Kulmakivi, jota ei siirrellä, rakentaa pysyvän valtakunnan

Rajakivi kertoo, missä raja kulkee. Se ei kerro, kuka pellon omistaa. Sen tietää vasta se päivä, jona omistus todistetaan, ja siihen päivään koko kirja kulkee.

Kuka on arvollinen

Taivaassa esitetään kysymys, ja se esitetään ääneen koko luomakunnalle.

Ja minä näin väkevän enkelin, joka suurella äänellä kuulutti: "Kuka on arvollinen avaamaan tämän kirjan ja murtamaan sen sinetit?" Eikä kukaan taivaassa eikä maan päällä eikä maan alla voinut avata kirjaa eikä katsoa siihen. Ja minä itkin kovin sitä, ettei ketään havaittu arvolliseksi avaamaan kirjaa eikä katsomaan siihen.

— Ilm. 5:2-4

Uusin suomennos: Minä näin myös voimaa uhkuvan enkelin, joka julisti kovalla äänellä: »Kuka on tarpeeksi arvokas avaamaan kirjan ja rikkomaan sen sinetit?» Taivaassa, maan päällä tai sen allakaan ei kuitenkaan ollut ketään, joka olisi voinut avata kirjan ja lukea sitä. Itkin lohduttomasti, koska kukaan ei ollut tarpeeksi arvokas avaamaan kirjaa ja katsomaan sitä.

Kysymys ei koske kykyä vaan arvoa. Etsintä ulotetaan kolmeen suuntaan, ylös, ympärille ja alas, eikä yhtäkään löydy. Johannes itkee, ja itku on kohtuullinen: kirja on historian kulku, ja jos kukaan ei ole arvollinen avaamaan sitä, mikään ei aukene koskaan.

Vastaus ei ole luettelo vaihtoehtoja. Se on yksi nimi.

Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä".

— Ilm. 5:5

Jalopeura on vanhan suomennoksen sana leijonalle, ja vanhin lupaa siis Juudan voittavan leijonan. Sitten Johannes kääntyy katsomaan tätä leijonaa, ja näkee jotain muuta: "Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan. Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella-istuvan oikeasta kädestä" (Ilm. 5:6-7). Voittavan leijonan sijaan paikalla seisoo teurastettu Karitsa. Arvo ei tullut voimasta vaan rististä, ja juuri siksi kukaan muu ei voinut sitä saavuttaa.

Laulu, joka tästä syntyy, sanoo perusteen ääneen.

ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä".

— Ilm. 5:9-10

Uusin suomennos: He lauloivat aivan uutta laulua: »Sinun arvollesi sopii ottaa kirja ja rikkoa sen sinetit, koska sinut teurastettiin, ja verelläsi ostit väkeä Jumalalle kaikista heimoista, kansoista ja maista, kaikkien kielten puhujista. Teit heistä Jumalallemme kuningashuoneen ja papiston; heistä tulee hallitsijoita maan päällä.»

Kysymys ja vastaus kuuluvat yhteen, ja ne on kirjoitettu samalla sanalla. Kysyttiin kuka on arvollinen, ja vastataan sinä olet arvollinen. Uudemmassa asussa kysytään kuka on tarpeeksi arvokas, ja vastataan sinun arvollesi sopii. Sama sana on käännetty kahdella eri tavalla, ja kaiku katkeaa.

Sanat eivät ole toistensa vastineita. Arvollinen on se, jolla on oikeus johonkin tekoon. Arvokas on se, jolla on arvoa, ja arvo on ominaisuus eikä oikeutus. Alkukielen sana on punnitsemisen sana, ja sen kuva on vaaka: arvollinen painaa saman verran kuin se, mikä hänen käteensä annetaan. Tässä kohtauksessa punnittava asia on oikeus avata kirja. Sanaa tarpeeksi ei alkutekstissä ole lainkaan, ja sen lisääminen synnyttää kynnyksen. Kynnyksen asettaa aina joku.

Julistus muuttuu kohteliaisuudeksi. Sanamuoto sinun arvollesi sopii on sellainen, jolla arvioidaan asemaan sopivuutta, ja siinä on aina joku, joka arvioi. Alkukielessä ei arvioida ketään. Todetaan, mikä hän on. Arvioija seisoo aina arvioitavan yläpuolella, ja juuri sille paikalle lukija huomaamattaan asetetaan: punnitsemaan Karitsan arvoa, jota taivas ei punnitse vaan julistaa. Näin pieni sana riittää kääntämään palvonnan arvioinniksi, ja arvioinniksi käännetty palvonta on jo lakannut olemasta palvontaa.

Kirja avataan, eikä sitä avaa kukaan muu.

Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi yhden niistä seitsemästä sinetistä, ja kuulin yhden niistä neljästä olennosta sanovan niinkuin ukkosen äänellä: "Tule!"

— Ilm. 6:1

Viha, joka on mitattu

Vitsauksia ei ole seitsemän sattumalta, eikä niitä ole rajattomasti: "Ja minä näin toisen tunnusmerkin taivaassa, suuren ja ihmeellisen: seitsemän enkeliä, joilla oli seitsemän viimeistä vitsausta, sillä niissä Jumalan viha täyttyy" (Ilm. 15:1). Viha täyttyy, ja täyttyminen tarkoittaa loppumista. Sillä on määrä, ja määrä on tiedossa ennen kuin ensimmäistäkään maljaa on kaadettu.

Temppelistä tulee sillä välin mahdoton lähestyä: "Ja temppeli tuli savua täyteen Jumalan kirkkaudesta ja hänen voimastansa, eikä kukaan voinut mennä sisälle temppeliin, ennenkuin niiden seitsemän enkelin seitsemän vitsausta oli käynyt täytäntöön" (Ilm. 15:8). Väliaikaa ei anneta kenellekään, ei rukoilijalle eikä välittäjälle. Aika, jolloin asiaan voi vaikuttaa, on ollut aikaisemmin.

Tuomioista sanotaan yksi asia, ja se sanotaan alttarin suulla.

Ja minä kuulin alttarin sanovan: "Totisesti, Herra Jumala, Kaikkivaltias, totiset ja vanhurskaat ovat sinun tuomiosi".

— Ilm. 16:7

Uusin suomennos: Kuulin, kuinka alttari sanoi: »Näin on, Herra Jumala, kaiken hallitsija! Totuudellisia ja oikeudenmukaisia ovat sinun tuomiosi.»

Sama sana, joka katosi kirjeistä, katoaa myös täältä. Tuomiot eivät ole enää vanhurskaita vaan oikeudenmukaisia. Oikeudenmukaisuus mitataan säännöllä, ja sääntöä voi verrata toiseen sääntöön. Vanhurskaus ei ole mitta vaan suhde siihen, joka mittaa. Tuomioita, jotka ovat oikeudenmukaisia, voi jokainen jäädä arvioimaan omalla säännöllään; tuomioiden, jotka ovat vanhurskaat, edessä arviointi loppuu.

Se, jolle valta annettiin

Vastapooli on kuvattu tarkasti, ja kuvaus kertoo yhden asian toistuvasti. Pedolla ei ole mitään omaansa. Kaikki, mitä sillä on, on annettu sille: "Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan" (Ilm. 13:2). Sama verbi toistuu, kun kuvataan mitä se saa tehdä: "Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta" (Ilm. 13:5). Vielä kerran, kun kuvataan sen voittoa: "Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot" (Ilm. 13:7).

Kolme kertaa annettiin, eikä kertaakaan otti. Valta on lainaa, ja laina-aika on merkitty muistiin kuukauden tarkkuudella. Sama rakenne on kirjoitettu jo vuosisatoja aikaisemmin: "Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi" (Dan. 7:25). Pyhät annetaan hänen käteensä, ja sekin on annettu. Määräaika on olemassa ennen kuin mikään alkaa.

Samassa luvussa on toinen valta, ja sen kuvaus eroaa yhdessä sanassa: "Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen. Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä" (Dan. 7:13-14). Hänellekin valta annetaan. Ero ei ole saamisessa vaan kestossa. Toinen saa 42 kuukautta, toinen saa vallan, joka ei lakkaa.

Jäljitelmä on niin lähellä, että siitä varoitetaan erikseen, ja varoitus koskee myös niitä, jotka luulevat olevansa turvassa: "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut" (Matt. 24:23-25). Tuntomerkkiä ei anneta tunnusteoista, koska niitä on molemmilla puolilla. Se annetaan tulemisen tavasta: "Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko. Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus" (Matt. 24:26-27). Salamaa ei tarvitse kenenkään osoittaa. Kukaan ei kysy naapuriltaan, näkyikö se.

Voima, jolla tulija tulee, on sekin nimetty, ja samalla on nimetty se, keihin eksytys tehoaa.

tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.

— 2. Tess. 2:9-10

Voima on valhe, ja eksytys ei tehoa tiedon puutteeseen vaan rakkauden. Torjuttu totuuden rakkaus jättää oven auki, eikä valheen silloin tarvitse murtautua sisään: se kutsutaan. "Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen" (2. Tess. 2:11). Siksi jokainen sana, joka himmentää tuntomerkkejä etukäteen, tekee tulijalle tietä, ja jokainen sana, joka pitää ne kirkkaina, on rakkauden teko lukijaa kohtaan.

Loppu on kirjoitettu ennalta, eikä siihen tarvita taistelua: "niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä" (2. Tess. 2:8). Suun henkäys riittää. Sen jälkeen sekä peto että väärä profeetta otetaan kiinni (Ilm. 19:20), ja sama koskee sitä, joka heidät lähetti (Ilm. 20:10).

Paluu

Merkki ei jää epäselväksi, eikä sitä tarvitse tulkita: "Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella" (Matt. 24:30). Lupaus oli annettu jo lähtöhetkellä, ja se annettiin niille, jotka jäivät katsomaan taivaalle.

ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."

— Ap.t. 1:11

Sama Jeesus, samalla tavalla. Lause on rakennettu niin, ettei kukaan voi vaihtaa henkilöä matkan varrella.

Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.

— Ilm. 1:7

Lävistäminen ei ole tässä kuvakieltä. Se on lainaus, ja lainatussa jakeessa puhuu Jumala itse: "Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista" (Sak. 12:10). Hepreassa lukee minuun. Lävistetty on se, joka puhuu, ja puhuja on Herra. Johannes lainaa saman kohdan ristin juurella muodossa häneen, jonka he ovat lävistäneet, ja siirtymä minusta häneen on apostolin oma. Hän ei muuttanut merkitystä. Hän osoitti sen.

Ratsastaja tulee, ja hänen nimensä luetellaan.

Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa. Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse, ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.

— Ilm. 19:11-13

Uusin suomennos: Minä näin, että taivas oli auennut. Aukosta näkyi valkoinen hevonen. Sen selässä istui ratsastaja, jonka nimiä ovat Uskollinen ja Totuudellinen. Hän tuomitsee ja sotii oikeudenmukaisesti. Hänen silmänsä olivat kuin tulenliekit, ja päässään hänellä oli monta kruunua. Hänen nimensä on kirjoitettu, mutta sitä ei tunne kukaan muu kuin hän itse. Hänellä oli yllään verellä värjätty viitta, ja häntä kutsuttiin Jumalan Sanaksi.

Sama sana katoaa kolmannen kerran. Hän ei enää tuomitse ja sodi vanhurskaudessa vaan oikeudenmukaisesti. Sanaa ei ole käännöksessä lainkaan, ja juuri siitä näkee mistä on kyse: yhtä lankaa ei ole poistettu yhdestä kohdasta vaan kaikkialta yhtä aikaa.

Jakeen lopussa liikkuu toinenkin asia: aikamuoto. Näky kerrotaan menneessä ajassa, minä näin, hänen silmänsä olivat, mutta juuri nimen kohdalla kreikan teksti seisoo nykyhetkessä. Textus Receptus lukee kaleitai, kutsutaan, ja enemmistöteksti kekletai, perfekti, jonka merkitys kantaa tähän hetkeen asti. Kummassakaan muodossa nimi ei jää menneisyyteen, ja vanha käännös seuraa tätä tarkasti: nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana. Nimi on voimassa, kun lukija lukee. Uusi asu tasoittaa poikkeaman ympäröivän kertomuksen aikamuotoon, häntä kutsuttiin, ja mennyt muoto sulkee nimen näyn sisään, ikään kuin kyse olisi kutsumanimestä, jota jossakin vaiheessa käytettiin. Samalla lauseesta katoaa sana nimi, vaikka alkuteksti sanoo sen suoraan: hänen nimensä. Kahden pienen siirron jälkeen väite ei ole enää sama. Toinen sanoo, kuka hän on. Toinen kertoo, miksi häntä näyssä sanottiin.

Viimeinen nimi on kirjoitettu häneen itseensä: "Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan. Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: 'Kuningasten Kuningas ja herrain Herra'" (Ilm. 19:15-16).

Tuomio

Tuomiovalta on siirretty, ja siirto on tehty sanoilla, jotka eivät jätä sijaa arvailulle.

Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle, että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt.

— Joh. 5:22-23

Uusin suomennos: Isä ei näet tuomitse ketään vaan on antanut tuomiovallan Pojalle. Hän tahtoo, että kaikki kunnioittaisivat Poikaa niin kuin he kunnioittavat Isää. Poika on Isänsä lähettämä. Jos joku ei kunnioita Poikaa, hän ei kunnioita myöskään Isää, joka lähetti Pojan.

Isä ei tuomitse ketään. Kaikki tuomio on annettu Pojalle, ja peruste on kunnioitus: jotta Poikaa kunnioitettaisiin niin kuin Isää. Kunnioituksen mitta on sama molemmille, eikä se ole vertaus. Loppu sanoo saman kielteisenä, ja kielteinen muoto ei jätä välitilaa: se joka ei kunnioita Poikaa, ei kunnioita Isää.

Peruste toistetaan vielä kerran, ja se on ihmiseksi tuleminen: "Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika" (Joh. 5:27). Tuomarina on se, joka tuli olemukseltaan orjaksi.

Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista."

— Ap.t. 17:31

Uusin suomennos: Hän on näet määrännyt päivän, jolloin hän tuomitsee maailman oikeudenmukaisesti. Tuomarina on Jumalan asettama mies, jonka hän herätti kuolleiden joukosta antaakseen kaikille syyn uskoa.

Päivä on säädetty. Vakuus ei ole lupaus vaan tapahtuma: ylösnousemus annettiin todisteeksi siitä, että päivä tulee. Sama sana on tässäkin vaihtunut, neljännen kerran.

Kaksi muutakin sanaa on liikkunut. Kreikassa Jumala tuomitsee itse sen miehen kautta, jonka hän on määrännyt; uudessa asussa tuomari on erillinen rooli, ja rooli on aina sellainen, että sen voisi antaa toisellekin. Toinen sana on vakuus. Alkukielen sana tarkoittaa tässä pantiksi asetettua todistetta, sitovaa takuuta, jonka antaja jättää käteen. Vakuus sitoo antajansa. Syy uskoa ei sido ketään, sillä se jää vastaanottajan punnittavaksi, ja punnitsija voi todeta sen riittämättömäksi. Sama liike on tehty kautta linjan: se, mikä sitoo Jumalan, muuttuu siksi, mitä ihminen harkitsee, ja harkitsija ei polvistu.

Kutsu koskee kaikkia: "Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa" (2. Kor. 5:10). Istuin on nimetty hänen mukaansa, eikä sen eteen tulla edustajan kautta.

Viimeinen näky on hiljainen, eikä siinä ole enää vastarintaa: "Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan" (Ilm. 20:11-12). Kirjat avataan, ja avaaminen on sama teko kuin ensimmäisessä luvussa. Se, joka yksin oli arvollinen murtamaan sinetit, on se, jonka edessä kirjat lopulta aukeavat.

Rajakivi kolmannen kerran

Rajaa ei siirretä kerralla vaan auranleveyden verran, ja siirtäjä tietää tekevänsä työtä, jonka hedelmän korjaa vasta joku muu. Siirto on osunut nimeen, olemukseen, asemaan ja sovitukseen, ja tässä näkyy mihin se johtaa.

Sana vanhurskaus katosi kirjeistä, ja se katoaa myös sieltä, missä tuomio langetetaan. Nimi Herra väistyi Vanhasta testamentista alaviitteeseen, ja se on sama nimi, joka on kirjoitettu ratsastajan vaippaan. Siirrot eivät osu satunnaisiin kohtiin. Ne osuvat niihin sanoihin, joiden varassa lukija tunnistaa, kuka tulee, ja juuri niiden sanojen varassa erotetaan aikanaan tulija Tulijasta. Valheen ei tarvitse voittaa väittelyä. Sille riittää, että tuntomerkit ovat himmeät sinä päivänä, jona joku täyttää muotin.

Vastaus siihen kysymykseen ei kuitenkaan jää lukijan kielitaidon varaan, koska se on annettu suoraan ja puhuja on nimennyt itsensä.

Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."

— Ilm. 22:16

Kirjan viimeisillä riveillä ei enää puhuta hänestä. Hän puhuu itse ja sanoo nimensä ääneen, ja se on sama nimi, jota kysyttiin luvussa viisi, kun kirjaa ei voinut avata kukaan.

Rajakivi voidaan siirtää, koska sen paikka on ihmisten muistin varassa. Pelto pysyy siellä missä se on. Se päivä, jona omistus todistetaan, ei kysy keneltäkään, missä kivi viimeksi seisoi.

Kulmakivi

Raamattu tuntee toisenkin kiven, eikä sitä ole pantu pellon reunalle. Se on laskettu perustukseksi, ja laskija nimeää itsensä: "minä lasken Siioniin peruskiven, koetellun kiven, kalliin kulmakiven, lujasti perustetun; joka uskoo, se ei pakene" (Jes. 28:16). Näiden kahden kiven ero on koko asia. Rajakiven paikka on ihmisten muistin varassa, ja siksi sitä voi siirtää. Kulmakiven paikan valitsee rakennuksen omistaja, ja siihen mitataan kaikki muu: jokainen seinä on suora tai vino sen mukaan, missä kulmakivi seisoo. Kiveä, johon kaikki mitataan, ei voi siirtää mittaamatta kaikkea uudelleen, ja juuri siksi sitä ei ole jätetty ihmisten muistin varaan.

Tälle kivelle tehtiin silti jotakin. Sitä ei siirretty vaan se hylättiin, ja hylkääjiksi nimetään ne, joiden työ oli rakentaa. Jeesus lainaa psalmia itsestään viimeisellä viikollaan, temppelissä, niiden kuullen joita lainaus koski.

Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: 'Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme'?

— Matt. 21:42

Hylkääminen ei siirtänyt kiveä. Herralta tämä on tullut, sanoo psalmi, eikä rakentajien päätös muuta sitä, minkä Herra laskee. Sama kuvio kulkee kaiken siirretyn läpi: sanan voi vaihtaa, nimen voi painaa alaviitteeseen ja teon voi kääntää toiseksi, mutta mikään siitä ei liikuta sitä, mihin kaikki lopulta mitataan.

Daniel näki saman kiven liikkeessä. Kuningas oli unessaan katsonut kuvapatsasta, jossa maailman valtakunnat seisoivat päällekkäin kullasta rautaan, ja vuoresta irtosi kivi ilman ihmiskättä, iski patsasta jalkoihin ja mursi koko rakennelman, ja kivestä kasvoi vuori, joka täytti maan. Selitys annetaan samassa luvussa.

Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti,

— Dan. 2:44

Valtakuntia on rakennettu kullasta, hopeasta, vaskesta ja raudasta, ja jokainen niistä on ollut siirrettävissä, koska jokainen on seissyt ihmisten muistin ja ihmisten sanojen varassa. Pysyvä valtakunta rakentuu kivelle, jota ihmiskäsi ei irrottanut eikä ihmiskäsi saa liikkeelle. Sen valtaa ei anneta toiselle, ja se on ainoa valta tässä kirjassa, josta niin sanotaan.

Apostoli sanoo kiven ja nimen samassa hengenvedossa, ja hän sanoo sen samalle neuvostolle, jonka edessä psalmi oli luettu.

Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut'. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

— Ap.t. 4:11-12

Kivi ja nimi ovat sama henkilö. Rajakivi siirtyy, koska sen muistavat vain ihmiset. Kulmakivi ei siirry, koska sen paikan muistaa sen Laskija, ja pysyvä valtakunta on rakennettu juuri sen varaan, ettei se liiku.

Lähteet

Raamatunkohdat: Pyhä Raamattu 1933/1938.

Rinnalle asetetut sanamuodot: Suomen Pipliaseuran uusin suomennos, Uusi testamentti 2020 sekä julkaistut Vanhan testamentin osat, Psalmit 2024 ja 1. Mooseksen kirja 2025 (raamattu.fi). Jesaja, Sakarja, Miika ja Daniel eivät ole vielä julkaistuja, joten niiden osalta vertailua ei ole tehty.

Alkutekstit: Textus Receptus (kreikka) ja Westminster Leningrad Codex (heprea).

Käännöksen omat periaatteet, kohderyhmä ja Jumalan nimeä koskeva ratkaisu: Suomen Pipliaseura, piplia.fi ja raamattu.fi. Suomentaja Tuomas Juntusen selostus Jumalan nimen kääntämisestä: blogikirjoitus Mikä on Jumalan nimi, Suomen Pipliaseura 20.10.2022.

Vanhurskaus-, älyttömyys- ja ihmismieli-havainnot: Erkki Koskenniemen käännösarvio. Samaa käsitettä koskeva laajempi tarkastelu: Jukka Palola, väitöstutkimus vanhurskaus-sanueen kääntämisestä Psalmeissa (Helsingin yliopisto, 2011).

Kreikan ja heprean sanueiden merkitykset on tarkistettu Strong'sin ja Thayerin sanakirjoista. Laajimmin käytetty tieteellinen sanakirja BDAG ei ole avoimesti saatavilla, eikä sitä ole käytetty.