1. Pietarin kirje, luku 3: Hiljainen todistus

Nämä opetukset perustuvat Kirkkoraamattu 1933/38 käännökseen. Mikäli toista käännösversiota on käsitelty, se mainitaan aina erikseen.

Artikkeli

Pietarin siirtymä yhteiskunnallisista suhteista perheen piiriin on luonnollinen ja syvällinen. Avioliitto, tuo intiimein inhimillisistä suhteista, muodostaa mikrokosmon siitä, miten evankeliumi muuttaa kaikki suhteet. "Samoin te, vaimot, olkaa miehillenne alamaiset, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaiset, vaimojensa vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin" (1. Piet. 3:1). Pietari puhuu todellisuudesta, jossa monet naiset olivat tulleet uskoon, mutta heidän miehensä eivät. Roomalaisessa yhteiskunnassa naisen odotettiin seuraavan miehensä uskontoa, joten kristittynä pysyminen vaati rohkeutta¹.

Pietarin lähestymistapa on sekä viisas että vallankumouksellinen. Hän ei kehota naisia väittelemään tai pakottamaan miehiään uskoon. Sen sijaan hän puhuu "sanoittakin" tapahtuvasta voittamisesta. Tässä on syvä ymmärrys siitä, että joskus sanat voivat olla este evankeliumille. Elämä, joka puhuu voimakkaammin kuin sanat, voi murtaa vastustuksen, jota sanat vain vahvistaisivat.

Pietarin kuvaus todistuksen luonteesta jatkuu: "kun he katselevat teidän puhdasta ja pelossa tapahtuvaa vaellustanne" (1. Piet. 3:2). Verbi "katselevat" (epopteuo) viittaa tarkkaan havainnointiin, kuin teatterin katsomiseen². Uskomattomat miehet tarkkailevat vaimojensa elämää, etsien ristiriitoja tai teeskentelyä. Puhtaus (hagnos) ja pelko (fobos), Jumalaan kohdistuva kunnioitus, muodostavat yhdistelmän, joka on vastustamaton todistus.

Seuraava kohta paljastaa Pietarin syvän ymmärryksen siitä, mikä todella merkitsee: "Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, hiusten palmikoimista ja kultakorujen ympärilleen ripustamista tai koreihin vaatteisiin pukeutumista, vaan se, mikä on salassa, sydämessä oleva ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan edessä kallisarvoista" (1. Piet. 3:3-4). Pietari ei tuomitse kauneutta sinänsä vaan prioriteetit, jotka asettavat ulkoisen sisäisen edelle. Roomalaiset naiset olivat tunnettuja monimutkaisista kampausistaan ja ylellisistä koruistaan³.

Hiljainen ja rauhaisa henki ei tarkoita persoonallisuuden tukahduttamista vaan sisäistä rauhaa, joka ei ole riippuvainen ulkoisista olosuhteista. Se on "katoamaton", toisin kuin ulkoinen kauneus, joka väistämättä haalistuu. Jumalan silmissä tämä sisäinen kauneus on "kallisarvoista" (polyteles), sanaa käytettiin kalleimmista helmistä ja jalokivistä. Ironista, että juuri se, mitä maailma ei arvosta, on Jumalan silmissä arvokkainta.

Pietari vetoaa historiaan: "Sillä näin myös muinoin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itseään ja olivat miehillensä alamaiset. Niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi; ja hänen lapsikseen te olette tulleet, kun teette sitä, mikä hyvää on, ettekä anna minkään itseänne peljästyttää" (1. Piet. 3:5-6). Saaran esimerkki on merkittävä. Hän eli kulttuurissa, jossa naisilla oli vähän oikeuksia. Hänen arvonsa ei perustunut sosiaaliseen asemaan vaan suhteeseen Jumalaan.

Viittaus pelon voittamiseen on syvällinen. Monet kristityt naiset pelkäsivät miestensä reaktiota uskoonsa. Pietari muistuttaa, että Saaran tyttärinä heillä on perintö, joka antaa rohkeutta. He eivät anna "minkään itseään peljästyttää", ei miesten vihan, ei yhteiskunnan paineen, ei edes fyysisen väkivallan uhan.

Pietari kääntyy sitten miehiin, ja hänen sanansa ovat lyhyet mutta merkittävät: "Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti vaimojenne kanssa, niin kuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niin kuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi" (1. Piet. 3:7). "Taidollisesti" (kata gnosin) tarkoittaa ymmärryksellä, viisaudella, herkkyydellä. Miehen tulee tuntea vaimonsa, ymmärtää häntä, elää hänen kanssaan tavalla, joka osoittaa syvää tuntemista.

"Heikompi astia" on ilmaus, joka vaatii huolellista tulkintaa. Pietari ei sano, että naiset olisivat älyllisesti tai hengellisesti heikompia. Kontekstissa hän viittaa todennäköisesti fyysiseen haurauteen ja yhteiskunnalliseen haavoittuvuuteen⁴. Kuten kallisarvoinen posliini vaatii huolellisempaa käsittelyä kuin metalliruukku, niin vaimot tarvitsevat erityistä huomaavaisuutta ja suojelua.

Vallankumouksellinen tasa-arvo paljastuu: naiset ovat "elämän armon perillisiä niin kuin tekin". Hengellisesti ei ole eroa. Molemmat ovat tasavertaisia Jumalan armon edessä. Varoitus on vakava. Jos mies kohtelee vaimoaan huonosti, hänen rukouksensa "estyvät". Verbi tarkoittaa kirjaimellisesti "leikata poikki"⁵. Rikkinäinen suhde vaimoon katkaisee yhteyden Jumalaan.

Pietari siirtyy nyt laajempaan yhteisöön: "Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimieliset, helläsydämiset, veljelliset, armahtavaiset, nöyrät" (1. Piet. 3:8). Viisi ominaisuutta kuvaavat kristillistä yhteisöä. Yksimielisyys ei tarkoita yhdenmukaisuutta vaan yhteistä päämäärää. Helläsydämisyys (sumpathes) on kyky tuntea toisen kanssa. Veljellisyys muistuttaa, että olemme perhettä. Armahtavaisuus on käytännön myötätuntoa. Nöyryys sitoo kaiken yhteen, ilman sitä muut hyveet muuttuvat ylpeydeksi.

Kostamisen kierre katkaistaan: "Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte" (1. Piet. 3:9). Tämä on radikaalisti vastakultturellista. Roomalainen kunnia-häpeä kulttuuri vaati koston⁶. Kristus rikkoo kierteen. Kutsumuksemme on siunata, ei kirota. Paradoksi on, että siunaamalla muita perimme itse siunauksen.

Pietari lainaa Psalmia 34 vahvistaakseen opetuksensa: "Sillä: 'Joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta, kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen'" (1. Piet. 3:10-11). Hyvä elämä alkaa kielen hallinnasta. Sanat voivat rakentaa tai repiä, parantaa tai haavoittaa. Positiivinen käänne seuraa. Ei riitä välttää pahaa, täytyy aktiivisesti tehdä hyvää. Rauha ei tule itsestään; sitä täytyy etsiä ja tavoitella.

Jumalan huomio on lupaava: "Sillä 'Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiaan, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan'" (1. Piet. 3:12). Jumala ei ole etäinen tarkkailija vaan aktiivisesti läsnä. Hänen silmänsä "tarkkaavat", jatkuva, rakastava huomio. Hänen korvansa ovat avoimet rukouksille. Pahantekijöille hänen kasvojensa kääntyminen pois on kuitenkin tuomio.

Retorinen kysymys haastaa: "Ja kuka on, joka voi tehdä teille pahaa, jos teillä on kiivas halu hyvään?" (1. Piet. 3:13). Pietari ei ole naiivi. Hän tietää, että hyvällekin voi käydä pahoin. Syvemmällä tasolla hän on kuitenkin oikeassa. Kukaan ei voi vahingoittaa sieluamme, varastaa pelastustamme, riistää toivoamme. Kiivas halu (zelotes) hyvään on kuin suojakilpi.

Realismi seuraa: "Mutta vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden, olette autuaat. Mutta 'älkää peljätkö sitä, mitä he pelkäävät, älkääkä hämmästykö'" (1. Piet. 3:14). Pietari tunnustaa mahdollisuuden. Vanhurskaus ei takaa turvallisuutta. Paradoksaalisesti kärsimys vanhurskauden tähden on autuus. Jesajan lainaus muistuttaa, että pelko on valinta. Maailma pelkää monia asioita: kuolemaa, menetystä, häpeää. Kristityt ovat vapaat näistä peloista.

Seuraava jae on yksi kristillisen apologetiikan perusteksteistä: "vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on" (1. Piet. 3:15). Ensimmäinen askel ei ole argumenttien valmistelu vaan Kristuksen pyhittäminen sydämessä. Hänen ollessaan Herra sisäisesti voimme todistaa ulkoisesti. Valmius vastata edellyttää, että elämämme herättää kysymyksiä. Jos kukaan ei kysy toivomme perustusta, ehkä toivomme ei näy.

Tapa vastata on yhtä tärkeä kuin vastaus: "kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla, pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siitä, mistä teitä panettelevat" (1. Piet. 3:15-16). Sävyisyys on lempeyttä, nöyryyttä, herkkyyttä toisen tilannetta kohtaan. Pelko on kunnioitusta Jumalaa kohtaan ja vakavuutta totuuden edessä. Hyvä omatunto on suoja syytöksiä vastaan.

Pietari palaa kärsimyksen teemaan: "Sillä parempi on kärsiä hyvää tehden, jos Jumalan tahto niin vaatii, kuin kärsiä pahaa tehden" (1. Piet. 3:17). Tämä on käytännön viisautta. Kaikki kärsivät joskus, kärsimyksen merkitys riippuu kuitenkin sen syystä. Kärsimys pahanteon seurauksena on hedelmätöntä. Kärsimys hyvän tekemisen tähden osallistuu Kristuksen kärsimykseen.

Nyt Pietari siirtyy yhteen kirjeensä syvimmistä teologisista opetuksista: "Sillä Kristuskin kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä" (1. Piet. 3:18). "Kerran" (hapax) korostaa Kristuksen uhrin ainutkertaisuutta ja riittävyyttä. Ei tarvita toistoa. Vanhurskas väärien puolesta on täydellinen substituutio. Tarkoitus oli "johdattaa" (prosago), tekninen termi kuninkaan eteen tuomisesta⁷.

Mysteerinen kohta seuraa, joka avaa ikkunan kosmiseen draamaan: "jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä" (1. Piet. 3:19-20). Tässä Pietari viittaa siihen, mitä apostolinen uskontunnustus ilmaisee sanoilla "astui alas tuonelaan". Tämä totuus paljastaa ristinkuoleman syvimmän merkityksen.

Kristus astui kuoleman valtakuntaan, Haadekseen (kreik. Hades, hepr. Sheol), ei voitettuna vaan voittajana. Tämä ei ollut passiivinen lepääminen kuolemassa vaan aktiivinen valloitusretki vihollisen linnakkeeseen. Kuvittele kosminen ironia: Kuoleman valtakunta, joka oli Aadamista lähtien pitänyt koko ihmiskuntaa vankinaan, vastaanottaa nyt itse Elämän Ruhtinaan. Saatana ja hänen joukkonsa luulivat voittaneensa ristiinnaulitsemalla Kristuksen, eivät ymmärtäen pelaavansa suoraan Jumalan käsiin. Paavali paljastaa tämän salaisuuden: "jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet" (1. Kor. 2:8).

Mitä Kristus sitten saarnasi näille vankeudessa oleville hengille? Hän julisti voittoaan, että kuolema on nielty ja sen valta murrettu. Langenneille enkeleille, jotka olivat ylpeydessään kapinoineet ja johtaneet ihmiskunnan harhaan, tuli nyt lopullinen tuomion sana. Samalla Vanhan testamentin pyhät, jotka uskon kautta odottivat lunastusta, saivat kuulla vapautuksen sanoman. Ortodoksinen traditio kuvaa tämän kauniisti pääsiäisikonissa: Kristus murtaa Haadeksen portit jalkoihinsa ja vetää Aadamin ja Eevan ylös kuoleman valtakunnasta.

Jeesuksen omat sanat Pietarille saavat nyt täyden merkityksensä: "tuonelan portit eivät sitä voita" (Matt. 16:18). Ne portit, jotka näyttivät voittamattomilta, murtuivat sisältäpäin, Voittajan astuessa sisään. Kristuksen voitto ulottuu kaikkialle. Ei ole syvyyttä, johon hänen valonsa ei tunkeutuisi, ei pimeyttä, jota hänen kirkkautensa ei valaisisi⁸.

Vedenpaisumus muodostaa tyypin kasteelle: "silloin, kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. Tämä nyt antikuvauksena myös pelastaa teidät, kasteena" (1. Piet. 3:20-21). Vesi, joka tuhosi maailman, pelasti Nooan perheen nostamalla arkin. Samoin kasteen vesi symboloi sekä kuolemaa vanhalle elämälle että pelastusta uuteen elämään.

Pietari selventää kasteen merkitystä: "joka ei ole lihan saastan poispanemia, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta" (1. Piet. 3:21). Kaste ei ole maaginen rituaali vaan uskon teko. Se on "pyytämistä" (eperotema), joko vetoomus Jumalalle tai lupaus Jumalalle⁹. Hyvä omatunto syntyy tiedostamme olevamme sovitettuja Jumalan kanssa.

Tässä kohdassa UT2020-käännös syyllistyy yhteen monista ja vakavista teologisista vääristelyistään, muuttaen kasteen merkityksen täysin päinvastaiseksi. Vertailkaamme käännöksiä. Vuoden 1933/38 seuraa uskollisesti alkutekstiä: "joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta". UT2020 muuttaa tämän muotoon: "ei saastaisesta elämästä luopuminen. Kasteessa te olette tehneet Jumalan kanssa sopimuksen, joka takaa teille puhtaan omantunnon."

Kreikkalainen alkuteksti οὐ σαρκὸς ἀπόθεσις ῥύπου ἀλλὰ συνειδήσεως ἀγαθῆς ἐπερώτημα εἰς θεόν on yksiselitteinen. Pietari opettaa, että kaste ei ole (οὐ) ulkonaista rituaalista pesua, lihan saastan poistamista, vaan (ἀλλὰ) syvempi hengellinen tapahtuma. UT2020 kääntää tämän päälaelleen väittämällä, että kaste "ei ole saastaisesta elämästä luopuminen". Alkuteksti erottaa ulkoisen rituaalin sisäisestä muutoksesta. UT2020 erottaa kasteen elämänmuutoksesta. Tämä on täydellinen inversio Pietarin opetuksesta.

Teologiset seuraukset ovat katastrofaaliset. UT2020:n mukaan ihminen voi tulla kastetuksi ja jatkaa saastaista elämää. Tämä on suoraa antinomianismia, oppia joka vapauttaa kristityn moraalilain noudattamisesta. Se on vastoin koko Uuden testamentin opetusta parannuksesta ja pyhityksestä. Lisäksi ἐπερώτημα, "pyyntö" tai "vetoomus", muutetaan "sopimukseksi joka takaa". Nöyrästä anomuksesta tehdään juridinen transaktio. Pietarin mukaan hyvä omatunto pyydetään Jumalalta. UT2020:n mukaan se taataan sopimuksella. Tämä muuttaa armon ansioiksi, lahjan oikeudeksi. Suomen Pipliaseuran toiminta on häpeällistä, antikristillistä sekä evankeliumin sanoman täysin vesittävää, Suomen kirkon keskusrahaston kustantaessa Jumalan Pyhän sanan häpäisyn. Meidän tulee rukoilla heidän puolesta, jotka ovat eksyneet, että he ymmärtäisivät tekonsa ja tekisivät parannuksen.

Perusta kaikelle on Kristuksen voitto: "Jeesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut" (1. Piet. 3:21-22). Ylösnousemus ei ollut vain kuoleman voittamista vaan kaiken vallan ottamista. Kristus on nyt korkeimmassa asemassa. Kaikki hengelliset voimat, hyvät ja pahat, ovat hänen allaan.

Kolmannen luvun rikas kudos on vienyt meidät makuuhuoneen intiimistä todistuksesta kosmiseen voittoon. Pietari on näyttänyt, miten kristillinen todistus toimii kaikilla tasoilla: avioliitossa hiljaisen elämän kautta, yhteisössä siunaamisen kautta, maailmassa toivon selittämisen kautta. Kaiken takana on Kristus, joka voitti kuoleman ja hallitsee kaikkea.

Luvun sanoma koskettaa erityisesti aikaamme, jolloin sanat ovat menettäneet voimansa ja ihmiset kaipaavat autenttista todistusta. Pietarin viisaus hiljaisen todistuksen voimasta, sisäisen kauneuden arvosta ja lempeän vastauksen merkityksestä on ikuisesti ajankohtainen. Hän muistuttaa meitä, että todellinen voima ei ole aggressiivisessa puolustuksessa vaan elämässä, joka herättää kysymyksiä ja sydämessä, joka on valmis vastaamaan sävyisyydellä ja kunnioituksella.

Winter, B.W. (2003). Roman Wives, Roman Widows: The Appearance of New Women and the Pauline Communities. Grand Rapids: Eerdmans. s. 134-156.
Grudem, W. (1988). The First Epistle of Peter. Grand Rapids: Eerdmans. s. 140-141.
Balch, D.L. (1981). Let Wives Be Submissive: The Domestic Code in 1 Peter. Chico: Scholars Press. s. 89-96.
Davids, P.H. (1990). The First Epistle of Peter. Grand Rapids: Eerdmans. s. 122-123.
Achtemeier, P.J. (1996). 1 Peter. Hermeneia. Minneapolis: Fortress Press. s. 216-217.
Malina, B.J. & Neyrey, J.H. (1991). "Honor and Shame in Luke-Acts". The Social World of Luke-Acts. Peabody: Hendrickson. s. 25-65.
France, R.T. (1977). "Exegesis in Practice: Two Examples". New Testament Interpretation. Grand Rapids: Eerdmans. s. 264-266.
Dalton, W.J. (1989). Christ's Proclamation to the Spirits: A Study of 1 Peter 3:18-4:6. Rome: Pontifical Biblical Institute. s. 156-189.
Richards, G.C. (1932). "1 Peter 3:21". Journal of Theological Studies. 33: 77.