Se joka ei puhu itsestään
Tiedosta kohti ymmärrystä
Läheisen ihmisen äänen tunnistaa puhelimessa ennen kuin hän ehtii sanoa nimeään. Sitä ei ole opeteltu. Kukaan ei ole istunut alas ja käynyt läpi äänen korkeutta, tapaa hengittää ennen ensimmäistä sanaa tai sitä pientä epäröintiä, joka tulee vain väsyneenä. Tunnistus syntyi ajasta, ei tiedosta ja se toimii nopeammin kuin ajattelu ehtii mukaan.
Sama kyky tekee ihmisestä helpon pettää. Petoksessa käytetään aina tuttua ääntä, ei vierasta. Se joka soittaa väärässä asiassa opettelee juuri ne piirteet, jotka ohittavat tarkistuksen, koska tuttuus on ainoa portti joka aukeaa kysymättä. Kyky tuntea ja kyky tulla huijatuksi ovat siis sama kyky. Ne eivät ole toistensa vastakohtia vaan saman asian kaksi puolta.
Tästä alkaa kysymys, joka on vaivannut uskovia siitä asti kun ensimmäinen lupaus annettiin.
Lupaus on suurempi kuin se yleensä muistetaan
Vanhassa testamentissa Jumalan tunteminen kulki välikäsien kautta. Oli pappi, oli profeetta, oli temppeli ja oli järjestys jossa toinen kertoi toiselle mitä Herra oli sanonut. Keskelle sitä järjestystä Jeremia asetti lauseen, joka purkaa sen.
Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.
Jer. 31:34
Lupaus on käsittämättömän suuri ja se on helppo lukea liian pieneksi. Jeesus toisti sen omalla tavallaan viimeisenä iltana, kun hänellä oli enää vähän aikaa sanoa se mikä oli välttämätöntä.
Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
Joh. 14:26
Johannes kirjoitti myöhemmin saman asian muodossa, joka kuulostaa lähes kapinalliselta.
Mutta te-teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
- Joh. 2:27
Näissä kolmessa on yhdessä jotain, mitä uskonnollinen järjestelmä ei koskaan tuota itsestään. Jumala ei jäänyt ulkopuolelle antamaan ohjeita. Hän muutti opettamisen paikan ja uusi paikka on ihmisen sisällä.
Mihin lupaus ei ulotu
Tästä syntyy väärinluenta, joka on niin yleinen ettei sitä usein edes huomata luennaksi. Se kuuluu näin: kun Henki opettaa itse, ihminen ei tarvitse ketään. Ei seurakuntaa, ei opetusta, ei toista näkemystä, ei sitä epämukavaa hetkeä jossa joku sanoo asian toisin.
Väite kuulostaa hengelliseltä ja se on erittäin mukava. Se antaa jokaiselle oivallukselle saman arvon eikä altista sitä millekään. Silti sen voi tarkistaa yhdellä havainnolla. Jeremian lause ei nimittäin sano sitä, mitä siitä yleensä kuullaan.
Lause kuuluu tarkasti näin: ei enää toinen opeta toistansa sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Se mikä loppuu on kehotus tuntea Herra, koska sitä ei enää tarvita. Kaikki tuntevat hänet jo, pienimmästä suurimpaan. Kysymys ei koskaan ollut opetuksen olemassaolosta vaan siitä, kulkeeko Jumalan tunteminen toisen ihmisen kautta vai suoraan. Uusi liitto poistaa välikäden, ei veljeä.
Sama mies joka kirjoitti voitelusta kirjoitti myös muuta ja hän kirjoitti sen samaan kirjeeseen.
Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
- Joh. 4:1
Kehotus koetella on merkityksetön, jos jokainen sisäinen liikahdus on jo lähtökohtaisesti Jumalasta. Johannes ei olisi kirjoittanut molempia, ellei hän olisi tiennyt jotain jonka moderni lukija ohittaa: voitelu on totta ja sen rinnalla kulkee koko ajan toinen ääni, joka osaa käyttää samaa tuttuutta.
Se toinen ääni ei kuulosta vieraalta
Tässä on koko vaikeus tiivistettynä. Väärä ääni ei tule sisään vieraana. Se ei ilmoittaudu, ei kolkuta eikä käytä outoa sanastoa. Se puhuu ihmisen omalla äänellä, käyttää hänen omia sanojaan ja sanoo suunnilleen sen mitä hän toivoi kuulevansa. Sitä ei tunnisteta oudoksi, koska se ei ole outo. Se on tuttu ja tuttuus oli se portti joka aukeaa kysymättä.
Useimmiten se ei edes ole vieras henki vaan oma mieli, joka pukee toiveen ilmoituksen muotoon. Pelko, väsymys, katkeruus ja hyvin perusteltu oma etu osaavat kaikki puhua hartaasti. Ihminen ei valehtele itselleen tahallaan. Hän kuulee sen minkä on valmis kuulemaan ja nimeää sen sitten oikein, koska väärä nimi tuntuisi pahalta.
Pietari sanoi tästä yhden lauseen, joka on ankarampi kuin miltä se ensin näyttää.
Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä;
- Piet. 1:20
Omin neuvoin. Ei siis niin, että selittäminen olisi kiellettyä, vaan niin ettei kukaan tee sitä yksin oman päänsä varassa. Sama Henki joka antoi sanan on se joka avaa sen, eikä hän ole yhden ihmisen hallussa.
Millä sen erottaa
Erottelu ei ole tekniikka eikä siihen ole kaavaa, jonka jälkeen olisi varma. Neljä koetinta silti kestää ja ne kaikki tulevat samasta suunnasta.
Ensimmäinen. Se ei puhu itsestään. Jeesus sanoi Hengestä jotain, mikä on samalla tarkin tunnusmerkki mitä on annettu.
Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
Joh. 16:13
Henki osoittaa Kristukseen, ei itseensä eikä kuulijaan. Suunta on käännetty silloin kun sisäinen ääni alkaa korottaa sitä joka kuulee, tekee hänestä poikkeuksellisen tai antaa hänelle aseman jota muilla ei ole. Aitoa opetusta seuraa nöyrtyminen, ei nouseminen.
Toinen. Se kestää tarkistuksen. Berean kaupungin kuulijoista sanotaan yksi asia ja se sanotaan kehuna.
Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.
Apt. 17:11
He kuuntelivat apostolia ja tarkistivat silti. Kumpikin puoli oli oikein, eikä tarkistaminen ollut epäluottamusta. Ääni joka ei kestä tarkistusta paljastaa itsensä juuri siinä, että se kiirehtii. Aito ei pelkää hidastamista.
Kolmas. Se annetaan yhteiseksi, ei yksityiseksi. Paavali kirjoitti armolahjoista lauseen, joka rajaa koko asian.
Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi.
- Kor. 12:7
Ilmoitus on henkilökohtainen mutta ei yksityinen. Se annetaan ihmiselle eikä pysähdy häneen. Oivallus jota ei voi kertoa kenellekään, jota ei kestä sanoa ääneen ja joka vaatii pysyäkseen elossa sen ettei siitä keskustella, kantaa tunnusmerkkiä jota kannattaa katsoa rauhassa.
Neljäs. Se kestää yhteyden. Kirjeessä efesolaisille luetellaan mitä Kristus antoi ja luettelo on hämmentävä sille joka odotti välikäsien katoavan.
Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,
Ef. 4:11
Hän antoi opettajia. Sama Kristus joka lähetti Hengen sisälle antoi opettajia ulos, eikä hän nähnyt siinä ristiriitaa. Opettaja ei ole Hengen korvike vaan yksi paikka jossa sama Henki tekee työtään. Ristiriita syntyy vasta silloin kun opettaja asettuu Hengen tilalle tai kun kuulija käyttää Henkeä syynä olla kuuntelematta ketään.
Se mitä ei ratkaista tässä ajassa
Neljä koetinta auttaa paljon eikä yksikään niistä tuota varmuutta. Se on tunnustettava suoraan, koska muuten koko erottelusta tulee uusi suoritus, jossa hengellisyyttä mitataan kyvyllä olla erehtymättä.
Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
- Kor. 13:12
Vajavaisesti. Sana on kirjoitettu siihen kirjeeseen, jossa kaikkein voimakkaimmin puhutaan Hengen lahjoista, eikä sitä ole kirjoitettu varoitukseksi vaan lohdutukseksi. Kukaan ei kuule puhtaasti. Jokaisen kuuloon sekoittuu oma historia, pelko ja toive, eikä sitä saa suodatettua pois hartaudella.
Tämä on juuri se kohta jossa moni pysähtyy väärästä syystä. Vajavaisen kuulon edessä tuntuu turvallisemmalta olla kuulematta lainkaan ja siirtää vastuu jollekin toiselle. Se on kuitenkin sama liike kuin lupauksen hylkääminen, vain vastakkaisesta suunnasta tehtynä. Toinen sanoo ettei tarvitse ketään, toinen ettei uskalla itse. Kumpikin karttaa samaa asiaa, eli sitä että jouduttaisiin oikeasti kuuntelemaan ja jäätäisiin silti keskeneräisiksi.
Se kohta jossa opetus jää usein kesken
Anteeksiannon laajuus sanotaan ääneen niin harvoin, että se ehtii kuulostaa liioittelulta. Teot joita ihminen pelkää eniten, murha, itsemurha, abortti ja eutanasia, eivät ole oma luokkansa jonka eteen sovitus pysähtyisi. Risti ei jakanut syntejä niihin jotka mahtuvat ja niihin jotka jäävät ulkopuolelle.
Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin; mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
Mark. 3:28-29
Lause ei jää ilman selitystä. Markus liittää siihen perustelun heti perään, eikä perustelu ole myöhempää tulkintaa vaan osa kertomusta.
Sillä he sanoivat: "Hänessä on saastainen henki".
Mark. 3:30
Sitä ennen on kerrottu mitä oli tapahtunut. Sama teko oli selitetty kahdella tavalla. Jeesus sanoi ajavansa riivaajia ulos Jumalan Hengen voimalla. Jerusalemista tulleet oppineet sanoivat hänen tekevän sen riivaajien päämiehen voimalla. Kysymys ei ollut opillisesta erimielisyydestä vaan siitä, kenen hengen työksi silmien edessä tapahtuva hyvä luettiin.
Yksi kohta rajaa asian tarkemmin kuin useimmat tiivistelmät. Matteus asettaa kaksi lausetta vierekkäin samalla rakenteella.
Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.
Matt. 12:32
Alkutekstissä lauseiden ero ei ole siinä miten sana sanotaan. Kummassakin on sama vastaan tarkoittava sana. Ero on siinä ketä vastaan se sanotaan. Tästä seuraa jotain minkä ohittaa helposti. Sana Ihmisen Poikaa vastaan annetaan anteeksi. Se sanotaan suoraan. Loukkaus, väärä käsitys ja hänen kieltämisensä mahtuvat anteeksiannon piiriin. Raja kulkee vasta siinä kohdassa jossa Hengen tekemä työ nimetään saastaisen hengen työksi.
Sana Ihmisen Poikaa vastaan on puhetta ja puhetta riittää aina. Hengen pilkka koskee tekoja, koska Henki tunnetaan siitä mitä tapahtuu. Riivaajien ulos ajaminen ei ollut väite jota olisi voinut väitellä auki. Se oli tapahtuma jonka kaikki näkivät. Siitä oli sanottava jotain.
Syytös ei myöskään jäänyt häneen. Hän sanoi sen etukäteen niille jotka lähtisivät hänen peräänsä.
Opetuslapselle riittää, että hänelle käy niinkuin hänen opettajalleen, ja palvelijalle, että hänelle käy niinkuin hänen isännälleen. Jos he perheenisäntää ovat sanoneet Beelsebuliksi, kuinka paljoa enemmän hänen perheväkeään!
Matt. 10:25
Nimi palaa siis niihin jotka kulkevat perässä. Aika jossa Jeesuksen ja hänen omiensa työ selitetään saastaisen hengen vaikutukseksi ei ole yksi mennyt tapaus vaan toistuva muoto. Se muoto on tunnistettavissa aina samasta kohdasta. Kysymys ei ole siitä mitä sanotaan hänen persoonastaan vaan siitä, kenen voimaksi hyvä työ luetaan.
Kysymys koskee siis voimaa. Se pysyy samana silloinkin kun kohde vaihtuu, sillä sama Henki joka ajoi ulos riivaajia asuu niissä jotka ovat ottaneet hänet vastaan. Voimaa ei tarvitse kieltää olemattomaksi. Riittää että se luetaan toisen tilille.
Se ei kiellä tapahtunutta vaan antaa tapahtuneelle toisen nimen. Vapautuminen kääntyy kertomuksessa riippuvuudeksi, parantuminen manipulaatioksi ja rakkaus painostukseksi. Sanat ovat maltillisia ja perustelut kuulostavat huolelta. Harva sanoo enää ääneen sanaa riivaaja. Sen paikan on ottanut sanasto joka kuulostaa asialliselta ja tekee saman työn.
Laajemmalle levitessään se ei ala vainona vaan luokitteluna. Ensin nimetään ilmiö, sitten nimetään ne joissa ilmiön katsotaan esiintyvän ja viimeiseksi nimetään se voima jonka tilille heidän tekonsa luetaan. Raja ylitetään vasta viimeisessä kohdassa. Kaksi ensimmäistä voi tehdä tietämättään, sillä väärässä oleminen ei ole pilkkaa. Kolmas vaatii, että nähty on jo nähty ja silti annettu toiselle nimelle.
Anteeksiannon laajuuteen opetus usein loppuu. Anteeksianto sanotaan kokonaiseksi eikä sen jälkeen sanota mitään, jolloin kuulijalle jää mielikuva jossa yksi pyyntö riittää. Taivaspaikasta tulee itsestäänselvyys ja koko muu elämä jää sen ulkopuolelle.
Toinen puoli löytyy siitä, mitä Henki tekee.
Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: synnin, koska he eivät usko minuun;
Joh. 16:8-9
Henki ei tullut osoittamaan tekoja yksitellen. Hän osoittaa yhtä ainoaa kohtaa. Se kohta on suhde Kristukseen. Siitä seuraa jotain mikä muuttaa koko kysymyksen muodon. Hengen pilkka ei ole tekoluettelon viimeinen ja pahin rivi vaan sen todistuksen torjuminen, joka veisi anteeksiannon luo.
Sama asia sanotaan toisaalla ilman vertauskuvaa, keskellä varoitusta niille jotka ovat jo tulleet totuuden tuntoon.
kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
Hebr. 10:29
Pilkka mainitaan siinä kohdassa jossa lahja on tunnettu ja työnnetty pois. Kysymys ei ole tietämättömyydestä eikä erehdyksestä vaan siitä, että nähty torjutaan.
Tähän mahtuu ajatus, joka on epämukava ja jota ilman viimeisellä tuomiolla ei olisi sisältöä.
Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Matt. 7:23
Lauseessa ei sanota etteivät he olisi tehneet mitään. Edellä luetellaan ennustuksia, riivaajien ulos ajamista ja voimallisia tekoja, kaikki hänen nimessään. Puuttuva asia ei ole suoritus vaan tunteminen. Tunteminen on molemminpuolinen sana.
Saman luvun alussa sanotaan mistä erottelu ei synny.
Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
Matt. 7:21
Nimike ei ole sama asia kuin se mitä nimike lupaa. Sana kristitty on ehtinyt kerätä ympärilleen sekalaisen seurakunnan, johon mahtuu new age -henkisyyttä, eristäytyneitä lahkoja ja kultteja sekä keskenään riitelevät kirkkokunnat. Sanan alta ei siis enää näe mitä sen alla on. Se joka on antanut elämänsä Kristukselle ja ottanut vastaan Golgatan armon, on eri asia kuin yleisnimike, eikä ero ole hienojakoinen.
Toisessa kirjeessä sama asia sanotaan lyhyemmin. Siinä nimetään myös se mikä puuttuu.
heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
- Tim. 3:5
Voiman kieltäminen on siinä lauseessa tunnusmerkki eikä sivuhuomautus. Ulkokuori voi olla täydellinen ja nimike voi olla oikea. Puuttuva asia on sama voima, jonka nimeämisestä koko kysymys alkoi.
Tästä syntyy lupauksen toinen reuna. Henki annettiin puolustajaksi eikä pakoksi. Suhde jota ei oteta vastaan jää syntymättä, eikä kieltäytyminen ole neutraali tila vaan valinta. Sitä on vaikea sanoa ääneen ilman että se kuulostaa uhkaukselta. Silti sanomatta jättäminen tekee lahjasta itsestäänselvyyden. Itsestäänselvyyttä ei oteta vastaan, koska sitä ei tarvitse ottaa.
Miksi vajavainen kuulo riittää
Lupaus ei koskaan ollut siinä, että kuulija tulisi erehtymättömäksi. Se oli siinä, ettei häntä jätetä yksin.
Lapsi tunnistaa vanhempansa äänen kauan ennen kuin ymmärtää yhtään sanaa. Hän ei ymmärrä lauseita, ei erota vivahteita eikä osaa vielä sanoa mitä hänelle puhuttiin. Silti hän tietää olevansa turvassa ja se tieto on oikea vaikka kaikki muu on vielä väärin. Ymmärrys tulee myöhemmin, hitaasti, eikä yksikään väärinkuulo matkan varrella katkaise suhdetta.
Niin kauan kuin oma ääni on ainoa jota kuunnellaan, tuolla erolla ei ole väliä. Se merkitsee vasta kun kuunnellaan jotakuta toista.
Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto.
- Joh. 2:20
Kaikilla. Ei muutamilla, ei koulutetuilla eikä niillä jotka osaavat sanoa asian kauniisti. Se on annettu, eikä sen käyttäminen ala varmuudesta vaan siitä että hiljennytään kuuntelemaan jotakuta joka ei puhu itsestään.