Talous

Näkymättömyys ei ole pankkijärjestelmän vahinko, vaan sen huolella ostettu tuote

23.06.2026 klo 12:00 6 min lukuaika Yirah.fi

Uusin artikkeli aiheesta

Oma Säästöpankin myynti S-Pankille kerrotaan yhtenä siistinä lauseena: ostaja on löytynyt, ongelma on rajattu, järjestelmä toimii. Todellinen tila jää kaupan taakse, sinne missä sitä ei vielä ole pakko kertoa. Kysymys ei ole siitä, kaatuuko vai pelastuuko pankki, vaan kenen etu on, ettei sen todellinen tila näy ennen kuin kauppa on tehty. Joku maksaa aina.

Lue tästä uusin: ”Näkikö kukaan” on ensireaktio kaatuessa ja silloin, kun tappio haudataan toisen taseeseen →

Vallalla on tavallisesti kasvot. Kuningas istui valtaistuimella kaikkien nähden, presidentti seisoo korokkeella valokeilassa, suuryrityksen toimitusjohtajan nimi on vuosikertomuksen ensimmäisellä sivulla. Mitä enemmän valtaa, sitä näkyvämpi sen kantaja, näin olemme oppineet maailmaa lukemaan. Rahan syvissä rakenteissa tämä järjestys on käännetty ylösalaisin. Siellä pätee toinen laki, jonka mukaan mitä suurempi summa liikkuu, sitä vähemmän sillä on kasvoja.

Tämä ei ole sattuma eikä luonnontila. Se on rakennettu. Rakentaminen maksaa rahaa, mistä seuraa yksi tärkeä asia: joku maksaa nimenomaan siitä, että saa pysyä näkymättömänä.

Näkymättömyys on siis tuote. Sillä on hinta ja kysyntä, sitä valmistaa kokonainen teollisuus, jonka ainoa tehtävä on tuottaa sitä. Tämän oivaltaminen kääntää koko keskustelun toisin päin. Emme katso enää järjestelmää, joka olisi pohjimmiltaan terve mutta jonka muutama rikollinen on reunoilta turmellut. Katsomme rakennetta, jonka tarkoitus on alusta alkaen yksi ainoa, eli tehdä todellinen omistaja tuntemattomaksi ja katkaista vastuun ketju juuri siitä kohdasta, jossa se muuten ulottuisi huipulle.

Kolme tasoa, jotka on pidettävä erillään

Rehellisyys vaatii heti yhden tarkennuksen, koska ilman sitä koko kuva vääristyy. Valtaosaa eurooppalaisista pankeista ei ole perustettu rikollisiksi kulisseiksi. Yleisin kuvio on arkisempi ja juuri siksi vaarallisempi. Laillinen pankki joko ummistaa silmänsä tai epäonnistuu valvonnassaan. Sen heikkoutta käytetään hyväksi.

Asianmukaista, kunniallista julkisivua eivät kanna ensisijaisesti suuret pankit, vaan varjoyhtiöt sekä offshore-rakenteet, jotka tuovat rahan pankin ovelle valmiiksi puettuna. On silti olemassa pienempi joukko pankkeja, jotka ovat itse toimineet pesukoneena asianmukaisen toimiluvan takana. Nämä on tyypillisesti suljettu sitten, kun ne paljastuivat. Latvialainen ABLV sekä Trasta Komercbanka ovat tästä esimerkkejä. Niiden koko liiketoimintamalli nojasi ulkomaisen riskirahan välitykseen.

Nämä kolme tasoa on pidettävä erillään, sillä niiden sekoittaminen on juuri se virhe, johon rakenne nojaa. Pankki, joka katsoo pois. Julkisivu, joka kantaa kunniallisuutta. Harvinainen pankki, joka on itse pesula. Vain keskimmäinen taso on suunniteltu petokseksi alusta loppuun. Juuri se jää useimmin nimeämättä.

Kuinka likainen virta löytää puhtaan uoman

Likaisella rahalla on yksi ainoa ongelma. Sen on päästävä lailliseen järjestelmään näyttääkseen puhtaalta, sillä tilillä, jota ei ole olemassa, ei voi ostaa mitään. Tähän käytetään muutamaa toistuvaa mekanismia, jotka kannattaa nimetä täsmällisesti.

Kirjeenvaihtajapankkitoiminta on näistä hienovaraisin. Suuret pankit hoitavat pienempien pankkien maksuja toistensa puolesta. Näin syntyy ketju, joka vie kaukaisen reunapankin rahan suuren, arvostetun pankin järjestelmään ja antaa sille tämän pankin uskottavuuden. Toinen mekanismi on tuntemisvelvollisuuden heikkous. Riski keskittyy usein niin sanottuun non-resident-salkkuun, eli ulkomaisiin asiakkaisiin, joiden todellista omistajaa ei selvitetä loppuun asti. Kolmas on konttorin valvonnan katve, jossa emopankki ostaa ulkomaisen konttorin mutta jättää sen valvonnan integroimatta. Konttori jatkaa omilla järjestelmillään, omalla kielellään, omilla asiakkaillaan.

Danske Bankin Viron konttori on tästä oppikirjaesimerkki. Sen kautta kulki noin 200 miljardia euroa epäilyttäviä maksuja vuosien 2007 ja 2015 välillä, mahdollisesti koko Euroopan suurimpana rahanpesutapauksena. Konttori oli ostettu Sampo-kaupan yhteydessä. Se säilytti oman tietojärjestelmänsä sekä venäjän- ja vironkieliset asiakirjansa, eikä emopankki integroinut sen valvontaa, vaikka varoituksia tuli sekä Venäjän keskuspankilta että yhdysvaltalaiselta kirjeenvaihtajapankilta, joka katkaisi palvelunsa jo vuonna 2013.

Sama kuvio toistuu muunkin nimisenä. Swedbankin Baltian toimintojen läpi kulki yli 40 miljardia dollaria korkean riskin asiakkaiden varoja, mistä seurasi 400 miljoonan dollarin sakko. ING maksoi 775 miljoonan euron sovinnon rahanpesun torjunnan puutteista. Deutsche Bank kytkeytyi Moskovan peilikauppoihin, joissa ruplat muutettiin dollareiksi offshore-yhtiöiden kautta. Pankki siirsi tässä 2,6 miljardia dollaria epäilyttäviä maksuja.

Yhteistä näille on yksi piirre, joka ei näy summissa. Jokainen näistä oli laillinen pankki, jonka valvonta petti tai joka katsoi pois. Valvonnan pettäessä kyse ei aina ole pelkästä huolimattomuudesta, vaan myös haluttomuudesta nähdä, koska näkemättä jättäminen oli tuottavaa.

Missä kunniallisuus oikeasti istuu

Tässä on aiheen petollisin kohta. Ajatellessamme rahanpesua ajattelemme suurta pankkia, koska se on näkyvä ja sillä on nimi. Todellinen julkisivu istuu kuitenkin toisaalla.

FinCEN Files paljasti, että pieni joukko toimistoja tuottaa massana brittiläisiä varjoyhtiöitä entisen Neuvostoliiton alueen rahanpesijöille. Puolet näistä yhtiöistä tuli vain neljästä tehtaasta, joilla oli Baltian kytkökset. Nämä tehtaat avasivat tilejä alueen pankkeihin. Yhtiöt täyttävät asianmukaiset tilinpäätösasiakirjat, joten paperilla ne näyttävät tavanomaisilta yrityksiltä.

Julkisivu rakennetaan loppuun bulvaaneilla, eli nimellisjohtajilla, joilla ei ole todellista roolia. Eräs brysseliläinen hammaslääkäri löysi oman nimensä yhdeksän brittiläisen yhtiön papereista, jotka salasivat yli neljän miljardin dollarin tulot. Hän ei tiennyt johtavansa mitään. Hänen nimensä oli vain naamio jonkun toisen kasvoille.

Päälle tulee vielä ammattimaisten mahdollistajien kerros. Lakimiehet, kirjanpitäjät sekä yhtiönperustamistoimistot rakentavat näitä rakenteita. Heidän läsnäolonsa antaa toiminnalle kunniallisuuden vaikutelman, jota se ei ansaitse. Monessa maassa juuri nämä portinvartija-ammatit jäävät yhä rahanpesusääntelyn ulkopuolelle. Kunniallisuus on tässä työväline, ei ominaisuus.

Veroparatiisi, salaisuus ja ketju joka katkeaa

Offshore-yhtiön omistaminen on sinänsä laillista. Laittomuus syntyy vasta käytöstä, eli rahanpesusta, veronkierrosta tai korruption peittämisestä. Ongelma ei ole yksittäinen väärinkäyttö, vaan se, että koko rakenne on suunniteltu juuri katkaisemaan tilivelvollisuuden ketju.

Panama Papers paljasti vuonna 2016 yli 11,5 miljoonan asiakirjan kautta, miten yksi ainoa panamalainen lakitoimisto tuotti anonyymejä varjoyhtiöitä, joiden todellinen omistaja jäi piiloon. Pandora Papers laajensi kuvan 35 nykyiseen tai entiseen valtionjohtajaan sekä yli 330 viranomaiseen. Tutkijoiden johtopäätös oli karu. Kyse ei ole pääosin hyväntahtoisesta järjestelmästä, jota muutama rikollinen rapauttaa reunoilta, vaan järjestelmästä, jonka koko olemassaolon tarkoitus on tehdä todellinen omistaja näkymättömäksi.

Salaisuuden koneistossa erotetaan kaksi palvelua, jotka usein sekoitetaan. Veroparatiisi tarjoaa edullisen verotuksen. Salaisuuslainkäyttöalue tarjoaa anonymiteetin. Niin sanotut laundromat-järjestelyt yhdistivät molemmat. Azerbaidžanin laundromatissa noin 2,9 miljardia dollaria kulki puhtaaksi reunapankin konttorin läpi. Offshore-rakenne teki työnsä yhdessä konttorin valvontakatveen kanssa.

Koko järjestelmän heikko kohta on yksi ainoa, eli todellisen edunsaajan tunnistaminen. Tähän kätkeytyy aiheen kovin yksityiskohta, joka on syytä lukea hitaasti. Raha siirtyy yhtiöiden tilien välillä sekunneissa. Sen selvittäminen, kuka yhtiön todella omistaa, voi viedä viranomaiselta vuoden. Tämä aikaero ei ole tekninen, vaan rakenteellinen. Se on itsessään valtaa. Rakenne voittaa, koska se ehtii liikkua nopeammin kuin totuus ehtii saapua.

Tämä ei jää lukijalle pelkäksi abstraktioksi: Samat vuodot ovat haettavissa suomeksi sivuiltamme yirah.fi/vuodot, joka yhdistää kuusi suurta tietovuotoa, muun muassa Panama Papersin, Pandora Papersin, Paradise Papersin sekä Swiss Leaksin. Tietokannassa on yli 2,3 miljoonaa merkintää henkilöistä, yrityksistä sekä niiden välisistä yhteyksistä. Palvelu antaa suoran pääsyn yli 900 000 henkilön ja yrityksen tietoihin. Hakusanaa ei välttämättä tarvita, sillä etusivu listaa aineiston kytketyimmät offshore-yhtiöt, hallinnointiyhtiöt sekä päättäjät kytkösmäärän mukaan, eli sen mukaan, kuinka monta rekisteröityä yhteyttä kullakin solmulla on. Juuri sen heikon kohdan parissa, eli todellisen edunsaajan jäljittämisessä, lukija voi nyt tehdä oman osansa itse.

Katve, jolla on suunta

Tähän asti olemme puhuneet mekaniikasta. Nyt on aika sanoa se, mihin kaikki tämä tähtää, koska siinä on koko aiheen sydän.

Tilivelvollisuuden katve ei sijaitse sattumanvaraisessa paikassa. Katve on alue, johon ei näe, ja tässä rakenteessa se on aseteltu tarkasti yhteen kohtaan, eli juuri sinne, missä vastuun muuten pitäisi langeta. Operatiivinen taso on näkyvissä. Maksut, tilit, konttorit, työntekijät, kaikki ne ovat valvojan ulottuvilla. Pimeys on työnnetty ylöspäin, kohti sitä, jolle raha lopulta kuuluu.

Tämän näkee seuraamuksissa. Pankit ovat maksaneet miljardeja sakkoja. Osa johtajista on asetettu syytteeseen. Seuraamus kohdistuu silti useammin laitokseen kuin yksittäiseen ihmiseen. Vankeustuomiot ovat harvinaisia suhteessa liikkuneisiin summiin. Laitos maksaa, ihminen jää nimeämättä.

Tässä palaa alun havainto täydessä mitassaan. Se taho, jolla on eniten valtaa, on tehnyt itsestään vaikeimmin nähtävän. Näkyvyyden ja vallan luonnollinen suhde ei ole vain hämärtynyt, se on käännetty tarkoituksella ympäri.

Sama katve, kotimaisin sanoin

Tähän saakka olemme liikkuneet Tallinnan, Riian ja Panama Cityn rakenteissa. Olisi lohdullista ajatella, että katve on jossain muualla, kaukana, vieraan kielen ja vieraan lainsäädännön takana. Sama rakenne löytyy kuitenkin Suomesta, eikä se vaadi yhtään lainvastaista tekoa syntyäkseen. Se syntyy täysin laillisesti. Se kantaa kotimaista nimeä, eli säätiöomistus.

Noin 60 prosenttia Oma Säästöpankista on viiden säästöpankkisäätiön hallussa. Säätiölaki luo rakenteen, jolla on yksi merkillinen ominaisuus. Säätiöllä ei ole juridisia omistajia. Tosiasiallisina edunsaajina pidetään hallituksen jäseniä, jotka eivät omista mitään, vaan hallinnoivat. Lopputulos on täsmälleen sama kuin offshore-rakenteessa, eli valta ilman tilivelvollisuutta.

Tälle on osuva nimi, jonka aineisto antaa, eli isännätön raha. Varallisuus, jota kukaan ei omista mutta jota joku hallitsee. Vanhassa järjestyksessä omistaminen ja vastuu kulkivat yhdessä, sillä se, joka omisti, myös vastasi. Isännätön raha katkaisee tämän siteen. Viiden säätiön omistuksen arvo romahti vuonna 2024 yhteensä noin 212 miljoonalla eurolla, eikä kukaan ollut henkilökohtaisesti vastuussa.

Rakenne sulkeutuu itsensä ympärille. Nimitystoimikunta koostuu viidestä henkilöstä, jotka edustavat viittä suurinta säätiötä. He valmistelevat hallituksen kokoonpanon, hallitus päättää osingoista, osingot virtaavat säätiöille, joita samat henkilöt johtavat. Sama ydinjoukko on istunut seitsemän vuotta. Kaksi heistä hallitsee yhdessä noin 40 prosenttia nimitystoimikunnan äänivallasta, eikä heidän keskinäistä suhdettaan ole raportoitu pankin virallisissa asiakirjoissa. Kehä on suljettu, ulkopuolinen kontrolli puuttuu.

Raja omistajan ja johdon väliltä hämärtyy myös henkilöissä. Entinen toimitusjohtaja jatkaa yhä yhden omistajasäätiön asiamiehenä erottamisensa jälkeen, eikä hänelle myönnetty vastuuvapautta. Entinen varatoimitusjohtaja toimi vuosia samanaikaisesti pankin operatiivisessa johdossa ja erään omistajasäätiön toimitusjohtajana. Hallituksen pitkäaikainen varapuheenjohtaja istui yhtä aikaa pankin hallituksessa, Suomen Pankin maksuneuvostossa sekä merkittävän etujärjestön johdossa. Samat kädet ovat yhtä aikaa sekä omistajan että johdon puolella pöytää. Kysymys siitä, kuka valvoo ketä, menettää tällöin merkityksensä.

Nyt on aika nimetä se kohta, joka tekee kotimaisesta esimerkistä niin paljastavan. Finanssivalvonta havaitsi tarkastuksessaan erittäin suuren merkittävyyden puutteita asiakastuntemuksessa, tosiasiallisen edunsaajan tunnistamisessa sekä varojen alkuperän selvittämisessä. Huhtikuussa 2025 se puhui perustavanlaatuisista ongelmista. Tämä on sama heikko kohta, jonka kansainvälinen kuva nimeää koko järjestelmän haavoittuvuudeksi. Todellisen edunsaajan tunnistaminen pettää Panama Cityssä. Se pettää myös Etelä-Pohjanmaalla.

Dokumentaatiollakin on katveensa. Pankin konttorin holveista on kadonnut luottopäätösasiakirjoja, eli dokumentteja, joihin kirjataan lainan myöntämisen perusteet, vakuudet ja päätöksentekijät. Niiden olisi ehdottomasti pitänyt säilyä, mutta ne katosivat tutkinnan ollessa jo käynnissä. Aukko ei synny sinne, missä ei ole mitään kätkettävää.

Sama tahallisen sokeuden ja voiton kannustin näkyy kotimaisessakin esimerkissä, vieläpä päivämäärän tarkkuudella. Keväällä 2024 viisi säätiötä allekirjoitti noin 10 miljoonan euron suojasitoumuksen pankin hallitukselle. Sitoumus jaettiin tarkasti omistusosuuksien suhteessa, mikä paljastaa koordinoidun päätöksen. Tasan 27 päivää myöhemmin toimitusjohtaja erotettiin. Samana keväänä säätiöt nostivat ennätysosingot, yhteensä noin 20 miljoonaa euroa, kun edellisvuonna summa oli ollut noin 9 miljoonaa. Samaan aikaan omistuksen arvo romahti tuon noin 212 miljoonan euron verran. Rahaa siirrettiin ulos pankista juuri ennen kuin pohja petti.

Hiljaisuudelle on rakenteellinen selitys. Yli 60 prosenttia henkilöstöstä omisti pankin osakkeita. Oman säästön ollessa kiinni osakekurssissa väärinkäytöksestä raportoiminen muuttuu teoksi, joka vahingoittaa raportoijan omaa taloutta. Whistleblowing-kanava pysyi tyhjänä. Julkisivun kunniallisuutta pidettiin yllä näkyvällä paikallisella hyväntekeväisyydellä, professuureilla, avustuksilla ja juhlilla. Tämä on sama liike kuin kansainvälisten ammattimaisten mahdollistajien tuottama kunniallisuus, eli ulkoinen arvokkuus, joka ostaa rakenteelle luottamuksen, jota sen sisäinen toiminta ei ansaitse.

Kuuden artikkelin sarja, johon tämä kotimainen esimerkki nojaa, päättyi yhteen kysymykseen, eli kuka lopulta kantaa vastuun. Valistunut arvaus oli yksi sana, eli veronmaksajat. Tämä on tilivelvollisuuden katve puhtaimmillaan, eli rakenne, joka tuottaa valtaa mutta siirtää vastuun aina jollekin toiselle.

Se mikä on jo tullut valoon

Näkymättömäksi rakennettu ei pysy näkymättömänä loputtomiin. Helmikuussa 2026 YLE uutisoi, että Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus oli määrännyt Oma SP -jutussa vakuustakavarikon. Ensimmäinen, yhteisvastuullinen vaatimus on noin 11,96 miljoonaa euroa. Se kohdistuu pankin entiseen toimitusjohtajaan ja entiseen varatoimitusjohtajaan sekä heidän yhtiöihinsä. Toinen, noin 1,85 miljoonan euron vaatimus kohdistuu varatoimitusjohtajaan sekä kolmanteen mieheen, jota uutisessa ei nimetä.

Kolmea miestä epäillään törkeästä petoksesta. Sanat on valittava tässä tarkasti, sillä vakuustakavarikko on turvaamistoimi, ei tuomio. Epäilty on epäilty, ei syyllinen. Esitutkinta on yhä kesken. YLE muotoilee turvaamistoimen rajan täsmällisesti, sillä vakuustakavarikkoon saadaan panna omaisuutta enintään määrä, jonka voidaan olettaa vastaavan tuomittavaa sakkoa, vahingonkorvausta, hyvitystä tai menettämisseuraamusta.

Enempää tästä ei tässä sanota. Olennaista on vain se, että rakenne, joka oli suunniteltu pysymään hämärässä, on tullut yhdeltä reunaltaan päivänvaloon. Loppu ratkaistaan tuomioistuimessa, ei artikkelissa.

Valo, jota ei tarvitse sytyttää

Koko tämän rakenteen ydin mahtuu yhteen sanaan. Näkymättömyys. Sen tehtävä on tehdä todellinen omistaja tuntemattomaksi, katkaista vastuun ketju ja salata, kenelle raha lopulta kuuluu. Jokainen bulvaani, jokainen säätiön hallintorakenne, jokainen salaisuuslainkäyttöalue palvelee tätä yhtä päämäärää.

Tähän pimeyden talouteen kätkeytyy yksi asia, jonka rakentajat näyttävät unohtavan. Pimeys ei ole ilmaista. Sitä on valmistettava ja ylläpidettävä jatkuvasti. Lakimiehet, nimellisjohtajat, holvit, hyväntekeväisyysjuhlat, kaikki tämä on työtä, jonka ainoa tarkoitus on estää valoa pääsemästä sinne, minne se muuten luonnostaan lankeaisi. Valoa ei tarvitse sytyttää. Se on jo päällä. Pimeys on se, joka vaatii lakkaamatonta vaivannäköä.

Vanha teksti sanoo tämän suoremmin kuin yksikään valvontaraportti.

"Ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi." (Luuk. 12:2)

Tämä ei ole uhkaus. Se on kuvaus todellisuuden suunnasta. Salaisuus on aina väliaikainen tila, koska se vaatii energiaa pysyäkseen pystyssä. Energia loppuu ennemmin tai myöhemmin. Edunsaaja, jonka selvittäminen veisi viranomaiselta vuoden, on silti selvitettävissä. Aika kulkee paljastumisen, ei kätkeytymisen, puolella.

Raamattu ei tuomitse rahaa eikä kauppaa. Se osoittaa terävästi toiseen kohtaan.

"Ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa." (Matt. 6:24)

Mammona ei ole sama asia kuin raha. Mammona on se valta, jonka raha saa silloin, kun siitä tehdään herra, jonka edessä totuus, oikeus ja lähimmäinen väistyvät. Rakenne, jonka koko nerokkuus on rakennettu vastuun välttämiseen, palvelee juuri tätä herraa. Sen logiikan ytimessä on vanha tunnistus.

"Rahanhimo on kaiken pahan juuri." (1. Tim. 6:10)

"Älkää olko osallisia pimeyden hedelmättömissä teoissa, vaan saattakaa ne päivänvaloon." (Ef. 5:11)

Tähän kiteytyy ero, jota mikään rakenne ei pääse pakoon. Pimeyden teot ovat hedelmättömiä, sillä ne eivät kestä katsetta. Ne tuottavat hetken voiton, mutta vaativat ikuisen vartioinnin. Se, mikä on rakennettu pysymään näkymättömänä, kantaa sisällään oman päättymisensä, koska se taistelee valoa vastaan. Valo ei väsy.

Jossakin Etelä-Pohjanmaalla on holvi, josta katosi papereita. Jossakin Panamassa on toimisto, joka tuotti nimiä toisten kasvoille. Jossakin on hammaslääkäri, joka ei tiennyt johtavansa neljän miljardin yhtiötä. Kaikkien näiden yllä on sama hiljainen lupaus, eli että mikään näistä ei jää pysyvästi pimeään. Totuus ei huuda. Se vain odottaa. Sen kärsivällisyys on suurempi kuin yhdenkään rakenteen.

Tämä on lopulta hyvä uutinen, ei uhka. Sama valo, joka paljastaa, myös vapauttaa.

"Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." (Joh. 8:32)

Vapaus ei kuulu sille, joka onnistuu piiloutumaan parhaiten. Se kuuluu sille, jolla ei ole mitään kätkettävää. Näkymättömyys, johon koko tämä teollisuus on rakennettu, on lopulta vankila ilman ikkunoita. Sen kalleinta hintaa ei makseta sakkoina, vaan siinä, että ihminen jää piiloon myös itseltään.

Lähteet

Kansainvälinen rakenne ja tapaukset

Danske Bankin Viron konttori: Viron rahoitusvalvonta, Tanskan syyttäjä, Bruun & Hjejle -selvitys sekä ICIJ:n FinCEN Files. Noin 200 miljardia euroa epäilyttäviä maksuja vuosina 2007-2015.
Swedbank, ING, Deutsche Bank, ABLV ja Trasta Komercbanka: kansalliset finanssivalvojat ja syyttäjät sekä OCCRP.
Varjoyhtiötehtaat ja bulvaanit: ICIJ FinCEN Files.
Offshore ja veroparatiisit: ICIJ Panama Papers (2016) ja Pandora Papers (2021), Tax Justice Network sekä Transparency International.
Laundromat-järjestelyt: OCCRP sekä Azerbaidžanin laundromat.
Hakupalvelu samoihin offshore-vuotoihin suomeksi: yirah.fi/vuodot (kuusi tietovuotoa, yli 2,3 miljoonaa merkintää, yli 900 000 henkilöä ja yritystä).

Oma Säästöpankki, aiempi kuuden artikkelin sarja

Lisäksi säätiöiden julkiset tilinpäätökset ja toimintakertomukset 2020-2024 (Patentti- ja rekisterihallituksen säätiörekisteri), Finanssivalvonnan tarkastushavainnot 2022-2025 sekä Talouselämän Oma Säästöpankki -uutisointi (Taneli Koponen).

Vakuustakavarikko

YLE 27.2.2026: "Kolmea miestä epäillään törkeästä petoksesta Oma SP -jutussa, omaisuutta takavarikkoon yli 10 miljoonan euron arvosta" (yle.fi/a/74-20212723).