Kenen kasvu, kun oma tili sanoo muuta
Kaksi totuutta keittiössä
Iltauutisissa sanotaan, että Suomen talous kasvaa nyt vauhtia jota ei ole nähty vuosiin. Samassa keittiössä pöydällä on kauppakuitti, joka on taas hiukan pidempi kuin viime kuussa ja tilillä on kuun viimeisellä viikolla vähemmän kuin oli vuosi sitten samaan aikaan. Uutinen ja kuitti ovat samassa huoneessa, eivätkä ne tunne toisiaan.
Ensimmäinen ajatus on, että jompikumpi valehtelee. Joko uutiset kaunistelevat tai oma taloudenpito on epäonnistunut. Kumpikin päätelmä on väärä ja jälkimmäinen niistä on lisäksi julma, koska se panee järjestelmän aukon yksittäisen ihmisen syyksi. Molemmat puhuvat totta. Ne vain mittaavat eri asiaa.
Mitä kasvu mittaa ja mitä se ei mittaa
Talouskasvu tarkoittaa, että maassa tuotetaan ja myydään enemmän kuin ennen. Se on koneiston kierrosluku. Se ei kerro mitään siitä, kenelle koneiston tuotto menee.
Tämä ei ole saivartelua vaan koko asian ydin. Leipomo voi kaksinkertaistaa tuotantonsa uudella uunilla ilman että se palkkaa ketään ja kansantalouden tilastossa se näkyy kasvuna. Leipurin palkassa se ei näy, ellei leipureista tule pulaa ja pulaa ei tule, jos uuni korvasi kaksi heistä.
Suomen tämänhetkinen kasvu on juuri tätä lajia. Se tulee teollisuudesta ja suurista investoinneista, tehtaista ja koneista, jotka tuottavat enemmän entistä pienemmällä väellä. Kasvun hyöty menee ensin yritysten tuloksiin ja omistajille. Palkansaajalle se valuisi vasta sitä kautta, että työntekijöistä syntyy kilpailua ja palkat nousevat. Juuri se välivaihe on nyt poikki: avoimia työpaikkoja on vähemmän kuin vuosiin, joten kilpailua ei ole, eikä kenenkään palkkaa koroteta siksi, että hän voisi lähteä muualle.
Vanha kirja sanoo tämän mekanismin yhdessä lauseessa ja se on sanottu lähes kolmetuhatta vuotta sitten.
Omaisuuden karttuessa karttuvat sen syöjätkin; ja mitä muuta etua siitä on haltijallensa, kuin että silmillään sen näkee?
Saarn. 5:10
Kasvu voi olla todellista ja silti sellaista, että tavallinen ihminen näkee sen vain silmillään. Uutisissa.
Miksi ahdinko ja kasvu mahtuvat samaan maahan
Konkursseja on nyt enemmän kuin kertaakaan kahteenkymmeneen vuoteen ja samaan aikaan ennusteet nousevat. Tämäkään ei ole ristiriita, koska kasvu ja ahdinko osuvat talouden eri kohtiin.
Kasvu tulee viennistä: tehtaista, jotka myyvät maailmalle. Konkurssit tulevat kotimarkkinoilta: rakennusliikkeistä, kaupoista, ravintoloista ja palveluista, jotka elävät suomalaisten kulutuksesta. Kotitalouksien pitäessä rahoistaan kiinni nämä alat näivettyvät riippumatta siitä, miten viennillä menee. Talous voi aidosti kasvaa ja aidosti kurjistua yhtä aikaa, koska ne tapahtuvat eri ihmisille eri kaduilla.
Ruoka ja sähkö ovat vielä oma lukunsa. Niiden hinnat eivät kysy Suomen suhdannetta vaan maailmanmarkkinoita, satoja ja energiapolitiikkaa. Ne ovat menoja, joita ei voi jättää maksamatta eikä juuri pienentää ja siksi niiden kallistuminen syö ostovoimaa suoraan. Raskaimmin se syö sitä, jolla ruoan ja sähkön osuus menoista on suurin, eli pienituloista. Sama prosentti hinnannousua on eri asia eri pöydissä.
Näin on käynyt ennenkin
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun koneet kasvattavat tuotantoa ja palkansaaja katsoo vierestä.
Kutomakoneiden tullessa Englantiin 1800-luvun taitteessa tuotanto lähti puolen vuosisadan nousuun. Kankaita syntyi enemmän kuin koskaan, tehtaiden omistajien varallisuus moninkertaistui ja käsityöläiskutojan ammatti katosi. Tavallisen työläisen palkka polki paikallaan 50 vuotta, vaikka hänen ympärillään vaurastuttiin silmin nähden. Sitten syntyivät ammatit, joita kukaan ei ollut osannut kuvitella, rautatiet ja konepajat ja ne tarvitsivat tekijöitä niin paljon, että palkat lähtivät nousuun ja nousivat lopulta nopeammin kuin tuotanto. Väli oli kokonaisen työuran mittainen.
Suomessa on tuoreempi muisto. Yhdeksänkymmentäluvun laman jälkeen talous kasvoi kovempaa kuin kertaakaan sen jälkeen ja silti työttömyys suli tuskallisen hitaasti, vuosi vuodelta, eikä osa lamassa työnsä menettäneistä palannut työelämään enää koskaan. Kasvu ei itsestään korjannut sitä, minkä romahdus rikkoi. Se on tämän maan omalla muistilla opittu asia: alamäki on jyrkempi kuin ylämäki.
Molemmat tarinat päättyvät samalla tavalla ja se on hyvä uutinen: väli päättyi aina. Kumpikaan ei päättynyt itsestään ja se on se toinen uutinen. Tarvittiin uusia ammatteja ja uusia pelisääntöjä, ennen kuin koneiston tuotto alkoi taas jakautua niillekin, jotka sen ääressä seisovat.
Miksi hyvää säätä ennustetaan ääneen
Jäljelle jää kysymys, joka tuntuu monesta ilkeimmältä: miksi kasvusta puhutaan niin paljon, jos arki ei sitä tunne? Vastaus ei ole salaliitto, juuri siksi se kannattaa ymmärtää.
Ensimmäinen syy on se, että puhujat puhuvat totta omasta ikkunastaan. Ekonomistin työ on mitata koneistoa ja se työ on rehellistä: koneisto todella käy. Hän ei valehtele sanoessaan että talous kasvaa. Hän vain vastaa eri kysymykseen kuin se, jota kuulija elää, eikä uutinen mahduta molempia kysymyksiä samaan otsikkoon.
Toinen syy on syvempi: luottamus on talouspolitiikan työkalu, jolla odotuksia johdetaan tarkoituksella. Ihmiset kuluttavat ja yritykset investoivat sen mukaan, mitä he uskovat huomisesta, joten myönteinen puhe yrittää osaltaan tehdä itsensä todeksi. Päättäjälle kasvupuhe on samalla näyttö oman politiikan onnistumisesta. Käänne parempaan on aina uutinen siinä missä jatkuva harmaus ei ole. Kukin näistä syistä on erikseen ymmärrettävä. Yhdessä ne tuottavat äänimaiseman, jossa toivoa kuulutetaan kovempaa kuin sitä arjessa vielä on.
Laskupinon ääressä istuvan korvaan sama puhe kuulostaa kuitenkin toiselta: siltä kuin oma kokemus kiistettäisiin. Jossain juhlitaan eikä kutsua ole kuulunut. Uutisen sanoessa että nyt menee hyvin, moni kuulee että sinun kuuluisi pärjätä ja vika on sinussa jos et pärjää. Se epäreiluuden tunne ei ole katkeruutta eikä ymmärtämättömyyttä. Se on tarkka mittari, joka mittaa kasvupuheen ja oman arjen välistä todellista etäisyyttä. Sen etäisyyden nimi on jo sanottu: kasvu ja sen jakautuminen ovat kaksi eri asiaa.
Odotusten johtamisessa on lisäksi raja, jonka ylityksen jokainen tuntee vaikkei sitä sanota ääneen. Toiveikas puhe rakentaa luottamusta vain niin kauan kuin arki edes viiveellä seuraa perässä. Sen jälkeen sama puhe alkaa syödä juuri sitä luottamusta, jota sen piti rakentaa, koska ihmiset eivät lakkaa uskomasta talouteen vaan puhujiin.
Mitä tästä voi ottaa omaan keittiöön
Ensimmäinen ja tärkein: oma arki ei valehtele. Rahojen loppuminen aiemmin kuin ennen on totta riippumatta siitä mitä uutisissa sanotaan, eikä sen myöntäminen ole epäonnistumista. Kasvu-uutinen ei kumoa kuittia. Ne mittaavat eri asiaa ja sinun mittarisi on se, joka sinun elämästäsi kertoo.
Toinen: häpeä kuuluu harvoin sinne, minne se laskeutuu. Järjestelmän tuoton ohittaessa palkansaajan palkansaaja ei ole tehnyt virhettä. Hän vain seisoo siinä kohdassa jonon ohi kasvu tällä hetkellä kulkee. Sen näkeminen ei vielä muuta tiliä, mutta se muuttaa yöunet, koska taakka on kevyempi kantaa kun tietää ettei se ole oma vika.
Kolmas: raha, joka nyt on tiukalla, kannattaa pitää näkyvissä eikä piilossa. Vaikeina jaksoina pahin vihollinen ei ole pieni tili vaan epämääräinen pelko, joka estää katsomasta tiliä lainkaan. Se mikä on laskettu, on kannettavissa.
Palkka, joka huutaa
Raamattu ei puhu talouskasvusta, mutta se puhuu tarkasti siitä, mitä tapahtuu kun tuotannon arvo ja tekijän palkka eriytyvät. Se ei käsittele asiaa tilastona vaan vääryytenä, jolla on ääni.
Katso, työmiesten palkka, jonka te vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin.
Jaak. 5:4
Sato korjattiin ja arvo syntyi, mutta se ei mennyt niittäjille. Kirje ei sano, että niittäjien olisi pitänyt niittää nopeammin tai budjetoida paremmin. Se sanoo, että pidätetty palkka huutaa ja että se huuto kuullaan korkeimmassa mahdollisessa paikassa. Jumala ei katso vain summaa, joka maassa tuotetaan. Hän katsoo jakoa ja jako on hänen silmissään oikeudenmukaisuuskysymys eikä suhdannekysymys.
Sama kirja sanoo toisaalla lyhyemmin sen, mikä tässä kaikessa on tavallisen ihmisen arvo.
Sillä Raamattu sanoo: "Älä sido puivan härän suuta", ja: "Työmies on palkkansa ansainnut".
- Tim. 5:18
Työmies on palkkansa ansainnut. Ei ansainnut sitä ehkä, eikä sitten kun suhdanne sallii, vaan ansainnut. Se on lause, jonka voi ottaa mukaansa kauppajonoon ja uutisten ääreen. Sinun työsi arvo ei ole kiinni siitä, näkyykö se tämän vuoden tilastossa. Se on kirjattu toisaalle ja se kirja ei jätä palkkoja maksamatta.
Lähteet
Tilastokeskus: kansantalouden tilinpito, kuluttajahintaindeksi, kuluttajien luottamusindikaattori ja työvoimatutkimus · Tilastokeskus ja Suomen Pankki: konkurssitilastot ja korkotilastot · Robert C. Allen: Engels' pause (Explorations in Economic History, 2009) · Suomen 1990-luvun laman työllisyysvaikutuksista mm. VATT:n ja Suomen Pankin tutkimukset · Raamatunjakeet: Pyhä Raamattu 1933/1938.