4. Mooseksen kirja 35:28 · Kirkkoraamattu (1933/1938)
sillä hänen on asuttava turvakaupungissaan ylimmäisen papin kuolemaan asti. Mutta ylimmäisen papin kuoltua tappaja saa palata perintömaallensa.
Alkukielen sanajärjestys — ei suomennoksen kohdistus. Klikkaa sanaa nähdäksesi selityksen.
Ristiinviittaukset
Jakeet, jotka kytkeytyvät tähän kohtaan — äänestysjärjestyksessä. Valitse rastilla ja kopioi valitut, tai kopioi kaikki kerralla.
Mehän kuolemme ja olemme niinkuin maahan kaadettu vesi, jota ei voi koota takaisin. Mutta Jumala ei ota pois elämää, vaan sitä hän ajattelee, ettei vain hyljätty joutuisi hänestä erotetuksi.
Äänet: 11
Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.
Äänet: 2
Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
Äänet: 2
mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan.
Äänet: 2
sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.
Äänet: 2