Katse jota ei tarvitse ansaita

Katsottu ihminen lakkaa esittämästä. Sitä ennen hän tekee melkein mitä tahansa.

Vastasyntynyt ei osaa nostaa päätään eikä tunnista omaa kättään. Kasvot hän löytää heti. Hän etsii niitä sylissä, tarkentaa silmiin ja jää siihen. Katseen vastatessa hänen koko kehonsa rauhoittuu. Ihmisen ensimmäinen ravinto tulee rinnasta. Toinen tulee kasvoista, jotka katsovat takaisin.

Ensimmäinen katse

Katsotuksi tuleminen ei ala turhamaisuudesta. Se on ihmisen ensimmäinen tapa saada tietää olevansa olemassa. Lapsi ei kysy kuka minä olen, hän lukee sen vastauksen kasvoilta, jotka kumartuvat hänen ylleen. Ilo niissä kasvoissa kertoo hänelle, että hänen olemassaolonsa on hyvä asia. Poissaolo kertoo toista.

Tämä ei ole ohimenevä vaihe, josta kasvetaan pois. Aikuinen tekee samaa jokaisessa huoneeseen astumisessaan. Hän vilkaisee, huomasiko kukaan. Hän kertoo asian ja katsoo, näkyykö kuulijan kasvoilla mitään. Vanhus hoivakodin käytävällä kääntää päätään oven suuntaan aina kun joku kulkee ohi. Sama liike, sama kysymys, 80 vuoden välein.

Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.
Ps. 139:16

Katse oli siis ensin. Ihminen ei tullut maailmaan tyhjään huoneeseen ja alkanut etsiä katsojaa. Häntä oli katsottu ennen kuin hän tiesi mistään.

Sen, mitä katseen katkeaminen tekee, näkee kokeesta, joka on toistettu tuhansilla vauvoilla. Äiti leikkii lapsensa kanssa normaalisti. Sitten häntä pyydetään pitämään kasvonsa täysin ilmeettöminä kahden minuutin ajan. Lapsi ei luovuta heti. Hän hymyilee, kurottaa, sätkyttää jalkojaan, huutaa ääntä, joka on ennen toiminut. Vastauksen jäädessä tulematta hän kääntää katseensa pois ja alkaa itkeä. Ilmeettömyys ei kestänyt kuin kaksi minuuttia, eikä lapsen mieliala palaa entiselleen heti sen jälkeenkään.

Katse joka mittaa

Jossakin vaiheessa katse vaihtaa luonnetta. Se ei enää kerro lapselle, että hän on, se kertoo miten hyvin hän suoriutui. Koulussa se tulee arvosanan muodossa. Myöhemmin se tulee siinä, kuinka moni jäi kuuntelemaan loppuun. Katse alkaa maksaa jotakin.

Ihminen oppii tämän nopeasti ja alkaa maksaa. Hän ostaa tavaraa, jonka ainoa tehtävä on saada katse pysähtymään. Maksuun menee rahaa, jota hänellä ei ole. Hän muokkaa ulkonäköään siihen suuntaan, jota katse palkitsee sillä viikolla. Hän ottaa roolin, joka ei ole hänen, koska roolissa on yleisö ja ilman roolia ei ole. Hän kertoo elämästään version, jossa on parempi valaistus. Osa alkaa vahingoittaa itseään silloin, kun mikään ei tuota katsetta, sillä kipu on edes jotakin, joka näkyy.

Kaikki nämä ovat saman mekanismin muotoja. Ihminen on tehty katsottavaksi. Katseen jäädessä tulematta ansiotta hän ryhtyy ostamaan sitä sillä, mitä hänellä on. Lopulta hinnaksi tulee hän itse.

Tässä on kuitenkin ero, jota harvoin sanotaan ääneen. Katsotuksi tuleminen ja nähdyksi tuleminen eivät ole sama asia. Ne ovat lähes vastakohtia. Katse kerätään, näkeminen kestetään. Ihminen voi rakentaa itsestään version, joka kerää katseita nimenomaan siksi, ettei kukaan pääsisi näkemään häntä itseään. Näkyvyys on silloin piilo. Mitä enemmän katseita se tuottaa, sitä vähemmän kukaan tietää siitä, joka on niiden takana.

Mitä mittaava katse maksaa

Mittaava katse ei kanna eilistä. Se pitää ansaita uudelleen joka aamu, koska se ei koskaan kohdistunut ihmiseen vaan siihen mitä hän juuri sillä hetkellä tuotti. Siksi se särkee silloinkin, kun se on ihaileva. Ihailtu ihminen tietää tarkalleen, mistä ihailu tuli. Hän tietää siis myös, milloin se loppuu.

Tästä syntyy väsymys, jota ei voi nukkua pois. Ihminen kantaa mukanaan yleisöä, joka ei koskaan poistu salista. Hän tarkistaa itseään sen silmillä aamulla peilissä, päivällä keskustelun keskellä ja illalla sängyssä, jossa käydään läpi kaikki, mitä olisi pitänyt sanoa toisin. Kukaan ei ole vaatinut tätä häneltä ääneen. Se on hänen oma vastauksensa katseeseen, joka mittaa.

Sillä yleisöllä on yleensä jonkun kasvot. Ihminen ei katso peilissä itseään omilla silmillään vaan sen katseella, joka on jäänyt häneen. Usein se on se, joka satutti. Opettaja luokan edessä, isä, joka ei koskaan sanonut sitä yhtä lausetta, entinen kumppani, joku, joka nauroi väärään aikaan. Se katse jää asumaan ihmiseen ja jatkaa työtään vuosikymmeniä sen jälkeen, kun sen omistaja on unohtanut koko asian. Armo ei ala siitä, että ihminen päättää katsoa itseään lempeämmin. Se alkaa siitä, että peiliin tulee toinen katsoja.

Sivuuttamisen voima on mitattu myös laboratoriossa. Se on suurempi kuin useimmat arvaisivat. Koeasetelma on niin yksinkertainen, että sitä hävettää lukea: kolme pelaajaa heittelee palloa ruudulla. Jossakin vaiheessa kaksi lakkaa syöttämästä kolmannelle. Peli on tietokoneen ohjaama, sivuuttajat ovat keksittyjä, koehenkilö tietää sen usein etukäteen. Silti sivuun jääminen laskee hänen mielialaansa ja tunnettaan omasta arvostaan. 120 tällaisessa kokeessa oli mukana lähes 12 000 osallistujaa, eikä vaikutus riippunut sukupuolesta, iästä tai maasta. Se on yksi psykologian suurimmista mitatuista vaikutuksista. Huomiotta jättämiseen ei siis totu.

Pitkään jatkuessaan sama asia näkyy muuallakin kuin mielialassa. Sosiaalisesti eristyneellä ihmisellä kuoleman todennäköisyys on noin 29 prosenttia suurempi kuin muilla. Yksinäisyyttä kokevalla se on noin 26 prosenttia suurempi, silloinkin, kun terveys, ikä ja elintavat on otettu laskuissa huomioon. Aikuisista psykiatrisessa hoidossa olevista runsaalla neljällä kymmenestä on taustallaan lapsuuden emotionaalinen laiminlyönti, eli se, ettei kukaan katsonut riittävästi.

Katse, joka ei kasva pyyteettömyydestä eikä anna ansiotta, ottaa aina jotakin.

Katse jota vältellään

Yksi katse on ihmiselle vaikeampi kuin kaikki muut. Sitä ei voi valmistella, koska se näkee ennen kuin ihminen ehtii asettua asentoon. Juuri siksi sitä vältellään. Juuri sen puutteessa voidaan huonommin.

Evankeliumeissa on kolme kohtaamista, joissa se katse osuu ihmiseen ennen kuin tämä on ehtinyt sanoa mitään.

Natanael sanoi hänelle: "Mistä minut tunnet?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Ennenkuin Filippus sinua kutsui, kun olit viikunapuun alla, näin minä sinut".
Joh. 1:48

Mies oli ollut yksin puun alla. Ketään ei ollut paikalla, eikä hänellä ollut mitään näytettävää. Juuri se hetki oli nähty. Nähdyksi tuleminen ei alkanut siitä, kun hän tuli esiin, vaan siitä, kun hän oli piilossa.

Ja tultuaan sille paikalle Jeesus katsahti ylös ja sanoi hänelle: "Sakkeus, tule nopeasti alas, sillä tänään minun pitää oleman sinun huoneessasi".
Luuk. 19:5

Veronkantaja oli kiivennyt puuhun, koska halusi nähdä muttei tulla nähdyksi. Kaupunki tiesi hänestä tarpeeksi. Katse löysi hänet lehvien seasta, käytti hänen nimeään ja kutsui itsensä hänen kotiinsa ennen kuin hän oli luvannut muuttaa mitään.

Ja Herra kääntyi ja katsoi Pietariin; ja Pietari muisti Herran sanat, kuinka hän oli hänelle sanonut: "Ennenkuin kukko tänään laulaa, sinä kolmesti minut kiellät".
Luuk. 22:61

Tämä on kolmesta vaikein. Mies oli juuri kieltänyt tuntevansa häntä, kolmesti, vieraiden kuullen. Katse osui häneen keskellä hänen pahinta hetkeään, eikä se ollut hyllyttävä. Se muistutti sanoista, jotka oli sanottu jo etukäteen, ennen kieltämistä. Hänet oli siis tunnettu tarkalleen sellaisena kuin hän on. Kutsu oli annettu silti.

Kolmesta kohtaamisesta opitaan sama asia kolmesti. Katse tuli ensin, se tuli piiloon asti, se tiesi ihmisestä enemmän kuin tämä olisi halunnut kertoa. Yhtäkään heistä ei mitattu.

Sama katse osui myös neljään mieheen, jotka olivat kantaneet ystävänsä katolle ja purkaneet reiän saadakseen hänet perille.

Kun Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi".
Mark. 2:5

Katse näki kantajat. Se, mitä he tekivät ystävälleen, luettiin hänen hyväkseen.

Katse toiseen suuntaan

Koko keskustelu kulkee yleensä yhteen suuntaan. Puhutaan siitä, miten Jumala katsoo ihmistä. Raamatussa toistuu myös päinvastainen liike. Se on ihmisen liike.

Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.
1. Moos. 3:8

Ensimmäinen asia, jonka ihminen teki lankeemuksen jälkeen, oli piiloutuminen kasvojen edestä. Ei rangaistuksen edestä vaan kasvojen. Vuorella sama toistui kansan kokoisena, kun se pyysi Moosesta puhumaan puolestaan, ettei sen tarvitsisi kuulla eikä nähdä itse.

Ja he sanoivat Moosekselle: "Puhu sinä meidän kanssamme, niin me kuulemme. Älköön Jumala puhuko meidän kanssamme, ettemme kuolisi."
2. Moos. 20:19

Mitä ihminen pelkää näkevänsä noilla kasvoilla? Yleensä oletetaan tuomiota. Se oletus on niin syvällä, että sitä ei edes huomata oletukseksi. Kertomus vastaa siihen toisin. Vastaus tulee sellaisen ihmisen suusta, jolla oli kaikki syyt odottaa tuomiota. Orjatar oli paennut emäntäänsä erämaahan, raskaana ja yksin. Siellä hänet löydettiin.

Ja Haagar nimitti Herraa, joka oli häntä puhutellut, nimellä: "Sinä olet ilmestyksen Jumala". Sillä hän sanoi: "Olenko minä tässä vilaukselta saanut nähdä hänet, joka minut näkee?"
1. Moos. 16:13

Nähdyksi tuleminen keskellä pakomatkaa on kaksi asiaa yhtä aikaa. Se on paljastuminen, eikä sitä voi kaunistella. Se on myös ainoa hetki, jona kukaan koko kertomuksessa käytti tuosta nimestä sanaa, joka tarkoittaa näkemistä. Katse, joka ei jätä rauhaan, on sama katse kuin se, joka ei jätä yksin.

Mies, joka oli menettänyt kaiken ja kysynyt kysymyksensä loppuun asti, päätti asian yhteen lauseeseen.

Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt.
Job 42:5

Vastausta ei annettu hänen kysymyksiinsä yksitellen. Hänelle annettiin katse.

Rakastaa ensin

Katse, joka näkee ensin, myös rakastaa ensin. Se ei odota, että ihminen ansaitsee sen.

Niin Jeesus katsoi häneen ja rakasti häntä ja sanoi hänelle: "Yksi sinulta puuttuu: mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa; ja tule ja seuraa minua".
Mark. 10:21

Rikas nuorukainen kuuli vastauksen ja lähti pois murheellisena. Hän ei tehnyt sitä mitä pyydettiin. Lauseen järjestys on kuitenkin lukittu: katsoi ja rakasti tuli ennen kuin mitään pyydettiin, eikä teksti peruuta sitä silloin, kun mies kääntyy ja kävelee. Rakkaus oli jo annettu. Se jäi hänen selkänsä taakse siihen tielle, jota pitkin hän lähti.

Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.
1. Joh. 4:19

Ihmisen rakkaus on siis vastaus eikä aloite. Kukaan ei opi rakastamaan katsomalla itseään.

Loppuun asti

Tässä kohtaa aiheen kipein kysymys nousee esiin, eikä siitä pääse ohi kauniilla lauseella. Hän näkee kaiken. Miksi Hän ei puutu? Miksi katse jää katseeksi silloin, kun lapsi lyödään, kun naista käytetään, kun kokonainen kansa nääntyy?

Vastaus alkaa puutarhasta. Tuomio olisi voitu antaa heti. Oikeudenmukainen se olisi ollut. Se olisi vain koskenut kahta osapuolta yhtä aikaa. Käärmeen tuomio olisi ollut myös ihmisen tuomio, sillä ihminen oli juuri valinnut tutustua sekä hyvään että pahaan.

Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"
1. Moos. 3:22

Tuomio jäi antamatta. Sen tilalle tuli aika. Tuo aika on kaikki, mitä ihmiskunta on siitä lähtien elänyt. Sitä sanotaan armonajaksi, koska sen ainoa sisältö on mahdollisuus kääntyä takaisin. Kirjoitusten mukaan langennut enkeli ei saanut samaa mahdollisuutta, vaan hänen tuomionsa on jo kirjoitettu. Ihmiselle annettiin aikaa valita, joten aikaa oli annettava myös sille, jonka voi valita. Toinen vaihtoehto olisi ollut poistaa valinta kokonaan.

Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
2. Piet. 3:9

Se, mikä ulkoa katsoen näyttää puuttumattomuudelta, on siis kärsivällisyyttä, jolla on hinta. Hinta maksetaan koko sinä aikana, jonka pahuus saa toimia. Kysymys kääntyykin lopulta toisin päin: mitä ihminen tarkalleen pyytää, kun hän pyytää puuttumista? Pakotettu hyvyys ei ole rakkautta, eikä pakotettu paluu ole paluuta. Tahtoon puuttuminen lopettaisi juuri sen, minkä vuoksi aikaa ylipäätään annettiin.

Puuttumatta Hän ei silti jää. Hän vastaa pyytävälle. Hän varjelee paljon sellaista, mitä kukaan ei osannut pyytää eikä koskaan huomaa. Kysymykseen ei kuitenkaan anneta selitystä, joka poistaisi kivun. Sen tilalle annetaan paikanvaihdos.

Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
Jes. 53:2-3

Hän ei katsonut sivusta. Hän tuli itse katseen kohteeksi, siihen paikkaan, jossa katse on julmimmillaan.

Katseesta seuraa teko. Se, joka näkee, ottaa kantaakseen sen minkä näkee.

Vanhassa liitossa tämä tehtiin näkyväksi vuosittain. Kansan vääryydet pantiin yhden eläimen päälle. Eläin vietiin pois.

Näin kauris kantakoon kaikki heidän pahat tekonsa autioon seutuun; ja kauris päästettäköön erämaahan.
3. Moos. 16:22

Kuva pysyi kansan muistissa satoja vuosia, kunnes profeetta antoi sille kasvot.

Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
Jes. 53:4

Ristiinnaulitseminen oli rangaistus, jonka koko teho perustui katsomiseen. Uhri nostettiin tien varteen, alastomana, korkealle, jotta ohikulkijat näkisivät. Hän, joka rakasti katseellaan, asetettiin siis kaikkein väärimmän katseen alle. Siinä asennossa hän kantoi sen, minkä oli nähnyt.

joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut".
1. Piet. 2:24

Hän rukoili niiden puolesta, jotka sillä hetkellä katsoivat häntä pahimmalla mahdollisella tavalla.

Mutta Jeesus sanoi: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät".
Luuk. 23:34

Kertomus ei pysähdy hautaan. Kolmantena päivänä nainen tuli haudalle eikä löytänyt sitä mitä oli tullut hakemaan.

Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös.
Luuk. 24:6

Kantaminen kesti loppuun asti. Loppu oli tyhjä hauta. Hän istuu nyt Isän oikealla puolella valmistamassa sijaa niille, jotka hän on nähnyt.

Se joka ei käänny

Katse ei pakota ketään. Tämä on aiheen kipein kohta, eikä siitä pääse ohi kauniilla lauseella.

Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
Joh. 3:19

Valo tuli, se oli kaikkien saatavilla, eikä sitä otettu vastaan. Jae ei sano, että pimeys olisi kenenkään olemus tai kohtalo. Se sanoo, että se valittiin. Valinta on ihmisen omaa. Juuri siksi sen voi tehdä toisin huomenna.

Rakastava katse ei siis lopu siihen, että ihminen kääntyy pois. Se jää auki hänen selkänsä taakse, samalla tavalla kuin se jäi tielle, jota pitkin rikas nuorukainen käveli. Kukaan ei ole niin kaukana, ettei paluumatka olisi kuljettavissa. Yksikään ovi ei ole ollut lukossa.

Katse jonka alla saa jäädä

Ihminen lakkaa esittämästä vasta silloin, kun häntä katsotaan ilman että hänen pitää ansaita se. Sitä ennen kaikki lepo on tauko esityksessä.

Vanha siunaus, joka luetaan yhä joka sunnuntai, on pyyntö juuri tästä. Sitä kuullaan hyvänä toivotuksena, vaikka se on kokonaan katseesta.

Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen; Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.
4. Moos. 6:25-26

Kasvot käännettynä pois on Raamatussa rangaistus. Kasvot käännettynä puoleen on rauha. Siinä on koko ero. Se ero on jo ratkaistu mäellä, jossa yksi katse kantoi kaiken, minkä oli nähnyt.

Vastasyntynyt etsii kasvoja, koska hän ei osaa vielä mitään muuta. Aikuinen etsii samoja kasvoja, mutta on ehtinyt oppia monta tapaa peittää se. Kumpikaan ei tarvitse ansaita mitään. Kasvot ovat jo käännetyt hänen puoleensa. Katse odottaa vain sitä, että joku uskaltaa katsoa takaisin.