Rahaa on enemmän kuin ennen ja sinnikkyyttä vähemmän kuin missään

Syyskuun kahdeksantena päivänä 2026 Opetusalan Ammattijärjestö vastasi Pisa-tuloksiin tiedotteella, jonka mukaan oppimistulosten laskeva trendi on jatkunut yli 20 vuotta ja opetuksen resurssit ovat jääneet vuosituhannen alkupuolen tasolle. Vaatimus oli, että opetuksen määrää lisätään ja ryhmäkoot mitoitetaan oppilaiden tuen tarpeiden mukaan.

Kaksi päivää myöhemmin Kuntaliitto julkaisi omat lukunsa. Perusopetuksen kustannukset kasvoivat, kun oppilasmäärä väheni. Vuonna 2025 perusopetuksen nettokäyttökustannus oli noin 12 500 euroa jokaista 7–15-vuotiasta kohti. Opetushallituksen sarja sanoo saman toisella mittarilla: vuonna 2020 perusopetus maksoi 9 597 euroa oppilasta kohti ja vuonna 2024 se maksoi 11 650 euroa. Nousua on neljässä vuodessa 21 prosenttia.

Kumpikaan ei valehtele ja kumpikaan ei sano koko asiaa. Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksi nousi samoina vuosina 18 prosenttia, joten viidenneksen noususta jää hintojen jälkeen vajaat kolme prosenttia. Kunnan opetustoimen omalla hintaindeksillä mitattuna jää seitsemän. Noususta 92 prosenttia tulee siitä, että koulu maksaa enemmän ja kahdeksan prosenttia siitä, että oppilaita on vähemmän jakamassa samaa laskua. Opetuksen osuus eurosta on samaan aikaan laskenut ja seinien osuus noussut. Opettajan palkka laski vuonna 2024 reaalisesti 5,1 prosenttia. Järjestö puhuu siitä, mitä rahalla saa ja liitto siitä, paljonko sitä kuluu. Niiden välissä on kysymys, johon kumpikaan ei vastaa: mikä on riittävä resurssi ja kuka sen määrittelee.

Luku, joka ei mahtunut otsikkoon

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteen otsikko sanoo, että suomalaisnuorten luonnontieteiden osaaminen on edelleen selvästi OECD-maiden keskitasoa parempaa. Se on totta. Suomen keskiarvo luonnontieteissä on 504 pistettä, lukutaidossa 474 ja matematiikassa 469, kun OECD-maiden keskiarvot ovat 482, 461 ja 463. Samalla taulukon rivillä on toinen sarake. Suomen lasku vuodesta 2022 on luonnontieteissä seitsemän pistettä, lukutaidossa 16 ja matematiikassa 15, kun OECD-maiden keskiarvo laski kolme, 14 ja yhdeksän. Lasku on jokaisessa aineessa jyrkempi kuin keskiarvo ja luonnontieteissä yli kaksinkertainen.

Kansallinen raportti sanoo pidemmän aikavälin yhdellä lauseella, joka on koko aineiston painavin: suurin pistemäärän lasku vuodesta 2006 on ollut kaikista maista Suomessa, 59 pistettä. Se lause on raportissa. Tiedotteessa lukua 59 ei ole kertaakaan eikä vuosilukua 2006. Neljästä uutisesta yksi kertoi laskun ja yksi sanoi sen olevan keskiarvoa jyrkempi. Yksikään ei sanonut, että se on kaikista maista suurin.

Sama liike toistuu toisessa luvussa. OECD:n raportti antaa kantaväestön ja maahanmuuttotaustaisten oppilaiden eron yhtenä lukuna: 517 ja 429 pistettä, ero 88, kun OECD-maiden keskimääräinen ero on 43. Suomen ero on siis yli kaksinkertainen. Kotimainen kertomus antaa saman kolmena lukuna, kantaväestö 517, toinen sukupolvi 444 ja ensimmäinen sukupolvi 417. Lukua 88 ei ole tiedotteessa eikä yhdessäkään uutisessa. Kansallinen raportti kertoo eron lisäksi vakioituna: kun sosioekonominen tausta, kotona puhuttu kieli ja luokka-aste otetaan huomioon, ero kutistuu 20 ja 13 pisteeseen. Sama raportti kertoo, että ensimmäisen sukupolven oppilaista 93 prosenttia puhuu kotona muuta kieltä kuin koulun kieltä ja kantaväestöstä kolme prosenttia. Vakiointi poistaa laskusta juuri sen, mikä erottaa ryhmät toisistaan. Se vastaa kysymykseen, jota kukaan ei kysynyt.

Kehystys ei ole tutkijoiden. Kansallinen raportti on tiedotetta avoimempi ja kertoo otoskoot, kadon ja sen lauseen suurimmasta laskusta. Se kertoo myös, että joka kymmenes otokseen valittu oppilas ei ollut paikalla koepäivänä. Kehystys syntyy sillä matkalla, jonka luku kulkee raportista tiedotteeseen ja tiedotteesta uutiseen: taso menee otsikkoon ja muutos kappaleeseen kuusi.

Miten riittävyys mitataan muualla

Kansainvälisesti riittävyyttä ei määrittele kukaan. On vain mittareita, joita verrataan keskiarvoon. OECD:n vuosittainen koulutuskatsaus käyttää viittä: raha oppilasta kohti, koulutuksen osuus kansantuotteesta, pakollinen opetusaika, luokkakoko ja opettajan palkka suhteessa muihin korkeakoulutettuihin.

Suomi käyttää perusasteelta toiselle asteelle 13 465 dollaria oppilasta kohti vuoden 2022 luvuilla ja on maiden joukossa keskivaiheilla. Koulutuksen osuus kansantuotteesta on 5,2 prosenttia, kun OECD:n keskiarvo on 4,7. Alakoulun luokkakoko on 18,7 oppilasta, kun keskiarvo on 20,6. Pakollista opetusta on alakoulussa 660 tuntia vuodessa ja yläkoulussa 817, kun keskiarvot ovat 804 ja 909. Luokanopettajan palkka on 19 prosenttia alempi kuin muiden korkeakoulutettujen. Neljällä mittarilla viidestä Suomi on siis keskiarvon paremmalla puolella ja yhdellä, opetusajassa, selvästi sen alapuolella.

Kärkimaat eivät pärjää rahalla. Japani käyttää samalla mittarilla 10 993 dollaria oppilasta kohti eli vähemmän kuin Suomi. Japanin alakoulun luokassa on 26,7 oppilasta ja opettajien palkat ovat OECD:n keskiarvon alapuolella. Opetusaikaa on kuitenkin enemmän kuin Suomessa: 768 tuntia alakoulussa ja 884 yläkoulussa. Viro käyttää laajemmalla mittarilla 11 708 dollaria oppilasta kohti, kun OECD:n keskiarvo on 14 209. Pisa-raportti itse sanoo, että kansallinen vauraus selittää vain puolet maiden välisestä vaihtelusta ja että tietyn rajan yläpuolella suurempi rahamäärä oppilasta kohti ei enää liity parempaan tulokseen. Esimerkki on Luxemburg, joka käyttää eniten ja jää luonnontieteissä Irlannin, Ranskan ja Italian taakse.

Mitä Pisa itse mittasi suomalaisista kouluista

Kansallinen raportti kysyi rehtoreilta samat asiat kuin muissakin maissa. Sen oma otsikko on, että koulujen resurssit ovat pohjoismaista keskitasoa. Äidinkieltä opiskellaan 20,2 oppilaan ryhmissä, kun OECD:ssä ryhmä on 26,2 oppilasta. Yhtä opettajaa kohti on kymmenen oppilasta, kun OECD:ssä on 12,7. Opetushenkilöstön puute haittasi opetusta kouluissa, joissa opiskeli kymmenen prosenttia suomalaisoppilaista. OECD:ssä osuus on 39 prosenttia. Materiaalisten resurssien puute haittasi selvästi vähemmän kuin OECD-maissa keskimäärin.

Yksi kohta on toisin päin ja se on syytä sanoa. Avustavan henkilöstön puute haittasi kouluissa, joissa opiskeli 42 prosenttia oppilaista, kun OECD:n keskiarvo on 39. Se on ainoa koulun resursseja koskeva mittari, jolla Suomi on keskiarvoa heikompi ja se osuu juuri siihen, mistä opettajien järjestö puhuu: tuen tarpeeseen. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus sanoi samaa jo vuoden 2025 talousarviosta antamassaan lausunnossa. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki ei toteudu eriyttämisen ja joustavien opetusjärjestelyjen avulla niin kuin opetussuunnitelman perusteissa edellytetään ja oppilaiden oikeus tukeen näyttäytyi riittämättömältä.

Suunta on tänä vuonna alaspäin. Valtiovarainministeriö esitti kuntien valtionosuuksiin vuodelle 2026 150 miljoonan euron leikkausta hallituksen keväällä päättämän 75 miljoonan lisäksi ja kuntien sekä opettajien järjestöt sanoivat yhdessä, että perusopetuksen vahvistamiseen ohjattu 200 miljoonaa leikataan samasta potista käytännössä kokonaan. Samaan aikaan tulee voimaan tuen uudistus, johon vuoden 2026 valtionosuuksissa on varattu 53,5 miljoonaa. Puolet kunnista saa vuonna 2026 vähemmän valtionosuutta kuin vuonna 2025.

Näin resurssiväite jakautuu kahtia. Tasosta se ei pidä paikkaansa: suomalainen koulu on rahalla, ryhmäkoolla ja opettajamäärällä mitattuna OECD:n paremmalla puolella ja kahden kärkimaan yläpuolella. Suunnasta se pitää paikkansa: tuki ei toteudu, avustajia puuttuu ja rahaa viedään juuri nyt. Tulosten lasku alkoi kuitenkin yli 20 vuotta sitten, kuten järjestö itse sanoo, eikä sitä voi selittää leikkauksella, joka tehdään tänä vuonna. Sitä voi sen sijaan selittää sillä, mitä samalle rahalle tehtiin niiden 20 vuoden aikana.

Kivi, jota siirrettiin askel kerrallaan

Opettajien järjestön lause resursseista vuosituhannen alun tasolla lukee toisin, kun katsoo, mitä samana aikana tehtiin sille, mihin resurssi kohdistuu. Erityisluokkia ei lakkautettu yhdellä päätöksellä. Niitä siirrettiin niin kuin raskasta kiveä siirretään: hivuttamalla, askel kerrallaan, niin ettei yksikään askel näytä siltä, että jokin muuttui.

Ensimmäinen askel oli periaate. Opetusministeriön työryhmä kirjasi vuonna 2007 erityisopetuksen strategiaan, että opetuksen järjestämisen lähtökohtana on aina, että myös erityisopetuspäätöksen saaneen oppilaan opetus järjestetään yleisopetuksessa oppilaan lähikoulussa. Erityisluokka ja erityiskoulu jäivät vaihtoehdoiksi, jotka edellyttävät erityisen huolellisen arvioinnin ja vankat perustelut. Samassa muistiossa on lause, joka ratkaisi kaiken sen jälkeen tulleen: lähikouluperiaatteen toteuttaminen kytkeytyy enemmänkin kunnan ja koulun linjauksiin sekä toimintakulttuuriin kuin resursseihin. Sinä syksynä puolet erityisopetukseen siirretyistä oppilaista opiskeli erityisryhmissä ja erityiskouluissa. Toinen puoli oli integroitu kokonaan tai osittain yleisopetukseen.

Toinen askel oli laki. Kolmiportainen tuki, yleinen, tehostettu ja erityinen, tuli voimaan vuoden 2011 alussa. Hallituksen esitys sanoi itse, mitä se maksaa: esityksessä ei ehdoteta uusien tukimuotojen luomista vaan käytössä olevien keinojen suunnitelmallisempaa ja tehokkaampaa käyttämistä, eikä sillä olisi merkittäviä kustannusvaikutuksia. Kunnille ei arvioitu välittömiä lisäkustannuksia. Koko maalle varattiin 15 miljoonaa euroa. Lausuntokierroksella suurin huoli koski kuntien resursseja ja opettajien järjestö arveli esityksen lisäävän opettajien, rehtoreiden ja erityisopettajien työtä. Huoli kirjattiin esitykseen ja esitys hyväksyttiin sellaisenaan. Rakenne muuttui. Raha ei.

Kolmas askel oli hidas ja se näkyy vain tilastossa. Vuonna 2011 erityistä tukea saaneista oppilaista 42 prosenttia opiskeli kokonaan erityisryhmässä. Vuonna 2019 osuus oli 34 prosenttia ja vuonna 2024 se oli 33. Erityiskoulut supistuivat eniten: niiden ryhmissä opiskeli vuonna 2024 enää 5,2 prosenttia erityisen tuen oppilaista, 8,2 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2011. Samaan aikaan tuen tarve kasvoi. Tehostettua tai erityistä tukea sai vuonna 2011 11,4 prosenttia peruskoululaisista ja vuonna 2024 jo 26 prosenttia. Yksikään vuosi ei ollut käännekohta. Jokainen vuosi oli edellistä vähän pidemmällä.

Neljäs askel oli se, että seuraukset mitattiin. Valtiontalouden tarkastusvirasto totesi vuonna 2013, ettei erityisopetusta ollut tarjottu tasavertaisesti eri puolilla maata ja että tuki samanlaisiin oppimisvaikeuksiin vaihteli kunnittain. Opettajien järjestön kysely vuonna 2023 kertoi, että yhdeksän kymmenestä opettajasta ja rehtorista kannatti inkluusiota, jossa tuki tulee ajoissa, resurssit riittävät ja erityisluokat ovat käytössä. Eniten korjattavaa oli samojen vastaajien mielestä kirjallisissa suunnitelmissa ja dokumentoinnissa. Toiseksi eniten toivottiin oppilaalle vahvempaa oikeutta erityisluokkaan. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus julkaisi lokakuussa 2024 arvioinnin, jonka mukaan enemmistö opettajista, koulunkäynninohjaajista ja rehtoreista piti erityisluokkien ja pienryhmien paikkoja sekä henkilöstöä riittämättöminä. Rehtori vastasi kyselyyn, että ajatukset joustoista ovat riittäviä, mutta ihmisiä niitä hoitamaan ei ole. Luokanopettaja vastasi, että erityisluokkia pitäisi saada takaisin, jotta työrauha voidaan taata niille, jotka osaavat olla ja opiskella, koska kaikki aika menee järjestyksenvalvojana ja poliisina toimimiseen, vaikka kyse on yleisopetuksen luokasta. Samassa arvioinnissa 64 prosenttia opettajista arvioi turvanneensa työrauhan hyvin tai melko hyvin. Molemmat luvut ovat totta. Kivi on jo siirretty sinne, missä toiset pärjäävät ja toiset eivät.

Viides askel tuli voimaan 1.8.2025. Hallituksen esitys sanoo, ettei kyse ole kolmiportaisen tuen keventämisestä vaan kokonaan uudesta ajattelutavasta, jossa ensisijaiset tukimuodot annetaan joustavasti muodostetuille pienemmille ryhmille yleisopetuksen sisällä. Sanasta erityinen luovutaan kansainvälisen suosituksen mukaisesti. Pienryhmäopetus ja erityisluokka ovat esityksen mukaan yhä mahdollisia. Tällä kertaa raha laskettiin: ryhmäkohtaiset tukimuodot maksavat esityksen mukaan 81,1 miljoonaa euroa ja ministeriö kertoo osoittaneensa uudistukseen lähes 100 miljoonaa pysyvää valtionosuutta. Sama valtionosuus on se, johon vuoden 2026 leikkaukset kohdistuvat. Vuonna 2011 rakenne siirrettiin ilman rahaa periaatteen nojalla. Vuonna 2025 raha kirjoitettiin yhteen asiakirjaan ja viedään toisella. Muoto on sama ja se on tullut askel kerrallaan sellaiseksi, ettei kukaan ole tehnyt päätöstä, jota voisi osoittaa sormella.

Tätä lause resursseista tarkoittaa, kun sen lukee loppuun. Raha jäi vuosituhannen alun tasolle ja työ siirrettiin sinä aikana toiseen paikkaan: sama opettaja, sama raha, eri luokka ja luokassa oppilaita, joiden tuki oli ennen toisaalla. Kansainvälinen näyttö ei ratkaise kiistaa kumpaankaan suuntaan. Laajin meta-analyysi ei löydä inkluusiolle keskimäärin mitattavaa vaikutusta oppimistuloksiin ja toteaa tutkimusten laadun heikoksi. Se, mitä siirrettiin, siirrettiin siis ilman näyttöä siitä, että siirto parantaa oppimista ja ilman rahaa, joka olisi tehnyt siitä muuta kuin siirron.

Mitä kärkimaat sanovat itse

Ero kärkeen ei ole keskiarvossa vaan jakauman muodossa. Neljän kiinalaisen alueen oppilaista 55,5 prosenttia on huippusuoriutujia ja 1,8 prosenttia jää alle perustason kaikissa kolmessa aineessa. Singaporessa luvut ovat 42,3 ja 6,8 prosenttia, Suomessa 14,0 ja 15,7. Suomi on OECD:n keskiarvoa parempi kummastakin päästä ja silti kärkimaissa huippuja on kaksi tai neljä kertaa enemmän ja heikkoja murto-osa. Ero kärkeen on lukutaidossa 61 pistettä ja matematiikassa 143.

Kärkimaat eivät selitä itseään rahalla. Viro on ainoa, jolla on selvä oma syyselitys. Se nimeää kaksi mitattua asiaa: tulos riippuu kotitaustasta vähemmän kuin OECD-maissa keskimäärin ja 83 prosenttia oppilaista uskoo, että omaa osaamista voi kehittää ponnistelulla. Sama tiedote kertoo, että 73,5 prosenttia oppilaista opiskeli kouluissa, joissa opettajapula haittasi opetusta. Kärkitulos ja opettajapula ovat samassa maassa yhtä aikaa. Singaporessa 88 prosenttia oppilaista sanoo pyytävänsä apua vasta yritettyään itse, kun OECD:n keskiarvo on 78. Japani mittaa tasa-arvonsa regressiolla: kotitausta selittää luonnontiedepisteiden vaihtelusta 7,6 prosenttia, kun OECD:ssä se selittää 11,6. OECD nimeää seitsemän järjestelmää, joissa oikeudenmukaisuus ja vahva suoritus kulkevat yhdessä. Suomi ei ole niiden joukossa. Digilaitteet häiritsevät luokkatovereita useimmilla luonnontieteen tunneilla keskimäärin 28 prosentin mukaan, mutta Kiinan alueilla, Japanissa ja Koreassa alle kymmenen prosentin mukaan.

Vertaisarvioitu katsaus kävi läpi 135 tekijää, joita on tarjottu Pisan matematiikkatuloksen selittäjiksi. Johdonmukaisesti tulokseen yhteydessä oli seitsemän. Tulosta laskevat poissaolot ja myöhästely, luokalle jääminen, häiriökäyttäytymisen yleisyys, opettajien puute ja oppilaskeskeinen opetus. Sitä nostavat luokka-aste ja perheen asema. Raha oppilasta kohti ei ole listalla. Opetusaika on siinä taipumukseltaan myönteisenä ja se on juuri se mittari, jolla Suomi on Japanin alapuolella.

Hyväosaisten lasku on OECD:n oma päätulos ja Suomi on siinä nimetty. Ylin sosioekonominen neljännes laski OECD-maissa luonnontieteissä kahdeksan, lukutaidossa 20 ja matematiikassa 14 pistettä, kun alin neljännes ei muuttunut merkitsevästi. Raportti sanoo, että erojen kaventuminen johtuu hyväosaisten laskusta eikä heikompien noususta. Se nimeää Suomen maaksi, jossa hyväosaisten huippusuoriutujien osuus matematiikassa on laskenut vuodesta 2015 alkaen. Lasku ei ole yhden mittauksen ilmiö vaan suunta.

Neljä selitystä, jotka on mitattu pois

Pisa mittaa yhteyksiä eikä syitä, mutta se on mitannut riittävästi sulkeakseen pois ne selitykset, joihin keskustelu tavallisesti pysähtyy.

Raha ei selitä, koska sitä on enemmän kuin kärkimaissa. Koulujen eriytyminen ei selitä, koska vain kolmessa maassa koulujen väliset erot selittävät alle kymmenen prosenttia tulosten vaihtelusta ja ne ovat Islanti, Suomi ja Norja. Köyhyys ei selitä, koska lasku on suurin ylimmässä sosioekonomisessa neljänneksessä ja raportti sanoo itse, ettei erojen kaventuminen kerro tasa-arvoistumisesta vaan siitä, että heikentyminen koskettaa kaikkia oppilasryhmiä. Pandemia ei selitä, koska lasku jatkui sen jälkeen yhtä jyrkkänä ja kansallinen tutkimusjohtaja sanoo julkisesti, että edellisellä kierroksella syy pantiin pandemian piikkiin ja jatkuminen oli hänelle yllätys.

Sen jälkeen raportti kirjoittaa lauseen, joka on rehellinen ja josta seuraa vähän: osaamisen muutoksia ei voida tyhjentävästi selittää kerätyllä aineistolla. Opetusministeri sanoo, että on vaikea sanoa, mistä lasku johtuu. Ministeriön tiedote ei nimeä syytä lainkaan.

Kannattaa katsoa, kenelle tämä asetelma sopii. Tasalaatuisuus kirjataan järjestelmän ansioksi, erojen kaventuminen on otsikko ja syy on kompleksinen. Jokainen näistä lauseista on totta ja yhdessä ne tuottavat sen, ettei kenenkään tarvitse muuttaa mitään. Häviäjä on 15-vuotias, jonka lasku kirjautuu tilastoon tasa-arvona.

Se luku, jota kukaan ei vaadi korjattavaksi

Aineistossa on yksi luku, joka on kaikkien tutkimukseen osallistuneiden maiden ja alueiden pienin. Kansallisen raportin sanoin suomalaisoppilaat raportoivat olevansa vähiten sinnikkäitä kaikkien tutkimukseen osallistuneiden maiden tai alueiden joukossa. Vain 41 prosenttia sanoo yrittävänsä kovemmin, kun tehtävä alkaa tuntua vaikealta ja se on vertailumaiden pienin osuus.

Sama raportti sisältää toisen luvun, joka näyttää olevan ristiriidassa edellisen kanssa ja on juuri siksi tärkeä. Yrittäminen itse Pisa-kokeessa oli Suomessa korkeammalla tasolla kuin Pohjoismaissa ja OECD:ssä keskimäärin ja se selitti 14 prosenttia luonnontieteiden osaamisesta, kun OECD:n keskiarvo on kolme. Suomalainen nuori siis yrittää, kun tehtävä on edessä ja lopettaa, kun se muuttuu vaikeaksi. Puute ei ole laiskuudessa vaan kestävyydessä vaikean edessä.

Muut luvut osoittavat samaan suuntaan. Osaavia ja sitoutuneita oppilaita on Suomessa 11,8 prosenttia, kun OECD:ssä heitä on 14 ja Virossa 18,3. Koulunkäyntiin sitoutuneita on 16 prosenttia, vähemmän kuin Virossa, Islannissa ja Tanskassa. Digilaitteet eivät tätä selitä, koska niiden häiritseväksi kokeneiden osuus, 26 prosenttia, jää alle OECD:n keskiarvon. Tekoälyn käytöllä sen sijaan on mitattu yhteys: mitä enemmän oppilas käyttää tekoälybotteja koulutyöhön, sitä vähemmän hän raportoi sinnikkyyttä ja yhteys on tilastollisesti merkitsevä, vaikka heikko. Muissa OECD-maissa yhteys on keskimäärin päinvastainen.

Yksi varaus kuuluu tähän. Sinnikkyys mitataan oppilaan omalla vastauksella eikä teolla ja OECD varoittaa itse, että vastaustavat ja kulttuuriset normit vaikuttavat maiden väliseen vertailuun. Se ei kumoa lukua, mutta se pehmentää sitä yhden askeleen.

Mitä ei mitata

Sinnikkyys ei ole taito, jonka pienempi ryhmä tai lisätunti opettaa. Se on kestävyyttä sen edessä, mikä ei heti onnistu ja sellaista kestävyyttä ihmisellä on vain, jos jokin on hänelle yrittämisen arvoista silloinkin, kun se ei tunnu hyvältä. Raportti tulee tähän asti omin sanoin: kyse on koulua laajemmasta kysymyksestä ja myös muut yhteiskunnalliset ja kulttuuriset tekijät vaikuttavat. Sitten se pysähtyy, koska sen mittarit loppuvat.

Tässä kohdassa lukija saa kehyksen, joka on kirjoittajan eikä aineiston. Nuori, jolla on kaikki ja joka lopettaa vaikean edessä, ei kärsi puutteesta vaan merkityksen puutteesta. Maallistuminen ja jumalattomuus eivät ole syy vaan seuraus siitä, ettei elämällä ole kohdetta, jonka vuoksi kannattaisi kestää. Pisa ei mittaa tätä, eikä yksikään lähde sano siitä mitään. Se on myös ainoa selitys, jota aineisto ei ole mitannut pois.

Raamattu kuvaa saman ilmiön yhdellä vertauksella ja käyttää siitä täsmälleen sanaa, jonka tilasto nyt mittaa. Kylväjävertauksessa kalliolle pudonnut siemen nousee nopeasti, mutta kuivettuu, koska sillä ei ole kosteutta. Selitys on tämä:

"Ja mitkä kalliolle putosivat, ovat ne, jotka kuullessaan sanan ottavat sen ilolla vastaan, mutta joilla ei ole juurta: ainoastaan ajaksi he uskovat ja kiusauksen hetkellä luopuvat." (Luuk. 8:13)

Ilo tulee heti ja luopuminen tulee vaikean hetkellä, koska juurta ei ole. Se on sama liike kuin oppilaalla, joka yrittää kokeessa enemmän kuin kukaan ja lopettaa, kun tehtävä ei aukea. Vastakohta on kuvattu profeetta Jeremian kirjassa:

"Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on. Hän on kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy, vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä." (Jer. 17:7–8)

Puu ei pelkää hellettä, koska sen juuri on jossakin, mihin helle ei yllä. Sinnikkyys ei synny siitä, että olosuhteet ovat hyvät, vaan siitä, että jokin kantaa silloin, kun ne eivät ole. Suomalaisen koulun olosuhteet ovat mitatusti hyvät ja juuri siksi tulos on niin paljastava.

Kaksi kysymystä, joista vain toinen kysytään

Rahakysymykseen on nyt vastattu. Rahaa on kirjanpidossa viidenneksen enemmän kuin neljä vuotta sitten, hintojen nousun jälkeen muutaman prosentin enemmän ja siitä yhä pienempi osa on opetusta. Suomen koulu on resursoitu paremmin kuin Japanin ja Viron koulu ja opetusaikaa siinä on vähemmän kuin Japanissa. Tuki ei toteudu, avustajia puuttuu ja erityisluokkia on liian vähän. Se on korjattavissa rahalla ja päätöksellä, joka sanotaan ääneen. Se kannattaa korjata.

Toista kysymystä ei kysy kukaan, jolla on mikrofoni. Miksi maan hyvinvoivimpien perheiden lapset, joilla on pienet ryhmät, paljon opettajia ja vähän materiaalipuutetta, lopettavat vaikean edessä useammin kuin yhdenkään muun maan nuoret. Vastaus ei ole raportissa, koska raportti ei kysy sitä. Se ei ole opettajien järjestön tiedotteessa, koska tiedote vaatii sitä, mitä järjestö voi saada. Se on kysymys elämän perustasta ja siihen vastaa jokainen koti erikseen, joko sanoilla tai hiljaisuudella. Tilasto kertoo nyt, kumpaa on ollut enemmän.