Kolme sormenjälkeä

Varas jättää aina saman jäljen. Paimen kutsuu aina samalla äänellä.

On ilmiöitä, jotka jättävät saman jäljen minne tahansa kulkevat. Väline vaihtuu, vuosisata vaihtuu, kädet vaihtuvat, jälki pysyy samana. Jokin katoaa niin hiljaa, ettei sen menetystä ehdi surra ennen kuin se on jo poissa. Jokin murtuu, mikä oli ehjää. Jossakin, jonkun kohdalla, elämä itse käy vähemmäksi kuin se oli. Kolme merkkiä, aina samat kolme, ja niistä oppii lukemaan enemmän kuin sadasta selityksestä.

Vanha teksti nimesi tämän jäljen kauan ennen kuin meillä oli sille sanaa. Se ei kuvannut yhtä tapahtumaa vaan tunnusmerkin, jonka voi tunnistaa aikakaudesta toiseen.

Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
Joh. 10:10

Kolme verbiä. Ei suunnitelma, jonka voisi piirtää seinälle ja osoittaa sormella, vaan sormenjälki, jonka oppii tunnistamaan. Linssi ei kysy ensin, kuka. Se kysyy, mitkä kolme jälkeä esineeseen jäivät. Noiden kolmen näkyessä yhdessä on turha etsiä montaa selitystä. Yksi riittää.

Yksi ikkuna monista

Lähimenneisyydessä on vuosia, joiden yli tuo linssi asettuu kuin lasi ikkunaan. Koronan vuodet ovat yksi ikkuna, eivät ainoa, mutta selkeä.

Varastettiin. Vietiin vuosi, jota ei saa takaisin. Vietiin kokoontumiset, kädet, avoimet kasvot, jäähyväiset sängyn laidalta, yhteinen pöytä, tavallisen elämän itsestäänselvyys. Osa siitä palasi. Osa ei palaa.

Tapettiin. Oli oikeita hautoja ja oikeaa surua, jota mikään myöhempi kiista ei tee pienemmäksi.

Tuhottiin. Murtui luottamus naapurin ja naapurin väliltä. Halkesivat perheet kysymysten kohdalla, joihin ei ollut annettu tilaa vastata rauhassa. Kului mieli, kun pelko sai asua sisällä kuukaudesta toiseen.

Nämä eivät ole kenenkään yksittäisen syyllisyyden luettelo. Ne ovat menetysten luettelo, ja menetys on totta riippumatta siitä, kuka sen tunnustaa. Sama sormenjälki näkyy muuallakin, muissa ikkunoissa, muina vuosina. Sitä ei voi enää olla näkemättä, kun sen kerran oppii lukemaan.

Vihan sato

Aikakaudella on yksi hedelmä, joka kypsyy ylitse muiden, ja se on viha. Kansa saadaan vihaiseksi, ja vihaisena se tekee kaikki kolme yhtä aikaa itselleen. Toisiaan vastaan kääntynyt kansa varastaa oman rauhansa, tappaa omat siteensä, tuhoaa oman luottamuksensa. Mikään keskuspaikka ei sitä tarvitse tehdäkseen. Riittää, että viha annetaan, ja se jauhaa itseään.

Tässä on ansa, joka on nimettävä. Raivo tuntuu hereillä olemiselta. Se tuntuu siltä, että vihdoin näkee. Silti se on toisenlaista unta: silmät auki, näkö sumussa. Levollinen totuuden näkeminen on eri asia kuin kiihtynyt totuuden huutaminen. Toinen kokoaa, toinen hajottaa, ja hajottaminen on juuri se, mihin kolmen verbin jälki pyrkii.

Miksei sormea voi osoittaa

Helpoin liike on löytää kasvot ja panna niihin koko paino. Linssi kieltää sen liikkeen, eikä pehmeydestä vaan tarkkuudesta.

Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
Ef. 6:12

Varkaan nimeäminen ei ole naapurin syyttämistä. Se, joka hyötyy kansasta toistensa kurkussa, ei ole kummallakaan puolella kurkkuja. Hän on väline, joka liikkuu monen käden kautta, eivätkä ne kädet ole yhtä. Toiset toimivat sokeina, tietämättä kenen työtä tekevät. Toiset näkevät enemmän. Missään ei ole annettu meille lupaa lajitella sydämiä, ja juuri se pidättyminen pitää veitsen terävänä: pahan voi nimetä koskematta ihmiseen, jonka sydäntä ei tunne kukaan muu kuin Jumala.

Hedelmistä ihminen tunnetaan, ei mielenliikkeistä, joita emme näe.

Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
Matt. 7:16

Lopullinen erottelu jää sille, jolle se kuuluu, ei kärsimättömälle kädelle, joka repisi nisun lusteen mukana.

Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.
Matt. 13:30

Ykseys, joka on väärennös

Aikakausi tarjoaa parannuskeinon juuri siihen hajaannukseen, jota se itse syvensi. Keino on yksi ääni, yksi sallittu vastaus, yksi hanke, jonka huippu tavoittelee taivasta ihmisen omin käsin.

Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan".
1. Moos. 11:4

Tornin pohjalla oli pelko: ettemme hajaantuisi. Vanha pelko, vanha tarjous. Yhteyttä luvataan pakottamalla monta ääntä yhdeksi, ja juuri siihen lupaukseen kolmen verbin jälki kätkeytyy kaikkein näkymättömimmin, koska se pukeutuu yhteenkuuluvuudeksi. Tosi ykseys ei koskaan syntynyt tuota tietä. Se syntyi päinvastaisesta suunnasta, kun yksi Henki laskeutui monen kielen ylle eikä sammuttanut yhtäkään niistä. Väärennös yhdenmukaistaa. Elämä yhdistää säilyttäen.

Väärennöksellä on isä, ja hänet teksti nimeää suoraan, jottei sotaa käytäisi väärää vihollista vastaan.

Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
Joh. 8:44

Murha ja valhe, kaksi kolmesta verbistä samassa lauseessa, saman tekijän äidinkieli. Hän vaikuttaa jo, salattuna, pidäteltynä.

Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
2. Tess. 2:7

Pidäteltynä. Se sana kantaa enemmän toivoa kuin miltä ensin näyttää, sillä pidätelty voima ei ole vapaa voima. Jokin pitää yhä kättä sen edessä.

Susi hajottaa, paimen kokoaa

Sudella on vain yksi taito. Se hajottaa.

Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne.
Joh. 10:12

Baabel pelkäsi hajaantumista ja rakensi tornin sitä vastaan, ja tuli hajotetuksi kuitenkin. Jokainen pakotettu ykseys päättyy hajalle, koska pelolle rakennettu ei kanna. Susi tekee lopulta sen, mitä väärennös lupasi estää. Tämä on sen työn sisäinen kohtalo, eikä sitä tarvitse todistaa muualta kuin katsomalla, mihin se aina päätyy.

Silti on koonti, joka kestää, eikä se muistuta tornia. Se ei kohoa, se kutsuu.

Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
Joh. 10:27

Lampaita ei käsketä tunnistamaan jokaista sutta. Se tehtävä väsyttäisi ne kuoliaaksi, ja pelko, joka etsii vihollista joka varjosta, on itsekin yksi susista. Lampailta pyydetään yhtä ainoaa asiaa: että ne tuntisivat yhden äänen. Ääni ei huuda hälyn yli. Se kutsuu jokaista nimeltä, hiljaa, keskellä maailmaa, joka susineen sekoilee, ja johdattaa ulos, sinne missä on turva.

Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.
Joh. 10:11

Turva ei ole muuri pellon ympärillä. Se on käsi, josta ei voi ryöstää.

Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
Joh. 10:28

Siihen yhteen käteen varkaan koko ammatti sammuu. Hän tuli varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan, ja kädessä, joka ei päästä irti, ei ole mitään varastettavaa, ei ketään tapettavaa, ei mitään enää tuhottavaa. Susi saa ulvoa pellon reunalla niin kauan kuin yö kestää. Aamu on paimenen, ja lampaat tuntevat hänen äänensä, ja ne seuraavat häntä kotiin.