Lepo, lahjaksi saatu.
Levosta kieltäytyminen ei ole vahvuutta vaan luopumusta.
Yksi lyhyt lause Vanhassa testamentissa jakautuu kahtia, ja sen molemmat puoliskot ovat yhtä tosia. Ensin puhuu Jumala, lyhyesti ja lempeästi. Sitten vastaa kansa, yhtä lyhyesti mutta kovasti.
hän, joka on sanonut heille: "Tässä on lepo; antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka". Mutta he eivät ole tahtoneet kuulla.
Jes. 28:12
Tarjous on niin yksinkertainen, että sen voisi ohittaa. Väsyneelle luvataan lepo, uupuneelle levähdyspaikka. Vastaus on kieltäytyminen. Se ei ole raivoisa torjunta vaan hiljainen poiskääntyminen, ja juuri siksi se on niin tuttu. Sama tarjous ja sama kieltäytyminen toistuvat yhä, eivätkä ne asu vain vanhassa profeetankirjassa. Ne asuvat ruumiissa, kulttuurissa ja sydämessä.
Ruumis pitää kirjaa
Ensimmäisen kieltäytymisen näkee selvimmin sieltä, mistä sitä vähiten kehtaa etsiä, omasta ruumiista. Lepo ei ole ruumiille valinta vaan ehto, ja se pitää tarkkaa kirjaa siitä, paljonko sille on jäänyt velkaa.
Uni ei ole tyhjää aikaa. Sen aikana päivän aikana opittu järjestyy muistiksi, tunnekokemusten terävin kärki laimenee, immuunipuolustus vahvistuu ja verenkiertoelimistö saa levätä. Yli miljoonan ihmisen aineisto on yhdistänyt liian lyhyet yöt kohonneeseen kuolleisuuteen. Liian vähän nukkuva sairastuu flunssaan herkemmin. Vuorokauden verran valvonut ihminen suoriutuu tarkkaavaisuutta vaativasta tehtävästä kuin lievässä humalassa, vaikka kokisi itsensä täysin selväksi. Väsyneiden lääkärien pitkillä päivystysvuoroilla on todettu sattuvan enemmän vakavia hoitovirheitä kuin levänneiden.
Ruumis siis lausuu Jesajan jakeen omalla kielellään. Se sanoo tässä on lepo, antakaa väsyneen levätä, ja se sanoo sen yhä painokkaammin mitä pidemmälle velka kasvaa. Silti sitä ei kuulla. Ihminen juo kahvia sammuttaakseen sen äänen, jonka tehtävä on suojella häntä, ja pitää väsymystä esteenä matkalla eikä viestinä perillä.
Kiire, joka on kunniamerkki
Toinen kieltäytyminen on kulttuurin. Se on huomaamattomampi, koska koko ympäristö vahvistaa sitä.
Kiireestä on tullut monessa yhteiskunnassa arvon merkki. Se, jolla ei ole hetkeäkään aikaa, näyttää halutulta ja tärkeältä, ja tutkijat ovat panneet merkille, että vapaa-ajan puutteella voi kerskata siinä missä ennen kerskattiin joutenolosta. Työelämässä kulkee mukana kuva ihanteellisesta ihmisestä, joka on rajattomasti käytettävissä eikä kanna muita kuormia, ja tästä kuvasta poikkeaminen leimataan helposti sitoutumattomuudeksi. Työ määritellään usein sen mukaan, mikä uuvuttaa, hikoiluttaa ja vie eniten aikaa kaikelta muulta, ikään kuin lepo olisi vain sitä, mikä jää työn jälkeen jäljelle.
Hinta on mitattavissa. Yli 55 tunnin työviikko nostaa aivohalvauksen ja sydäntaudin riskiä. Maailman terveysjärjestö on kirjannut työuupumuksen kansainväliseen tautiluokitukseen, nimenomaan työstä nousevana ilmiönä. Suomessa noin joka kymmenes työikäinen kantaa tällä hetkellä todennäköistä työuupumusta, ja osuus on ollut hienoisessa kasvussa, nuorimmilla suurin. Kieltäytyminen ei siis näytä kapinalta. Se näyttää ahkeruudelta, ja juuri siksi sitä kehutaan.
Ansaitsemisen evankeliumi
Kolmas kieltäytyminen on syvin, koska se koskee sitä, mihin ihminen lopulta turvaa. Ihmiseen on juurrutettu ajatus, että paikka on ansaittava ja arvo saavutettava ennen kuin saa levätä. Tämä ajatus on vieras ristin armolle, jonka koko sanoma on, että työ on jo tehty.
Ansaitsemisen logiikka pukeutuu mielellään hengelliseen asuun. Se lupaa, että usko mitataan menestyksellä ja että kova aika on merkki hylätyksi tulemisesta, ja se on vaarallinen valhe. Sama logiikka odottaa pääsyä lepoon ilman valmistautumista, tempausta ulos vaikeuksista ennen kuin niitä on kohdattu, vaikka lepoa ei ole luvattu haasteiden poistumisena vaan voimana niiden keskellä. Vaikeiden aikojen tullessa moni luopuu, koska tulkitsee ne todisteeksi siitä, ettei Jumalaa ole. Valmistautumattomuus ei luonut juurettomuutta, se vain paljasti sen.
Kieltäytyminen on aina osannut perustella itsensä. Vanha profeetta osoitti hyvän tien ja lupasi sitä kulkevalle levon, ja vastaus mahtui kahteen sanaan.
Näin on Herra sanonut: "Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne". Mutta he vastasivat: "Emme vaella".
Jer. 6:16
Sama sävel kuuluu läpi profeettojen, saman lyhyen ja lempeän tarjouksen ja saman lyhyen ja kovan vastauksen (Jes. 30:15). Vanha vertaus kutsutuista vieraista näyttää, miksi. Tekosyyt olivat sinänsä järkeviä, pelto, härät ja avioliitto, eikä kutsu jää täyttymättä siksi, että ihmisillä olisi huonoja syitä, vaan siksi, että hyvät syyt riittävät.
Sama mies saattaa levätä kerran ja kieltäytyä toisen kerran. Kuningas Aasan hallituskauden alussa häntä vastaan tuli valtava sotajoukko, eikä hän tehnyt liittoja vaan turvautui yksin Herraan. Se oli lepoa puhtaimmillaan, voimaton mies suuren joukon edessä (2. Aik. 14:11). Vuosia myöhemmin tuli toinen uhka, ja silloin sama mies turvasi liittoihin ja hopeaan. Lepo ei ollut kadonnut mihinkään. Häneltä oli kadonnut halu ottaa se vastaan.
Kivi, joka laskettiin torjunnan viereen
Muutama jae kieltäytymisen jälkeen, samassa luvussa ja samalle kansalle, Jumala ei toistakaan tarjoustaan sanoilla vaan teolla.
Katso, minä lasken Siioniin peruskiven, koetellun kiven, kalliin kulmakiven, lujasti perustetun; joka uskoo, se ei pakene.
Jes. 28:16
Torjuttu lepo ei ollut viimeinen sana. Sen viereen laskettiin kivi. Lepo ei ole enää ohjelma, jota pitäisi jaksaa noudattaa, vaan perustus, jonka päälle voi laskeutua. Väsyneellä ei ole voimia rakentaa itselleen lepoa, ja juuri siksi sitä ei pyydetäkään rakentamaan. Sitä pyydetään ottamaan vastaan.
Saman kutsun otti aikanaan omiin nimiinsä toinen, ja hänen suussaan kartalta osoitettu tie muuttui henkilöksi.
Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
Matt. 11:28-29
Hän ei tarjoa ikeen poistamista vaan toista iestä, sellaista, joka on tehty kahdelle ja jossa kokenut kantaa painon. Levon sisältö sanotaan lyhyimmin toisaalla: se on lepoa omista teoista.
Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa.
Hepr. 4:10
Sielu on levoton niin kauan kuin se kantaa todistustaakkaa omasta kelpaavuudestaan. Sen taakan kantoi toinen, ja työ tehtiin loppuun asti. Jakeen 12 takana ei myöskään ole kylmä ääni. Sen takana on isän suru, joka lausutaan ääneen psalmissa: "Oi, jospa minun kansani minua kuulisi" (Ps. 81:14). Se ei ole tuomarin lause vaan isän huokaus.
Kolme askelta takaisin
Kieltäytyminen tapahtuu meille kaikille, ja jokaisella kolmella tasolla paluu on sama liike. Kolme asiaa kannattaa painaa mieleen.
Ensimmäinen on väsymyksen tunnustaminen ääneen. Jumalan sanat tässä jakeessa on osoitettu väsyneelle, eikä väsymystä pidä salata Jumalalta sen enempää kuin ruumiiltakaan. Moni pitää sitä heikkoutena, joka on kompensoitava lisäämällä vauhtia, mutta väsymys ei ole vika. Se on nimenomaan se osoite, johon lepo on lähetetty.
Toinen on tarjouksen tunnistaminen silloin, kun se tulee. Kansa ei torjunut lepoa dramaattisesti. Se piti sanomaa liian yksinkertaisena ja pysähtymistä liian passiivisena, ja sillä oli parempi suunnitelma. Kannattaa kysyä rehellisesti, milloin viimeksi kieltäytyi pysähtymästä, ja huomata, että tekosyyt eivät yleensä ole huonoja vaan liian hyviä.
Kolmas on kiven varaan asettuminen. Lepoa ei tarvitse tuottaa, vaan sen tarjoajaan tarvitsee luottaa. Tulos ei riipu siitä, kuka jaksaa eniten, vaan siitä, kuka uskaltaa laskeutua sen varaan, joka on jo tehnyt työn. Joka uskoo, se ei pakene.
Jae on surullinen, ja se on samalla yksi Raamatun lempeimmistä. Tarjous on yhä voimassa, sillä kivi on jo laskettu. Ruumis pyytää sitä, kulttuuri peittää sen, ja sydän saa ottaa sen vastaan.
Kysymykset, jotka jäävät, ovat yksinkertaisia, ja juuri siksi vaikeita. Milloin viimeksi myönsit olevasi väsynyt, ääneen ja ilman anteeksipyyntöä? Mitä yhä yrität ansaita, vaikka se on jo annettu? Mihin menit viimeksi lepäämään, ja kantoiko se painosi? Nykyihmiselle vaativin koettelemus ei useinkaan ole tehdä enemmän vaan lakata tekemästä, avata kädet ja ottaa vastaan se, mitä suorituksella ei voi lunastaa. Lepo ei ole palkka matkan päässä. Se on lahja, joka ojennetaan väsyneelle nyt, ja sen ottaa vastaan vain se, joka uskaltaa lakata puristamasta.
hän, joka on sanonut heille: "Tässä on lepo; antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka".
Jes. 28:12