Valitset myös sillä, ettet valitse

Pedot eivät tule kaupunkiin ennen kuin muuri on jo jätetty vartioimatta.

Edessä on ahdistuksen ja erottelun aika. Se ei ilmoita tulostaan juhlallisesti, eikä se kysy, olemmeko valmiita. Se tulee niin kuin yö tulee: ensin valo vähenee huomaamatta, sitten varjot pitenevät ja lopulta liikkeelle lähtevät ne, jotka eivät kestä päivänvaloa. Psalmi sanoo sen luonnon kielellä: "Sinä teet pimeän, niin tulee yö; silloin lähtevät liikkeelle kaikki metsän eläimet" (Ps. 104:20). Profeetat sanoivat saman kansan kielellä. Kansan hylätessä Herran pimeys ei jää tyhjäksi. Siihen astuu jotakin.

Leijona on noussut tiheiköstään

Jeremian kirjassa tuomio saa ensimmäisenä pedon hahmon:

Leijona on noussut tiheiköstänsä, kansaintuhooja on lähtenyt liikkeelle, lähtenyt asuinpaikastansa, tekemään sinun maasi autioksi: sinun kaupunkisi hävitetään asujattomiksi.

Jer. 4:7

Leijona ei ole vertauskuva sattumasta. Se on kuva vallasta, joka ei kysy lupaa. Sen rinnalle profeetat asettavat illalla saalistavan suden sekä pantterin, joka väijyy tien ohessa. Jeremia kokoaa ne yhteen jakeeseen ja kertoo samalla syyn:

Sentähden surmaa heidät metsän leijona, aavikon susi haaskaa heidät, pantteri väijyy heidän kaupunkejansa. Kuka ikinä niistä lähtee, se raadellaan, sillä paljot ovat heidän rikoksensa, suuri heidän luopumustensa luku.

Jer. 5:6

Profeetta Habakuk näki vihollisen hevosten olevan "nopeammat kuin pantterit" ja juoksevan "kiivaammin kuin sudet illoin" (Hab. 1:8). Danielin näyssä maailmanvallat nousivat merestä petoina, leijonana kotkan siivin ja pantterina, jolle annettiin valta (Dan. 7:4–6). Ilmestyskirjan viimeinen peto kokoaa ne kaikki yhteen: "Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan" (Ilm. 13:2). Pedot eivät ole vain metsän eläimiä. Ne ovat valtoja, jotka raatelevat silloin, kun suoja on poistettu.

Hesekiel luettelee ne tuomiot, joihin kansa joutuu jäädessään ilman suojaa:

Mutta näin sanoo Herra, Herra: Mitä sitten, kun minä lähetän Jerusalemin yli neljä kovaa tuomiotani: miekan, nälän, pahat petoeläimet ja ruton hävittämään siitä ihmiset ja eläimet!

Hes. 14:21

Profeetta Aamos varoitti niitä, jotka kuvittelivat Herran päivän tuovan heille hyvää. Se on oleva pimeys eikä valkeus, "ikäänkuin jos joku pakenisi leijonaa ja häntä kohtaisi karhu, tahi joku tulisi kotiin ja nojaisi kätensä seinään ja häntä pistäisi käärme" (Aam. 5:19). Pakotietä ei ole. Se, joka pääsee yhdestä, kohtaa toisen. Kotikin, jonka luuli turvaksi, pistää.

Syy on hylätty apu

Profeetat eivät jättäneet kansaa arvailemaan, mistä tuomio tulee. Jeremia kysyy: "Kuka on viisas mies, joka tämän ymmärtää ja jolle Herran suu on puhunut, että hän sen ilmoittaisi? Minkätähden on maa hävitetty, poltettu kuin erämaa, jossa ei kukaan kulje?" (Jer. 9:12). Vastaus tulee kahta jaetta myöhemmin: he "ovat vaeltaneet sydämensä paatumuksessa ja seuranneet baaleja, niinkuin heidän isänsä olivat heille opettaneet" (Jer. 9:14).

Syy ei ole ensisijaisesti pahoissa teoissa vaan siinä, keneltä käännytään pois. Herra sanoo sen suoraan:

Sinun pahuutesi tuottaa sinulle kurituksen, ja luopumuksesi saattaa sinut rangaistukseen; niin tiedä ja näe, kuinka onnetonta ja katkeraa se on, että sinä hylkäät Herran, sinun Jumalasi, etkä minua pelkää, sanoo Herra, Herra Sebaot.

Jer. 2:19

Kuritus ei tule ulkopuolelta mielivaltaisena. Pahuus itse tuottaa sen. Luopumus kantaa rangaistuksen sisällään niin kuin siemen kantaa hedelmänsä. Hoosea sanoo tämän tarkimmin: "Se on sinun turmiosi, Israel, että olet minua vastaan, joka olen sinun apusi" (Hoos. 13:9). Turmio ei ole Jumalan viha irrallaan kaikesta. Turmio on se, että ihminen asettuu Häntä vastaan, joka on hänen ainoa apunsa.

Suomessa luopuminen ei ole tapahtunut yhdellä päätöksellä vaan vuosikymmenten hiljaisena valumisena. Vuonna 1990 evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului 87,8 prosenttia väestöstä. Vuoden 2025 lopussa osuus oli 61,1 prosenttia. Pelkästään viime vuonna kirkosta erosi 50 400 ihmistä. Jäsenyys ei kuitenkaan ole usko. Kirkon tutkimuskeskuksen kyselyssä vuonna 1977 kristinuskon opettamaan Jumalaan uskoi 51 prosenttia suomalaisista. Vuonna 2019 heitä oli 25 prosenttia. Kirkkoon kuuluu yhä yli puolet kansasta, mutta sen opettamaan Jumalaan uskoo enää joka neljäs.

Kansa ei myöskään tunnista omaa tilaansa. Profeetan kertoessa tuomiosta ihmiset kysyvät hämmästyneinä: "Minkätähden Herra uhkaa meitä kaikella tällä suurella onnettomuudella, ja mikä on rikoksemme, mikä syntimme, jonka olemme tehneet Herraa, meidän Jumalaamme, vastaan?" (Jer. 16:10). He eivät näe. Psalmi kuvaa tämän sokeuden sisältä: "Synti sanoo jumalattomalle: minun sydämessäni ei ole Jumalan pelkoa hänen silmäinsä edessä" (Ps. 36:2). Hoosea näkee saman ylpeyden, joka estää paluun: "Israelin ylpeys syyttää häntä vasten silmiä, eivätkä he palaja Herran, Jumalansa, tykö, eivät etsi häntä, vaikka kaikki näin on" (Hoos. 7:10).

Sudet illalla

Tuomion kuvissa pedot eivät ole vain vieraita valtoja. Ne ovat myös kansan omia johtajia. Sefanja sanoo Jerusalemista:

Sen päämiehet sen keskellä ovat ärjyviä leijonia. Sen tuomarit ovat kuin sudet illalla, jotka eivät säästä mitään aamuksi.

Sef. 3:3

Hesekiel kertoo, mitä sudet tekevät: "Sen päämiehet siellä ovat niinkuin saalista raatelevaiset sudet: he vuodattavat verta, hukuttavat sieluja kiskoaksensa väärää voittoa" (Hes. 22:27). Väärä voitto on koko kuvan keskipiste. Susi ei raatele vihasta vaan nälästä, joka ei koskaan tule kylläiseksi. Miika jatkaa samaa: "Sen rikkaat ovat täynnä väkivaltaa, sen asukkaat puhuvat valhetta, kieli heidän suussansa on pelkkää petosta" (Miika 6:12). Jeesus sanoi saman lyhyemmin: "Mutta voi teitä, te rikkaat, sillä te olette jo saaneet lohdutuksenne!" (Luuk. 6:24).

Suomessa tätä ei tarvitse etsiä kaukaa, vaikka se näyttää täällä hillitymmältä kuin profeettojen Jerusalemissa. Tilastokeskuksen mukaan varakkain kymmenesosa kotitalouksista omisti vuonna 2023 yli puolet eli 52 prosenttia kaikesta nettovarallisuudesta. Osuus oli kasvanut neljässä vuodessa 2,2 prosenttiyksikköä. Tuloeroja kuvaava Gini-kerroin nousi vuonna 2024 lukuun 28,4. Saman pöydän toisella puolella istuu toinen Suomi. Ulosoton asiakkaana oli vuoden 2025 aikana noin 608 000 eri velallista. Vuoden lopussa vajaalla 382 000 ihmisellä oli vähintään yksi maksuhäiriömerkintä.

Luvut eivät kerro, kuka on susi. Suomi on kansainvälisessä korruptiovertailussa yhä maailman toiseksi puhtain maa, eikä meidän päämiehiämme voi syyttää lahjusten ottamisesta niin kuin Sefanja syytti omiaan. Väärä voitto ei silti tarvitse lahjusta. Se tarvitsee vain järjestelmän, jossa yhden kasvava osuus ja toisen kasvava velka nähdään molemmat luonnonlakina. Profeetat eivät kysyneet, oliko ahneus laillista. He kysyivät, kenen kustannuksella se eli.

Tuomio ei kuitenkaan erottele säätyjä. Jesaja luettelee sen tasaisuuden:

Ja niinkuin kansan käy, niin papinkin, niinkuin orjan, niin hänen herransa, niinkuin orjattaren, niin hänen emäntänsä, niinkuin ostajan, niin myyjän, niinkuin lainanottajan, niin lainanantajan, niinkuin velallisen, niin velkojankin.

Jes. 24:2

Velkoja ja velallinen seisovat lopulta samassa jonossa. Raha, joka erotti heidät toisistaan, ei suojele kumpaakaan.

Synti, jota ei enää salata

Profeetat näkivät myös hetken, jolloin häpeä katoaa. Jesaja kirjoittaa: "Heidän kasvojensa hahmo todistaa heitä vastaan; syntinsä he tuovat julki niinkuin sodomalaiset, he eivät niitä salaa. Voi heitä! Itsellensä he pahaa tekevät" (Jes. 3:9). Synti ei ole enää jotakin, mitä tehdään piilossa ja hävetään. Siitä on tullut jotakin, mitä esitellään. Sodomasta nouseva valitushuuto oli suuri, "ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat" (1. Moos. 18:20). Hesekiel kuvaa Jerusalemia, joka "kaikkiin kadunkulmiin" rakensi kumpujaan ja häpäisi kauneutensa (Hes. 16:25). Jae ei puhu yksittäisestä ihmisestä vaan kaupungista, joka on kadottanut häpeän tajun.

Häpeän katoaminen on itsessään tuomion merkki. Ihminen, joka ei enää häpeä, ei myöskään etsi anteeksiantoa. Jesaja sanoo lauseen lopussa sen, minkä maailma unohtaa ensimmäisenä: itsellensä he pahaa tekevät.

Pahaa sanotaan hyväksi

Häpeän katoamista seuraa jotakin vielä syvempää. Paha ei enää ole vain sallittua. Siitä tulee oikeaa, kun taas hyvästä tulee se, mitä on vaikea sanoa ääneen. Jesaja näki tämän käänteen:

Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi!

Jes. 5:20

Elämäntapa, joka ei kysy Jumalalta mitään, tarvitsee lopulta opetuksen, joka oikeuttaa sen. Siksi Raamatun opetuksen vastakohdat eivät tule keskellemme kapinan huutoina vaan uskomuksina, mielipiteinä ja hyväksyttyinä totuuksina. Ne kuulostavat suvaitsevaisuudelta. Paavali erottaa kuitenkin kaksi asiaa, jotka meidän aikamme mielellään sekoittaa: pahan tekemisen ja pahan hyväksymisen. Hän sanoo niistä, jotka tuntevat Jumalan säädöksen, että ne "eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät" (Room. 1:32). Pahuuden suvaitseminen puuttumatta ei ole puolueettomuutta. Se on osallisuutta, joka on vain valinnut hiljaisuuden.

Paavali kuvasi myös ihmisiä, joiden keskellä tämä tapahtuu. Hänen luettelonsa kuulostaa enemmän aikalaiskuvaukselta kuin ennustukselta:

Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.

2. Tim. 3:1-5

Luettelo alkaa itserakkaudesta. Siitä kaikki muu seuraa. Ihminen, joka on itse oman elämänsä keskipiste, ei jaksa nähdä toisen hätää. Ylpeys pitää huolen siitä, ettei hän huomaa sitä itsessään. Rakkaudettomuus, josta Paavali puhuu, on sitä, mitä nykykieli kutsuu empatiakyvyttömyydeksi. Se ei synny yhdessä yössä. Se kasvaa elämäntavassa, jossa oma mukavuus painaa enemmän kuin lähimmäinen. Lopulta se tuntuu normaalilta. Rakkaudettomuus näkyy ensimmäisenä lähimmissä ihmissuhteissa. Viranomaisten tietoon tuli vuonna 2024 Suomessa 13 000 pari- ja lähisuhdeväkivaltarikosta. Niissä oli 12 500 uhria. Moraalittomuuden kasvu ei siksi näy ensimmäisenä kaduilla vaan sydämessä, joka on lakannut kysymästä, mitä Jumala ajattelee meidän elämäntavoistamme.

Käskyt, joilla elämä annettiin

Ensimmäiset käskyt, jotka ihminen sai, eivät olleet kieltoja. Ne olivat tehtäviä. Jumala siunasi ihmisen ja sanoi: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi" (1. Moos. 1:28). Hän pani ihmisen puutarhaan "viljelemään ja varjelemaan sitä" (1. Moos. 2:15). Viljely, varjelu ja lisääntyminen ovat elämän käskyjä. Ne kertovat, mitä varten ihminen on maan päällä: hän hoitaa sitä, mikä on hänelle uskottu, suojelee sitä ja antaa elämän jatkua.

Näiden käskyjen häpäisy ei aina näytä kapinalta. Se voi näyttää vapaudelta. Maan, jota meidän pitäisi varjella, kulutamme oman hyötymme vuoksi. Lapsesta, joka on siunaus, tulee helposti este tai riski. Luomakunta, joka on uskottu ihmisen hoitoon, muuttuu varastoksi, josta otetaan. Kansa, joka hylkää Herran, hylkää lopulta myös ne tehtävät, joiden kautta elämä kulkee sukupolvelta toiselle.

Suomessa tämä näkyy luvuissa, joita ei ole ennen nähty. Tilastokeskuksen mukaan kokonaishedelmällisyysluku oli vuonna 2024 1,25. Se on matalin koko vuodesta 1776 alkaneen tilastoinnin aikana. Lapsia syntyi 43 720. Luku ei kerro yksittäisen ihmisen sydämestä mitään. Moni kantaa lapsettomuutta suruna, jota ei itse valinnut. Kansan tasolla luku kertoo silti siitä, mitä yhteisö pitää arvokkaana ja mitä se on valmis antamaan elämän jatkumisen hyväksi.

Lapset vihollisen viemänä

Valitusvirret sanovat sen, mikä sattuu eniten:

Sen viholliset ovat voitolle päässeet, sen vihamiehet menestyvät. Sillä Herra on saattanut sen murheelliseksi sen rikkomusten paljouden tähden. Sen pienet lapset ovat menneet vankeuteen vihollisen vieminä.

Valit. 1:5

Kansan synti ei jää aikuisten asiaksi. Se kulkee lasten kautta. Jeremia kuvaa kaupunkia, jossa leskiä on enemmän kuin meren hiekkaa ja jossa hävittäjä tulee "nuorukaistensa äitien kimppuun" keskellä päivää (Jer. 15:8).

Suomessa kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna vuoden 2024 aikana yhteensä 17 100 lasta. Heistä 11 300 oli huostaanotettuja. Pari- ja lähisuhdeväkivallan uhreista 3 000 oli alaikäisiä. Kouluterveyskyselyssä keväällä 2025 kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista tytöistä 34 prosenttia kertoi kokeneensa kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta. Tytöistä 18 prosenttia koki itsensä yksinäiseksi melko usein tai jatkuvasti. Lapset eivät ole valinneet aikuisten luopumusta. He kantavat sen silti.

Me olemme syntiä tehneet

Kaikkien näiden kuvien keskellä Raamattu ei jätä kansaa pelkän tuomion varaan. Se antaa sille sanat, joilla palata. Ne alkavat tunnustuksesta, eikä tunnustus osoita sormella muita. Esra, jonka omat kädet olivat puhtaat, rukoili koko kansan puolesta:

ja minä sanoin: "Jumalani, minä olen häpeissäni enkä kehtaa kohottaa kasvojani sinun puoleesi, minun Jumalani; sillä meidän rikkomuksemme ovat nousseet päämme ylitse ja meidän syyllisyytemme on kohonnut taivaaseen asti. Isiemme päivistä aina tähän päivään asti on meidän syyllisyytemme ollut suuri; ja rikkomustemme tähden on meidät, meidän kuninkaamme ja pappimme annettu maan kuningasten käsiin miekan, vankeuden, ryöstön ja häpeän alaisiksi, niinkuin tähän päivään saakka on tapahtunut.

Esra 9:6-7

Esra sanoo me, vaikka hän olisi voinut sanoa he. Sama sana toistuu Nehemian rukouksessa: "Sinä olet vanhurskas kaikessa, mikä on meitä kohdannut; sillä sinä olet ollut uskollinen teoissasi, mutta me olemme olleet jumalattomat. Meidän kuninkaamme, päämiehemme, pappimme ja isämme eivät ole seuranneet sinun lakiasi eivätkä tarkanneet sinun käskyjäsi ja säädöksiäsi, jotka sinä olit heille antanut" (Neh. 9:33–34). Tunnustus ei säästä johtajia eikä pappeja, mutta se ei myöskään jätä rukoilijaa itseään ulkopuolelle.

Jeremia rukoili samalla tavalla: "Me tunnemme, Herra, jumalattomuutemme, isiemme pahat teot, sillä sinua vastaan me olemme syntiä tehneet. Älä hylkää, nimesi tähden! Älä anna kunniasi valtaistuinta häväistäväksi; muista, älä riko, liittoasi meidän kanssamme" (Jer. 14:20–21). Daniel lopetti tunnustuksensa pyyntöön, joka ei nojaa mihinkään ihmisessä:

Minun Jumalani, kallista korvasi ja kuule, avaa silmäsi ja katso meidän hävitystämme ja sitä kaupunkia, joka on otettu sinun nimiisi; sillä me annamme rukouksiemme langeta sinun eteesi, emme omaan vanhurskauteemme, vaan sinun suureen armoosi luottaen. Herra, kuule, Herra, anna anteeksi, Herra, huomaa ja tee tekosi itsesi tähden, älä viivyttele, minun Jumalani; sillä sinun kaupunkisi ja sinun kansasi ovat sinun nimiisi otetut."

Dan. 9:18-19

Esirukoilija tuomion keskellä

Tuomion aikaan Jumala etsii niitä, jotka seisovat muurinaukossa. Aamos näki heinäsirkkojen syövän maan tyhjiin ja huusi: "Herra, Herra, anna anteeksi. Kuinka voi Jaakob pysyä, sillä hän on vähäinen?" (Aam. 7:2). Jeremia muistutti Herraa siitä, kuinka hän oli seissyt Hänen edessään ja puhunut hyvää kansan puolesta, vaikka sama kansa kaivoi hänelle kuoppaa (Jer. 18:20). Jeesuksen vertauksessa viinitarhuri pyytää hedelmättömälle puulle vielä vuoden aikaa: "Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi; sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä" (Luuk. 13:8).

Esirukoilija ei kiistä tuomion oikeutta. Hän ei sano, ettei kansa ansaitse sitä. Hän pyytää aikaa, armoa ja vielä yhtä vuotta. Juuri tässä on ero tuomiota vahingoniloisena odottavan ja kaupunkinsa puolesta itkevän välillä.

Oman nimensä tähden

Tunnustuksen jälkeen Raamattu paljastaa jotakin, mikä ei perustu kansaan lainkaan. Jumala ei armahda siksi, että kansa olisi ansainnut sen. Hän armahtaa oman nimensä tähden. Hesekiel toistaa sen kolmesti samassa luvussa: "Mutta minä tein, minkä tein, oman nimeni tähden, ettei se tulisi häväistyksi pakanain silmissä" (Hes. 20:9). Jesaja sanoo sen Jumalan omalla äänellä:

Oman nimeni tähden minä olen pitkämielinen, ylistykseni tähden minä hillitsen vihani, etten sinua tuhoaisi.

Jes. 48:9

Psalmi kertoo saman historiana: "Kuitenkin hän pelasti heidät nimensä tähden, tehdäkseen voimansa tiettäväksi" (Ps. 106:8). Rukoilija ottaa sen omaksi pyynnökseen: "Älä meille, Herra, älä meille, vaan omalle nimellesi anna kunnia armosi ja totuutesi tähden" (Ps. 115:1). Tämä on koko toivon perusta. Kansan hyvyyden varassa armoa ei olisi lainkaan. Se riippuu Hänen nimestään, eikä Hänen nimensä muutu. Uusi testamentti sanoo saman lapsille: "Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden" (1. Joh. 2:12).

Palatkaa takaisin

Tuomion kuvien keskelle Jeremia kirjoittaa kutsun, joka ei ole ehdollinen kansan kunnolle:

Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, sanoo Herra, sillä minä olen ottanut teidät omikseni, ja minä noudan teidät, yhden ainoankin kaupungista ja kaksi sukukunnasta, ja tuon teidät Siioniin.

Jer. 3:14

Yksi kaupungista ja kaksi sukukunnasta. Paluu ei odota koko kansaa. Se alkaa yhdestä. Hoosea antaa lupauksen, joka kääntää kaiken edellä sanotun: "Minä parannan teidän luopumuksenne, omasta halustani minä teitä rakastan; sillä minun vihani on kääntynyt hänestä pois" (Hoos. 14:5). Leijona, joka raateli, on sama, joka parantaa. Hoosea ei jätä sitä epäselväksi: sama Herra, joka sanoi olevansa "Efraimille kuin leijona" (Hoos. 5:14), sanoo nyt parantavansa sen luopumuksen.

Salomon rukous temppelin vihkimisessä näyttää, miten paluu tapahtuu: "Jos taivas suljetaan, niin ettei tule sadetta, koska he ovat tehneet syntiä sinua vastaan, mutta he rukoilevat kääntyneinä tähän paikkaan päin, ja kiittävät sinun nimeäsi ja kääntyvät synnistään, koska sinä kuulet heitä" (1. Kun. 8:35). Rukous, kiitos ja kääntyminen synnistä kulkevat yhdessä.

Erottelun aika

Edessä on ahdistuksen ja erottelun aika. Se ei erottele ihmisiä sen mukaan, kuinka paljon he tietävät, eikä sen mukaan, kuinka hurskaasti he puhuvat. Se erottelee heidät sen mukaan, keneen he nojaavat, kun pimeys laskeutuu ja pedot lähtevät liikkeelle.

Valitset myös sillä, ettet valitse. Hoosea kuvaa kansaa, jolla on halu kääntyä pois: "ja kun sitä kutsutaan korkeutta kohti, ei kenkään heistä ylenny" (Hoos. 11:7). Kukaan ei päättänyt hylätä Herraa. He vain eivät nousseet, kun heitä kutsuttiin. Massa ei tee päätöstä. Se valuu. Jokainen, joka valuu sen mukana, on silti valinnut.

Totuus paljastaa valheet. Samalla se paljastaa, kenen joukoissa kukin seisoo. Ahdistuksen aika ei luo uusia uskollisia eikä uusia luopioita. Se tuo näkyviin sen, mikä oli jo ennen. Joko ihminen luopuu massan mukana tai pysyy uskollisena ainoalle elävälle.

Jeesus ei rukoillut, että hänen omansa otettaisiin pois maailmasta tällaisena aikana. Hän rukoili heidän puolestaan jotakin muuta:

Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.

Joh. 17:11

Nimi, jonka tähden Jumala on ollut pitkämielinen, on sama nimi, jossa Hän varjelee omansa. Pedot voivat raadella kaupunkia. Ne eivät pääse siihen nimeen, johon uskollinen on kätketty. Psalmin rukoilija tiesi sen: "Sillä sinä olet minun kallioni ja linnani, ja nimesi tähden sinä minua johdat ja talutat" (Ps. 31:4).