiken varottavan varjele sydämesi. Varjeleminen ei tarkoita tunteen tukahduttamista. Se tarkoittaa sen tietämistä, mihin suuntaan sydän kulkee silloin kun kukaan ei katso.
Se mikä puuttui niiltä joilla oli kaikki
Efeson seurakunta sai kirjeen, jossa luetellaan ensin kaikki se mitä siltä ei puuttunut.
Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi;
ja sinulla on kärsivällisyyttä, ja paljon sinä olet saanut kantaa minun nimeni tähden, etkä ole uupunut.
Ilm. 2:2–3
Luettelo on vaikuttava. Siinä on työ, kestävyys, erottelukyky ja väsymättömyys, eli täsmälleen ne ominaisuudet joita hengelliseltä yhteisöltä osataan odottaa. Efesolaiset tunnistivat väärät opettajat ja jaksoivat kantaa. He tekivät kaiken oikein.
Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.
Ilm. 2:4
Lause on hämmentävä siihen asti, kunnes huomaa mitä siinä ei sanota. Efesolaisia ei moitita opista, ei kestävyydestä eikä siveydestä. Heitä moititaan siitä, että kaikki tuo oli jäänyt jäljelle sen jälkeen kun se mikä sen synnytti oli poistunut.
Rakenne on säilynyt, liike on pysähtynyt.
Mitä ensirakkaus oli
Ensirakkautta on helppo kuvitella tunnekuohuksi, kääntymyksen ensimmäisiksi viikoiksi, joina kaikki oli kirkasta. Profeetta muistaa sen toisin.
…Minä muistan sinun nuoruutesi armauden, morsiusaikasi rakkauden, kuinka sinä seurasit minua erämaassa, maassa, jossa ei kylvöä tehdä.
Jer. 2:2
Muistettava asia ei ole tunteen voimakkuus vaan se, minne se vei. Kansa seurasi erämaahan, paikkaan jossa ei ole satoa eikä sadon lupausta. Ensirakkaus on siis mitattavissa yhdellä kysymyksellä: seurataanko silloinkin, kun mitään ei kasva.
Se kääntää koko asetelman ympäri. Tunne, joka kestää vain hedelmällisessä maassa, on kauppasopimus. Rakkaus, joka kulkee erämaahan, on liitto. Ero ei näy nousun aikana lainkaan, koska nousun aikana molemmat käyttäytyvät samoin. Ero näkyy vasta silloin kun palkkio loppuu.
Tämä on syy siihen, miksi seurakuntaa ohjataan takaisin ensirakkauteen eikä eteenpäin johonkin kypsempään. Kehotus ei ole nostalgiaa. Se on paluu siihen liikkeeseen, joka ei ollut riippuvainen sadosta.
Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja…
Ilm. 2:5
Kehotus on käytännöllinen tavalla, joka on helppo ohittaa. Ei tunne enemmän, vaan tee niitä ensimmäisiä tekoja. Liike palautetaan tekemällä, ei odottamalla oikeaa tunnetta. Sama järjestys pätee avioliitossa ja siitä syystä se on ainoa neuvo joka toimii myös silloin kun kemia on laskenut pohjalukemiin.
Kolmas, joka ei laske
Kaksi ihmistä on suljettu järjestelmä. Kaikki mitä toinen tarvitsee, on otettava toiselta ja kun toinen on tyhjä, hän ottaa siitä mitä ei ole.
Tähän Jeesus tuo parisuhteeseen sen mitä siinä ei muuten voi olla, eli lähteen joka on liiton ulkopuolella. Anteeksiantaminen lakkaa olemasta hyvitys, jonka toinen ansaitsee ja muuttuu joksikin, mitä on itse saanut ensin. Kestäminen ei nojaa siihen että toinen muuttuu. Rakkauden mitta ei ole enää se, mitä toinen tekee, sillä mitaksi on annettu jotakin muuta.
kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
Rakkaus ei koskaan häviä…
1. Kor. 13:7–8
Perheessä sama muuttuu näkyväksi nopeammin kuin missään muualla. Lapsi ei opi siitä mitä hänelle sanotaan vaan siitä mitä hän näkee ja hän näkee erityisen tarkasti sen mitä tapahtuu riidan jälkeen. Kodissa, jossa anteeksiantaminen on nähtävissä, kasvaa ihminen joka tietää ettei virhe ole loppu.
Sitä ei jätetä joka ei vielä usko
Kysymys nousee siellä missä toinen on löytänyt uskon ja toinen ei.
Vastaus on annettu poikkeuksellisen suoraan ja se menee toisin päin kuin hengellinen intuitio usein ehdottaa.
jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, niin älköön mies häntä hyljätkö;
samoin älköön vaimokaan, jos hänellä on mies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, hyljätkö miestänsä.
Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta…
1. Kor. 7:12–14
Suunta on huomionarvoinen. Pyhyys ei ole tässä hauras asia jota epäusko tahraa, vaan se kulkee liitossa toiseen suuntaan. Uskova ei siis suojele itseään puolisoltaan. Hän on se kautta jonka koko koti on pyhitetty.
Perustelu vahvistetaan kysymyksellä, joka jää tarkoituksella auki.
Sillä mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?
1. Kor. 7:16
Kysymys ei lupaa tulosta. Se poistaa perusteen lähteä. Kukaan ei tiedä mitä rinnalla kulkeminen saa aikaan, eikä tietämättömyys ole syy lopettaa vaan syy jatkaa.
Keinokin on kuvattu ja se on hiljainen.
…että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin, kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa.
1. Piet. 3:1–2
Sanoitta. Katsomalla eikä kuuntelemalla. Se joka ei usko, ei tarkkaile puolison sanoja vaan sitä, mitä tapahtuu silloin kun puheet loppuvat.
Kaikkein selvimmin asia sanotaan käskynä, joka annettiin profeetalle hänen omassa avioliitossaan.
Mene vielä ja rakasta naista, jota hänen puolisonsa rakastaa, mutta joka rikkoo avion, niinkuin Herra rakastaa israelilaisia, mutta nämä kääntyvät muiden jumalien puoleen…
Hoos. 3:1
Vertaus on rakennettu kahteen suuntaan. Profeetan avioliitto kuvaa Jumalan suhdetta kansaansa ja samalla Jumalan uskollisuus asettaa mitan sille miten ihminen rakastaa sitä, joka ei rakasta takaisin. Kumpikaan ei ole kuva toisesta, molemmat ovat sama asia eri mittakaavassa.
Erämaa, joka avautuu oveksi
Sama profeetta kertoo, mitä tapahtuu sen jälkeen kun kansa on kääntynyt pois.
Sentähden, katso, minä taivuttelen hänet, kuljetan hänet erämaahan ja viihdyttelen häntä.
Minä annan hänelle sieltä alkaen hänen viinimäkensä ynnä Aakorin laakson toivon oveksi, ja hän on oleva siellä kuuliainen niinkuin nuoruutensa päivinä…
Hoos. 2:14–15
Erämaa ei ole rangaistus. Se on paikka johon viedään sen jälkeen kun kaikki muu on lakannut houkuttelemasta ja se on sama paikka josta ensirakkaus alkoi. Aakorin laakso oli murheen laakso ja siitä tehdään ovi.
Rakastumisen kemia laskee ja se on hyvä. Nousun tehtävä oli saada kaksi ihmistä liikkeelle. Se mikä kantaa, alkaa vasta siellä missä nousu loppuu ja se näyttää alussa köyhemmältä kuin se mistä luovuttiin.
…Sillä rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki.
Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa, eivät virrat sitä tulvaansa upottaa…
Laul. l. 8:6–7
Liekki, jota vesi ei sammuta, ei ole se joka syttyi tunteesta. Tunne palaa loppuun kuin kaikki muukin polttoaine. Erämaassa kulkeva rakkaus saa hehkunsa muualta ja siksi se on ainoa, jonka voi luvata.
Lähteet
- Pyhä Raamattu, Kirkkoraamattu 1933/1938
- Ilm. 2:2–5, Jer. 2:2, 1. Kor. 7:12–16, 1. Kor. 13:7–8, 1. Piet. 3:1–2, Hoos. 2:14–15, Hoos. 3:1, Laul. l. 8:6–7, Sananl. 4:23