Yirah.fi
EN

ajankohtaista · tutkittua tietoa · Raamattu & teologia

Uutta Joukkovaikuttamisen keinot · kirja nyt saatavilla

Jeremian kirja 52:15 · Kirkkoraamattu (1933/1938)

Ja Nebusaradan, henkivartijain päällikkö, siirsi maasta pois osan kansan köyhiä ja kansan tähteitä, mitä oli jäljellä kaupungissa, sekä ne, jotka olivat menneet Baabelin kuninkaan puolelle, ja loput käsityöläisistä.

Näytä koko luku

Ristiinviittaukset

Jakeet, jotka kytkeytyvät tähän kohtaan — äänestysjärjestyksessä. Valitse rastilla ja kopioi valitut, tai kopioi kaikki kerralla.

0 valittu
Hesekielin kirja 12:11

Sano: Minä olen teille ennusmerkki: niinkuin minä tein, niin heille tehdään, pakkosiirtolaisuuteen, vankeuteen he menevät.

Äänet: 4

Sakarjan kirja 8:19

"Näin sanoo Herra Sebaot: Neljännen kuun paasto ja viidennen paasto ja seitsemännen paasto ja kymmenennen paasto on oleva Juudan heimolle ilo ja riemu ja mieluinen juhla. Mutta rakastakaa totuutta ja rauhaa.

Äänet: 4

1. Aikakirja 9:1

Koko Israel merkittiin sukuluetteloon, ja katso, he ovat kirjoitetut Israelin kuningasten kirjaan. Ja Juuda vietiin Baabeliin pakkosiirtolaisuuteen uskottomuutensa tähden.

Äänet: 3

Jeremian kirja 52:24

Ja henkivartijain päällikkö otti ylimmäisen papin Serajan ja häntä lähimmän papin Sefanjan sekä kolme ovenvartijaa,

Äänet: 3

Matteuksen evankeliumi 1:11

Joosialle syntyi Jekonja ja tämän veljet Babyloniin siirtämisen aikoina.

Äänet: 3

Jaa jae Facebook X WhatsApp
Kopioitu leikepöydälle