Ennen kuin katu puhuu

Savu näkyy ensin naapurin pihalla. Tuli on syttynyt paljon aiemmin.

Syyskuun puolivälissä oppilaat saartoivat muutaman lukion Pariisin esikaupungeissa. Kolme viikkoa myöhemmin Ranskan oikeusministeriö ilmoitti, että liikkeen alusta lähtien 5 060 ihmistä on otettu poliisin säilöön. Heistä 87 prosenttia on alaikäisiä. Syytetoimiin on edennyt 1 802. Torstaina 1. lokakuuta liikehdintä koski sisäministeriön mukaan 1 027 oppilaitosta. Niistä 222 oli saarrettu. Pääministerin lähipiirin mukaan 715 poliisia ja santarmia sekä noin 215 oppilasta on loukkaantunut. Lensissä 15-vuotias poika menetti kätensä. Tapahtumien kulusta liikkuu yhä ristiriitaista tietoa.

Luvut ovat raskaita, mutta niiden ääreen on hyvä pysähtyä ilman paisuttelua ja ilman kaunistelua. Naapurin talossa palaa. Sellaisessa hetkessä viisas ei osoittele naapuria eikä vakuuttele, että oma talo on kivestä. Ensimmäiseksi hänessä nousee lähimmäisenrakkaus, joka vie hänet auttamaan. Vasta sen jälkeen hän katsoo, mistä tuli syttyi. Sitten hän tarkistaa omat johtonsa.

Mistä on kysymys

Ranskan opetusministeri sanoi lokakuun alussa, että liikkeellä ei ole kansallisia vaatimuksia. Kaikki alkoi paikallisista vaatimuksista. Lause on tarkempi kuin moni sen ympärillä esitetty selitys. Opettajat olivat lakossa yhdessä lukiossa, oppilaat kysyivät syytä ja liittyivät heidän seuraansa. Sitten poliisin ammus osui lukiolaisen kasvoihin saarron aikana. Video levisi puhelimesta puhelimeen. Alueen koulutoimen johto kuvasi sosiaalisen median toimivan mobilisaation vahvistimena.

Lukiolaisjärjestö USL nimesi juurisyyt itse: opettaja- ja henkilöstöpula, rapistuneet koulut, ylikuormitetut lukujärjestykset ja luokat sekä korkeakouluhaun aiheuttama stressi. Järjestön mukaan nämä ovat seurausta kymmenen vuoden politiikasta ja resurssipulasta. Opettajaliitto SNALC sanoi saman lyhyemmin: koulujärjestelmä on kriisissä ja on ollut pitkään. Toursin yliopiston sosiologit kysyivät asiaa 7 000 oppilaalta ja löysivät liikkeen ytimestä koulutyön kuormittavuuden. Mielenosoittajien kylteissä sama sanottiin suoremmin. Suomennettuina niissä luki: "Enemmän tunteja luokassa kuin unta", "Rahoittakaa opiskelua, ei tukahduttamista" ja "Haluaisin murehtia matematiikan koetta, en tulevaisuuttani".

Juurisyiden päälle on kasvanut toinen kerros. Kouluja on palanut, rehtoreita on loukkaantunut ja aineelliset vahingot ovat oikeusministeriön mukaan jo useita miljoonia euroja. Hallitus kuvaa liikettä ääriryhmien kaappaamaksi ja pääministerin kabinetti puhuu La France insoumise -puolueen ja äärivasemmiston järjestämästä operaatiosta. Puolue kiistää tämän ja syyttää hallitusta poliisiväkivallasta. Molemmat kerrokset ovat totta yhtä aikaa: aito hätä ja sen varjossa kasvava väkivalta. Kumpaakaan ei voi ymmärtää ilman toista.

Ranskalaiset näkevät tämän itse selvemmin kuin heidän poliitikkonsa. Odoxan mielipidekyselyssä 62 prosenttia piti lukiolaisten liikettä oikeutettuna. Samalla 74 prosenttia katsoi, että La France insoumise vaarantaa lukiolaiset. Kumpaankaan leiriin ei samastunut 67 prosenttia. Enemmistö kuulee lasten hädän ja torjuu sen hyväksikäytön. Se on kansan viisautta, jota yksikään leiri ei tällä hetkellä edusta.

Kaksi totuutta samassa kadussa. Koulujen hätä on todellinen ja väkivalta on todellinen. Se, joka näkee vain toisen, ei näe tilannetta lainkaan.

Kuka hyötyy kärjistymisestä

Kärjistyminen ei koskaan ole kaikille tappio. Polarisaatiosta hyötyy jokainen, jonka valta perustuu vastakkainasetteluun. Toiselle laidalle palavat barrikadit ovat todiste siitä, että järjestys on pettänyt ja tarvitaan kovempi käsi. Toiselle laidalle kaatuvat lukiolaiset ovat todiste siitä, että valtio on vihollinen. Molemmat saavat liikkeestä jotakin, eikä kummankaan tarvitse sitä erikseen tavoitella. Rakenne tuottaa hyödyn itsestään.

Häviäjät ovat helpompia nimetä. Säilöön otetuista 87 prosenttia on alaikäisiä. Lapsi, joka joutuu ensimmäistä kertaa poliisin kuulusteltavaksi, kantaa sitä kokemusta pitkään, olipa hänen osuutensa mikä tahansa. Opettajat kantavat sitä, rehtorit kantavat sitä ja perheet kantavat sitä. Hyötyjät ovat isoja ja vahvoja toimijoita, joilla on äänitorvi ja puoluekoneisto. Häviäjät ovat koulukäytävän pienimpiä. Kokoero on yhtä jyrkkä kuin aina, kun aikuisten kiista käydään lasten selkänahalla.

Isät, älkää kiihoittako lapsianne, etteivät he kävisi aroiksi.

— Kol. 3:21

Suomen hiljaiset mittarit

Ranska ei ole ainoa paikka, jossa nuoret ovat lähteneet liikkeelle tänä syksynä. Belgian Liègessä oppilaat osoittivat mieltään samoihin aikoihin omista syistään: lukukausimaksuja korotettiin, opettajien työkuorma kasvoi ja nuorten bussilippu poistui. Italiassa oppilasjärjestöt ovat kutsuneet lakkoon marraskuun lopulle Ranskan tueksi. Espanjassa kymmenet tuhannet ihmiset ovat marssineet asuntokriisiä vastaan 50 kaupungissa. Brittilehti The Guardian kuvasi yhteistä nimittäjää sukupolveksi, joka kokee jäävänsä yhä enemmän ilman sitä sosiaalista ja taloudellista perusturvaa, joka sen vanhemmilla pääosin oli. Syyt vaihtelevat maittain. Tunne on sama.

Suomessa koulujen ongelmista puhutaan vielä rakentavasti. Opettajat, vanhemmat, oppilaat ja viranomaiset istuvat samassa pöydässä ja kiistelevät rahasta ja ryhmistä, mutta kiistelevät sanoin. Luokat ovat OECD:n vertailussa keskimäärin pienempiä kuin muualla: 19 oppilasta, kun OECD-maiden keskiarvo on 21 alakoulussa ja 23 yläkoulussa. Kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista 73 prosenttia kokee, että opettajat kannustavat heitä kertomaan mielipiteensä oppitunnilla. Poliisin mukaan katujengien tilanne pysyi vuonna 2024 vakaana. Nämä ovat merkkejä yhteiskunnasta, jossa vielä kuunnellaan.

Mittareissa näkyy silti sama paine, joka Ranskassa purkautui kadulle. Koulu-uupumusta koki vuonna 2019 16 prosenttia kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista. Vuonna 2025 osuus oli 27 prosenttia. Lukion ensimmäisen ja toisen vuoden tytöistä 29 prosenttia kokee kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta. Lähes joka kymmenes neljäs- ja viidesluokkalainen on kokenut viikoittaista kiusaamista. Tehostettua tai erityistä tukea sai vuonna 2024 jo 26 prosenttia peruskoululaisista. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen arvioinnissa noin 40 prosenttia opettajista koki, ettei nykyisillä järjestelyillä pystytä tukemaan riittävästi oppilaiden opinnoissa suoriutumista. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n oman kyselyn mukaan perusopetuksessa oppilaan väkivallan kohteeksi joutuneiden osuus nousi 17 prosentista 21 prosenttiin kahdessa vuodessa.

Nuorisobarometrin pitkä aikasarja kertoo saman toiselta suunnalta. Vuonna 2016 nuorista 83 prosenttia suhtautui omaan tulevaisuuteensa optimistisesti. Vuonna 2024 osuus oli 61 prosenttia. Luvut kertovat paineesta, joka kasvaa hiljaa koulupäivien sisällä, kunnes jokin yksittäinen tapahtuma antaa sille muodon.

Mittari on kuin ovikellon ääni: kohtelias pyyntö avata ovi, ennen kuin joku alkaa hakata sitä.

Hyssyttely ei pidä maailmaa ulkona

Ranskan liike syttyi paikallisesti ja levisi valtakunnalliseksi päivissä. Välineenä oli puhelin. Yksi video saarron aikana osuneesta ammuksesta teki enemmän kuin yksikään järjestö olisi pystynyt. Sama väline on suomalaisen nuoren taskussa joka päivä ja joka sekunti. Maailma ei odota rajalla lupaa tulla sisään. Se tulee lasten, nuorten ja perheiden puhelimissa suoraan olohuoneisiin ja koulukäytäville, kuvina, ääninä ja tunteina, joista osa on totta ja osa rakennettu.

Hyssyttely on houkutteleva vastaus vaikeaan asiaan. Se lupaa rauhaa vaikenemalla. Suomessa sitä on kokeiltu ennenkin. Koronavuosina ja Pride-kysymyksissä moni vaikea puheenaihe vaiennettiin julkisesta keskustelusta, eikä vaikeneminen estänyt ilmiöiden tuloa. Se esti vain niiden ymmärtämisen ajoissa. Asia, josta ei puhuta, ei katoa. Se vain kasvaa ilman aikuisen katsetta.

Elokuussa 2025 voimaan tulleen perusopetuslain muutoksen mukaan oppilas ei saa käyttää puhelinta oppitunnin aikana ilman opettajan lupaa. Säännös rauhoittaa luokkahuoneen, mutta puhelin ei katoa koulupäivän jälkeen eikä sen sisältö lakkaa vaikuttamasta. Laki voi vaientaa laitteen tunniksi. Kuunteleva aikuinen voi auttaa nuorta ymmärtämään, mitä laite hänelle näyttää.

Te tiedätte sen, rakkaat veljeni. Mutta olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan; sillä miehen viha ei tee sitä, mikä on oikein Jumalan edessä.

— Jaak. 1:19–20

Ennaltaehkäisy yhteistyönä

Perusopetuslaki sanoo asian yksinkertaisesti: "Opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa." Opetussuunnitelman perusteet jatkavat samaa ajatusta: "Huoltajien osallisuus sekä mahdollisuus olla mukana koulutyössä ja sen kehittämisessä on keskeinen osa koulun toimintakulttuuria." Suomessa tämä on vielä totta monessa koulussa. Kouluterveyskyselyn mukaan yhä useampi nuori voi puhua asioistaan vanhempiensa kanssa. Se on arvokkaampaa kuin moni uudistus.

Yhteistyö syntyy, kun koti ja koulu asettuvat samalle puolelle. Ranskassa oikeusministeriö kehottaa syyttäjiä hakemaan kiinni otettujen alaikäisten vanhempien vastuuta. Kova linja voi olla välillä tarpeen, mutta se ei rakenna luottamusta, jota ennaltaehkäisy vaatii. Suomessa sama kuilu voi syntyä hiljaisemmin. Samana syksynä, kun Ranskan lukiot paloivat, Ylen MOT-dokumentissa rehtori kuvasi kotiopetusta osassa tapauksista laillistetuksi heitteillejätöksi. Kotiopetuksessa oli vuonna 2025 yhteensä 950 oppilasta, alle kaksi promillea kaikista. Samassa dokumentissa kotiopetusta valinnut äiti kertoi syyksi, että koulussa kaikkien pitää mennä yhteen muottiin ja pahimmillaan lasta kiusataan. Kotiopetusperheiden leimaaminen ei ratkaise yhtäkään koulun ongelmaa. Se vain siirtää huomion pois niistä ja syventää kuilua, jonka ylittäminen olisi kaikkien etu.

Ennaltaehkäisy on kuulemista ajoissa. Se on opettajan aikaa yhdelle oppilaalle, vanhemman aikaa yhdelle illalle ja päättäjän aikaa yhdelle nuorten kuulemistilaisuudelle, jossa vastaus ei ole valmiina ennen kysymystä. Se on pientä ja arkista. Juuri siksi se on halvempaa kuin mikään, mitä Ranska joutuu nyt maksamaan.

Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi.

— Mal. 4:6

Totuus ja ymmärrys

Koulussa tai kadulla jonkin mennessä rikki ensimmäinen vaisto on etsiä syyllinen. Hallitus syyttää ääriryhmiä, ääriryhmät syyttävät hallitusta, aikuiset syyttävät nuoria ja nuoret aikuisia. Syyttäminen tuntuu oikeudenmukaisuudelta, mutta se ei korjaa yhtäkään rapistunutta koulua eikä palauta yhtäkään luottamusta. Raamattu antaa syyttämiselle nimen ja kasvot: "sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos." (Ilm. 12:10). Syyttäjän työ on erottamista.

Kristuksen tapa on toinen. Hän ei kaunistellut eikä vaiennut. Hän sanoi totuuden ääneen niille, jotka eivät sitä halunneet kuulla. Hän myös istui samaan pöytään niiden kanssa, joita muut syyttivät. Hänestä on kirjoitettu: "ja hän oli täynnä armoa ja totuutta." (Joh. 1:14). Armo ilman totuutta hyssyttelee. Totuus ilman armoa syyttää. Vasta yhdessä ne korjaavat.

Suomessa on vielä kaikki, mitä ennaltaehkäisy tarvitsee: resurssit, ammattitaito, sivistys ja kyky puhua vaikeista asioista ilman, että kadusta tulee keskustelun kanava. Naapurin pihalla savu on jo noussut. Omalla pihalla on vielä aikaa avata ovi, kun mittarit soittavat kelloa. On vielä aikaa kysyä lapselta, miten hänen päivänsä meni. Vastaus voi olla lyhyt. Kysymys ei koskaan ole turha.