Oikeus on lapsen, mutta sitä käyttää aina joku muu

Sosiaalisessa mediassa on tullut tavaksi, että vanhempi kertoo julkisesti lapsestaan tehdystä lastensuojeluilmoituksesta. Kirjoitus on yleensä puolustuspuhe. Siinä kerrotaan, mitä viranomainen väitti ja miksi se oli väärin.

Asiakirja, johon kirjoitus perustuu, on salassa pidettävä. Salassapito on säädetty lapsen suojaksi. Kirjoituksen julkaisee ihminen, jonka toimintaa ilmoitus koskee.

Tästä alkaa rakenne, joka ei ole kenenkään suunnittelema mutta joka toistuu samanlaisena joka kerta.

Suostumus ei riitä, eikä kieltoa ole

Korkein oikeus ratkaisi asian vuonna 2018. Isä oli kuvannut videon kahden yhdeksänvuotiaan lapsensa huostaanoton täytäntöönpanosta. Toinen henkilö julkaisi videon internetissä isän pyynnöstä. Lapset olivat tunnistettavissa, vaikka kasvot oli sumennettu. Molemmat tuomittiin yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.

Ratkaisun perusteluissa sanotaan näin: "Edellä todetun perusteella huoltajalla ei lähtökohtaisen edustamisoikeutensa nojalla ole rajatonta oikeutta julkaista lapsestaan mitä tahansa tietoa. Tiedon julkaisemisesta päättäessään huoltajan tulee ottaa huomioon muun ohella lapsen itsenäinen oikeus yksityiselämän suojaan ja lapsen etu. Lasta koskevan tiedon julkaisemista ei siten tee sallituksi pelkästään se, että julkaisemiseen on huoltajan suostumus."

Samassa ratkaisussa on toinen lause, joka kuulostaa ensin ristiriitaiselta: "Lainsäädännössä ei ole nimenomaista kieltoa siitä, että huoltaja ei saa julkaista lastaan koskevaa tietoa."

Molemmat pitävät paikkansa. Kieltoa ei ole kirjoitettu, mutta se seuraa siitä, mihin huoltajan valta on annettu. Lapsenhuoltolaissa sanotaan, että huoltajan on turvattava lapsen kehitys ja hyvinvointi ja että hänellä on tässä tarkoituksessa oikeus päättää lapsen asioista. Valta on siis sidottu tarkoitukseen. Se ei ole omaisuutta vaan tehtävä.

Lapsen oma mielipide ei myöskään ratkaise. Ratkaisussa todetaan yhdeksänvuotiaista, että vaikka tämän ikäisillä lapsilla olisikin mielipide videon julkaisemisesta internetissä, he eivät voi pätevästi antaa siihen suostumustaan.

Kuka voi vaatia oikeutta

Tähän asti asetelma on selvä. Lapsella on oikeus, huoltajan valta on rajattu ja teko voi olla rikos. Sitten tulee kohta, jossa asia kääntyy.

Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on asianomistajarikos. Syyttäjä ei saa nostaa syytettä, ellei asianomistaja ilmoita rikosta syytteeseen pantavaksi. Asianomistaja on tässä lapsi. Alaikäisen puhevaltaa käyttää huoltaja.

Julkaisijan ollessa huoltaja syytepyynnön tekisi siis se, jota vastaan se tehtäisiin.

Laissa on tähän yksi aukko, joka on helppo ohittaa. Saman pykälän jatkossa sanotaan, että valtakunnansyyttäjä voi antaa määräyksen syytteen nostamisesta, jos rikos on tapahtunut joukkotiedotusvälinettä käyttäen ja erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamista. Somejulkaisu on juuri sellainen teko. Portti ei siis ole lukossa. Se aukeaa harkinnalla, jota lapsi ei voi käynnistää eikä hänen huoltajansa halua käynnistää.

Toinen reitti on edunvalvoja. Lastensuojelulain mukaan lapselle tulee määrätä edunvalvoja käyttämään huoltajan sijasta lapsen puhevaltaa, jos on perusteltu syy olettaa, ettei huoltaja voi puolueettomasti valvoa lapsen etua asiassa ja jos määrääminen on tarpeen asian selvittämiseksi tai lapsen edun turvaamiseksi. Hakemuksen tekee viranomainen.

Kolmas reitti on tietosuojasääntely. Sitä ei sovelleta käsittelyyn, "jonka luonnollinen henkilö suorittaa yksinomaan henkilökohtaisessa tai kotitalouttaan koskevassa toiminnassa". Asetuksen johdannossa mainitaan esimerkkinä myös sosiaalinen verkostoituminen. Tähän asti näyttäisi siltä, ettei vanhemman julkaisu kuulu sääntelyn piiriin lainkaan.

Unionin tuomioistuin on kuitenkin vetänyt rajan kolmessa ratkaisussa samaan kohtaan. Tietojen tullessa rajoittamattoman ihmisjoukon saataville kyse ei ole enää yksinomaan henkilökohtaisesta toiminnasta. Viimeisimmässä näistä ratkaisuista oli kyse videosta, jonka yksityishenkilö julkaisi sivustolla rajoittamatta pääsyä siihen. Tuomioistuin totesi käsittelyn jäävän poikkeuksen ulkopuolelle juuri siksi.

Julkinen somejulkaisu, jonka kuka tahansa voi lukea, on tämän rajan julkisella puolella. Yhtään ratkaisua nimenomaan lastensuojeluilmoituksen julkaisemisesta ei ole, joten kyse on päättelystä oikeuskäytännön perusteella eikä ratkaistusta kysymyksestä. Suunta on silti selvä ja se on päinvastainen kuin ensivaikutelma.

Reittejä on siis kolme. Kahdessa niistä lapsen puolesta toimii viranomainen. Kolmannessa sääntely kyllä soveltuu, mutta lapsen oikeuksia käyttää sielläkin se, jolla on puhevalta. Portin nimi vaihtuu, portinvartija ei.

Vanhempi ei voi kertoa omaansa erikseen

Julkisuuslaissa on kohta, joka koskee nimenomaan asianosaista. Sen mukaan asianosainen, hänen edustajansa tai avustajansa ei saa ilmaista sivullisille asianosaisaseman perusteella saatuja salassa pidettäviä tietoja, jotka koskevat muita kuin asianosaista itseään.

Vanhempi on asianosainen. Lapsi on hänen kohdallaan se muu. Vanhempi saa siis kertoa itsestään mutta ei lapsestaan ja lastensuojeluilmoitus koskee molempia samassa asiakirjassa. Käytännössä sitä ei voi kertoa puoliksi. Ilmoituksen sisältö on kuvaus siitä, mitä lapselle epäiltiin tapahtuneen.

Tästä seuraa asetelma, jota kannattaa katsoa suoraan. Vanhempi, joka kokee tulleensa väärin kohdelluksi, ei voi puolustautua julkisesti kertomatta samalla lapsestaan. Viranomainen, jonka toimintaa arvostellaan, on saman salassapidon takana eikä vastaa julkisuudessa. Suoja, joka on säädetty lasta varten, tuottaa sivutuotteena tilanteen, jossa vain toinen osapuoli vaikenee pakosta ja toinen vaikenee viran puolesta.

Se on sama sääntö, joka toimii yhtä aikaa kahteen suuntaan.

Mikä tässä siirtyy ja mihin

Vanhemman päätösvallan rajautuessa ja lapsen kyvyn puuttuessa ratkaisuvalta ei häviä. Se siirtyy sinne, missä on kelpoisuus toimia: viranomaiseen, tuomioistuimeen ja syyttäjään.

Tämä on jokaisen yksittäisen säännöksen kohdalla perusteltua. Yhdeksänvuotias ei voi arvioida, mitä hänestä kertova video tarkoittaa kymmenen vuoden päästä. Huoltaja voi olla esteellinen. Vakavassa tapauksessa yleinen etu voi vaatia syytettä.

Kokonaisuudessa tapahtuu silti jotain, jota yksikään säännös ei sano. Lapsen oikeudesta tulee peruste, jota käytetään lapsen puolesta ja jota vastaan hän ei voi vedota, koska vetoaminen edellyttäisi juuri sitä kelpoisuutta, joka häneltä puuttuu. Lapsen nimissä puhutaan ilman lasta. Sama peruste, jolla häntä suojellaan, rajoittaa hänen vanhempaansa ja lapsi itse ei ole kummassakaan tilanteessa se, jolta kysytään.

Tässä on syytä olla tarkka. Aineisto ei osoita, että kukaan olisi ottanut lasta välineeksi. Se osoittaa, että rakenne toimii ilman aikomusta. Suojaa tarvitaan, koska lapsi ei kykene puolustautumaan. Juuri se kyvyttömyys tekee hänestä myös sen, jonka nimissä on helpointa puhua.

Sama sääntö, kaksi vaikutusta

Salassapito on kirjoitettu yhden oletuksen varaan. Oletus on se, että instituutio toimii. Sääntö suojaa lasta silloin, kun asia etenee ja pääsääntöisesti se tekee juuri sen.

Kysymys on siitä, mitä samasta säännöstä seuraa silloin, kun oletus pettää. Toimivassa järjestelmässä salassapito suojaa lasta. Toimimattomassa sama sääntö suojaa järjestelmää. Kyseessä on yksi ja sama pykälä ja sen vaikutus vaihtuu sen mukaan, tekeekö toinen osapuoli työnsä. Kukaan ei ole valinnut jälkimmäistä vaikutusta, mutta se on silti todellinen.

Tästä syntyy piste, jossa vanhemman on uhrattava lapsen yksityisyys saadakseen asian käsitellyksi. Hinta on todellinen, se on peruuttamaton ja sen maksaa lapsi eikä se, joka päätti maksaa. Julkisuus toimii tässä hätäkeinona ja hätäkeinon hinnan maksaa kolmas osapuoli, joka ei ole päättänyt mitään.

Julkisuus ja hiljaisuus eivät kuitenkaan ole toistensa vastakohtia. Salassapidon vastine ei ole julkisuus vaan toimiva valvonta. Salassapito on perusteltu vain siinä tapauksessa, että on olemassa toinen reitti, jolla asia tulee käsitellyksi. Ilman sitä reittiä salassapito ei ole suojaa vaan hiljaisuutta ja hiljaisuus suojaa aina sitä, jolla on enemmän valtaa.

Auki jää kysymys, jota ei yleensä esitetä. Miksi ei ole reittiä, jolla asian saa käsitellyksi ilman tuota uhraamispistettä. Kysymys ei ole siitä, pitäisikö salassapito purkaa. Kysymys on siitä, miksi sen vastapari puuttuu.

Aikomuksia ei tarvitse arvioida, koska vaikutus on sama riippumatta siitä, mitä kukin on tarkoittanut. Sääntö, joka vaatii hiljaisuutta ennen kuin apu tulee, kohtelee julkisuutta rikkomuksena eikä hätämerkkinä. Seuraamus osuu siihen, joka puhui, eikä siihen, josta puhuttiin. Niin järjestelmä oppii vaientamaan nopeammin kuin auttamaan. Se ei vaadi kenenkään pahaa tahtoa. Se vaatii vain sen, ettei kukaan katso mitä säännöstä käytännössä seuraa.

Kaksi asiaa, jotka näyttävät samalta

Alustalla on samannäköisinä kaksi täysin eri asiaa. Toinen on lapsen arjen julkaiseminen tavanomaisena sisältönä, jossa ei ole hätää eikä ketään uhkaa mikään. Toinen on hätähuuto, jonka joku päästää sen jälkeen kun on koputtanut kaikkiin oviin. Samat merkit, sama muoto, sama alusta. Sääntely ei erota niitä toisistaan, eikä yleisö erota.

Molempien kohtelu samana tekee kaksi vahinkoa yhtä aikaa. Se normalisoi lapsen näkyvyyden ensimmäisessä tapauksessa ja vie toiselta sen painon, joka sillä pitäisi olla.

Kysymys ei siis ole siitä, kumpi on oikeassa, vaiettu vai puhunut. Kysymys on siitä, että sääntö on tehty tilanteeseen, jota se ei enää kata ja kattamattomuuden hinnan maksaa aina se, jolla ei ole ääntä kummassakaan päässä.

Mykän puolesta

Sananlaskuissa annetaan tehtävä sille, jolla on valtaa: "Avaa suusi mykän hyväksi, oikeuden hankkimiseksi kaikille sortuville." Käsky on suunnattu kuninkaalle. Se ei sano, että mykän tilalle asetutaan tai että hänen puolestaan päätetään. Se sanoo, että suu avataan hänen hyväkseen.

Ero on pieni ja se on koko asia. Toisen puolesta puhuminen voi olla oikeuden hankkimista hänelle tai sen ottamista häneltä ja ulospäin molemmat näyttävät samalta. Erottava kysymys ei ole se, kuka puhuu. Se on se, kenelle oikeus lopulta jää.

Lapsi ei ole tässä keskustelussa osapuoli. Hänestä puhutaan kolmannessa persoonassa kaikissa asiakirjoissa, myös niissä, jotka on kirjoitettu häntä suojelemaan. Täysi-ikäisenä hän löytää verkosta yhä sen, minkä joku päätti hänen puolestaan julkaista ja se päätös tehtiin hänen oikeutensa nimissä.