Totuus, jota rakennamme tunnekonstruktioista on kuin luhistuva korttitalo, lähestymistään jatkava romahdus kun muutos on ainoa todellisuus

Tunne kertoo, mitä minussa tapahtuu. Se ei kerro, mitä maailmassa on.

Lapsi rakentaa korttitaloa keittiön pöydälle. Hän nojaa kaksi korttia toisiinsa, asettaa kolmannen niiden päälle ja pidättää henkeään. Kerros kerrokselta talo kasvaa. Jokainen kortti pysyy pystyssä vain siksi, että toinen kortti sattuu olemaan juuri oikeassa kulmassa. Ovi avautuu jossain päin taloa, ilma liikahtaa ja koko rakennelma painuu kasaan yhdellä hengenvedolla.

Korttitalo romahtaa ilman hyökkääjää, koska sillä ei ole perustusta. Sama koskee totuutta, joka rakennetaan tunteista. Tunne on todellinen, mutta se on hetken rakennelma. Hetken vaihtuessa rakennelma vaihtuu sen mukana.

Tunne syntyy aivoissa

Tunteiden tutkimuksessa on esitetty näkemys, jonka mukaan tunne ei ole valmiina syntyvä reaktio. Tunteiden konstruktioteorian kehittänyt yhdysvaltalainen neurotieteilijä Lisa Feldman Barrett kuvaa aivoja ennustajiksi kirjassaan How Emotions Are Made (2017). Aivot vertaavat kehon tuntemuksia aiempiin kokemuksiin ja rakentavat niistä merkityksen, jonka ihminen kokee tunteena. Hänen vertaisarvioidun artikkelinsa mukaan aivot eivät kehittyneet järkevyyttä, onnellisuutta tai tarkkaa havaitsemista varten. Niiden perustehtävä on huolehtia kehon voimavaroista, jotta eliö voi kasvaa, selviytyä ja lisääntyä.

Tunne myös muuttaa sitä, mitä ihminen näkee. Erika Siegelin, Barrettin ja heidän työtovereidensa vuonna 2018 Psychological Science -lehdessä julkaiseman tutkimuksen mukaan tunteet eivät vaikuta ainoastaan siihen, miten ihminen arvioi näkemäänsä. Ne vaikuttavat itse havainnon sisältöön. Pelokas ihminen ei vain tulkitse tilannetta vaaralliseksi. Hän näkee sen vaarallisena.

Teoriaa ei ole hyväksytty kiistatta. Osa tutkijoista puolustaa edelleen Paul Ekmanin tunnetuksi tekemää perustunteiden teoriaa, jonka mukaan tietyt tunteet ovat synnynnäisiä ja yhteisiä kaikille ihmisille.

Teorian kehittäjä sanoo itse ottavansa tunteensa hyvin vakavasti. Hän ei kuitenkaan pidä niitä pakottavina tai annettuina. Tunteet ovat hänen mukaansa todellisia, koska aivot luovat ne. Hänen mukaansa ihmisellä on tunteidensa suhteen enemmän vaikutusvaltaa kuin hän luulee.

Ajatusvirhe, jolla on nimi

Kognitiivinen psykologia tunnisti jo 1970-luvulla ajatusvääristymän, jota kutsutaan tunnepäättelyksi. Yhdysvaltalainen psykiatri Aaron T. Beck esitteli käsitteen osana masennusta ja ajatusvääristymiä koskevaa tutkimustaan teoksessa Depression: Causes and Treatment (1972). Hänen oppilaansa David D. Burns kirjasi vääristymän yksinkertaiseen muotoon kirjassaan Feeling Good: ihminen päättelee tunteistaan. "Tunnen itseni idiootiksi, joten minun täytyy olla sellainen."

Vääristymässä oletetaan, että tunne paljastaa asioiden todellisen luonteen. Jokin uskotaan todeksi pelkästään siksi, että se tuntuu todelta. Tunnen itseni epäonnistuneeksi, siis olen huono. Tunnen oloni uhatuksi, siis sinä sanoit jotain pahaa. Kognitiivisessa terapiassa ihmistä opetetaan tunnistamaan tämä ajatus ja kysymään siltä, pitääkö se paikkansa.

Tunne on hetkellinen totuus ihmisen sisäisestä tilasta. Ulkona sataa vettä kello kaksi. Lause "ulkona sataa" on silloin tosi. Kello kolme aurinko voi jo paistaa. Sadetta ei tarvitse kieltää, mutta siitä ei voi päätellä, millainen sää on huomenna. Samoin pelon, häpeän tai loukkaantumisen tunne kertoo tarkasti, mitä ihmisessä juuri nyt tapahtuu. Se ei kerro yhtä tarkasti, mitä toinen ihminen tarkoitti tai kuka ihminen itse on.

Kun tunteesta tulee laki

Oxford Dictionaries valitsi vuoden 2016 sanaksi englannin sanan post-truth. Sanakirja määritteli sen olosuhteiksi, joissa objektiiviset tosiasiat vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen vähemmän kuin vetoomukset tunteisiin ja henkilökohtaiseen vakaumukseen. Kotimaisten kielten keskus kirjasi suomeen vastineen totuudenjälkeinen: "pikemminkin tunteisiin ja mielipiteisiin kuin tosiasioihin vetoava."

Sanakirjan mukaan ilmaisu esiintyi tässä merkityksessä ensimmäisen kerran vuonna 1992. Serbialaissyntyinen yhdysvaltalainen näytelmäkirjailija Steve Tesich kirjoitti silloin The Nation -lehdessä, että vapaana kansana olemme vapaasti päättäneet haluavamme elää jonkinlaisessa totuudenjälkeisessä maailmassa. Kirjoittaja esitti lauseen valituksena.

Sanan voi lukea myös kirjaimellisesti. Jeesus sanoi: "Minä olen tie ja totuus ja elämä". Golgatalla Totuus naulittiin ristille. Totuuden jälkeen kuvaa siksi tyhjentävästi aikaa Golgatan ristin jälkeen, jossa olemme yhä maallistuneempia ja jumalattomampia. Totuus on käynyt keskellämme. Jokainen sukupolvi elää sen jälkeen ja valitsee uudelleen, ottaako sen vastaan.

Greg Lukianoff ja Jonathan Haidt kytkivät vuonna 2018 kirjassaan The Coddling of the American Mind tunnepäättelyn kasvatukseen ja yliopistojen turvallisuuskulttuuriin. Heidän mukaansa turvallisuuskulttuurin pohjalla on muun muassa uskomus, että tunnepäättely antaa pätevän ja tarkan kuvan tapahtumista ja maailmasta. Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa 786 opiskelijan joukossa ne, jotka raportoivat itsellään enemmän ajatusvääristymiä, kannattivat myös useammin ajatusta, että sanat voivat vahingoittaa ja että sisältövaroituksia pitäisi käyttää laajasti. Kirjoittajien väitteitä on myös arvosteltu. Kriitikoiden mukaan käsitteellä on vähätelty niiden ihmisten huolia, joilla ei ole valtaa.

Rakenteen hinnan maksaa kuitenkin ihminen itse. Mikäli tunne on korkein totuus, jokaisen kohtaamisen ratkaisee se, kenen tunne on voimakkain. Yhteistä totuutta ei enää etsitä, vaan toinen yritetään saada joustamaan. Raamattu kuvaa saman ajan yhdellä lauseella.

Siihen aikaan ei ollut kuningasta Israelissa; jokainen teki sitä, mikä hänen omasta mielestään oli oikein.
Tuom. 21:25

Talo hiekalla

Jeesus kertoi kahdesta talosta. Toinen rakennettiin kalliolle, toinen hiekalle. Kumpikin näytti talolta niin kauan kuin sää oli tyyni. Sitten rankkasade lankesi, virrat tulvivat ja tuulet syöksyivät taloja vastaan. Kalliolle perustettu talo ei sortunut. Hiekalle rakennettu sortui. Sen sortuminen oli suuri.

Tunteista rakennettu totuus on hiekkaa. Sen sisältö vaihtuu sen mukaan, onko ihminen levännyt, pelännyt, tullut kiitetyksi vai loukatuksi. Mikäli identiteetti, moraali ja käsitys toisista ihmisistä nojaavat siihen, ne liikkuvat jokaisen tunnetilan mukana. Muutoksen ollessa ainoa todellisuus romahdus ei tapahdu kerran. Se jatkuu.

Omaan sydämeensä luottavainen on tyhmä, mutta viisaudessa vaeltava pelastuu.
Sananl. 28:26

Sananlaskujen sydän tarkoittaa ihmisen sisintä kokonaisuudessaan, tunteineen ja ajatuksineen. Varoitus osuu juuri tähän. Sisin voi olla vilpitön ja olla silti väärässä.

Savi ja valaja

Paratiisissa käärme tarjosi ihmiselle enemmän kuin hedelmän. Se tarjosi hänelle Jumalan paikan: te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan. Ihminen, joka päättää itse, mikä on totta, istuutuu samalle paikalle. Hän ei ole luonut itseään, ei maailmaa eikä niitä lakeja, joiden varassa hänen hengityksensä kulkee. Hän toimii silti kuin olisi.

Voi sitä, joka riitelee tekijänsä kanssa, saviastia saviastiain joukossa-maasta tehtyjä kaikki! Sanooko savi valajallensa: "Mitä sinä kelpaat tekemään? Sinun työsi on kädettömän työtä!"
Jes. 45:9

Luojan paikka on raskas. Mikäli ihminen on oman totuutensa ainoa lähde, hänen on itse kannateltava arvoaan, määriteltävä merkityksensä ja luotava moraalinsa. Mikään häntä suurempi ei silloin voi kannatella häntä. Uupumus ja ahdistus ovat tässä luodun olennon ääni, joka yrittää kantaa Luojan kuormaa.

Paavali kirjoitti, että ihmiset ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa. Hän näki myös, että ihmisen vieraantuminen ei jää ihmiseen.

Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;
Room. 8:22

Ihminen, joka ei enää näe itseään luotuna, ei näe luontoakaan luomakuntana. Siitä tulee varasto, jota käytetään rajattomien halujen täyttämiseen. Luonnon huokaus ja ihmisen levottomuus ovat saman juuren kaksi oiretta.

Sielu, jota puhutellaan

Psalmien kirjoittaja tunsi murheen. Hän ei kieltänyt sitä eikä kaunistellut sitä. Hän teki kuitenkin jotain, mitä tunnepäättely ei tee: hän kääntyi puhumaan omalle sielulleen.

Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta.
Ps. 42:6

Psalmin kirjoittaja ei totellut tunnettaan. Hän puhutteli sitä. Murhe sai olla olemassa, mutta se ei saanut viimeistä sanaa. Viimeinen sana kuului Jumalalle, jonka kasvojen avusta hän tiesi kiittävänsä, vaikka ei sitä vielä tuntenut.

Sama liike toistuu Paavalin kirjeissä. Hän kirjoitti vangitsevansa jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle. Filippiläisille hän neuvoi ajattelemaan sitä, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa ja mikä oikeaa. Nykyinen kognitiivinen terapia opettaa pysähtymään ajatuksen kohdalla ja kysymään, pitääkö se paikkansa. Raamattu antoi saman neuvon jo kaksi vuosituhatta aiemmin ja lisäsi siihen suunnan: ajatus tuodaan Jumalan eteen.

Valtakunta, joka kääntää järjestyksen

Maailma rakentaa ylöspäin. Se vaatii ihmistä brändäämään itsensä, menestymään, rakentamaan oman totuutensa ja todistamaan arvonsa yhä uudelleen. Korttitaloa rakentava ihminen ei uskalla pysähtyä, koska kaikki pysyy pystyssä vain hänen jatkuvan varovaisuutensa varassa. Jumalan valtakunnassa järjestys kääntyy. Viimeiset tulevat ensimmäisiksi. Voima asuu siellä, missä maailma näkee vain heikkoutta.

Ensimmäinen askel on pysähtyminen. Juokseminen katoavaisen perässä täyttää ihmisen äänellä, joka ei ole Jumalan ääni. Hiljaisuudessa sydän oppii jälleen kuuntelemaan. Silloin toinen ihminen tulee kohdatuksi sellaisena kuin hän on.

Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin Pyhä: Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne; mutta te ette tahtoneet,
Jes. 30:15

Toinen askel on heikkouden myöntäminen. Suorittamisen kulttuuri vaatii kantamaan täydellisyyden naamiota. Naamio eristää ja uuvuttaa. Paavali kuuli Herran sanovan: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Ihminen, joka uskaltaa olla hauras, antaa tilaa armolle. Hänestä ei enää loista oma erinomaisuus vaan Kristuksen valo.

Kolmas askel on palveleminen. Voittamisen ja tehostamisen sijaan palveleminen kääntää katseen pois omasta itsestä ja omista haluista. Se palauttaa ihmisen oikealle paikalleen, rakastamaan lähimmäistään niin kuin itseään. Ihmisen Poikakaan ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä.

Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
Matt. 6:33

Valtakunnan ollessa ensimmäisenä huoli huomisesta ja kelpaamisesta väistyy. Ihminen tietää olevansa Isän kämmenellä.

Kallio, joka ei muutu

Korttitalon vastapari on kallio, jota ihminen ei ole itse tehnyt. Sitä ei saavuteta rakentamalla tarkemmin, jaksamalla enemmän tai tuntemalla oikeammin.

Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa.
Jaak. 1:17

Tunne muuttuu aamun ja illan välillä. Jumala ei muutu. Hänen totuutensa on voimassa ennen kuin ihminen tuntee sen. Ristillä Jeesus sanoi: "Se on täytetty." Suurin työ on jo tehty. Ihmisen ei tarvitse rakentaa omaa arvoaan kortti kortilta eikä pitää totuuttaan pystyssä pidättämällä henkeään.

Armo vapauttaa ihmisen yrittämästä koko ajan niin paljon. Hän saa olla rajallinen, väsynyt ja joskus väärässä. Tunteet saavat tulla ja mennä kuin sää. Talo seisoo, koska sen perustus on Hänessä, joka ei muutu.