Ihminen voi olla vilpitön ja silti kulkea oman tahtonsa tietä

Sydän sanoo kyllä omalle tielleen jo ennen kuin kukaan on ehtinyt kysyä.

Hän herää aamulla ennen herätyskelloa ja lähtee työhön, jolla on merkitystä muillekin kuin hänelle itselleen. Illalla hän ehtii vielä vapaaehtoisvuoroon. Joka kuukausi hän lahjoittaa köyhille ja osallistuu keräyksiin. Naapurin vanhus saa häneltä kauppa-avun ilman että tarvitsee pyytää. Hän ei kiroile eikä valehtele. Ystävät kuvaavat häntä hyväksi ihmiseksi. Moni heistä sanoisi, että jos joku elää Jumalan tahdon mukaan, niin juuri hän. Illan hiljaisuudessa hän katsoo elämäänsä ja näkee sen puhtaana. Siinä ei ole mitään, mitä hävetä.

Kysymys ei ole siitä, onko hän hyvä ihminen ihmisten silmissä. Hän on. Kysymys on siitä, mistä hänen hyvyytensä on lähtöisin ja kenen tahtoa se toteuttaa. Siihen kysymykseen ei vastata katsomalla tekoja, sillä teot voivat olla samat kahdella hyvin eri tavalla elävällä ihmisellä. Siihen vastataan vasta, kun katsotaan tahtoa itseään.

Sana, joka tarttuu

Sana tahto kannattaa katsoa pohjaan asti. Suomen kielen tutkimus on etsinyt sen juuria kauan, eikä alkuperä ole kaikilta osin selvä. Yksi etymologinen selitys kuitenkin kulkee näin: sanan varhaisin merkitys olisi ollut tarttua, ottaa kiinni, siitä tavoitella ja vasta sitten tahtoa. Selityksen valossa suomalaisen tahdon pohjalla on käsi, joka ojentuu ja sulkeutuu jonkin ympärille. Tieteen sanastossa tahto määritellään mielen kyvyksi synnyttää toimintaa jonkin uskomuksen pohjalta. Tahto ei siis ole vain halua. Se on halua, joka on päättänyt, mihin se tarttuu. Se lähtee liikkeelle sen mukaan, minkä se uskoo todeksi.

Uuden testamentin kreikassa Jumalan tahtoa tarkoittava sana on thelēma. Sen taustalla on verbi thelō, joka tarkoittaa valitsemista ja päättämistä sisäisestä halusta käsin. Sama sana voi kääntyä kahteen suuntaan: aktiivisesti se on valintaa ja päätöstä, passiivisesti taipumusta. Tahto on siis sekä sitä, mitä ihminen päättää, että sitä, mihin hän on taipunut jo ennen päätöstään. Vanhan testamentin heprea menee vielä syvemmälle. Jumalan tahtoa tarkoittava ratson merkitsee ennen kaikkea mielihyvää, suosiota, sitä mikä ilahduttaa. Psalmissa rukoilija sanoo: "Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi on minun sydämessäni" (Ps. 40:9). Alkutekstissä Jumalan tahto on hänen mielihyvänsä ja sen tekeminen on rukoilijan oma ilo.

Näin sanat itse piirtävät eron oman tahdon ja Jumalan tahdon välille. Ihmisen tahto tarttuu ja pitää kiinni. Jumalan tahto on hänen hyvä mielensä, joka lahjoitetaan. Toinen ottaa, toinen antaa. Oma tahto ja Jumalan tahto eivät eroa toisistaan siinä, kuinka hyviä tekoja ne tuottavat, vaan siinä, kumpi pitää kädessään ja kumpi on otettu kiinni.

Puhtaat tiet omissa silmissä

Sananlaskut sanovat saman yhdellä lauseella:

Kaikki miehen tiet ovat hänen omissa silmissään puhtaat, mutta Herra tutkii henget.

Sananl. 16:2

Psykologia on mitannut tämän lauseen todeksi tavalla, jota vanha viisaus ei tarvinnut mutta jonka se olisi tunnistanut. Laajassa tutkimuksessa ihmiset arvioivat itseään ja keskivertoihmistä moraalin, toimintakyvyn ja sosiaalisuuden piirteillä. Lähes jokainen osallistuja yliarvioi omat moraaliset ominaisuutensa tavalla, jota ei voinut perustella järjellä. Tutkijat totesivat, että harha oli moraalissa suurempi kuin missään muussa itsearvioinnin alueessa. Se ei myöskään riippunut itsetunnosta. Ihmiset eivät pitäneet itseään moraalisesti parempina siksi, että he ajattelivat itsestään muutenkin hyvää. He pitivät itseään parempina, koska juuri moraalissa oma tie näyttää omissa silmissä puhtaimmalta.

Toinen tutkimuslinja on osoittanut, ettei ihminen pääse suoraan käsiksi omiin motiiveihinsa. Laajan katsauksen mukaan ihmisellä on vain vähän tai ei lainkaan välitöntä sisäistä pääsyä niihin prosesseihin, jotka hänen valintojaan ohjaavat. Selittäessään, miksi toimi niin kuin toimi, hän ei katso sisäänsä. Hän päättelee, mikä olisi uskottava syy. Sydän kertoo kyllä tarinan, mutta tarina on kirjoitettu jälkikäteen.

Profeetta Jeremia sanoi tämän kauan ennen yhtään tutkimusta:

Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?

Jer. 17:9

Sydän, jolta aamulla herännyt ihminen kysyy, onko hän oikealla tiellä, on sama sydän, joka pettää. Sen vastaus on aina myöntävä. Juuri siksi se ei riitä. Tutkimukset ovat löytäneet vielä hienovaraisemman liikkeen. Aiemmat hyvät teot voivat antaa ihmiselle tunteen, että hän on jo osoittanut hyvyytensä. Sen jälkeen hän sallii itselleen sellaista, mitä ei muuten sallisi. Toisessa kokeessa ihmiset saivat valita itselleen mieluisamman tehtävän tai jättää sen toiselle. Neljä viidestä otti mieluisamman itselleen, vaikka piti valintaansa itsekin vain vähän moraalisena. Hyvä ihminen ei ole teeskentelijä. Hänen sydämensä vain osaa pitää huolen siitä, että hän näyttää itselleen hyvältä.

Ihminen ei löydä pysyvää rauhaa maailmasta. Hän voi löytää tyytyväisyyden, hyvän omantunnon ja ystävien kiitoksen, mutta ne kaikki ovat saman peilin heijastuksia. Rauha, joka ei ole omaa tekoa, tulee toisaalta: "Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa" (Joh. 14:27).

Lumous, josta ei näe ulos

Raamattu antaa kriteerin, jota hyvät teot eivät muuta. Ilman Jeesusta Kristusta ihminen elää langenneessa ja kapinallisessa lumouksessa. Paavali kuvaa sen kirjeessään efesolaisille:

Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;

Ef. 2:1-3

Paavali ei kirjoita rikollisista. Hän kirjoittaa kaikista ja lukee itsensä mukaan: mekin kaikki. Tämän maailman menon mukaan vaeltaminen ei vaadi pahoja tekoja. Se vaatii vain, että ihminen elää ilman Häntä, joka tekee eläväksi. Lumottu ihminen ei tiedä olevansa lumottu, eikä totuus ja valhe erotu hänen silmissään toisistaan. Jeesus sanoi syyn suoraan miehille, jotka olivat hurskaita, lainkuuliaisia ja pitivät Aabrahamia isänään:

Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

Joh. 8:44

Jeesus puhui siitä, kenen himoja he tahtoivat noudattaa. Sanottu on tahdon kielellä: alkutekstissä verbi on sama thelō, jonka juuresta Jumalan tahtoa tarkoittava sana on johdettu. Kristuksen hylkääminen ei ole puolueettomuutta. Se on valinta, joka asettaa ihmisen Jumalan vihollisen puolelle, vaikka hän itse luulee seisovansa keskellä. Siitä syystä hyvä ihminen voi olla vilpitön ja silti erehtyä perin pohjin. Hänellä ei ole mittaria, joka olisi valheen ulkopuolella.

Kaksi herraa ja yksi ratsastaja

Jeesus ei jättänyt ihmiselle kolmatta vaihtoehtoa:

Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.

Matt. 6:24

Uskonpuhdistuksen aikana tästä käytiin yksi kristikunnan kiivaimmista väittelyistä. Toinen osapuoli, aikansa tunnetuin humanistioppinut, määritteli vapaan tahdon ihmisen kyvyksi kääntyä kohti niitä asioita, jotka johtavat iankaikkiseen pelastukseen, tai kääntyä niistä pois. Hänen vastaajansa, uskonpuhdistaja, piirsi toisenlaisen kuvan. Ihmisen tahto on hänen mukaansa kuin juhta kahden ratsastajan välissä. Jumalan istuessa sen selässä se tahtoo ja kulkee sinne, minne Jumala tahtoo. Saatanan istuessa sen selässä se tahtoo ja kulkee sinne, minne saatana tahtoo. Kuva on ankara, mutta se osuu siihen, mitä Jeesus sanoi kahdesta herrasta. Tahto ei ole koskaan ilman isäntää. Se, joka luulee kulkevansa omin päin, ei ole vapaa. Hän ei vain tunne ratsastajaansa.

Valinta on silti todellinen. Jeesus kutsuu siihen. Pyhän Hengen äänen kuullakseen ihmisen on tehtävä valinta kahden herran välillä. Valinnan ihme on siinä, että sekin on armoa. Paavali kirjoittaa, että "Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi" (Fil. 2:13). Alkutekstissä tahtominen on sama verbi, josta sana thelēma on johdettu. Jumala ei vain anna ihmiselle tehtävää. Hän antaa myös tahdon, joka tarttuu siihen.

Kiivaus ilman tuntemista

Harha ei jää pieniin asioihin. Se voi ulottua niin syvälle, että ihminen tekee pahinta mahdollista ja kutsuu sitä jumalanpalvelukseksi. Jeesus varoitti opetuslapsiaan tästä ennen kuolemaansa:

He erottavat teidät synagoogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle. Ja sen he tekevät teille, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua.

Joh. 16:2-3

Tappaja ei pidä itseään murhaajana. Hän luulee palvelevansa Jumalaa. Kiivautta ei puutu. Tunteminen puuttuu. Paavali kirjoitti omasta kansastaan samasta asiasta. Hän tiesi, mistä puhui:

Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan; sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.

Room. 10:2-3

Ennen apostolin tehtävää hän oli Saul, lain tuntija ja fariseus. Myöhemmin hän kertoi kuningas Agrippalle, miltä hänen oma kiivautensa oli näyttänyt sisältä päin:

Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan, ja niin minä teinkin Jerusalemissa. Paljon pyhiä minä suljin vankiloihin, saatuani ylipapeilta siihen valtuuden, ja kun heitä tapettiin, annoin minä ääneni sen puolesta. Ja kaikkialla synagoogissa minä usein koetin rankaisemalla pakottaa heitä herjaamaan Jeesusta, ja menin niin pitkälle vimmassani heitä vastaan, että vainosin heitä aina ulkomaan kaupunkeihin saakka.

Apt. 26:9-11

Avainsana on luulin. Saul ei ollut tekopyhä. Hän oli vilpitön, oppinut ja uhrautuva. Hän teki kaiken täydestä sydämestä. Mikään hänen omassa hyvyydessään ei voinut paljastaa hänelle, että hän vainosi juuri sitä, jota luuli palvelevansa. Harhan paljasti vasta Jeesus itse, joka ilmestyi hänelle Damaskoksen tiellä. Vilpittömyys voi olla aitoa ja tie silti väärä.

Myöhemmin sama Paavali kuvasi tahdon repeämää, jonka jokainen rehellinen ihminen tuntee: "Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen" (Room. 7:15). Runsaat kolme vuosisataa myöhemmin kirkkoisä kirjoitti tunnustuksissaan samasta kokemuksesta. Hänessä kamppaili kaksi tahtoa, uusi ja vanha, lihallinen ja hengellinen. Niiden riita repi hänen sielunsa. Uusi tahto palvella Jumalaa oli jo syntynyt, mutta se ei vielä jaksanut voittaa vanhaa, vuosien vahvistamaa omaa tahtoa. Hyvä tahto ei riittänyt. Tarvittiin uusi syntymä.

Itse rakennettu jumala

Aamulla herännyt ihminen saattaa uskoa johonkin. Hän voi puhua Jumalasta, universaalista rakkaudesta tai energiasta, joka kannattelee kaikkea. Hänen jumalansa on koottu vähän sieltä täältä: palanen kristinuskoa, palanen idän uskontoja, new age -henkisyyttä ja maailman viisautta. Kompromissit tekevät siitä mieluisan. Se ei vaadi mitään, mitä ihminen ei jo valmiiksi halua antaa. Tällainen jumala on tahdon tuote. Käsi on tarttunut siihen, mikä miellytti. Siitä se on muovannut kuvan. Paavali kuvaa tämän vaihtokaupan niistä, jotka "ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen" (Room. 1:25).

Raamatun Jumala ei ole ihmisen kokoama. Hän on elävä, pyhä ja pysyvä:

Mutta Herra on totinen Jumala; hän on elävä Jumala ja iankaikkinen kuningas. Hänen vihastansa vapisee maa, ja kansat eivät kestä hänen suuttumustansa.

Jer. 10:10

Itse rakennettu jumala muuttuu rakentajansa mukana. Elävä Jumala sanoo: "Sillä minä, Herra, en muutu" (Mal. 3:6). Energia ei voi antaa uskon lahjaa. Universaali rakkaus ei ole kuollut kenenkään puolesta eikä noussut kuolleista. Joko ihminen ottaa vilpittömästi ja nöyrästi vastaan uskon lahjan elävältä Jumalalta tai hän palvelee jumalaa, jonka on itse tehnyt. Raamattu kutsuu jälkimmäistä epäjumalaksi, olipa se kuinka hengellinen tahansa:

Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä. Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia.

1. Joh. 5:20-21

Lähtökohta

Valistuksen suuri filosofi aloitti moraalifilosofiansa lauseella, jonka mukaan maailmassa tai sen ulkopuolella ei voi ajatella mitään, mikä olisi hyvää ilman rajoitusta, paitsi hyvä tahto. Lause on kaunis ja siinä on paljon totta. Raamattu kysyy kuitenkin, mistä hyvä tahto tulee. Jeesus vastasi siihen Nikodemokselle, joka oli itsekin opettaja Israelissa:

Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".

Joh. 3:3

Jumalan valtakuntaa ei voi edes nähdä ilman uutta syntymää. Sama koskee Jumalan tahtoa. Se ei avaudu ihmiselle, joka tarkastelee sitä entisestä elämästään käsin, olipa tuo elämä kuinka hyvä tahansa. Paavali kirjoittaa roomalaisille järjestyksessä, joka on helppo lukea ohi:

Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne. Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.

Room. 12:1-2

Ensin ihminen antaa itsensä elävänä uhrina. Sen jälkeen hänen mielensä uudistuu. Vasta sitten tulee tutkiminen, mikä on Jumalan tahto, se thelēma, joka on hyvää ja otollista ja täydellistä. Järjestys on tekstin oma. Jumalan tahtoa ei tutkita ensin, jotta elämä annettaisiin sitten, jos tahto vaikuttaa järkevältä. Elämä annetaan ensin vilpittömästi ja nöyrästi kokonaan Jeesukselle Kristukselle.

Muutos on Jumalan työtä

Järjestyksen syy on siinä, kuka Jumalan tahdon ihmiselle kertoo. Se ei ole ihmisen oma päättely eikä omatunto yksinään. Paavali kirjoittaa, että "luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti" (1. Kor. 2:14). Luonnollinen ihminen ei ole tyhmä. Hän voi olla oppinut, hyväntahtoinen ja uskonnollinenkin. Hän ei silti voi ottaa vastaan sitä, mikä on Jumalan Hengen. Jeesus lupasi opetuslapsilleen, kuka tahdon kertoo:

Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.

Joh. 16:13

Pyhä Henki tulee asumaan ihmiseen silloin, kun hän ottaa vastaan uskon lahjan Jeesukselta Kristukselta. Siitä eteenpäin muutos ei ole ihmisen omaa työtä. Jumala lupasi sen jo profeetta Hesekielin kautta:

Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.

Hes. 36:26-27

Lupauksessa jokainen verbi on Jumalan: minä annan, minä poistan, minä vaikutan. Ihminen ei päätä ryhtyä vaeltamaan käskyjen mukaan. Jumala vaikuttaa sen hänessä. Pyhä Henki muuttaa ajattelun, tunteet ja uskomukset. Totuus puhdistaa valheet yksi kerrallaan, eikä ihminen itse edes tiennyt kantavansa niitä. Tässä kohdassa psykologian löydös kääntyy toisin päin. Ihminen ei näe omiin motiiveihinsa, mutta Henki näkee. Hän tuo valoon sen, mitä sydän kätki omistajaltaankin. Jumalan tahto kirkastuu. Ihminen alkaa noudattaa sitä luonnostaan. Se ei ole enää ulkoa annettu sääntö vaan uuden sydämen oma suunta. Käsi, joka ennen tarttui, avautuu vastaanottamaan.

Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.

2. Kor. 5:17

Muutos, jonka ulkomaailma näkee, ei siis ole ihmisen omaa aikaansaannosta. Uskova ei ole parantanut itseään. Hänet on luotu uudeksi.

Mikä ei korvaa

Tässä kohdassa moni hyvä ihminen loukkaantuu. Eivätkö kiltteys, hyvät teot ja rakkaudellisuus merkitse mitään? Ne merkitsevät paljon ihmisten kesken. Ne eivät silti korvaa sitä, mikä puuttuu. Paavali sanoo:

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja- ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.

Ef. 2:8-10

Hyvät työt eivät katoa. Ne siirtyvät oikealle paikalleen. Jumala on valmistanut ne edeltäpäin. Ihminen vaeltaa niissä sen jälkeen, kun hänet on luotu uudeksi. Ulkoa katsottuna kaksi ihmistä voi tehdä saman vapaaehtoisvuoron. Toinen tekee sen omasta hyvyydestään ja rakentaa samalla omaa vanhurskauttaan. Toisessa sen tekee Kristus, joka elää hänessä. Teko näyttää samalta. Lähde on eri. Jeesus käytti viinipuun kuvaa:

Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.

Joh. 15:4-5

Oksa ei kanna hedelmää itsestään. Sen tehtävä ei ole yrittää kovemmin vaan pysyä viinipuussa. Ihminen ilman Kristusta voi kyllä tehdä paljon. Kaikki se jää kuitenkin hänen omaksi työkseen eikä kasva Jumalan tahdon hedelmäksi.

Askeleet

Miten ihminen sitten erottaa oman tahtonsa Jumalan tahdosta? Ensimmäinen askel on se lähtökohta, josta jo puhuttiin: koko elämän antaminen Jeesukselle Kristukselle. Sen jälkeenkään erottaminen ei ole menetelmä vaan rukous. Nöyryys ei ole tekniikka, jolla Jumalan tahto saadaan esiin. Se on sitä, että ihminen lakkaa luottamasta omaan arvioonsa itsestään. Sama tutkimus, joka näytti ihmisen yliarvioivan omaa moraaliaan, antaa tälle rukoukselle painon. Pyytäjä tietää, ettei hän voi tutkia itseään itse:

Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.

Ps. 139:23-24

Toinen psalmi pyytää samaa hepreaksi sanalla, joka merkitsee Jumalan mielihyvää: "Opeta minut tekemään sitä, mikä sinulle kelpaa, sillä sinä olet minun Jumalani. Sinun hyvä Henkesi johdattakoon minua tasaista maata" (Ps. 143:10). Rukoilija ei pyydä tietoa. Hän pyytää, että Henki johdattaa.

Seuraava askel on pysyä. Jumalan tahto ei ole kerran ratkaistava arvoitus. Se on elämää, jota eletään Kristuksessa päivästä toiseen. Jeesus lupasi, että tahto ja tunteminen kulkevat yhdessä: "Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani" (Joh. 7:17). Alkutekstissä ihmisen tahto ja Jumalan tahto ovat tässä saman juuren sanoja. Ihminen, joka tahtoo sitä, mitä Jumala tahtoo, alkaa tuntea Hänen äänensä.

Armo harhautuneelle

Saulin tarina ei päättynyt harhaan. Vuosia myöhemmin hän kirjoitti nuorelle työtoverilleen Timoteukselle, että Kristus oli ottanut palvelukseensa

minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa;

1. Tim. 1:13

Kukaan ei ole liian syvällä. Pilkkaaja, vainooja ja väkivallantekijä, joka luuli palvelevansa Jumalaa, sai laupeuden. Sama ovi on auki jokaiselle, joka huomaa kulkeneensa omaa tietään Jumalan nimissä.

Se on auki myös aamulla heränneelle hyvälle ihmiselle. Hänen hyvyytensä ei tuo häntä lähemmäs, eikä se myöskään sulje ovea. Hänen ei tarvitse luopua mistään hyvästä, mitä hän tekee. Hänen tarvitsee avata käsi, joka on pitänyt kiinni omasta hyvyydestä. Hänen tarvitsee antaa koko elämänsä Hänelle, joka sen loi.

Kysymys omasta tahdosta ja Jumalan tahdosta ratkeaa lopulta siinä, kuka ihmisessä elää. Paavali sanoi sen näin:

ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.

Gal. 2:20

Omasta tahdostaan käsin ihminen voi vain arvata. Siellä, missä Kristus elää, Jumalan tahto ei ole enää ulkoa arvattava asia eikä raskas käsky. Se on sitä, mitä psalmin rukoilija tarkoitti sanoessaan tekevänsä Jumalan tahdon mielellään. Jumalan mielihyvästä tulee ihmisen oma ilo.