Hetki, joka on jo tullut
Kysymys oikeasta vuoresta on yhä elossa. Jaakobin kaivolla lähes kaksituhatta vuotta sitten vastaukseksi tuli Hän itse.
Perjantaina 11. huhtikuuta 2025 Garissimin vuorella Länsirannalla kymmenet valkoisiin haalareihin pukeutuneet samarialaismiehet teurastivat pääsiäislampaita. Papit lausuivat pyhiä jakeita muinaisella heprealla ja nuoret miehet ajoivat lampaita paikalleen. Yhteisön nuori jäsen kertoi uutistoimisto AFP:lle, että jokainen perhe tuo yhden lampaan. Hänen mukaansa samaa on tehty 3 600 vuotta.
AFP:n mukaan 880 samarialaisesta puolet asuu Garissimilla Nablusin kaupungin lähellä ja puolet Holonissa Tel Avivin kupeessa. Heille Garissim on maan pyhin paikka ja yhteisön uskon mukaan juuri siellä Abraham oli vähällä uhrata poikansa. Tämä on yksi samarialaisia ja juutalaisia erottavista asioista: samarialaisten pyhin paikka on Garissim eikä Jerusalemin temppelivuori.
Nablusin itäosassa on kaivo, jota kutsutaan Jaakobin kaivoksi. Pyhiinvaeltajat ovat kirjoittaneet siitä vuodesta 333 alkaen ja nykyään kaivo on kreikkalaisortodoksisen kirkon kryptassa. Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus istui Sykarin lähellä Jaakobin lähteen reunalle matkasta väsyneenä. Samarialainen nainen tuli ammentamaan vettä ja keskustelu kääntyi pian vuoreen.
Nainen sanoi hänelle: "Herra, minä näen, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet tällä vuorella; ja te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla."
— Joh. 4:19–20
Vuorella oli seissyt samarialaisten temppeli jo 400-luvun puolivälissä eKr. Kaivauksissa sen alueelta on löytynyt tuhansia saviastioita sekä lampaiden, vuohien, nautojen ja kyyhkysten palaneita luita. Juutalaiset joukot tuhosivat temppelin toisella vuosisadalla eKr. Nainen puhui siis vuoresta, jonka temppeli oli ollut raunioina yli sata vuotta. Vuori oli silti yhä pyhä ja on sitä edelleen.
Kenen edessä
Naisen kysymys koski paikkaa, mutta Jeesus vastasi puhumalla Isästä ja siitä, millaisia rukoilijoita Isä etsii.
Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."
— Joh. 4:23–24
Viidessä jakeessa toistuu yhdeksän kertaa kreikan verbi προσκυνέω, joka on käännetty sanoilla kumartaen rukoilla. Strongin sanakirjan mukaan se tarkoittaa heittäytymistä maahan kunnioituksen osoitukseksi. Kymmenes kerta on samasta verbistä johdettu sana προσκυνητής, rukoilija, joka esiintyy Uudessa testamentissa vain tässä kohdassa. Kumartaessa koko ihminen taipuu toisen eteen. Ratkaiseva kysymys on siksi, kenen edessä ihminen kumartaa. Paikka tulee vasta sen jälkeen.
Psalmi 45 kuvaa kuninkaan häitä ja puhuttelee morsianta.
Kuule, tytär, katso ja kallista korvasi, unhota kansasi ja isäsi huone, ja saakoon kuningas halun sinun kauneuteesi, sillä hän on sinun herrasi. Kumarra häntä.
— Ps. 45:11–12
Psalmin sanat on helppo lukea maallisesti, ikään kuin kuningas haluaisi morsiamen ulkonäön vuoksi. Raamattu itse lukee psalmia toisin. Heprealaiskirje lainaa psalmin jakeita ja sanoo niiden puhuvan Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti" (Hepr. 1:8). Kuningas on Kristus. Morsian on Hänen kansansa.
Heprean verbi אָוָה, joka on käännetty saada halu, tarkoittaa toivoa ja kaivata. Sana יֳפִי tarkoittaa kauneutta. Morsiamen kauneus ei ole hänen omaa ansiotaan. Hesekielin kirjassa Herra sanoo kansastaan, että sen kauneus oli täydellinen "niiden kaunistusten takia, jotka minä sinun yllesi panin" (Hes. 16:14). Efesolaiskirjeen mukaan Kristus antoi itsensä seurakunnan edestä, jotta Hän saisi asettaa sen eteensä kirkastettuna, "jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä" (Ef. 5:27). Kuningas kaipaa sitä kauneutta, jonka Hän on itse antanut.
Kumartamista tarkoittava heprean verbi שָׁחָה merkitsee maahan heittäytymistä kuninkaan tai Jumalan edessä. Morsian jättää isänsä huoneen ja kumartaa kuningasta, jonka luona on nyt hänen paikkansa.
Kaivolla nainen sanoi lopuksi tietävänsä, että Messias on tuleva ja ilmoittaa kaiken.
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi".
— Joh. 4:26
Kreikassa vastaus alkaa sanoilla ἐγώ εἰμι, minä olen. Kysymykseen vuoresta Jeesus vastasi lopulta itsellään. Myöhemmin Hän sanoi opetuslapselleen Tuomaalle olevansa tie ja totuus ja elämä, eikä kukaan tule Isän tykö muutoin kuin Hänen kauttaan (Joh. 14:6).
Tulee hetki ja on nyt
Kreikan sana ὥρα tarkoittaa hetkeä ja νῦν tarkoittaa nyt. Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo seitsemän kertaa ἔρχεται ὥρα, tulee hetki. Kolmesti Hän lisää, että hetki on jo nyt. Kaivolla hetki koski rukoilijoita ja toisessa kohdassa kuolleita, jotka kuulevat Jumalan Pojan äänen ja saavat elää (Joh. 5:25). Kolmannessa kohdassa hetki on ristin edellä, kun opetuslapset ovat hajaantumassa.
Katso, tulee hetki ja on jo tullut, jona teidät hajotetaan kukin tahollensa ja te jätätte minut yksin; en minä kuitenkaan yksin ole, sillä Isä on minun kanssani.
— Joh. 16:32
Hetki alkoi siitä, että Poika oli läsnä. Sama hetki jatkuu yhä, sillä Isä etsii edelleen niitä, jotka rukoilevat Häntä hengessä ja totuudessa.
Kiviä kiven päällä
Jerusalemin temppeli oli Jeesuksen aikaan täydessä loistossaan. Opetuslapset ihailivat sen kauniita kiviä ja temppelilahjoja. Jeesus vastasi: "Päivät tulevat, jolloin tästä, mitä katselette, ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta" (Luuk. 21:6). Roomalaiset tuhosivat temppelin vuonna 70 ja niin kumpikin vuori oli menettänyt temppelinsä. Hetki, josta Jeesus puhui kaivolla, ei kadonnut minnekään.
Jerusalemissa vangittiin myöhemmin Stefanus ja häntä vastaan tuodut syytökset koskivat paikkaa.
Ja he toivat esiin vääriä todistajia, jotka sanoivat: "Tämä mies ei lakkaa puhumasta tätä pyhää paikkaa vastaan ja lakia vastaan; sillä me olemme kuulleet hänen sanovan, että Jeesus, tuo Nasaretilainen, on hajottava maahan tämän paikan ja muuttava ne säädökset, jotka Mooses on meille antanut".
— Apt. 6:13–14
Stefanus kävi puolustuspuheessaan läpi Israelin historian Abrahamista Salomoon ja lainasi lopuksi profeetta Jesajaa.
Korkein ei kuitenkaan asu käsillä tehdyissä huoneissa; sillä näin sanoo profeetta: 'Taivas on minun valtaistuimeni ja maa minun jalkojeni astinlauta; minkäkaltaisen huoneen te minulle rakentaisitte, sanoo Herra, tai mikä paikka olisi minun leposijani? Eikö minun käteni ole tätä kaikkea tehnyt?'
— Apt. 7:48–50
Kuulijat tukkivat korvansa, ajoivat hänet ulos kaupungista ja kivittivät hänet. Stefanus rukoili kuollessaan: "Herra Jeesus, ota minun henkeni!" (Apt. 7:59) Todistajat riisuivat vaippansa Saulus-nimisen nuorukaisen jalkojen juureen. Saman Sauluksen tunnemme myöhemmin Paavalina, joka kirjoitti Timoteukselle näin: "Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat, joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä" (1. Tim. 2:8). Mies, joka katsoi vierestä, kun paikkaa puolustettiin kivillä, opetti myöhemmin rukoilemaan kaikkialla.
Epäjumalat sydämen päällä
Paikkaa voi puolustaa ja silti luopua. Hesekielin kirjassa Israelin vanhimmat tulivat profeetan luo ja istuivat hänen eteensä kysymään neuvoa Herralta. He tulivat oikean profeetan luo ja oikealla asialla. Herra näki silti, mitä heidän sydämessään oli.
"Ihmislapsi, nämä miehet ovat sulkeneet kivijumalansa sydämeensä ja asettaneet kasvojensa eteen sen, mikä heille oli kompastukseksi syntiin. Antaisinko minä heidän kysyä minulta neuvoa?
— Hes. 14:3
Hepreaksi vanhimmat olivat nostaneet epäjumalansa sydämensä päälle. Verbi עָלָה tarkoittaa nousta tai nostaa ylös. Samalla verbillä kerrotaan, miten Nooa uhrasi polttouhreja alttarilla (1. Moos. 8:20). Sydämestä oli tullut alttari. Epäjumalaa tarkoittava sana גִּלּוּל esiintyy Vanhassa testamentissa 48 kertaa ja niistä 39 kertaa Hesekielin kirjassa.
Kaksi jaetta myöhemmin Herra kertoo, miksi Hän tarttuu heidän sydämeensä: "koska he ovat kääntyneet minusta pois kaikki tyynni seuraamalla kivijumaliansa" (Hes. 14:5). Heprean verbi זוּר tarkoittaa poikkeamista tieltä ja vieraaksi tulemista. Vanhimmat olivat oman kansansa johtajia, mutta sydämeltään he olivat vieraantuneet Jumalasta.
Luopumus ei tarvitse vuorta. Ihminen voi seistä oikealla paikalla ja käyttää oikeita sanoja, kun hänen sydämensä päällä on jotakin muuta. Mikä on noussut meidän sydämemme päälle: raha, maine, turvallisuus vai oma oikeassa oleminen? Kysymmekö neuvoa Jumalalta ja pidämme samalla kiinni siitä, mikä on meille kompastukseksi?
Joka paikassa
Profeetat näkivät jo kauan ennen kaivon keskustelua, että Jumalan nimeä kunnioitettaisiin kaikkialla.
Sillä auringon noususta hamaan sen laskuun on minun nimeni oleva suuri pakanain seassa, ja joka paikassa uhrataan ja tuodaan minun nimeni kunniaksi puhdas ruokauhri. Sillä minun nimeni on oleva suuri pakanain seassa, sanoo Herra Sebaot.
— Mal. 1:11
Sefanjan mukaan kaikki pakanain saaret tulevat kumartaen rukoilemaan Herraa, kukin paikastaan (Sef. 2:11). Jesaja kirjoitti, että Herran huonetta kutsutaan kaikkien kansojen rukoushuoneeksi (Jes. 56:7). Jeesus lainasi samaa jaetta puhdistaessaan temppelin (Mark. 11:17). Efesolaiskirjeen mukaan Kristuksen kautta meillä molemmilla on pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö (Ef. 2:18). Lupaus koski juutalaisia ja pakanoita yhdessä.
Jeesus lupasi olla läsnä siellä, missä kaksi tai kolme on kokoontunut Hänen nimeensä (Matt. 18:20). Paikan pyhyys tulee Hänestä, joka on keskellä.
Luukkaan evankeliumissa kymmenen pitalista miestä huusi Jeesusta armahtamaan heitä. Hän käski heidän mennä näyttämään itsensä papeille ja matkalla he puhdistuivat. Yksi heistä palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä.
ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen.
— Luuk. 17:16
Jeesus kutsui häntä muukalaiseksi, kreikaksi ἀλλογενής, toista sukua olevaksi. Uudessa testamentissa sana esiintyy vain tässä jakeessa. Muukalainen löysi paikkansa Jeesuksen jalkojen juuresta. Kansan vanhimmat vieraantuivat Jumalasta Hesekielin aikana ja tämä muukalainen palasi kiittämään.
Pitääkö toista odottaa
Monet samarialaiset odottavat yhä palauttajaa, jota he kutsuvat nimellä Taheb. Odottaminen koskee muitakin, sillä Johannes Kastajakin lähetti vankilasta opetuslapsensa kysymään Jeesukselta.
sanomaan hänelle: "Oletko sinä se tuleva, vai pitääkö meidän toista odottaman?"
— Matt. 11:3
Jeesus käski kertoa Johannekselle, mitä he näkivät ja kuulivat: sokeat saavat näkönsä, rammat kävelevät ja köyhille julistetaan evankeliumia (Matt. 11:4–5).
Luopumus voi näyttää uskollisuudelta. Se voi olla vuoren puolustamista, kivien ihailua tai neuvon kysymistä Jumalalta. Sen ydin on silti sama: ihminen kääntyy pois Hänestä, joka on jo tullut. Silloin odotetaan toista paikkaa, toista järjestelmää tai toista pelastajaa.
Kenen edessä me kumarramme? Mitä olemme nostaneet sydämemme päälle? Odotammeko yhä toista?
Hetki on jo tullut. Hän, joka puhui naiselle Jaakobin kaivolla, sanoo yhä: "Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi."