Jeremian kirja 51:39 · Kirkkoraamattu (1933/1938)
Kun he ovat himossansa kiihkeimmillään, teen minä heille juomingit ja juovutan heidät, että he riemastuvat ja nukkuvat ikuiseen uneen eivätkä enää heräjä, sanoo Herra.
Alkukielen sanajärjestys — ei suomennoksen kohdistus. Klikkaa sanaa nähdäksesi selityksen.
Ristiinviittaukset
Jakeet, jotka kytkeytyvät tähän kohtaan — äänestysjärjestyksessä. Valitse rastilla ja kopioi valitut, tai kopioi kaikki kerralla.
Kuinka kauan minun täytyy kantaa huolia sielussani, päivät päästään murhetta sydämessäni? Kuinka kauan saa vihollinen ylvästellä minua vastaan?
Äänet: 6
Minä juovutan sen ruhtinaat ja tietäjät, sen käskynhaltijat, päämiehet ja sankarit; ja he nukkuvat ikuiseen uneen eivätkä enää heräjä, sanoo Kuningas; Herra Sebaot on hänen nimensä.
Äänet: 5
{76:6} Urhoollisilta ryöstettiin aseet, he uupuivat uneen; kaikkien sankarien kädet herposivat.
Äänet: 4
"Sano heille: Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Juokaa ja juopukaa, oksentakaa ja kaatukaa, älkääkä enää nousko, -miekan edessä, jonka minä lähetän teidän keskellenne.
Äänet: 4
Pöytä katetaan, matto levitetään, syödään, juodaan. Nouskaa, te ruhtinaat, voidelkaa kilvet.
Äänet: 4