Se on täytetty ja silti ihminen etsii yhä lompakkoaan
Laskua on helpompi ottaa vastaan kuin lahjaa.
Kassalla kukaan ei hämmenny laskusta. Summa luetaan, kortti ojennetaan ja asia on selvä. Hämmennys syntyy vasta silloin, kun joku sanoo, että tämä on jo maksettu. Ihminen alkaa silti kaivaa lompakkoaan, kysyy voisiko hän edes jotakin ja lähtee ovesta tunteella, että jokin jäi kesken. Velka, jota ei ole, painaa joskus enemmän kuin se, joka on.
Lahja, jota on vaikea ottaa vastaan
Tämä piirre kulkee koko ihmiskunnan läpi kaikissa kulttuureissa: uhreina, lupauksina, pyhiinvaelluksina, laskettuina paastoina ja kirjattuina tekoina. Muoto vaihtelee ja liike pysyy samana. Ihminen haluaa antaa vastineen, koska vastine tekee suhteesta ymmärrettävän. Se, joka maksaa, tietää missä seisoo. Se, joka saa ilmaiseksi, on toisen armoilla ja armoilla oleminen tuntuu ihmisestä turvattomalta.
Raamattu tuntee tämän liikkeen ja erottaa palkan ja lahjan eri kirjanpitoon:
Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;Room. 4:4–5
Ansaittu palkka antaa jotakin, mitä lahja ei anna: oikeuden vaatia. Siksi lahjan edessä herää halu muuttaa se palkaksi edes osittain, edes vähän. Halu on vanha ja näyttää hurskaalta, koska se pukeutuu kiitollisuudeksi. Ristin edessä se on silti juuri se asia, jolle ei ole tilaa.
Se on täytetty
Ristillä lausuttiin sana, joka sulki kirjanpidon:
Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.
Joh. 19:30
Kreikassa sana on yksi: tetelestai. Verbi on teleō, saattaa päätökseen ja suorittaa loppuun. Sanakirja antaa sille myös merkityksen suorittaa velka. Muoto on perfekti, joka kertoo tapahtuneesta, jonka vaikutus jatkuu. Työ on tehty ja pysyy tehtynä. Samassa aikamuodossa Heprealaiskirje kertoo, mitä yksi uhri sai aikaan:
Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
Hepr. 10:14
Yhdellä, ainoalla, ainiaaksi. Kolme sanaa sulkevat oven kaikelta, mikä tulisi myöhemmin täydentämään. Voitto ei myöskään odota ratkaisuaan:
Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
Kol. 2:15
Aseet on riisuttu. Taistelu, jonka lopputulos on jo julistettu julkisesti, ei kaipaa lisää sotilaita. Se kaipaa ihmisiä, jotka uskovat sen päättyneen.
Kuka tekee teon
Moni, joka uskoo ristin työn valmiiksi, elää silti kuin sen jatkaminen olisi hänen vastuullaan. Kysymys ratkeaa siitä, kuka lopulta tekee teot. Jeesus vastasi siihen omasta elämästään:
Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
Joh. 14:10
Kreikassa jakeen loppu kuuluu ho de patēr ho en emoi menōn autos poiei ta erga. Menōn on partisiippi verbistä pysyä. Se kuvaa asumista, joka ei katkea. Poiei on preesens eli tekee yhä ja sen tekijänä on painollinen autos, hän itse. Isä ei lainaa Pojalle voimaa, jota Poika sitten käyttäisi. Se, joka asuu, tekee. Se, mikä pätee Poikaan, jolle on annettu kaikki, koskee vielä enemmän jokaista Hänen omaansa.
Sama asumisen kieli kulkee uskovaa koskevissa jakeissa:
Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?
1. Kor. 6:19
Henki ei tule käymään vaan asumaan. Profeetat näkivät saman satoja vuosia aiemmin ja heidän sanoissaan on sama järjestys. Lain kirjoittaa sydämeen Jumala:
Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä;
Jer. 31:33
Vaelluksen vaikuttaa Hän myös:
Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.
Hes. 36:27
Ihmisen osaksi jää vaeltaa siinä, minkä Henki on jo vaikuttanut. Puolustaja, jonka Jeesus lupasi lähettää, opettaa sanan ja muistuttaa kaikesta, mitä Hän sanoi. Viisaus, kärsivällisyys ja kestävyys, kyky palvella ja kyky olla vihaamatta vihollista eivät synny ponnistuksesta. Ne kasvavat siellä, missä Asukas saa tehdä työnsä.
Rajattu hetki ja rajaton valta
Evankeliumit kertovat myös hetkistä, joina Jeesus antoi seuraajilleen valtaa. Ne on luettava tarkasti, koska niistä rakentuu helposti ajatus voimasta, joka olisi siirtynyt ihmiselle omaksi.
Ja hän kutsui tykönsä ne kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille vallan ajaa ulos saastaisia henkiä ja parantaa kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta.
Matt. 10:1
Verbi edōken on aoristi, yksi tapahtuma yhtenä hetkenä. Valta annettiin nimetyille 12:lle yhteen lähetykseen. Sana exousia ei tarkoita voimaa vaan valtuutusta, lupaa toimia toisen nimissä. Valtuutettu ei omista sitä, jonka nimissä hän kulkee.
Myöhemmin 70 palasi omalta matkaltaan iloiten siitä, että riivaajatkin olivat olleet heille alamaiset. Jeesus vastasi heille kahdella lauseella, jotka kuuluvat yhteen:
Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava.
Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa."Luuk. 10:19–20
Valtuutus ja sen raja tulevat samassa hengenvedossa. Ilon paikka ei ole siinä, mitä henget tekevät ihmisen sanasta. Se on siinä, mitä Jumala on tehnyt ihmisen nimelle.
Markuksen evankeliumin lopussa on jae, johon moni nykyinen käytäntö nojaa:
Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
Mark. 16:17
Lauseen tekijä on merkit ja verbi parakolouthēsei tarkoittaa seurata perässä. Molemmat verbit ovat futuurissa. Jae ei anna käskyä eikä tehtävää. Se lupaa, että merkit kulkevat uskovien perässä, eivät heidän edellään eivätkä heidän käskystään.
Kaiken tämän yllä on lause, jossa valta mainitaan ilman rajaa:
Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Matt. 28:18
Kaikki valta on Hänellä. Hänen lähettämänsä kantaa Hänen nimeään, olipa paikka ja hetki mikä tahansa. Silloinkin tekijä on Hän.
Paavali tiesi paikkansa
Efesossa muutamat kiertelevät loitsijat yrittivät käyttää Jeesuksen nimeä, koska olivat kuulleet Paavalin julistavan sitä. Paha henki vastasi heille:
mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?"
Apt. 19:15
Kertomus muistetaan yleensä niistä, joilla oli nimi ilman suhdetta. Jakeessa on silti toinenkin nimi. Paavalia ei kysytty, kuka hän on. Henki tiesi hänet. Kreikka käyttää kahta eri verbiä: Jeesuksen kohdalla on ginōskō eli tuntea ja Paavalin kohdalla epistamai eli tietää. Luotu tunsi Luojansa ja tiesi sen ihmisen, jossa Luoja asui.
Paavali ei rakentanut tästä itselleen asemaa. Hän tiesi, ettei voima ollut hänen. Sen hän kirjoitti auki:
Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
2. Kor. 12:9
Kyllin tarkoittaa riittävää. Voima asettuu asumaan heikkoon eikä vahvaan. Siksi Paavalille riitti mennä sinne, minne hänet lähetettiin. Sama koskee jokaista Jeesuksen seuraajaa tässä ajassa. Riittää mennä sinne, minne Henki kutsuu. Hän astuu tilaan kutsutun mukana ja tekee siellä sen, mikä on tehtävä, vaikka kutsuttu istuisi hiljaa. Pimeys tuntee Hänet ja väistyy Hänen tieltään. Ihmisen äänenpaino, sanamuoto tai toistojen määrä ei siihen vaikuta.
Miksi valmis ei tunnu riittävältä
Galatian seurakunnat olivat ottaneet evankeliumin vastaan ja nähneet Hengen työn. Silti Paavali joutui kirjoittamaan heille:
Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
Gal. 3:1
Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?
Gal. 3:3
Lumous on Paavalin oma sana. Kreikan epiteleisthe, lopetatte, on samaa sanaperhettä kuin ristin tetelestai: epi ja teleō, saattaa päätökseen. Kysymys kuuluu kirjaimellisesti, aiotteko te saattaa lihassa päätökseen sen, minkä Hän jo saattoi päätökseen.
Lumouksella on ainakin kolme juurta. Ensimmäinen on jo tuttu kassajonosta: tarve ansaita, koska ansaittu tuntuu turvallisemmalta kuin lahjaksi saatu. Toinen on halu nähdä voima. Valmis voitto on näkymätön ja näkymätön tuntuu ihmisestä vähemmän todelta kuin se, mikä tapahtuu silmien edessä ja kuuluu salissa. Kolmas on vaarallisin, koska se näyttää uskolta. Se on minä, joka käskee. Ihmisen alkaessa uskoa, että hänessä itsessään on voima, joka käskee ja ajaa, huomio siirtyy Asukkaasta asuntoon. Luottamus Henkeen vaihtuu luottamukseen omaan uskoon, omiin sanoihin ja omaan kokemukseen. Se, että Hän toimii ihmisessä, ei tee ihmisestä jumalaa, pyhimystä eikä Kristusta lihassa.
Suurin osa niistä, jotka lähtevät käymään uudelleen jo voitettua taistelua, tekee sen vilpittömästi. He uskovat palvelevansa Herraa ja rakastavansa lähimmäistään. Juuri siksi lumous on niin voimakas: se ei tarjoa pahaa vaan hyvää, joka on asetettu Hänen paikalleen. Sen tekijä tuntee tämän tavan hyvin:
Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
2. Kor. 11:14
Valkeudeksi pukeutunut ei kutsu ihmistä kapinaan. Se kutsuu hänet tekemään enemmän, taistelemaan kovemmin ja kantamaan sitä, minkä Toinen jo kantoi. Tulos on sama kuin kapinassa: ihminen seisoo omalla voimallaan, uupuu ja luulee uupumustaan uskollisuudeksi.
Lepo
Samana yönä, jona Jeesus puhui Isästä, joka asuu ja tekee, Hän sanoi opetuslapsilleen vielä yhden lauseen:
Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman."
Joh. 16:33
Nenikēka, olen voittanut, on sekin perfekti. Voitto on tapahtunut ja pysyy. Turvallinen mieli, tharseite, on käskymuodossa, eli se annetaan kehotuksena eikä jätetä tunteen varaan. Rauha syntyy siitä, että Hän on voittanut.
Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."Matt. 11:28–30
Ies ei katoa, mutta se vaihtuu. Oma ies painaa, koska sen kantaja yrittää vetää yksin kuormaa, joka on jo vedetty perille. Hänen ikeensä on keveä, koska Hän kantaa sen toisen pään. Lepo on elämää, jossa Jumala vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen ja ihminen saa kulkea mukana.
Hauta, jonka äärelle naiset tulivat voiteineen, oli tyhjä. He saivat kysymyksen, joka on osoitettu jokaiselle, joka yhä yrittää täydentää valmista:
Ja he peljästyivät ja kumartuivat kasvoillensa maahan. Niin miehet sanoivat heille: "Miksi te etsitte elävää kuolleitten joukosta?
Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös. Muistakaa, kuinka hän puhui teille vielä ollessaan Galileassa,Luuk. 24:5–6
Hän elää. Hän istuu Isän oikealla puolella ja rukoilee niiden puolesta, jotka Hänen kauttaan tulevat. Se, mikä ristillä saatettiin päätökseen, ei odota ihmisen täydennystä. Se odottaa, että ihminen laskee lompakkonsa ja ottaa vastaan.