Näin Roomalaiskirjeen 13 luku on vääristelty orjuuttamaan Jumalan lapset

Vuosisatoja kristittyjä on opetettu kumartamaan valtaa, joka Raamatun mukaan palvelee heidän vihollistaan. Tämä valhe on niin syvään juurtunut, että harvat uskaltavat edes kyseenalaistaa sitä. Nyt on kuitenkin aika kertoa tästäkin asiasta suoraan ja pelkäämättä. "Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi" (Joh. 8:32). Tämä artikkeli paljastaa vuosisataisen petoksen, joka huipentuu nyt uudessa UT2020 raamatunkäännöksessä.

Roomalaiskirjeen 13. luvun kaksi ensimmäistä jaetta on muutettu lyömäaseeksi Jumalan lapsia vastaan. Alkuperäinen kreikankielinen teksti puhuu järjestäytymisestä, mutta käännökset puhuvat orjuudesta. Alkuteksti tunnustaa vallan olemassaolon, mutta käännökset tekevät siitä jumalallisen mandaatin. Törkein isku on Suomen Bibiliaseuran ja kirkon keskusrahaston masinoima UT2020 käännös, joka lisää Raamatun Pyhään tekstiin sanoja joita siellä ei ole, muuttaen Paavalin opetuksen totalitarismin manifestiksi¹.

Tarkastellessamme historian kulkua, näemme selvän kaavan. Konstantinuksen liitto kirkon ja valtion välillä vuonna 313 merkitsi käännekohtaa². Yhtäkkiä sama valtio, joka oli vainonnut kristittyjä, halusi heidän uskollisuutensa. Roomalaiskirje 13 irrotettiin kontekstistaan ja siitä tehtiin vallan työkalu. Dietrich Bonhoeffer, kohdatessaan natsivallan, ymmärsi tämän petoksen. Hän kirjoitti vankilasta: "Valtion vaatimus absoluuttisesta kuuliaisuudesta on antikristillinen"³.

Palataksemme alkutekstiin, siellä piilevä totuus on hämmästyttävä. Paavali käyttää sanaa ἐξουσία (exousia) kuvaamaan maallista valtaa Room. 13:1:ssä. Täsmälleen sama sana esiintyy Efesolaiskirjeessä 6:12, jossa Paavali paljastaa: "Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja [ἐξουσίας] vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan". Kuinka sama sana voi tarkoittaa sekä Jumalan asettamaa valtaa että hengellisiä vihollisiamme? Vastaus on yksinkertainen: Paavali ei koskaan opettanut sokeaa kuuliaisuutta⁴.

Kreikankielen tutkimus paljastaa lisää. Sana ὑποτάσσω (hypotassō), joka käännetään "olla alamainen", on alun perin sotilastermi. Se tarkoittaa järjestäytymistä, asettumista riviin, ei orjuutta. Samaa sana käytetään, kun Paavali kehottaa vaimoja "järjestäytymään" miestensä kanssa, ei heidän alleen. Kyse on järjestyksestä, ei valtion absoluuttisesta vallasta⁵.

Ymmärtäessämme tämän, UT2020 käännös paljastuu suoranaiseksi petokseksi. Siinä missä alkuteksti sanoo "Jokainen olkoon järjestäytynyt ylempänä oleviin valtoihin", uusi käännös julistaa: "Kaikkien on alistuttava vallanpitäjien ja viranomaisten määräyksiin." Sana "määräyksiin" on lisätty, koska sitä ei edes ole alkutekstissä. "Eihän valtaan pääse muuten kuin Jumalan tahdosta" muuttaa merkityksen: Jumalan sallimuksesta tehdään aktiivinen tahto⁶.

Kaikkein paljastavin on fraasi "Vallanpitäjät ovat Jumalan asialla". Alkuteksti käyttää sanaa διάκονος (diakonos) – palvelija, mutta UT2020 tekee viranomaisista lähes pyhiä toimijoita, jotka ovat "Jumalan asialla". Tämä on sama henki, joka sai keskiajan kirkon siunaamaan inkvisition⁷.

Jacques Ellul, kristitty anarkisti, näki tämän selvemmin kuin useimmat. Hän kirjoitti: "Valtio on osa sitä maailmaa, jonka ruhtinas on Saatana. Kristityn on elettävä tässä todellisuudessa, mutta ei alistua sille"⁸. Oscar Cullmann tutki varhaiskristillistä suhtautumista valtioon ja totesi, että kristityt tunnustivat vain yhden Herran: Kristuksen. Siksi heitä vainottiin⁹.

Historiallinen todistusaineisto on musertava. Varhaiset kristityt kieltäytyivät sanomasta "Caesar on Herra" (Kyrios Kaisar), vaikka se maksoi heidän henkensä. He ymmärsivät, mitä me olemme unohtaneet: on vain yksi Herra, Jeesus Kristus¹⁰. Polykarpoksen marttyyrikuolema todistaa tästä. Kun häntä käskettiin kiroamaan Kristus ja vannomaan keisarin nimeen, hän vastasi: "86 vuotta olen palvellut Häntä, eikä Hän ole tehnyt minulle mitään pahaa. Kuinka voisin pilkata Kuningastani?"¹¹

Konstantinuksen "käännyttyä" alkoi suuri petos. Eusebius kirjoittaa kuinka keisari "yhdisti" kirkon ja valtion¹². Todellisuudessa kirkko myi syntymäoikeutensa samoin, kuin Eesau kauppasi esikoisoikeutensa Jaakobille linssikeittoa vastaan. Roomalaiskirje 13:sta tuli vallan oikeutuksen työkalu. Karl Barth, kirjoittaessaan natsivallan aikana, tunnisti tämän:

"Kun valtio vaatii sen, mikä kuuluu Jumalalle, kristityn on vastustettava"¹³.

Miksi tämä opetus on niin vaarallinen juuri nyt? Koska elämme aikoja, jolloin valtio vaatii yhä enemmän. Digitaalinen valvonta, sosiaalinen luottopistejärjestelmä, pakkorokotukset, ideologinen indoktrinaatio: kaikki oikeutetaan "yhteisen hyvän" nimissä¹⁴. UT2020 käännös valmistelee tietä tälle sanomalla, että viranomaisten määräyksiä on toteltava, koska he ovat "Jumalan asialla".

Konkreettinen esimerkki paljastaa, mihin tämä johtaa. Suomessa seitsemänlapsinen kristillinen perhe, joka harjoitti täysin laillista kotiopetusta, vainottiin niin intensiivisesti, että he joutuivat pakenemaan maasta. Viisikymmentä viranomaista mobilisoitiin, tuhat sivua dokumentteja tuotettiin, kansainvälinen etsintäkuulutus annettiin¹⁵. Heidän rikoksensa? He eivät alistuneet valtion ideologiseen kontrolliin lastensa kasvatuksessa.

Huomatkaa uuskielen mestariteos tässä tapauksessa. Poliisin mukaan "viranomaisten ensisijaisena tavoitteena on varmistaa, että perheen lapset saavat kaiken sen avun, tuen ja turvan, johon heillä on oikeus"¹⁶. Mutta mitä tämä "apu" tarkoitti käytännössä? Seitsemän kuukauden ikäinen vauva erotettiin imettävästä äidistä. "Tuki" tarkoitti perheen hajottamista. "Turva" tarkoitti lasten siirtämistä pois rakastavan kodin piiristä¹⁷.

Paavalin sanat Kolossalaiskirjeessä paljastavat totuuden, jonka järjestelmä haluaa piilottaa: "Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan" (Kol. 1:13). Huomatkaa: meidät on JO siirretty. Tämä ei ole tulevaisuuden lupaus vaan tapahtunut tosiasia. Kreikan kielessä käytetään aoristia – päättynyttä tekoa¹⁸.

Jos olemme siirretyt Pojan valtakuntaan, miten voisimme olla alamaisia pimeyden valloille? Jeesus itse paljasti totuuden Pilatukselle: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta" (Joh. 18:36). Hän ei sanonut, ettei Hänellä ole kuninkuutta, vaan että se ei ole TÄSTÄ maailmasta. Me olemme Hänen valtakuntansa kansalaisia¹⁹.

Stanley Hauerwas on kirjoittanut: "Kirkko on poliittinen yhteisö, joka haastaa kaikki muut poliittiset yhteisöt pelkällä olemassaolollaan"²⁰. Tämä on syy vainoihin. Jumalan valtakunta on uhka jokaiselle maalliselle vallalle, koska se paljastaa niiden väliaikaisuuden ja rajallisen auktoriteetin.

Apostolien teot näyttää meille tien. Kun Pietaria ja Johannesta kiellettiin puhumasta Jeesuksen nimessä, he vastasivat: "Päättäkää itse, onko Jumalan edessä oikein kuulla teitä enemmän kuin Jumalaa" (Ap.t. 4:19). Myöhemmin, kun heidät jälleen tuotiin neuvoston eteen, Pietari julisti: "Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä" (Ap.t. 5:29). Tämä ei ollut poikkeus vaan sääntö²¹.

N.T. Wright, yksi johtavista Paavali-tutkijoista, on osoittanut, että Roomalaiskirje 13 on kirjoitettu kontekstissa, jossa Paavali varoittaa ylpeydestä ja kostosta. Jakeet eivät ole irrallinen opetus absoluuttisesta kuuliaisuudesta vaan osa laajempaa opetusta siitä, miten kristityt elävät vihollismielisessä maailmassa ilman että turvautuvat väkivaltaan²².

Palatkaamme kreikankieliseen tekstiin. Paavali sanoo, että vallat ovat "Jumalan järjestämiä" (τεταγμέναι, tetagmenai), mutta samaa verbiä käytetään, kun Jumala "järjesti" faraolle vallan – vallan, jota vastaan Mooses taisteli! Jumala sallii pahatkin vallat, mutta se ei tee niistä pyhiä²³.

William Stringfellow, lakimies ja teologi, eli Amerikan Vietnamin sodan aikana. Hän näki kuinka Room. 13:a käytettiin oikeuttamaan sotarikokset. Hän kirjoitti: "Raamatullinen näkemys vallasta on, että se on langennut, demoninen voima, jota Jumala käyttää väliaikaisesti kaaoksen estämiseen"²⁴. Valta ei ole pyhä vaan sallittu – suuri ero!

Ymmärtäessämme historian opetuksen, näemme selvän kaavan. Joka kerta kun kirkko on liittoutunut valtion kanssa, tulos on ollut korruptio ja väkivalta. Ristiretket, inkvisitio, noitavainot, orjuuden oikeuttaminen, juutalaisten vainot – kaikki tehtiin Room. 13:n varjolla²⁵. Hitler käytti samaa tekstiä vaatiessaan kristittyjen kuuliaisuutta²⁶.

UT2020 käännös ei ole viaton virhe vaan osa jatkumoa. UT2020 käännös sopisi nyt sellaisenaan jo Natsi-Saksaan, luoden täydellisen sillan fasistisen ja totalitaarisen hallinnon sekä valtionkirkon välille ja tätä olemme nyt tekemässä Suomessa. UT2020 on yksi merkkipaalu monien joukossa, joka edeltää toukokuussa 2026 alkavia erottelun aikoja. Se valmistelee kristittyjä hyväksymään totalitaarisen kontrollin. Kun "viranomaiset ovat Jumalan asialla", kuka uskaltaa vastustaa? Kun heidän "määräyksiään" on toteltava, mikä on raja? Kun vastustaminen on "Jumalan säädösten" vastustamista, kuka uskaltaa sanoa ei?²⁷

Jeesus näytti meille toisen tien. Kun fariseukset yrittivät ansaan kysymyksellä veroista, Hän vastasi: "Antakaa keisarille mikä keisarin on, ja Jumalalle mikä Jumalan on" (Matt. 22:21). Tämä ei ole kutsu jakaa uskollisuutemme vaan tunnustaa, että KAIKKI kuuluu Jumalalle. Keisarilla on vain se, minkä Jumala sallii²⁸.

Tämän totuuden valossa kotikouluperheiden vaino saa uuden merkityksen. He ymmärsivät, että lapset kuuluvat Jumalalle, ei valtiolle. "Opeta lapselle tie, jota hänen tulee kulkea, niin hän ei siltä poikkea vanhanakaan" (Sananl. 22:6). Valtion vaatiessa monopolia lasten mieliin, kristityt vanhemmat sanovat ei. Siksi heitä vainotaan²⁹.

John Howard Yoder, mennoniittateologi, tutki Jeesuksen poliittista viestiä. Hän osoitti, että Jeesus ei ollut apolittinen vaan syvästi poliittinen – Hän julisti vaihtoehtoisen valtakunnan. Tämä on uhka jokaiselle maalliselle vallalle³⁰. Siksi Jeesus ristiinnaulittiin poliittisena kapinallisena, vaikka Hänen kapinansa oli hengellistä.

Efesolaiskirjeen totuus valaisee kaiken: "Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa" (Ef. 6:12). Nämä ἐξουσίαι (vallat) ovat samoja, joita Room. 13 käsittelee. Paavali ei ole ristiriidassa itsensä kanssa – hän paljastaa monimutkaisen todellisuuden³¹.

Historiallinen kristinusko on aina ymmärtänyt tämän jännitteen. Tertullianus kirjoitti: "Keisareille emme voi vannoa uskollisuutta"³². Origenes opetti, että kristityt ovat "toisen valtakunnan kansalaisia"³³. Augustinus teki eron "Jumalan kaupungin" ja "maallisen kaupungin" välillä³⁴. He kaikki ymmärsivät: kristitty elää kahden valtakunnan jännitteessä.

moderni käännöstyö on kuitenkin hämärtänyt tämän totuuden. Vertaillessamme eri käännöksiä, näemme progressiivisen liukuman kohti valtion palvontaa. Vuoden 1992 käännös oli jo ongelmallinen, mutta UT2020 ylittää kaikki rajat: Se ei vain käännä vaan lisää, muuttaa ja vääristää³⁵.

Tarkastellessamme omaa aikaamme, näemme pedon nousevan. Digitaalinen identiteetti, sosiaalinen pisteytys, keskuspankkien digitaalivaluutta – kaikki valmistaa tietä totaaliselle kontrollille³⁶. Ja kirkko, Room. 13:n väärinymmärryksen sokaisemana, on valmis siunaamaan kaiken "Jumalan tahdon" nimissä.

On olemassa pieni jäännös, joka ymmärtää totuuden. Kuten kotikouluperhe, joka valitsi paon mieluummin kuin alistumisen. Kuten ne kristityt, jotka kieltäytyvät tunnustamasta valtion ylivaltaa omantunnon asioissa. Kuten ne, jotka ymmärtävät olevansa "vieraita ja muukalaisia" (1. Piet. 2:11) tässä maailmassa³⁷.

Totuus on radikaali: kristitty ei ole alamainen millekään maalliselle vallalle sillä tavoin kuin UT2020 opettaa.

Me kunnioitamme järjestystä, maksamme verot, elämme rauhassa, mutta tunnustamme vain yhden Herran. Kun valtio vaatii sen, mikä kuuluu Jumalalle, sanomme ei. Kun se vaatii lasten sieluja, sanomme ei. Kun se vaatii omantunnon orjuuttamista, sanomme ei³⁸.

Dietrich Bonhoeffer maksoi henkensä tästä ymmärryksestä. Viimeisessä kirjeessään hän kirjoitti: "Olen oppinut, että vain elämällä täysin tässä maailmassa voi oppia uskomaan"³⁹. Hän eli maailmassa, mutta ei ollut siitä. Hän kunnioitti järjestystä, mutta vastusti pahuutta. Hän ymmärsi Room. 13:n oikein.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole yllyttää kapinaan vaan paljastaa totuus. Jumalan lapset on kutsuttu vapauteen, ei orjuuteen. "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen" (Gal. 5:1). Tämä vapaus ei ole lihan vapautta vaan hengen. Se on vapautta palvella Jumalaa ilman pelkoa⁴⁰.

Palatkaamme vielä lopuksi Jeesuksen sanoihin: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi" (Joh. 8:31-32). Tämä totuus paljastaa Room. 13:n väärinkäytön. Tämä totuus vapauttaa meidät valheellisesta kuuliaisuudesta. Tämä totuus tekee meistä todella vapaita.

Kysymys kuuluu: tunnustammeko totuuden vai jatkammeko orjuudessa? Ymmärrämmekö olevamme Pojan valtakunnan kansalaisia vai alistummeko pimeyden valtojen alle? Uskommeko Jumalan sanaa vai ihmisten käännöksiä? Valinta on meidän, mutta seuraukset ovat ikuiset.

"Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeydestä valkeuden ja valkeudesta pimeyden" (Jes. 5:20). UT2020 käännös tekee juuri tämän. Se kutsuu orjuutta kuuliaisuudeksi, alistumista hurskaudeksi ja valtion palvontaa Jumalan tahdoksi, mutta totuus on vapaa, ja se vapauttaa kaikki, jotka sen vastaanottavat.

Jumalan valtakunnan kansalaisina me emme tunnusta mitään maallista valtaa korkeimmaksi auktoriteetiksemme. Me palvelemme vain yhtä Herraa, Jeesusta Kristusta. Ja tämän tunnustuksen vuoksi maailma vihaa meitä, kuten se vihasi Häntä. Mutta "älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua" (Matt. 10:28). Meidän voittomme on varma, sillä "maailman ruhtinas on tuomittu" (Joh. 16:11).

Aikaa on vähän ja valinta on tehtävä. Joko seisomme totuudessa tai kaadumme valheeseen. Joko olemme Kristuksessa vapaita tai maailman orjia. Joko tunnustamme Jeesuksen Herraksi tai kummarramme petoa. Keskitietä ei ole. "Valitkaa siis tänä päivänä, ketä palvelette" (Joos. 24:15). Minä ja minun huoneeni palvelemme Herraa.

Viitteet:

1. UT2020 Raamatunkäännös. Suomen Pipliaseura ja Kirkon keskusrahasto, 2020.
2. Grant, Michael. Constantine the Great: The Man and His Times. Scribner's, 1994. s. 157-189.
3. Bonhoeffer, Dietrich. Letters and Papers from Prison. Ed. Eberhard Bethge. Fortress Press, 2010. s. 382.
4. Bauer, Walter et al. A Greek-English Lexicon of the New Testament (BDAG). 3rd ed. University of Chicago Press, 2000. s. 352-353.
5. Kittel, Gerhard, and Gerhard Friedrich, eds. Theological Dictionary of the New Testament (TDNT). Trans. Geoffrey W. Bromiley. Eerdmans, 1964-1976. Vol. 8, s. 39-46.
6. Textus Receptus ja Nestle-Aland Novum Testamentum Graece, 28th edition. Deutsche Bibelgesellschaft, 2012.
7. Peters, Edward. Inquisition. University of California Press, 1989. s. 40-65.
8. Ellul, Jacques. Anarchy and Christianity. Trans. Geoffrey W. Bromiley. Eerdmans, 1991. s. 45.
9. Cullmann, Oscar. The State in the New Testament. Charles Scribner's Sons, 1956. s. 50-70.
10. Martyrdom of Polycarp. Trans. J.B. Lightfoot. Early Christian Writings.
11. Ibid., 9:3.
12. Eusebius. The History of the Church. Trans. G.A. Williamson. Penguin Classics, 1989. Book 10.
13. Barth, Karl. Church and State. Trans. G. Ronald Howe. Greenwood Press, 1976. s. 23.
14. Zuboff, Shoshana. The Age of Surveillance Capitalism. PublicAffairs, 2019.
15. MTV Uutiset. "Tommy ja Karoliina saivat tuta kotiopetukseen kohdistuvat ennakkoluulot". 6.11.2020.
16. Pohjanmaan poliisi. Tiedote kadonneen perheen etsinnöistä. 4.6.2024.
17. Ilta-Sanomat. "Kadonneen pohjalaisperheen vanhemmat ovat esiintyneet aiemmin mediassa". 4.6.2024.
18. Wallace, Daniel B. Greek Grammar Beyond the Basics. Zondervan, 1996. s. 554-565.
19. O'Donovan, Oliver. The Desire of the Nations. Cambridge University Press, 1996. s. 146-157.
20. Hauerwas, Stanley. The Peaceable Kingdom. University of Notre Dame Press, 1983. s. 99.
21. Bruce, F.F. The Book of Acts (NICNT). Eerdmans, 1988. s. 96-97, 116-117.
22. Wright, N.T. Paul and the Faithfulness of God. Fortress Press, 2013. Vol. 2, s. 1265-1283.
23. Dunn, James D.G. Romans 9-16 (WBC). Word Books, 1988. s. 761-764.
24. Stringfellow, William. An Ethic for Christians and Other Aliens in a Strange Land. Word Books, 1973. s. 89.
25. Carroll, James. Constantine's Sword: The Church and the Jews. Houghton Mifflin, 2001.
26. Scholder, Klaus. The Churches and the Third Reich. Fortress Press, 1988. Vol. 1, s. 98-125.
27. Käser, Ernst. "Bible Translation and Political Ideology". The Bible Translator 52.2 (2001): 201-213.
28. France, R.T. The Gospel of Matthew (NICNT). Eerdmans, 2007. s. 828-833.
29. Opetushallituksen tilastot kotiopetuksesta 2018. Opetushallitus.
30. Yoder, John Howard. The Politics of Jesus. 2nd ed. Eerdmans, 1994. s. 193-211.
31. Arnold, Clinton E. Powers of Darkness. InterVarsity Press, 1992. s. 87-103.
32. Tertullian. Apology. Trans. T.R. Glover. Loeb Classical Library, 1931. 32.2.
33. Origen. Against Celsus. Trans. Henry Chadwick. Cambridge University Press, 1953. 8.73.
34. Augustine. The City of God. Trans. Marcus Dods. Modern Library, 2000. Book XIX.
35. Koivisto, Jussi. "Käännösideologia ja valta". Teologinen Aikakauskirja 118.3 (2013): 245-261.
36. Scott, Brett. Cloudmoney: Cash, Cards, Crypto, and the War for Our Wallets. Harper Business, 2022.
37. Elliott, John H. A Home for the Homeless: A Social-Scientific Criticism of 1 Peter. Fortress Press, 1990.
38. Cavanaugh, William T. Theopolitical Imagination. T&T Clark, 2002. s. 19-44.
39. Bonhoeffer, Dietrich. Letters and Papers from Prison. s. 486.
40. Fee, Gordon D. Galatians (Pentecostal Commentary). Deo Publishing, 2007. s. 184-190.