Jesajan kirja 1:9 · Kirkkoraamattu (1933/1938)
Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meistä jäännöstä, olisi meidän käynyt pian kuin Sodoman, olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi.
Alkukielen sanajärjestys — ei suomennoksen kohdistus. Klikkaa sanaa nähdäksesi selityksen.
Ristiinviittaukset
Jakeet, jotka kytkeytyvät tähän kohtaan — äänestysjärjestyksessä. Valitse rastilla ja kopioi valitut, tai kopioi kaikki kerralla.
Niinkuin Esaias myös on ennustanut: "Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meille siementä, niin meidän olisi käynyt niinkuin Sodoman, ja me olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi".
Äänet: 18
Ja Juudan heimon pelastuneet, jotka ovat jäljelle jääneet, tekevät taas juurta alaspäin ja hedelmää ylöspäin.
Äänet: 10
Sillä Jerusalemista lähtee kasvamaan jäännös, pelastunut joukko Siionin vuorelta. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.
Äänet: 10
Mutta minä jätän jäljelle Israeliin seitsemäntuhatta: kaikki polvet, jotka eivät ole notkistuneet Baalille, ja kaikki suut, jotka eivät ole hänelle suuta antaneet."
Äänet: 9
Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
Äänet: 9