Tempausoppi paljastettuna: Seurakunta pelastuu vain kuoleman kautta

Tempausoppi on modernin kristikunnan suurimpia eksytyksiä, joka hajoaa käsiin lähemmässä tarkastelussa. Miljoonat kristityt odottavat salaista tempausta, ilman koettelua, uskoen tähän suureen valheeseen. Miksi tämä on vaarallista? Jos toivomme on väärässä paikassa, luovumme uskosta heti ensimmäisten ongelmien tullessa tulevina aikoina. Tempausopilla tarkoitan tässä kontekstissa vain tätä 1830-luvun jälkeen yleistynyttä opetusta, jossa väitetään, että Herran seurakunta tempaistaisiin pois ilman kuolemaa ja ennen pian alkavaa seitsenvuotista Danielin kirjassa profetoitua viimeistä vuosiviikkoa.

Ihmissydän on aina kaivannut helppoa tietä kirkkauteen. Luonnollinen halumme välttää kärsimystä ja kuolemaa on synnyttänyt mukavuuden teologian, joka lupaa pelastuksen ilman ristiä, kirkkauden ilman kärsimystä, ylösnousemuksen ilman kuolemaa. Tämä harha on kiteytynyt tempausoppiin, joka vakuuttaa miljoonille kristityille, että he voivat välttää kuoleman kokonaan ja nousta elävänä taivaaseen ennen ahdistuksen aikaa. Pyhä Henki kutsuu nyt kohtaamaan totuuden, joka vapauttaa tämän valheen kahleista.

Tempausopin juuret eivät ulotu apostoliseen aikaan eivätkä varhaiskirkon opetukseen. Ne juontavat 1800-luvun Englantiin, John Nelson Darbyn työpöydälle noin vuonna 1830¹. Ennen tätä käännekohtaa kristikunta oli lähes yksimielisesti ymmärtänyt Kristuksen paluun ja ylösnousemuksen yhtenä tapahtumana, jossa kaikki Jumalan lapset kohtaavat Herransa. Varhaiskirkon isät Irenaeuksesta Augustinukseen opettivat johdonmukaisesti, että tie kirkkauteen kulkee kuoleman kautta, aivan kuten Jeesuksen tie kulki. Origenes painotti erityisesti, että muuttuminen katoamattomuuteen vaatii vanhan luonnon täydellisen kuoleman, sillä "lihaa ja verta ei voi Jumalan valtakunta periä" (1. Kor. 15:50).

Darbyn vallankumouksellinen idea oli erottaa salainen tempaus Kristuksen näkyvästä paluusta. Hänen mukaansa Kristus tulisi ensin salaisesti hakemaan seurakuntansa pois maailmasta ennen seitsenvuotista ahdistuksen aikaa, jonka jälkeen Hän palaisi näkyvästi tuomitsemaan maailman. Tämä oppi levisi Amerikkaan erityisesti Scofield Reference Biblen kautta vuonna 1909², muuttaen radikaalisti miljoonien kristittyjen ymmärrystä lopun ajoista. Mukavuuden evankeliumi oli löytänyt täydellisen liittolaisensa, oppijärjestelmän, joka lupasi välttää kärsimyksen ja kuoleman kokonaan.

Tarkastelkaamme nyt tämän opin perustavanlaatuista ristiriitaa Raamatun selvän opetuksen kanssa. Apostoli Paavali asettaa ehdottoman periaatteen kirjoittaessaan korinttolaisille ylösnousemuksesta: "Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole!" (1. Kor. 15:36). Tämä ei ole runollinen kielikuva vaan hengellinen laki, jota ei voi kiertää. Paavali vahvistaa tämän universaalin totuuden viittaamalla luonnon omaan todistukseen, siemeneen, joka maahanpudotessaan kuolee tuottaakseen elämää.

Jeesus itse opetti samaa totuutta sanoessaan: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää" (Joh. 12:24). Jeesus ei puhu tässä vain omasta kuolemastaan vaan asettaa universaalin periaatteen, joka koskee jokaista, joka haluaa seurata Häntä kirkkauteen. Jeesus sanoi myös: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen" (Matt. 16:24-25).

On totta, että Henok ja Elia otettiin taivaaseen ilman kuolemaa. "Ja Henok vaelsi Jumalan yhteydessä, sitten hän katosi, sillä Jumala otti hänet pois" (1. Moos. 5:24). "Ja tapahtui heidän käydessään ja keskustellessaan, että äkkiä ilmestyi tulinen vaunu tulisineen hevosineen, ja ne erottivat heidät toisistansa, ja Elia nousi tuulispäässä taivaaseen" (2. Kun. 2:11). Nämä ovat kuitenkin erikoistapauksia, jotka eivät kumoa yleistä periaatetta. Heprealaiskirje paljastaa, että edes he eivät ole vielä saavuttaneet täydellisyyttä: "Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet... että he eivät ilman meitä pääsisi täydellisyyteen" (Hepr. 11:13, 39-40). He odottavat yhä lopullista ylösnousemusta ja kirkastettua ruumista. Monet sijoittavat heidät Ilmestyskirjan kahdeksi todistajaksi, jotka lopulta kokevat kuoleman ja ylösnousemuksen kuten muutkin.

Tempausopin puolustajat yrittävät kiertää Jeesuksen ja Paavalin selvän opetuksen vetoamalla toiseen Paavalin kohtaan: "Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme" (1. Kor. 15:51). He tulkitsevat tämän tarkoittavan, että osa kristityistä välttää kuoleman kokonaan.

Kreikan kielen tarkempi tarkastelu paljastaa kuitenkin jotain muuta. Paavali käyttää verbiä koimaō, joka perusmerkityksessään tarkoittaa "nukkua", mutta jota hän ja muut Uuden testamentin kirjoittajat käyttävät johdonmukaisesti kuolemasta eufemismina³. Esimerkiksi: "Mutta nythän Kristus on noussut kuolleista, nukkuneitten esikoisena" (1. Kor. 15:20). Konteksti määrää merkityksen. Paavalin sanoessa "emme kaikki kuolemaan nuku", hän tekee eron niiden välillä, jotka ovat maanneet haudoissaan vuosikausia tai vuosisatoja ("nukkuneet") ja niiden, jotka ovat elossa Herran tullessa. Tämä ei tarkoita, että jälkimmäiset välttäisivät kuoleman kokonaan, vaan, että he eivät koe pitkää haudan lepoa ennen ylösnousemusta.

Heti seuraavassa jakeessa Paavali selittää: "yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme" (1. Kor. 15:52). Kreikankielinen ilmaus "en atomō, en ripē ophthalmou" tarkoittaa kirjaimellisesti jakamattomassa hetkessä, silmän räpäyksessä⁴. Tämä ei tarkoita kuoleman välttämistä vaan sen läpikäymistä niin nopeasti, että se menettää kauheudensa. Muuttuminen, allassō, on täydellinen transformaatio, joka vaatii vanhan olemuksen lakkaamisen. Raamattu ei voi olla ristiriidassa itsensä kanssa. Paavalin asettama periaate jakeessa 36 pätee myös jakeeseen 51 ja sen jälkeisiin. Muuttuminen tapahtuu kuoleman kautta, mutta viimeisen pasunan soidessa tämä kuolema kestää vain silmänräpäyksen.

Ilmestyskirja vahvistaa tämän ymmärryksen. Luvussa 11 näemme kaksi todistajaa: vaikka heidän tarkka identiteettinsä on kiistelty, koska jotkut näkevät heidät kirjaimellisina yksilöinä, toiset taas symbolisina hahmoina, antaa heidän kokemuksensa selkeän mallin siitä, miten Jumalan kansa kulkee kuoleman kautta ylösnousemukseen. "Ja kun he ovat lopettaneet todistamisensa, on peto, se, joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät" (Ilm. 11:7). Todistajat kokevat näennäisen tappion, kuoleman, mutta tämä ei ole loppu. "Ja niiden kolmen ja puolen päivän kuluttua meni heihin Jumalasta elämän henki, ja he nousivat jaloilleen" (Ilm. 11:11).

Huomaa, mitä tapahtuu seuraavaksi: "Ja he kuulivat suuren äänen taivaasta sanovan heille: 'Nouskaa tänne!' Niin he nousivat taivaaseen pilvessä, ja heidän vihollisensa näkivät heidät" (Ilm. 11:12). Välittömästi tämän jälkeen: "Ja sillä hetkellä tapahtui suuri maanjäristys, ja kymmenes osa kaupunkia kukistui, ja maanjäristyksessä sai surmansa seitsemäntuhatta henkeä, ja muut peljästyivät ja antoivat taivaan Jumalalle kunnian" (Ilm. 11:13).

Seitsemäntuhannen kuolema muistuttaa meitä Elian ajan seitsemästätuhannesta, jotka eivät kumartaneet Baalia: "Mutta minä jätän Israeliin seitsemäntuhatta, kaikkien niiden polvet, jotka eivät ole notkistuneet Baalille" (1. Kun. 19:18). Paavali viittaa juuri tähän kirjoittaessaan: "Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan" (Room. 11:5). Elian aikana 7000 säilyi uskollisena, Ilmestyskirjassa 7000 poistuu ja loput antavat Jumalalle kunnian. Tämä käänteentekevä hetki merkitsee siirtymää vanhasta uuteen.

Heti tämän jälkeen Ilmestyskirja julistaa: "Toinen 'voi!' on mennyt; katso, kolmas 'voi!' tulee pian. Ja seitsemäs enkeli puhalsi pasunaan; niin kuului taivaassa suuria ääniä, jotka sanoivat: 'Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa'" (Ilm. 11:14-15).

Tämän seitsemännen pasunan ja Paavalin mainitseman "viimeisen pasuunan" yhteys on merkittävä, vaikkei Raamattu eksplisiittisesti sanokaan niiden olevan sama pasuuna. On kuitenkin huomionarvoista, että molemmat merkitsevät Jumalan valtakunnan lopullista voittoa. Paavali kirjoittaa: "viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme" (1. Kor. 15:52). Ilmestyskirjan seitsemäs pasuuna julistaa: "Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme." Vaikka emme voi olla absoluuttisen varmoja, että nämä ovat sama pasuuna, niiden samankaltaisuus on silmiinpistävä. Molemmat merkitsevät Jumalan lopullisen voiton hetkeä, jolloin kuolema voitetaan ja Kristuksen valtakunta ilmestyy täydessä kirkkaudessaan.

Milloin tarkalleen tämä tapahtuu? Daniel profetoi viimeisestä viikkovuodesta: "Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden viikon ajaksi, ja puoleksi viikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin" (Dan. 9:27). Tämä viikkovuosi on seitsemän vuotta, ja sen puoliväli on 3,5 vuotta. Ilmestyskirja vahvistaa tämän ajoituksen täydellisesti. Kaksi todistajaa profetoivat: "Ja minä annan kahdelle todistajalleni tehtäväksi säkkeihin puettuina profetoida tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää" (Ilm. 11:3). Tämä 1260 päivää on tasan 3,5 vuotta eli 42 kuukautta, joka on erottelun ajan ensimmäinen puolisko.

Heidän todistuksensa päättyessä 3,5 vuoden kohdalla, peto tappaa heidät. Kolmen ja puolen päivän kuluttua he herätetään eloon ja temmataan ylös ja välittömästi tämän jälkeen soi seitsemäs pasuuna. Tästä alkaa erottelun ajan jälkimmäinen puolisko, jolloin vuodatetaan Jumalan vihan maljat. Ilmestyskirja 13 kertoo, kuinka pedolle annetaan valta 42 kuukautta: "Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta" (Ilm. 13:5). Tämä on toinen 3,5 vuotta, joka täydentää Danielin profetoimat seitsemän vuotta.

Jeesus itse vahvisti tämän ajoituksen puhuessaan suuren ahdistuksen alkamisesta kesken seitsenvuotiskauden: "Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa" (Matt. 24:15). Tämä tapahtuu juuri erottelun ajan puolivälissä, kun peto rikkoo liiton ja asettaa itsensä temppeliin. Jeesus jatkaa: "Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule" (Matt. 24:21).

Tempaus ei siis tapahdu ennen erottelun aikaa (pre-trib) eikä sen lopussa (post-trib), vaan tarkalleen sen puolivälissä, kun kaksi todistajaa otetaan ylös ja seitsemäs pasuna soi. Tämä on se hetki, jolloin Paavalin mukaan tapahtuu silmänräpäyksen muuttuminen. Yhteys on vahva ja looginen, vaikka jotkut yksityiskohdat jäävätkin tulkinnan varaan. Viimeisen pasunan soidessa tapahtuu se, mistä Paavali kirjoitti. Kaksi todistajaa olivat kuolleina kolme ja puoli päivää, mutta heidän ylösnousemuksensa ja taivaaseen ottamisensa tapahtui hetkessä. Tämä antaa mallin siitä, miten koko seurakunta kokee muuttumisensa.

Ei ole olemassa kahta eri tietä kirkkauteen, yhtä kuoleman kautta ja toista ilman. On vain yksi tie, Kristuksen tie, joka kulkee Golgatan kautta ylösnousemuksen aamuun. Roomalaiskirjeessä Paavali tekee tämän selväksi: "Jos olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa" (Room. 6:5). Ei ole ylösnousemusta ilman kuolemaa, ei kruunua ilman ristiä.

Filippiläiskirjeessä Paavali syventää tätä totuutta: "tullakseni hänen tuntemaan ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta, jos minä ehkä pääsen ylösnousemukseen kuolleista" (Fil. 3:10-11). Huomaa järjestys: ensin kuoleman yhtäläisyys, sitten ylösnousemus. Tätä järjestystä ei voi kääntää.

Miksi sitten tempausoppi on saanut niin suuren jalansijan modernissa kristikunnassa? Vastaus löytyy ihmissydämen syvimmästä halusta välttää kärsimys ja kuolema. Paavali varoitti Timoteusta: "Sillä tulee aika, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan oman himonsa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia" (2. Tim. 4:3). Kreikan ilmaus "knēthomenoi tēn akoēn" tarkoittaa kirjaimellisesti kutisevia korvia, halua kuulla sitä, mikä miellyttää⁵. Tempausoppi tarjoaa juuri tätä: mukavan pakoreitin, lupauksen välttää ahdistus ja kuolema. Se vetoaa lihalliseen luontoomme, joka kaihtaa kärsimystä ja etsii helppoa tietä.

Historiallisesti tempausoppi vahvistui erityisesti toisen maailmansodan jälkeisessä Amerikassa, kun vauraus ja mukavuus muuttuivat kristillisen elämän mittareiksi⁶. Hal Lindseyn "The Late Great Planet Earth" vuonna 1970 ja Tim LaHayen "Left Behind" -kirjasarja 1990-luvulla tekivät tempausopista populaarikulttuurin osan⁷. Nämä teokset eivät perustuneet syvälliseen eksegeesiin vaan sensaatiohakuiseen spekulaatioon, joka vetosi pelkoihin ja toiveisiin samanaikaisesti. Miljoonat kristityt omaksuivat opin tarkistamatta sen raamatullisia perusteita, koska se tarjosi lohdutuksen epävarmassa maailmassa.

Ymmärtäessämme, että viimeinen pasuna ei tarjoa pakenemista kuolemasta vaan voiton kuoleman kautta silmänräpäyksessä, vapaudumme pelosta. Kuolema menettää piikkinsä, koska se paljastuu vain portiksi, jonka läpi kuljetaan hetkessä kirkkauteen. Paavali riemuitsee tästä totuudesta: "Missä on kuolema, sinun voittosi? Missä on kuolema, sinun otasi?" (1. Kor. 15:55). Tämä ei ole voitto kuoleman välttämisestä vaan voitto kuoleman kautta ja yli.

Maanjäristys, joka seuraa todistajien taivaaseen ottamista, kuvaa sitä kosmista järistystä, kun vanha järjestys murtuu ja uusi alkaa. Se on synnytystuskien viimeinen kouristus ennen uuden luomisen syntymää. Jeesus sanoi: "Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua" (Matt. 24:7-8). Jeesus ei lupaa seurakunnalle pakotietä näistä tuskista vaan voiman kestää ne ja voittaa niiden kautta.

Jesaja näki tämän totuuden vuosisatoja sitten: "Sinä päivänä Iisain juurivesa on oleva viiri kansoille, ja häntä pakanat etsivät" (Jes. 11:10). Tämä viiri ei ole nostettu niille, jotka pakenevat, vaan niille, jotka seisovat lujina totuudessa. "Te kaikki maanpiirin asukkaat, te maata asuvaiset, katsokaa, milloin viiri nostetaan vuorille, ja kuunnelkaa, kun pasunaan puhalletaan" (Jes. 18:3). Pasuna kutsuu meitä kohtaamaan totuuden, ei pakenemaan sitä.

Varhaiskirkon marttyyrit ymmärsivät tämän totuuden. He eivät odottaneet tempausta pelastaakseen heidät leijonien kidoista tai rovioilta. He tiesivät, että tie kirkkauteen kulkee kuoleman kautta, aivan kuten Jeesuksen tie. Polykarpus Smyrnan piispa julisti ennen marttyyrikuolemaansa: "Kahdeksankymmentä ja kuusi vuotta olen palvellut Häntä, eikä Hän ole tehnyt minulle mitään pahaa. Kuinka voisin pilkata Kuningastani, joka on pelastanut minut?"⁸. Hän ei odottanut tempausta vaan ylösnousemusta kuoleman kautta.

Tempausoppi on valheoppi, joka on johtanut miljoonia harhaan. Se on saanut kristityt odottamaan pakenemista sen sijaan, että valmistautuisivat voittoon. Se on tehnyt seurakunnasta pelkurimaisen ja passiivisen, kun sen pitäisi olla rohkea ja aktiivinen. Totuus kutsuu meitä palaamaan apostoliseen uskoon, jossa kuolema ei ole vihollinen, jota paeta, vaan portti, jonka Kristus on muuttanut voiton välineeksi.

On tärkeää tunnustaa, että vaikka monet yksityiskohdat, kuten kahden todistajan tarkka identiteetti tai seitsemännen ja viimeisen pasunan täydellinen vastaavuus, jäävät tulkinnan varaan, pääperiaate pysyy horjumattomana: tie kirkkauteen kulkee kuoleman kautta, ei sitä välttäen. Jeesuksen omat sanat vehnänjyvästä ja Paavalin ehdoton opetus siitä, että mikään ei virkoa eloon ellei se ensin kuole, muodostavat kiistämättömän perustan tälle totuudelle.

Tämä ei tarkoita, että meidän tulisi etsiä kuolemaa tai rakastaa kärsimystä. Se tarkoittaa, että tunnustamme totuuden ja luovumme valheesta. Se tarkoittaa, että ymmärrämme paikkamme Jumalan suuressa suunnitelmassa, jossa jokainen siemen kuolee tuottaakseen hedelmää, jokainen risti johtaa ylösnousemukseen. Silmänräpäyksen kuolema viimeisen pasunan soidessa ei ole kauhistus vaan vapautus, hetki, jolloin "tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen, ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen" (1. Kor. 15:53).

Lähtiessämme Jeesuksen omista sanoista vehnänjyvästä, joka kuolee tuottaakseen hedelmää ja seuratessamme Paavalin opetusta siitä, että mikään ei virkoa eloon ellei se ensin kuole, päädymme väistämättä siihen, että viimeisen pasunan soidessa tapahtuva muuttuminen sisältää kuoleman: silmänräpäyksen kestävän, mutta silti todellisen kuoleman. Tämä tapahtuu erottelun ajan puolivälissä, ei alussa eikä lopussa. Moderni tempausoppi, joka lupaa välttää kuoleman kokonaan ja sijoittaa tempauksen ennen erottelun aikaa, on ristiriidassa sekä Jeesuksen oman opetuksen, Paavalin selvän todistuksen että Danielin ja Ilmestyskirjan profeetallisen aikataulun kanssa.

Koko historiallinen kristikunta todistaa yhdellä äänellä, että tie kirkkauteen kulkee Golgatan kautta. Raamattu vahvistaa, että ilman kuolemaa ei ole ylösnousemusta. Viimeisen pasunan soidessa, se ei kutsu meitä pakenemaan vaan voittamaan. Se ei lupaa välttää kuolemaa vaan muuttaa sen voiton hetkeksi. Seitsemäntuhannen jäännös, joka ei kumarra valhetta, tunnustaa totuuden.

Älkäämme enää antako korvasyyhyn johdattaa meitä harhaan. Tunnustakaamme rohkeasti apostolisen uskon totuus, että "jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää". Tämä on Jeesuksen oma opetus, tämä on apostolien todistus, tämä on marttyyrien voitto ja tämä on meidän toivomme.

Viitteet:

1. Kelly, J.N.D. (1986). The Oxford Dictionary of Popes. Oxford University Press.
2. Marsden, George M. (1980). Fundamentalism and American Culture. Oxford University Press.
3. Kittel, G., Friedrich, G., & Bromiley, G. W. (1985). Theological Dictionary of the New Testament. Eerdmans.
4. Bauer, W., Danker, F. W., Arndt, W., & Gingrich, F. W. (2000). A Greek-English Lexicon of the New Testament. University of Chicago Press.
5. Mounce, W. D. (2000). Pastoral Epistles. Word Biblical Commentary. Thomas Nelson.
6. Boyer, Paul (1992). When Time Shall Be No More: Prophecy Belief in Modern American Culture. Harvard University Press.
7. Frykholm, Amy Johnson (2004). Rapture Culture: Left Behind in Evangelical America. Oxford University Press.
8. The Martyrdom of Polycarp, 9.3, teoksessa Holmes, M. W. (2007). The Apostolic Fathers: Greek Texts and English Translations. Baker Academic.