Missä olet
Vaatimus virheettömyydestä on todellinen. Kysymys on vain siitä, kenelle se osoitettiin.
Lapsi rikkoo lasin. Ennen kuin kukaan ehtii sanoa mitään, hän on jo huoneessaan oven takana. Kukaan ei käskenyt häntä sinne. Kukaan ei ollut vielä edes ehtinyt olla vihainen, eikä lasi ollut arvokas. Liike tapahtui itsestään ja se tapahtui nopeammin kuin ajatus, aivan kuin se olisi ollut valmiina odottamassa.
Sama liike on kirjattu ihmiskunnan ensimmäiseen kertomukseen ja se on kirjattu ennen kuin kukaan oli sanonut mitään.
Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.
1. Moos. 3:8
Yksityiskohta on helppo ohittaa. Askeleet olivat samat kuin ennenkin. Sama aika päivästä, sama viileys, sama käyskentely. Mikään ulkoisessa ei ollut muuttunut, eikä kertomus anna mitään merkkiä siitä että ääni olisi ollut toinen. Muutos tapahtui kokonaan siinä, mitä ihminen niistä askelista kuuli.
Askeleet eivät muuttuneet
Ensimmäinen kysymys jonka Jumala kertomuksen mukaan esitti ihmiselle kuuluu näin.
Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?"
1. Moos. 3:9
Kysyjä tiesi vastauksen. Kysymys ei ollut tiedonhankintaa vaan etsintää ja etsivä osapuoli oli se joka ei ollut piiloutunut. Ihminen kuuli sen silti toisin ja hänen vastauksensa paljastaa tarkalleen mitä hän kuuli.
Hän vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin".
1. Moos. 3:10
Pelkäsin. Sana tulee ihmisen suusta ennen kuin yhtään syytöstä on esitetty ja se tulee vastauksena kysymykseen joka etsi häntä. Tähän kohtaan syntyy koko myöhempi väärinkäsitys. Jumala ei muuttunut ankaraksi sinä iltana. Ihmisen kuva hänestä muuttui ja se kuva on periytynyt eteenpäin katkeamattomana.
Siksi harha on yhtä vanha kuin lankeemus. Sen ydin on hiljainen oletus, ettei toinen osapuoli katsele minua toisin kuin minä itse katselisin jotakuta joka on tehnyt saman.
Vaatimus, jota ei ole keksitty
Harhaa ei kuitenkaan voi purkaa kiistämällä vaatimusta, koska vaatimus on oikeasti kirjoitettu.
Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."
Matt. 5:48
Lause on ankara eikä sitä ole pehmennetty missään. Mittapuu ei ole naapuri, ei parempi versio itsestä eikä yleinen kunnollisuus, vaan Isä itse. Kukaan ei ole koskaan väittänyt tuota vaatimusta pieneksi.
Harha ei siis synny vaatimuksen kuvittelemisesta. Se syntyy siitä, että lasku luetaan omalle kohdalle avoimena silloin kun se on jo maksettu toisaalla. Ihminen katsoo mittapuuta, mittaa itsensä sitä vasten, toteaa jäävänsä alle ja alkaa yrittää kuroa eroa umpeen. Koko ajan hän katsoo oikeaa mittapuuta ja väärää maksajaa.
Tässä on ero jota ei aina huomata. Vaatimus mitata itsensä ei ole sama asia kuin vaatimus täyttää se yksin.
Miksi mitattava houkuttaa
Virheettömyys on outo tavoite siinä mielessä, että se on lähes mahdoton eikä silti hellitä otettaan. Syy löytyy siitä mitä se lupaa.
Suoritusta voi mitata. Suhdetta ei voi. Ihminen joka laskee omat epäonnistumisensa tietää koko ajan missä menee ja tieto on hallintaa vaikka luku olisi huono. Ihminen joka luottaa ei tiedä mitään varmaa ja hänen on kestettävä se tietämättömyys joka päivä uudelleen. Moni valitsee mitattavan juuri siksi, että se on mitattava, senkin uhalla että mittari on väärä.
Valinta on ymmärrettävä eikä se ole tyhmä. Se vain tuottaa hitaasti sen mitä eniten pelättiin. Ihminen joka mittaa itseään ei uskalla tulla lähelle ennen kuin luku on riittävä ja luku ei koskaan ole riittävä, joten lähelle ei tulla.
Se minkä pelko paljastaa
Johannes kirjoitti asiasta lauseen, joka ei arvostele pelkäävää vaan kertoo mistä pelko on merkki.
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.
1. Joh. 4:18
Pelossa on rangaistusta. Ihminen joka pelkää on siis jo tuominnut itsensä eikä hän odota tuomiota vaan sen täytäntöönpanoa. Juuri se odotus tekee askelista pelottavat, vaikka askeleet ovat samat kuin ennen.
Paavali sanoi saman asian toisesta suunnasta ja hän nimesi molemmat vaihtoehdot.
Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"
Room. 8:15
Orja ja lapsi voivat asua samassa talossa ja tehdä samoja töitä. Ero on siinä, mitä kumpikin ajattelee tapahtuvan silloin kun työ epäonnistuu. Orja odottaa seurauksia. Lapsi odottaa isää.
Särjetty ruoko
Harhan mukaan kaikkein vahingoittuneimmalla olisi vähiten asiaa lähelle. Kirjoitusten kuva on päinvastainen ja se on annettu ennakoivasti juuri niistä joiden kohdalla asia näyttäisi selvältä.
Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta. Hän levittää oikeutta uskollisesti.
Jes. 42:3
Ruoko on jo särkynyt. Sydän savuaa eikä pala. Kumpikin on siinä tilassa, jossa käytännöllinen ihminen vaihtaisi uuteen ja juuri niistä sanotaan ettei niihin kosketa. Lause ei lupaa että särkyminen olisi hyvä asia. Se lupaa ettei särkyminen ole peruste hylkäämiselle.
Sama asia sanotaan vielä suoremmin ja se sanotaan vastauksena ihmiselle joka pyysi heikkoutensa poistamista.
Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
2. Kor. 12:9
Pyyntö oli järkevä ja siihen vastattiin kieltävästi. Heikkous ei ollut este työlle vaan sen paikka. Tästä seuraa jotain mitä virheettömyyttä tavoitteleva ei osaa odottaa: keskeneräisyys ei ole se mikä pitää korjata ennen kuin suhde alkaa, vaan se maasto jossa suhde tapahtuu.
Perustelu tälle on kirjoitettu muualle ja se on lohdullisen arkinen.
Sillä hän tietää, minkäkaltaista tekoa me olemme: hän muistaa meidät tomuksi.
Ps. 103:14
Hän muistaa. Kysymys ei siis ole siitä että Jumala katsoisi ihmistä läpi sormien tai olisi unohtanut vaatimuksensa. Hän tietää tarkalleen mistä aineksesta ihminen on tehty, eikä hän odota tomulta sitä mitä tomu ei ole. Odotukset ovat oikein mitoitetut ja ne on mitoittanut se joka teki materiaalin.
Rajaton ei ole turvallinen
Tähän kohtaan on syntynyt selitys, jota toistetaan lohdutuksena. Sen mukaan lapsi purkaa pahimman juuri sille, jonka luona hänen on turvallisinta olla ja kotona nähty raivo on siis todiste luottamuksesta. Ajatus on lämmin ja se on tarkoitettu helpottamaan uupunutta.
Selityksellä on tosi ydin. Koulupäivä vaatii lapselta jatkuvaa itsehillintää ja säätelyvoima on rajallinen resurssi joka ehtyy päivän mittaan. Kotiovesta astuu sisään lapsi, jonka varasto on tyhjä. Kasvatuskouluttaja Andrea Loewen Nair antoi ilmiölle nimen restraint collapse ja se tunnistetaan laajalti sekä kodeissa että kouluissa.
Nimen alkuperä kannattaa silti tietää. Käsite tulee kasvatuskirjallisuudesta eikä tutkimuksesta, sitä koskeva akateeminen näyttö on ohutta ja se nojaa pääosin vanhempien kertomuksiin sekä kliiniseen havaintoon. Kyseessä on siis havainto, ei mittaustulos.
Havainnon ja normin väliin mahtuu koko ero. Väsymyksen tunnistaminen selittää mistä purkaus tulee. Se ei kerro mitään siitä, mitä purkaukselle pitäisi tehdä ja juuri siihen aukkoon hokema asettuu vastaamaan.
Kaksi akselia, ei yksi
Diana Baumrind kuvasi 1960-luvulla kasvatustyylejä ja hänen jaottelunsa täydentyi myöhemmin neljäksi. Ratkaiseva oivallus on siinä, että lämpö ja vaatimukset ovat kaksi eri akselia eivätkä saman jatkumon päät. Vanhempi voi olla korkealla molemmilla, matalalla molemmilla tai korkealla vain toisella.
Yhdistelmä jossa lämpö on korkea ja vaatimukset korkeat tuottaa tutkimuksissa johdonmukaisesti parhaat tulokset, kuten paremman itsetunnon, sosiaaliset taidot ja koulumenestyksen. Yhdistelmä jossa lämpö on korkea mutta vaatimukset matalat tuottaa toisenlaisen jäljen: heikomman itsesäätelyn, matalamman onnellisuuden ja vaikeuksia auktoriteettien kanssa.
Tässä on se mitä hokema ei näe. Vanhempi joka antaa periksi ei ole liian lämmin. Hänen lämpönsä voi olla aitoa ja runsasta, mutta toinen akseli on nollassa, eikä ensimmäinen korvaa toista. Rajattomuus ei ole rakkauden yliannostus vaan sen puolikas.
Miten kierre opitaan
Mekanismi on kuvattu tarkasti. Gerald Patterson nimesi sen coercion-malliksi 1980-luvulla ja se etenee aina samalla tavalla.
Aikuinen esittää vaatimuksen. Lapsi vastustaa ja vastustus nousee portaittain: ensin vastaanpano, sitten kiukku, sitten se taso jolla aikuisen on vaikea jatkaa. Aikuinen perääntyy, koska tilanne loppuu siihen. Juuri siinä hetkessä opitaan asia jota kukaan ei aikonut opettaa: eskalaatio toimii.
Patterson kutsui asetelmaa vahvistusansaksi. Perääntyminen palkitsee lasta kahdesti, ensin lopettamalla epämiellyttävän vaatimuksen ja sitten tuottamalla halutun lopputuloksen. Aikuista palkitaan samaan aikaan, koska riita loppuu. Molemmat saavat välittömän helpotuksen ja seuraavalla kerralla kynnys nousee korkeammalle. Malli on yksi tutkituimmista poluista lapsuuden käytösongelmiin.
Hokema kuvaa tämän kierteen ensimmäistä puoliskoa ja pysähtyy siihen. Se selittää miksi purkaus tapahtuu kotona eikä kerro mitään siitä, mitä perääntyminen opettaa.
Mistä turvasatama on lainattu
Sana turvasatama ei ole kansanviisautta vaan kiintymyssuhdeteorian termi. John Bowlby ja Mary Ainsworth käyttivät sitä paikasta johon lapsi palaa pelästyttyään ja sen rinnalla kulkee turvallinen perusta, josta hän lähtee tutkimaan maailmaa. Kumpikin edellyttää samaa asiaa, eli aikuista joka on ennakoitavasti saatavilla.
Turvallisen kiintymyksen paras yksittäinen ennustaja on hoivaajan sensitiivisyys, joka tarkoittaa lapsen viestien oikein lukemista ja johdonmukaista vastaamista niihin. Johdonmukainen vastaus ei ole sama asia kuin myöntyvä vastaus. Lapsi joka saa saman vastauksen tiistaina ja torstaina tietää missä on ja se tieto on turvaa. Lapsi joka saa eri vastauksen sen mukaan kuinka kauan jaksaa vaatia, oppii vaatimaan pidempään.
Hokema lainaa siis teorian sanan ja vaihtaa sen sisällön. Bowlbyn turvasatama on paikka johon palataan. Siitä ei seuraa, että paikkaa saisi kohdella miten tahansa.
Mitä pettymys paljastaa
Rajoja koetellaan siellä missä ne ovat olemassa. Koettelu on kysymys eikä tuomio ja kysymykseen vastataan pitämällä raja paikallaan. Sitä kuuluu ikään ja siitä kasvetaan yli, eikä sen kohtaaminen ole epäonnistumisen merkki.
Erotus näkyy vasta siinä mitä pettymys tuottaa. Aikuinen joka on seissyt lapsen puolella poikkeuksetta ja pitänyt sanansa myös silloin kun se maksoi, tuottaa pettäessään aitoa surua. Suru on merkki siitä että toisen mielipiteellä on painoa. Välinpitämättömyys samassa tilanteessa ei ole rauhaa vaan tieto siitä, ettei siellä ole enää mitään menetettävää.
Kirjeessä heprealaisille sanotaan tämä suoremmin kuin nykyään kehdataan sanoa.
Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia.
Hepr. 12:8
Lause ei ylistä ankaruutta. Se sanoo, ettei kurituksen puuttuminen ole hellyyden merkki vaan merkki siitä ettei suhdetta ole. Ohjaamatta jättäminen on helpompaa kuin ohjaaminen, eikä se maksa ohjaajalle mitään.
Toiseen suuntaan sama kirjeenvaihto on yhtä tarkka, eikä kumpaakaan puolta ole jätetty auki.
Ja te isät, älkää kiihoittako lapsianne vihaan, vaan kasvattakaa heitä Herran kurissa ja nuhteessa.
Ef. 6:4
Vaatimus rajasta ja kielto kiihottaa vihaan seisovat samassa lauseessa. Kumpikaan ei kumoa toista ja kumpikin kaatuu heti kun toinen otetaan yksin.
Kohta on osoitettu molemmille osapuolille peräkkäin, eikä niiden väliin mahdu kuin kaksi jaetta. Ensin puhutaan lapsille.
"Kunnioita isääsi ja äitiäsi" -tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus-
Ef. 6:2
Kunnioitus on siis käsky ja käsky velvoittaa myös silloin kun sitä ei ole ansaittu. Sen rinnalla kulkee toinen totuus, joka ei kumoa ensimmäistä. Kunnioitus on myös seuraus johdonmukaisesta turvasta, jossa on rajat.
Kahden peräkkäisen jakeen välissä on siis koko asetelma. Lapselle sanotaan mitä hänen kuuluu tehdä riippumatta siitä millainen vanhempi on ja vanhemmalle sanotaan millainen hänen kuuluu olla riippumatta siitä miten lapsi vastaa. Kumpikin ohje on annettu sille, joka voi sitä itse noudattaa.
Tästä seuraa se mitä armosta on ymmärrettävä. Rajaton ei ole armollinen vaan poissa. Vasta silloin kun jokin oikeasti oli vaakalaudalla, sen ohittamisella on merkitystä.
Kuka juoksi
Tunnetuimmassa kertomuksessa paluusta on yksi yksityiskohta, joka ratkaisee kaiken ja jonka ohi kuljetaan usein kiireellä.
Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.
Luuk. 15:20
Poika oli vielä kaukana. Hänellä oli puhe valmiina, hyvin muotoiltu ja rehellinen, eikä hän ehtinyt pitää sitä loppuun. Isä oli nähnyt hänet ennen kuin hän oli tullut perille, mikä tarkoittaa että isä oli katsonut siihen suuntaan. Sitten isä juoksi ja juokseminen oli sen ajan arvokkaalle miehelle nöyryyttävää.
Kertomus ei kerro pojasta joka korjasi itsensä ja tuli sitten kelvollisena kotiin. Se kertoo isästä joka tuli vastaan kesken korjauksen. Etäisyyden kulki se joka ei ollut lähtenyt mihinkään.
Kaatumisia ei lasketa
Lapsi ei opettele kävelemään onnistumalla. Hän opettelee kaatumalla ja kaatumisia tulee satoja. Kukaan vanhempi ei laske niitä, kukaan ei pidä kirjaa siitä kuinka monta kertaa yritys epäonnistui, eikä kenellekään tule mieleen että kaatuminen olisi merkki siitä ettei lapsi kuulu perheeseen.
Kaatumiset lasketaan vain silloin, kun kävelemistä pidetään kokeena. Silloin jokainen yritys on arvostelun alainen ja turvallisin tapa on jäädä istumaan.
Tämä on se hinta jonka harha perii. Se ei tee ihmisestä parempaa vaan etäisen, koska keskeneräisyyttä on mahdotonta piilottaa siltä joka jo näkee sen ja yrittäminen vie kaiken voiman. Sama voima olisi käytettävissä kävelemiseen.
varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.
Fil. 1:6
Työ on kesken. Se on tarkoitettu keskeneräiseksi tähän asti, eikä valmistumisen päivämäärä ole ihmisen kalenterissa. Vaatimus täydellisyydestä osoitettiin jollekin joka pystyi sen kantamaan ja kysymys joka jäi ihmiselle on edelleen se sama joka kysyttiin illan viileydessä.
Missä olet. Ei syytöksenä vaan etsintänä ja kysyjä tietää vastauksen jo ennen kuin puiden takaa vastataan.
Lähteet
Diana Baumrind, kasvatustyylien jaottelu lämmön ja vaatimusten akseleille, 1960- ja 1970-luvun tutkimukset; nelikentäksi täydentäneet Eleanor Maccoby ja John Martin. Gerald Patterson, coercion-malli ja vahvistusansa, Coercive Family Process, 1982. John Bowlby ja Mary Ainsworth, kiintymyssuhdeteoria sekä turvasataman ja turvallisen perustan käsitteet. Andrea Loewen Nair, restraint collapse -käsitteen alkuperä.