Se mitä sanakirja ei erota

Myrkyllisin sieni ei näytä myrkylliseltä.

Metsässä on sieni, jonka jokainen tunnistaa vaaralliseksi. Se on punainen, siinä on valkoiset pilkut ja se seisoo sammalikossa kuin varoituskyltti. Sitä ei poimita, eikä se ole koskaan tappanut suomalaista. Vaarallinen on toinen, se, joka nousee lehtimetsän reunaan vaaleana ja sileänä ja näyttää täsmälleen siltä miltä hyvän sienen kuuluu näyttää. Sen erottaa syötävästä yksi asia, tuppi tyven ympärillä ja senkin näkee vain, jos kaivaa maata. Ero ei ole hatussa. Ero on siinä mistä se nousee.

Sama laki kulkee läpi Raamatun kielen ja se on siellä tahallaan.

Sama sana, vastakkainen kuorma

Kastajan puhe on tästä lyhin esimerkki, koska se mahtuu kahteen peräkkäiseen jakeeseen. Ensin tulee lupaus:

Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
Matt. 3:11

Seuraava jae käyttää samaa sanaa toisin:

Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa.
Matt. 3:12

Yksi puhuja, yksi hengenveto, kaksi jaetta. Tuli kastaa ja tuli polttaa. Lukija joka etsii eroa sanasta ei löydä sitä, koska sanassa ei ole eroa. Ero on viskimessä. Sama liike heittää puintitanterelta ilmaan sekä jyvän että ruumenen ja ilma tekee lajittelun, jota käsi ei tee. Nisu putoaa takaisin painonsa tähden. Ruumen lähtee tuulen mukana, ei siksi, että joku olisi sen valinnut, vaan siksi ettei siinä ole mitään mikä pitäisi sen maassa.

Markuksen kohta menee vielä pidemmälle. Ensin puhutaan tulesta, joka ei sammu:

jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.
Mark. 9:48

Heti perään sama tuli sanotaan näin:

Sillä jokainen ihminen on tulella suolattava, ja jokainen uhri on suolalla suolattava.
Mark. 9:49

Suolaaminen on säilömistä. Se mikä suolataan, kestää. Kaksi jaetta erottaa toisistaan tuli, joka kuluttaa loppuun ja tuli, joka säilöö, eikä alkukielessä ole kahta sanaa, joista valita. On yksi tuli ja kaksi asemaa sen edessä.

Jae sanoo molemmat samassa hengenvedossa. Ihminen suolataan tulella. Koettelu ja säilöminen eivät ole kaksi peräkkäistä tapahtumaa vaan yksi teko ja se on syytä lukea hitaasti, koska siinä on koko kuvan ydin.

Suola valittiin vertaukseksi syystä. Se säilöö lihan, joka muuten pilaantuu, se tekee sen näkymättä ja pieninä määrinä, eikä sitä ole tarkoitus maistaa erikseen. Suolattu liha ei maistu suolalta vaan lihalta, joka on yhä syötävää. Suola ei siis muuta sitä mihin se pannaan. Se estää sitä hajoamasta.

Juuri siksi maun menettäminen on vaarallista tavalla, joka ei näy:

Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
Matt. 5:13

Maun menettänyt suola on ulkonäöltään yhä suolaa. Se on valkoista, se on rakeista, se on samassa astiassa samalla nimellä. Kysymys, jonka jae esittää, on tyly juuri siksi ettei siihen ole vastausta: millä suola suolataan. Kaikki muu voidaan maustaa suolalla, mutta suolaa ei voi maustaa millään.

Ero ei näy päältä.

Maun menettäminen on lisäksi prosessi eikä tila. Kukaan ei valitse sitä kerralla eikä huomaa sitä tapahtuessaan, koska se tapahtuu matkalla ja hitaasti ja koska laimeneminen tuntuu joka hetki vain vähän edellistä laimeammalta. Raamattu antaa sille nimen yhdessä lauseessa:

Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.
Ilm. 2:4

Se ei sano, että usko olisi kadonnut. Se sanoo, että jokin siinä on hyljätty ja hylkääminen on teko, jonka tekijä on itse. Tulella suolaaminen on juuri tämän koettelemista: pysyykö maku, kun tulee aika, jolloin se maksaa jotakin.

Kivi sanoo saman ääneen

Yhdessä kohdassa Raamattu ei jätä tätä pääteltäväksi vaan sanoo sen suoraan. Kirje puhuu kivestä, joka lasketaan perustukseen:

Sillä Raamatussa sanotaan: "Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva".
1. Piet. 2:6

Sitten sama kivi kääntyy:

Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, "on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi"
1. Piet. 2:7

ja "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi". Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.
1. Piet. 2:8

Kivi ei liiku. Kulmakivi on rakennuksen kohta, josta koko muu mitataan ja se on maassa riippumatta siitä kuka kävelee ohi. Toiselle se kantaa talon, toiselle se osuu varpaaseen pimeässä. Teksti nimeää erottelijan itse eikä jätä sitä arvattavaksi: uskotte, eivät usko. Kysymys ei ole siitä mikä kivi on. Kysymys on siitä seisooko sen päällä vai kompastuuko siihen.

Tähän on kuitenkin lisättävä yksi tarkennus, koska ilman sitä jae luetaan väärin juuri siellä missä se on selkein. Sana usko kattaa myös sen mikä ei erota mitään:

Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.
Jaak. 2:19

Jae ei kiistä sitä, että uskominen on oikein. Se sanoo, että sama sana kantaa tässäkin kahta ja että alempi merkitys ulottuu paikkaan, johon kukaan ei halua itseään sijoittaa. Uskominen siihen, että Jumala on olemassa ei siis vielä ole sitä mitä kivijae tarkoittaa, koska sen tekevät nekin, jotka vapisevat.

Erottelija ei siis ole uskotko vaan tunnetko. Kivi kantaa sen, jolla on suhde siihen mikä kivi on, eikä sen, joka on samaa mieltä sen olemassaolosta. Ero on sama kuin tietämisen ja tuntemisen välillä.

Toinen laji, jossa asioita on kaksi

Tuli ja kivi ovat yhtä. Kaikki parit eivät kuitenkaan ole tätä lajia ja niiden sekoittaminen tekee koko asiasta sumean.

Erämaassa nostettiin tangon päähän vaskesta taottu käärme:

Niin Mooses teki vaskikäärmeen ja pani sen tangon päähän; jos ketä käärmeet sitten purivat ja tämä katsoi vaskikäärmeeseen, niin hän jäi eloon.
4. Moos. 21:9

Sama kuva otetaan myöhemmin käyttöön ilman mitään varausta:

Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
Joh. 3:14

Sama sana nimeää myös vihollisen:

Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.
Ilm. 12:9

Tässä ei ole yhtä käärmettä kahdessa asemassa. Tässä on kaksi eri asiaa, jotka kantavat samaa nimeä ja toinen niistä on tehty muistuttamaan toista.

Ero on siinä kumpi on ensin. Erämaan käärme oli kuva siitä mikä puri, nostettuna näkyville ja tehtynä vaarattomaksi. Se ei ollut käärme vaan vasken muotoinen muisto käärmeestä, eikä se purrut ketään. Vihollinen taas ei ole kuva mistään. Hän on se, joka puri ja hänen nimensä on lainattu kuvaan eikä toisin päin. Sama sana kulkee siis kahteen suuntaan: toisessa se osoittaa myrkkyyn ja toisessa lääkkeeseen, joka on tehty myrkyn näköiseksi.

Juuri se on kohta, jossa lukija menee sekaisin. Käärmeen lukeminen aina viholliseksi tekee erämaan tangosta käsittämättömän ja lopulta taikaesineen. Sen lukeminen aina lääkkeeksi tekee vihollisesta harmittoman. Kumpikaan ei ole totta, koska sanassa ei ole vastausta. Vastaus on siinä kumpi asia oli ensin ja kumpi tehtiin muistuttamaan sitä. Kointähti kulkee samalla tavalla. Se on ensin nimi langenneelle:

Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!
Jes. 14:12

Aivan Raamatun viimeisillä sivuilla sama nimi otetaan takaisin:

Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."
Ilm. 22:16

Kointähti on nimenä kuvaus eikä arvonimi. Se tarkoittaa tähteä, joka nousee juuri ennen aamua ja on taivaan viimeinen valo ennen auringonnousua. Nimi lupaa siis samaa molemmissa kohdissa: että pimeä on päättymässä. Ero on siinä kumpi todella tuo aamun ja kumpi vain nousee ennen sitä. Langennut kantaa nimeä, joka kertoo mitä hän oli, kirkas kantaa nimeä, joka kertoo mitä hän on ja sanakirja antaa molemmille saman selityksen.

Sama koskee jalopeuraa. Toisessa kohdassa se on voittaja joka on ansainnut oikeuden avata kirjan, toisessa saalistaja joka kiertelee etsien kenet nielaista. Kummassakin eläin on sama ja sen voima on sama. Ero on siinä mihin voima kohdistuu: toinen on vahva jonkin puolesta, toinen jotakuta vastaan. Vahvuus itsessään ei siis kerro kummasta on kyse ja juuri siksi vaikutelma voimasta on niin huono mittari.

Nimien kantaessa kahta myös syytös kääntyy. Sen ei tarvitse jäädä arvailuksi, koska se on jo esitetty kerran ja se esitettiin hänelle itselleen:

Mutta kun fariseukset sen kuulivat, sanoivat he: "Tämä ei aja riivaajia ulos kenenkään muun kuin Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla".
Matt. 12:24

Teko oli oikea ja näkyvä. Siitä ei kiistelty. Kiista oli siitä kenen voimalla se tehtiin ja juuri se on syytös, joka voidaan kääntää kumpaan suuntaan tahansa ilman että itse teossa muuttuu mitään.

Jalopeurasta puhutaan kahdesti muutaman kirjeen välein, ensin voittajana:

Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä."
Ilm. 5:5

Sitten saalistajana:

Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.
1. Piet. 5:8

Kahden naisen kohdalla suomennos tekee lukijan puolesta työn, jota alkuteksti ei tee. Taivaalla näkyy vaimo ja erämaassa istuu nainen ja kreikassa molemmissa on sama sana. Suomentaja on valinnut kaksi eri sanaa ja siirtänyt eron kieleen, vaikka teksti itse jättää sen paikalleen.

Jälkimmäinen saa nimensä tekstissä itsessään, eikä sitä tarvitse arvata:

Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti".
Ilm. 17:5

Nimi on kirjoitettu otsaan eli näkyville. Se on siis luettavissa sen jälkeen kun tietää mistä katsoa ja se on salaisuus vain siihen asti.

Sama luku antaa myös tulkinnan siihen mitä kuva tarkoittaa, mikä on harvinaista ja poistaa tarpeen spekuloida:

Ja hän sanoi minulle: "Vedet, jotka sinä näit, tuolla, missä portto istuu, ovat kansoja ja väkijoukkoja ja kansanheimoja ja kieliä.
Ilm. 17:15

Portto ei siis istu paikassa vaan ihmisten päällä ja hänen valtansa on siinä missä ihmiset ovat. Se on toinen ero kahden naisen välillä. Toinen on taivaalla ja hänet nähdään, toinen istuu kansojen päällä ja hänet tunnistetaan vasta kun nimi luetaan.

Jäljennös on vakuuttava

Näiden parien takana on mekanismi, jonka kirjeet sanovat auki ilman kiertoteitä.

Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
2. Kor. 11:13

Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
2. Kor. 11:14

Valkeuden enkeli on olennainen sana. Tekeytyminen ei tarkoita naamiota, joka on huonosti tehty vaan asua, joka istuu. Väärennös ei epäonnistu vähän vaan onnistuu melkein kokonaan ja juuri siinä on sen koko voima. Kopio kulkee niin lähelle alkuperäistä kuin pääsee ja siihen jää pieni mutta ja se pieni mutta kääntää kaiken muun. Sadasta osasta 99 voi olla oikein.

Toinen kirje kuvaa sen vaikuttavana eikä ontuvana:

tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
2. Tess. 2:9

Tunnusteot tapahtuvat oikeasti. Sitä ei kiistetä missään kohtaa. Sama asetelma on annettu jo Mooseksen laissa ja siellä se on vielä suorempi: profeetan ennusmerkki toteutuu ja silti häntä ei kuunnella.

niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne, ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne.
5. Moos. 13:3

Merkki toimii ja se on silti väärä. Erottelu on siis siirretty pois merkin tarkkuudesta johonkin toisaalle ja teksti sanoo minne: rakastatteko. Se ei ole tarkkuuden mitta vaan kiintymyksen.

Kirje jatkaa samasta kohdasta ja nimeää sen mikä puuttui:

ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
2. Tess. 2:10

Totuus siis kuultiin. Rakkautta siihen ei otettu vastaan. Sen voi kuulla ja tuntea ja osata ja jäädä silti ulkopuolelle, koska osaaminen ja rakastaminen ovat eri asioita ja vain toista voi teeskennellä.

Jae saa vielä toisen painon, kun muistaa mitä totuus tässä kirjassa on. Sitä ei määritellä väittämäksi eikä oppisisällöksi vaan Persoonaksi ja se sanotaan suoraan:

Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
Joh. 14:6

Silloin rakkauden ottamatta jättäminen ei ole väärän tiedon valitsemista vaan Hänen hylkäämistään. Silloin kysymys palaa siihen mistä kiviluku jo puhui: erottelija ei ole tiedätkö vaan tunnetko. Totuutta ei voi rakastaa etäältä eikä osata ulkoa, koska Persoonaa ei osata vaan tunnetaan.

Kolme sanaa jotka katosivat käännöksessä

Yksi kohta näyttää tämän niin arkisesti, että sen voi mitata. Hepreassa kulkee kolmen sanan ryhmä, chokmah, tevunah ja da'at ja se esiintyy kolmessa paikassa samassa järjestyksessä. Ensimmäinen kertoo miten maailma tehtiin:

Herra on viisaudella perustanut maan, taivaat taidolla vahvistanut.
Sananl. 3:19

Toinen kertoo millä ihminen varustettiin pyhäkön työhön:

ja minä olen täyttänyt hänet Jumalan hengellä, taidollisuudella, ymmärryksellä, tiedolla ja kaikkinaisella kätevyydellä
2. Moos. 31:3

Kolmas kertoo millä talo rakennetaan:

Viisaudella talo rakennetaan ja ymmärryksellä vahvaksi varustetaan.
Sananl. 24:3

Taidolla täytetään kammiot, kaikkea kallista ja ihanaa tavaraa täyteen.
Sananl. 24:4

Kolme kertaa sama kolmikko ja suomennos vaihtaa sanoja joka kerta. Viisaus ja taito, sitten taidollisuus ja ymmärrys ja tieto, sitten viisaus ja ymmärrys ja taito. Kolmas sana katoaa kokonaan yhdessä kohdassa, sillä maailman luomisen kolmas lahja on hepreassa da'at ja suomennoksessa se on sana toimestansa:

Hänen toimestansa syvyydet kuohuivat esiin, ja pilvet pisaroivat kastetta.
Sananl. 3:20

Lukija joka etsii yhteyttä suomenkielisestä tekstistä ei löydä sitä, vaikka se on kirjoitettu kolmeen kohtaan samoilla sanoilla. Maailma, pyhäkkö ja koti on rakennettu samasta kolmesta lahjasta. Tästä ei voi syyttää ketään ja juuri se on huomion arvoista. Kielen läpi kulkiessaan teksti menettää yhteyksiä ilman että kukaan tekee sitä tahallaan ja se tapahtuu myös silloin, kun kääntäjä on huolellinen ja rehellinen. Sanakirja on hyvä työkalu johonkin muuhun.

Yksi asia on kuitenkin sanottava kolmikosta ääneen, koska ilman sitä koko havainto jää sanaleikiksi. Teksti ei kerro vain mitä nuo kolme ovat. Se kertoo myös mistä ne tulevat:

Sillä Herra antaa viisautta, hänen suustansa lähtee tieto ja taito.
Sananl. 2:6

Verbi on antaa. Ne eivät ole taitoja jotka kartutetaan eivätkä ominaisuuksia, jotka kehitetään, vaan lahjoja joilla on antaja. Sama kolmikko, jolla maailma tehtiin, pyhäkkö rakennettiin ja koti pystytettiin, tulee yhdestä paikasta eikä ihmisen omasta ponnistuksesta.

Tästä seuraa asia, joka on epämukava juuri niille, jotka yrittävät eniten. Ymmärrykseen ei ole kolmea tavallista reittiä. Sitä ei saavuteta opiskelemalla, ei harjoittelemalla eikä tekemällä oikeita tekoja. Ne kolme ovat juuri ne, joita ihminen yrittää ja ne kaikki jäävät tiedon puolelle rajaa. Tieto karttuu niillä, ymmärrys ei, koska ymmärrys on toisen lajin asia ja se saadaan.

Tässä kohtaa artikkelin oma kysymys ratkeaa. Erottelu kahden merkityksen välillä olisi opeteltavissa vain siinä tapauksessa, että se olisi älyn tehtävä ja silloin tarkin lukija erottaisi aina oikein. Se ei ole, koska erotteluun tarvittava ymmärrys ei ole hankittavissa. Se on samaa lajia kuin totuus, jota ei osata vaan tunnetaan.

Miksi erottelu ei ole älyn tehtävä

Nyt kysymys asettuu terävästi. Väärennös on ulkoisesti täydellinen, merkki toimii ja sama sana kantaa molempia. Millä sitten erotetaan.

Vastaus, joka nousee näistä kohdista on epämukava sille, joka luottaa lukeneisuuteen. Erottelu tarkkuuskysymyksenä antaisi voiton tarkimmalle katsojalle. Silloin turvassa olisivat ne, joilla on paras muisti ja laajin sanavarasto ja eniten luettuja kirjoja ja koko asia ratkeaisi harjoittelulla. Teksti ei kuitenkaan lupaa sitä missään. Se lupaa jotakin muuta:

Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
Joh. 16:13

Se sanoo suoraan miksi pelkkä terävä katse ei riitä:

Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
1. Kor. 2:14

Käsky koetella on silti annettu erikseen:

Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
1. Joh. 4:1

Koetelkaa on työsana. Se vain tehdään eri välineellä kuin luullaan. Sienestäjä ei tunnista tuppea siksi, että hän on lukenut siitä. Hän tunnistaa sen siksi, että joku on joskus näyttänyt sen hänelle kädestä pitäen ja hän on oppinut kaivamaan maata ennen kuin täyttää korin. Tieto on sama molemmilla. Vain toinen on ollut opetuksessa.

Mistä riita syntyy

Tähän asti kysymys on ollut yksittäisen lukijan. Sillä on kuitenkin seuraus, joka ei ole yksityinen ja se näkyy aina siellä missä samaa kirjaa luetaan yhdessä.

Kristikunnan sisäiset riidat kulkevat harvoin siitä mitä jokin jae sanoo. Ne kulkevat siitä mitä se tarkoittaa ja juuri siihen kaksoismerkitys osuu. Sanassa on kaksi kuormaa, lukija ottaa niistä toisen, eikä valinta näy tekstissä vaan hänessä.

Tästä seuraa ilmiö, jonka jokainen tunnistaa mutta jota harvoin sanotaan ääneen näin päin. Uskosta, joka on tapa eikä tunteminen seuraa, että kirjasta löytyy kohdat, joilla oman ulkopuolisuuden voi perustella. Samoilla jakeilla voi oikeuttaa lakihenkisyyden, tekopyhyyden ja lopulta myös asettumisen välimieheksi paikalle, joka ei kuulu ihmiselle. Se ei vaadi väärää jaetta. Se vaatii vain oikean jakeen väärän merkityksen ja niitä on tarjolla, koska kaksoisuus on tekstissä itsessään.

Sama mekanismi tuottaa opetuksen, jossa Jumala on väline ja ihminen päämäärä ja se tuottaa myös yhteisöt, joissa yksi ihminen seisoo muiden ja Kristuksen välissä. Kummassakaan ei tarvita uutta kirjaa. Riittää, että vanhaa luetaan alemmalla merkityksellä ja koska ero ei näy sanassa, se ei näy myöskään ulospäin. Jäljennös on tässäkin vakuuttava.

Toiseen suuntaan kulkee sama tie. Siinä missä tunteminen on aitoa, lukija näkee kaksoisuuden ja ymmärtää mikä osuus tarinassa kuuluu luodulle. Silloin jakeita ei käytetä omaksi eduksi, koska niissä ei nähdä välinettä vaan Antaja.

Erottelija on siis lopulta sama molemmissa. Se ei ole tarkkuus eikä oppineisuus vaan se mikä lukijassa on ennen kuin hän avaa kirjan. Sydämen tila ei ole tunnelma vaan suunta ja se ratkaisee kumman merkityksen sana hänelle antaa.

Tämä olisi lohduton kohta, jos suunta olisi lukittu. Se ei ole. Sydämen tila on ainoa asia tässä koko luettelossa, jota ei tarvitse ansaita eikä osata ja se on myös ainoa, jota ei voi itse teeskennellä umpeen. Sitä ei korjata lukemalla enemmän eikä yrittämällä kovemmin ja juuri se on hyvä uutinen: mitään sellaista ei vaadita mitä ei myös anneta. Ken tahansa, joka on lukenut väärin, on lukenut väärin siihen asti eikä sen jälkeen.

Sitä paitsi se, joka pelkää lukeneensa väärin, kysyy jo oikeaa kysymystä. Väärä merkitys ei tunne omaa vääryyttään, koska sen koko voima on siinä ettei se näy. Huoli erottelusta on siis itsessään merkki siitä, että erottelija on jo työssä.

Se pari joka ei ole eksytys

Kaikki kaksoisuus ei ole jäljittelyä. Yksi pari kulkee koko matkan toisin.

Rististä puhutaan kahdella tavalla ja kumpikin on tosi. Toisessa se on kerskaamisen ainoa aihe ja tapahtunut asia, jota kukaan ei voi toistaa:

Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Gal. 6:14

Toisessa se on jokapäiväinen kantamus:

Ja hän sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.
Luuk. 9:23

Näiden välillä ei ole väärennöstä. On yksi asia, joka on tapahtunut kerran ja yksi, joka tapahtuu tänään ja jälkimmäinen on olemassa vain ensimmäisen tähden. Kaksoismerkitys on tässä järjestys eikä ansa ja ero edellisiin näkyy siitä, että kumpikaan puoli ei kilpaile toisen kanssa eikä esitä olevansa toinen.

Järjestyksessä on kuitenkin hinta ja se on syytä sanoa ääneen. Ensimmäinen risti oli vapautus kuolemasta ja tie takaisin yhteyteen. Toinen otetaan joka päivä ja se on kannettava. Pelastetuksi tuleminen ei siis tarkoita, että olosuhteet kevenisivät tai että kärsimys jäisi jonkun toisen osaksi:

Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman."
Joh. 16:33

Jae ei lupaa ahdistuksettomuutta. Se lupaa rauhan ahdistuksen sisällä ja sanoo suoraan, että ahdistus on olemassa. Ristin kantaminen voi olla kivuliasta ja se saa olla, koska siinä ei ole mitään vikaa. Muutos ei ole siinä mitä kuljetaan vaan siinä kenen kanssa.

Juuri tähän kuuluu se mitä erämaassa tehtiin. Purtu ei parantunut lääkkeestä eikä siitä, että hän ponnisteli myrkkyä vastaan. Hän parantui katsomalla ja katse suunnattiin juuri siihen mikä oli purrut, nostettuna tangon päähän. Jae, joka ottaa kuvan käyttöön sanoo saman sanan molemmista: niinkuin Mooses ylensi käärmeen, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän. Kantamisen keskellä tehtävä on siis sama kuin erämaassa, eikä se ole ponnistus vaan suunta.

Sama koskee vuorta. Kirje asettaa rinnakkain kaksi vuorta, joista toinen palaa tulessa ja toisen luo on tultu, eikä väitä toista jäljitelmäksi:

Sillä te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn,
Hepr. 12:18

vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö,
Hepr. 12:22

Kolme lajia siis kulkee samojen sanojen alla. Yhdessä asia on yksi ja asemia kaksi. Toisessa asioita on kaksi ja toinen on tehty muistuttamaan toista. Kolmannessa asia on yksi ja sillä on kaksi puolta, jotka molemmat ovat totta. Sanakirja antaa kaikkiin kolmeen saman vastauksen, koska se osaa kertoa mitä sana tarkoittaa eikä sitä mistä se nousee.

Metsässä ei kysytä mitä hattu tarkoittaa. Kaivetaan tyven ympäriltä, katsotaan mistä se nousee ja poimitaan vasta sitten.