Ruokaa ei punnita missään
Sana jota laissa ei ole, velvoite joka päättyy ehtoon ja määrä jota kukaan ei laske.
Kaupan takaovelta lähtee lava. Se saapuu terminaaliin, jaetaan pienempiin eriin ja lähtee eteenpäin jakelupisteelle, jossa ihmiset seisovat jonossa. Ketjussa on kolme tai neljä niveltä ja jokainen niistä on laillinen.
Yhdessäkään nivelessä ei ole velvollisuutta punnita erää.
Sana jota laissa ei ole
Elintarvikelaki säätää elintarvikkeiden käsittelystä, valvonnasta ja toimijan vastuusta. Se ei tunne ruoka-apua.
Sanaa ei ole laissa kertaakaan. Ei siinä muodossa eikä missään taivutuksessa, eikä siinä ole myöskään sanaa hyväntekeväisyys. Koko toiminta, jonka kautta kulkee vuodessa miljoonia kiloja ruokaa ja yli miljoona käyntikertaa, elää käsitteen varassa, jota laki ei määrittele.
Määritelmä on olemassa muualla. Se on viranomaisen ohjeessa ja ohje kertoo itse asemastaan suoraan.
Ohjeen mukaan viranomaisohjeet eivät ole oikeudelliselta luonteeltaan muita viranomaisia tai toimijoita sitovia ja lainsäädännön soveltamista koskevat kysymykset ratkaisee viime kädessä tuomioistuin.
Samassa ohjeessa on se kielto, johon koko järjestelmä nojaa. Ruoka-apuun luovutettuja elintarvikkeita ei saa hyödyntää millään tavoin kaupallisesti ja ruoka-avulle annettuja poikkeuksia saa soveltaa vain hyväntekeväisyyteen pohjautuvassa toiminnassa.
Kielto on siis olemassa. Se vain asuu asiakirjassa, joka kertoo ettei se sido ketään.
Velvoite joka päättyy ehtoon
Luovutusvelvollisuus on säädöstasolla ja se on kirjoitettu asetukseen.
Elintarvikealan toimijan on luovutettava käyttämättä jääneet elintarvikkeet uudelleenjakeluun ensisijaisesti ihmisravinnoksi, jos se voidaan tehdä elintarviketurvallisuutta vaarantamatta ja kohtuullisin kustannuksin.
Lause alkaa velvoitteena ja päättyy kahteen ehtoon. Ensimmäinen niistä on mitattava: elintarviketurvallisuudelle on lämpötilat, päiväykset ja käsittelyvaatimukset. Toinen ei ole.
Kohtuullisia kustannuksia ei ole määritelty missään. Sitä ei ole sidottu euromäärään, osuuteen erän arvosta eikä mihinkään menettelyyn, jossa asia ratkaistaisiin. Sen arvioi se, jota velvoite koskee.
Tämä on koko ketjun ensimmäinen kohta, jossa ratkaisuvalta jää sille, jota ratkaisu koskee. Se ei ole viimeinen.
Se mitä ei lasketa
Jäljitettävyys on eurooppalaisen elintarvikesääntelyn perusperiaate. Toimijan on tiedettävä keneltä erä tuli ja kenelle se meni.
Periaate on nimeltään yksi askel eteenpäin ja yksi askel taaksepäin. Se kertoo suunnan. Se ei kerro määrää.
Ruoka-avussa vaatimusta on lisäksi kevennetty erikseen. Viranomaisen näkemyksen mukaan ruoka-aputoiminnalta ei tarvitse edellyttää yhtä tarkkoja jäljitettävyystietoja kuin lainsäädäntö edellyttää muulta elintarvikealan toiminnalta. Erästä on kerrottava nimi, allergeenit ja jäädytyspäivä ja muoto on vapaa.
Punnituksesta ei ole sanaa. Ei elintarvikelaissa, ei ruoka-apua koskevassa ohjeessa. Kirjaamisvelvoite koskee lämpötiloja eikä kiloja.
Tästä seuraa yksi asia, joka kannattaa lukea hitaasti. Terminaaliin saapuu kymmenen tuhatta kiloa ja sieltä lähtee kahdeksan tuhatta. Erotusta ei voi osoittaa kenellekään. Ei siksi, että tieto olisi salaista, vaan siksi, ettei sitä ole olemassa. Kumpaakaan lukua ei ole pakko kirjata mihinkään.
Väärinkäyttö vaatii yleensä peittelyä. Peittelyä ei tarvita silloin, kun mittausta ei tehdä.
Raja joka on terävä vain yhdessä paikassa
Lahjoituksen ja kaupan välinen raja on olemassa ja se on tarkka. Se on tarkka verotuksessa.
Hävikkiruokakauppa myi lahjoituksena saatuja tuotteita omakustannushintaan. Verottaja katsoi toiminnan myynniksi ja määräsi siitä 14 prosentin arvonlisäveron. Kauppa kertoi, että vero nostaisi hinnat niin ylös, että jo ennestään pieni marginaali kääntyisi tappiolliseksi. Kauppa suljettiin.
Raja siis toimii silloin, kun ruoasta annetaan raha ja tapahtumasta syntyy kuitti. Se on hetki, jonka verottaja näkee.
Ketjun aiemmissa nivelissä rahaa ei liiku samalla tavalla. Siellä liikkuu ruokaa ja siellä missä rahaa liikkuu, se kulkee toiseen suuntaan kuin ruoka: jakelupiste maksaa siitä, että saa ruokaa. Sitä tapahtumaa ei ole verotuksessa nimetty miksikään.
Jäte vai lahja
Toinen raja kulkee jätelaissa ja se on kirjoitettu tarkasti.
Laki määrittelee jätteeksi aineen tai esineen, jonka sen haltija on poistanut tai aikoo poistaa käytöstä taikka on velvollinen poistamaan käytöstä. Ratkaisevaa on siis haltijan aikomus.
Laissa on myös kaksi tietä ulos jätteen asemasta. Aine tai esine ei ole jäte vaan sivutuote, jos se syntyy tuotantoprosessissa, jonka ensisijainen tarkoitus on muu ja sen jatkokäytöstä on varmuus. Toiseksi jäte, joka on kierrätetty tai muuten hyödynnetty, ei ole enää jätettä, jos sitä on määrä käyttää erityisiin tarkoituksiin ja sillä on markkinat tai kysyntää.
Sanapari markkinat tai kysyntää on tässä olennainen. Se on kirjoitettu lakiin nimenomaan sen vuoksi, että hyödynnetyllä materiaalilla saa olla arvo.
Ruoka, joka lähtee kaupan takaovesta, on tässä asetelmassa kahden luokan välissä. Se ei ole jätettä, koska se on syötäväksi kelpaavaa ja luovutettu ihmisravinnoksi. Se ei ole myöskään kaupan tavaraa, koska siitä on luovuttu vastikkeetta. Kummankin sääntelyn ydin on jossain muualla ja väliin jäävä tila on juuri se, jossa erä kulkee autossa kaupungista toiseen.
Valvonta jota ei käydä
Ruoka-aputoiminta on rekisteröitävä. Ilmoitus tehdään kunnan valvontayksikköön neljä viikkoa ennen aloittamista ja toimijalla on oltava omavalvontasuunnitelma.
Rekisteröinnin jälkeen tapahtuu vähän. Kylmäsäilytystä vaativia elintarvikkeita käsittelevälle tehdään aloitustarkastus. Huoneenlämmössä säilyviä käsittelevälle ei tehdä sitäkään. Kumpaankaan ei lähtökohtaisesti tehdä säännöllisiä tarkastuksia, koska molemmat on luokiteltu alimpaan riskiluokkaan.
Alin riskiluokka on annettu elintarviketurvallisuuden perusteella ja siinä mielessä se on perusteltu. Jaettava ruoka on samaa ruokaa, jota kaupassa myytiin edellisenä päivänä.
Sivuvaikutus on toinen. Valvontakäynti on se hetki, jolloin ulkopuolinen katsoo varastoa, papereita ja lämpötilakirjauksia. Käyntien puuttuessa ketjun keskiosaa ei katso kukaan muu kuin ne, jotka siinä toimivat.
Selitys joka testattiin
Jakelupisteiltä on peritty maksuja siitä, että ne saavat ruokaa. Ilmiö on dokumentoitu: yksi toimija kertoi maksavansa 300 euroa kuukaudessa ja yhden terminaalin maksutulot olivat noin 300 000 euroa vuodessa. Maksut on kuvattu vapaaehtoisiksi ja samalla on todettu, että niihin kannustetaan voimakkaasti. Ruoan lahjoittajat puolestaan edellyttävät, ettei lahjoitetuista elintarvikkeista pyydetä rahaa.
Tälle on olemassa selitys, joka ei vaadi kenenkään toimivan väärin. Julkisen rahoituksen loppuminen tai supistuminen tekisi maksusta sen korvikkeen. Ilmiö näyttäisi ulospäin täsmälleen samalta ja syy olisi rahoitusvaje.
Selitys on testattava, koska ilman testiä kyseessä on syyte eikä selvitys.
Se ei pidä paikkaansa. Ruoka-avun valtionavustus oli kaksi miljoonaa euroa vuonna 2021. Vuonna 2024 rahoitus vakinaistettiin asetuksella kolmeen miljoonaan euroon vuodessa ja myöntäjä vaihtui. Kaudelle 2025 ja 2026 myönnettiin 5,8 miljoonaa euroa. Avustuksen hyväksyttäviin kustannuksiin kuuluvat nimenomaisesti tila- ja kuljetuskustannukset.
Rahoitus on siis kasvanut ja vakinaistunut samalla ajanjaksolla, jolla maksuja on peritty. Vaihtoehtoinen selitys kaatuu omaan aineistoonsa ja alkuperäinen havainto jää siksi lujemmalle kuin se olisi ilman testiä.
Viisi vuotta
Maksut, ulkomaille suuntautuneet kuljetukset ja valvonnan hajanaisuus selvitettiin julkisuudessa syksyllä 2021. Silloin todettiin, että ruoan jakoa edelleen ei seurata mitenkään.
Sen jälkeen aiheesta ei ole tehty uutta selvitystä. Viranomaisraporttia ei ole, tutkimusta ei ole, eikä toista journalistista läpivalaisua ole tehty viiteen vuoteen.
Tämä on itsessään tulos. Ilmiötä ei kiistetty eikä korjattu. Se todettiin ja jätettiin siihen.
Se mikä jätettiin pellolle
Vanhassa laissa hävikki oli säädetty asia ja säädös oli lyhyt.
Kun te korjaatte eloa maastanne, niin älä leikkaa viljaa pelloltasi reunoja myöten äläkä poimi tähkäpäitä leikkuun jälkeen.
3. Moos. 19:9
Älä myöskään korjaa tyhjäksi viinitarhaasi äläkä poimi varisseita marjoja, vaan jätä ne köyhälle ja muukalaiselle. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.
3. Moos. 19:10
Jos korjatessasi eloa pelloltasi unhotat pellolle lyhteen, älä palaa sitä hakemaan; se olkoon muukalaisen, orvon ja lesken oma, että Herra, sinun Jumalasi, siunaisi sinua kaikissa kättesi töissä.
5. Moos. 24:19
Järjestelmässä on yksi piirre, joka erottaa sen nykyisestä. Ylijäämä jätettiin sinne missä se oli. Sitä ei kerätty, varastoitu eikä kuljetettu, eikä sen ja tarvitsevan väliin jäänyt yhtään ihmistä.
Köyhä meni pellolle ja poimi itse. Hän tiesi mistä sen sai, hänen ei tarvinnut kiittää ketään henkilökohtaisesti eikä kukaan päässyt väliin, koska väliä ei ollut.
Nykyinen ketju on pitempi ja se on pitempi hyvistä syistä. Ruoka on kylmäketjussa, kaupungit ovat suuria ja jakelu vaatii varastot ja autot. Pituus on välttämätön.
Pituudella on kuitenkin hinta, joka maksetaan aina samassa paikassa. Jokainen lisätty nivel on kohta, jossa ruoka vaihtaa haltijaa ja jokainen haltijanvaihdos on kohta, jossa jotain voi jäädä matkalle. Sen tähden pitkässä ketjussa kirjanpito on suojaus eikä byrokratiaa.
Sitä suojausta ei ole rakennettu.
Mitä tästä seuraa
Mekanismi on kolmiosainen ja jokainen osa on itsessään ymmärrettävä.
Sitova sääntely puuttuu juuri siitä kohdasta, jossa ruoan omistajuus vaihtuu vastikkeetta. Määrää ei mitata missään, joten hävikkiä ketjun sisällä ei voi osoittaa eikä kiistää. Valvonta on mitoitettu elintarviketurvallisuuden mukaan eikä sen mukaan, että kyse on omaisuudesta, joka on annettu toiselle tarkoitukseen.
Kolme ymmärrettävää ratkaisua tuottaa yhdessä tilan, jossa hyvä tarkoitus ja väärinkäyttö näyttävät ulkoapäin samalta, eikä kumpaakaan voi todistaa.
Se, joka seisoo jonossa, ei näe mitään tästä. Hän näkee vain sen, riittikö ruoka hänen kohdallaan.