Oksa viinipuussa

Oksa ei ponnistele tuottaakseen hedelmää, sen tehtävä on vain pysyä.

Uskoa mitataan usein hetkinä. Sunnuntaiaamu, hiljainen rukoushetki, tunne joka nousee ja laskee. Se, mitä Jeesus kutsui seuraamiseksi, ei kuitenkaan ollut hetki vaan koko elämän mittainen suunta. Opetuslapseus ei ole jotain, mitä tehdään, vaan jotakin, mitä eletään kaikkina vuorokauden tunteina, myös silloin kun mikään ei tunnu miltään.

Sen sydämen muutos on usein paljon hiljaisempi kuin ihmiset odottavat. Se ei yleensä ala suurilla tunteilla vaan sillä, että ihminen lakkaa puolustamasta itseään Jumalan edessä. Hän alkaa nähdä itsensä rehellisemmin ja samalla nähdä Kristuksen armon suurempana kuin ennen. Muutos ei ala saavutuksesta vaan antautumisesta, siitä hetkestä, jossa kädet vihdoin avautuvat sen sijaan että ne yrittäisivät pitää kiinni.

Seitsemän kirjettä, ja sinä

Kristus antoi kerran seitsemän kirjettä seitsemälle seurakunnalle. Ne eivät ole vanhaa kirjeenvaihtoa, joka kuuluu menneisyyteen, vaan peili jokaiselle, joka tahtoo häntä seurata. Jokainen niistä nimeää yhden tavan, jolla sydän ajautuu kauas siitä, mihin se kuuluu.

Yksi seurakunta oli tehnyt melkein kaiken oikein, mutta jotakin oli silti hiipunut pois.

Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.
Ilm. 2:4

Toinen ei ollut kääntynyt pois, se oli vain haalistunut, muuttunut penseäksi.

Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!
Ilm. 3:15

Jotkut olivat mukautuneet ympäröivän maailman tapoihin, toisilla oli elävän maine mutta sisällä oli hiljaista ja kuollutta. Kuvasto on erilainen, mutta ajautuminen on sama. Se ei ala kapinasta vaan väsymyksestä, huomaamattomasta valumisesta pois läheltä. Jokaiselle näistä seurakunnista annettiin kuitenkin sama korjaus. Se ei ollut uusi ohjelma eikä kovempi yritys, vaan paluu. Kaikkein syvimmillään korjaus oli mitä henkilökohtaisin.

Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.
Ilm. 3:20

Tässä on kaiken ydin. Se, mitä nämä kirjeet kutsuvat korjaamaan, ei ole ensisijaisesti käytös vaan läheisyys. Ovi, jolla Kristus kolkuttaa, on sama läheisyys, josta opetuslapsi elää. Koko opetuslapseus on pohjimmiltaan sen oppimista, että pysytään siinä, mistä ajautuminen jatkuvasti vetää meitä pois.

Läheisyys, ei ponnistus

Opetuslapsen elämä ei ole ensisijaisesti sitä, että hän yrittää tulla paremmaksi ihmiseksi. Se on sitä, että hän viettää niin paljon aikaa Jeesuksen kanssa, että hänen sydämensä alkaa vähitellen muistuttaa Jeesuksen sydäntä. Asiat, joita hän ennen rakasti, menettävät otettaan hitaasti ja huomaamatta. Asiat, joita Jeesus rakastaa, alkavat tulla hänellekin rakkaiksi, ilman että hän on pakottanut itseään niitä rakastamaan. Muutos ei synny pakosta vaan läheisyydestä.

Raamattu kuvaa tätä katsomisena, joka muuttaa katsojaa.

Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.
2. Kor. 3:18

Ihminen ei muuta itseään. Hän katsoo, ja Herra muuttaa. Peili ei tee työtä valon eteen, se vain kääntyy valoa kohti ja alkaa heijastaa sitä. Sama laki koskee sydäntä. Se, mitä katselemme pitkään ja rakkaudella, alkaa muovata meidät oman kuvansa kaltaiseksi, halusimmepa sitä tai emme. Siksi ratkaisevaa ei ole niinkään se, kuinka lujasti yritämme, vaan se, minkä äärellä vietämme aikamme.

Oksa, joka ei ponnistele

Kaikkein osuvin kuva tälle on viiniköynnös ja oksa. Jeesus antoi sen omista sanoistaan viimeisenä iltana, samana yönä jona hänet kavallettiin.

Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
Joh. 15:4

Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
Joh. 15:5

Oksa ei ponnistele tuottaakseen hedelmää. Se ei jännitä itseään, ei laske suorituksiaan, ei vertaa itseään viereiseen oksaan. Sen ainoa tehtävä on pysyä kiinni rungossa, ja hedelmä on seurausta elämästä, ei suorittamisesta. Tässä on koko opetuslapseuden salaisuus sanottuna yhdellä kuvalla. Käsky ei ole kanna hedelmää, käsky on pysy. Hedelmä tulee itsestään, kun yhteys on auki ja mahla pääsee virtaamaan.

Se mahla ei ole oksan omaa. Sama totuus sanotaan toisaalla vielä suoremmin.

ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
Gal. 2:20

Opetuslapsi ei siis tuota omaa elämäänsä. Hän vain antaa toisen elämän virrata lävitseen. Se on kevyempi taakka kuin jatkuva yrittäminen, ja samalla syvempi, koska se koskee koko olemusta eikä vain tekoja.

Kivisydän, joka muuttuu eläväksi

Muutosta ei voi pakottaa, koska sitä ei tehdä ihmisen voimalla lainkaan. Vanha profeetta kuuli lupauksen, joka sanoo, kenen työ tämä on.

Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.
Hes. 36:26

Huomaa, kuka tekee. Minä annan, minä poistan. Kivisydän ei jauha itseään pehmeäksi, se vaihdetaan. Ihminen ei useinkaan huomaa tätä työtä päivä kerrallaan, sillä se tapahtuu yhtä hitaasti kuin keväällä sulava jää. Kuivat oksat putoavat pois samalla kun uudet puhkeavat vihreiksi. Kukaan ei näe puun kasvavan sillä hetkellä kun katsoo sitä, mutta vuoden päästä se on korkeampi kuin ennen. Sydämen muutos kulkee samaa tahtia, hitaana, näkymättömänä ja varmana.

Sama hitaus koskee myös työn valmistumista, eikä se ole ihmisen käsissä.

varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.
Fil. 1:6

Aloittaja on myös täyttäjä. Opetuslapsen ei tarvitse taata omaa kasvuaan eikä valvoa sitä ahdistuneena. Hänen tehtävänsä on pysyä sen lähellä, joka on työn aloittanut, ja luottaa siihen, että sama käsi vie sen loppuun.

Muutos, ei mukautuminen

Maailma tarjoaa jatkuvasti oman muottinsa, ja siihen on helppo valua huomaamatta. Se ei vaadi päätöstä eikä kapinaa, riittää että ajautuu virran mukana. Juuri tähän moni seurakunta aikoinaan kompastui, kun se mukautui ympäröivän maailman tapoihin ja menetti oman muotonsa. Vastaus tähän ei ole vetäytyminen maailmasta vaan toisenlainen muutos, sellainen joka tulee sisältä.

Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.
Room. 12:2

Kaksi voimaa vetää ihmistä koko ajan. Toinen mukauttaa maailman muottiin ulkoapäin, hiljaa ja jatkuvasti, kuin vesi joka ottaa astian muodon. Toinen muuttaa mielen sisältäpäin, uudistaen sen vähitellen toisenlaiseksi. Kumpi näistä voittaa, ei ratkea suurella päätöksellä vaan sillä arkisella asialla, kumman äärellä ihminen viettää enemmän aikaa. Sydän muovautuu sen mukaan, mitä se katsoo, kuulee ja rakastaa päivästä toiseen.

Koko elämä vai lokero

Tässä tullaan kysymykseen, joka on syytä kysyä itseltä rehellisesti. Jeesus sanoi seuraamisesta näin.

Ja hän sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.
Luuk. 9:23

Huomaa kaksi sanaa: joka päivä. Ei sunnuntaisin, ei silloin kun tunne on kohdallaan, ei hetkeksi kerrallaan. Joka päivä. Oksa ei ole kiinni rungossa vain kesällä ja irti talvella. Se pysyy kiinni ympäri vuorokauden, myös yöllä, myös silloin kun mikään ei kasva näkyvästi. Juuri se yhteys pitää sen elossa myös hedelmättömänä aikana.

Tästä syntyy kysymys, jonka äärelle kannattaa pysähtyä hiljaa. Onko opetuslapseus sinulle koko elämän kattavaa, vai onko se lokeroitunut yhteen viikonpäivään ja tiettyyn aikaikkunaan? Onko Jeesus kotona myös arjen keskellä, työssä, väsymyksessä, ihmissuhteissa ja niissä hetkissä joita kukaan ei näe, vai onko hänelle varattu vain oma huoneensa, jonka ovi suljetaan muun elämän ajaksi? Nämä eivät ole syyttäviä kysymyksiä. Ne ovat kutsu tarkastaa, missä lepopaikka on, ja jos se on jäänyt kauas, palata sen luo.

Tämä ei tarkoita, että opetuslapseus olisi suoraviivaista tai että kamppailu synnin kanssa loppuisi. Kasvu sisältää myös lankeemuksia, katumusta, anteeksiantamuksen vastaanottamista ja uudelleen Jeesuksen puoleen kääntymistä. Lankeemus ei katkaise oksaa rungosta, jos oksa kääntyy takaisin. Joka päivä sisältää myös sen armon, että saa aloittaa uudestaan, yhtä monta kertaa kuin on tarpeen, aina saman rungon läheltä.

Luonnollisesti

Opetuslapseuden hiljainen sydämen muutos tiivistyy lopulta yhteen asiaan. Mitä lähempänä ihminen elää Jeesusta päivä päivältä, sitä vähemmän hänen tarvitsee yrittää näyttää kristityltä, ja sitä enemmän Kristuksen luonne alkaa näkyä hänen elämässään luonnollisesti, ilman että hän itse sitä huomaa.

Hedelmä ei koskaan mainosta itseään, se vain kasvaa hiljaa oksan päässä. Ohikulkija ei kysy oksalta, kuinka kovasti se on yrittänyt tai kuinka hartaasti se on keskittynyt. Hän näkee rypäleet ja ymmärtää yhdestä asiasta kaiken: tämä oksa on pysynyt kiinni.

Siihen kutsu lopulta johtaa, ei suurempaan ponnistukseen vaan syvempään pysymiseen. Ei parempaan esitykseen vaan lähempään elämään. Pysy siis kiinni, koko elämälläsi ja kaikkina tunteina, siinä johon sinut on liitetty. Kaikki muu, hedelmä, muutos ja lepo, kasvaa siitä itsestään.