Seitsemän kahdeksasosaa
Silmä näkee huipun. Meri kantaa loput.
Valkoinen vuori merellä
Aamun valossa jäävuori hehkuu valkoisena ja sinisenä keskellä aavaa merta kuin veistetty katedraali, jota kukaan ei ole rakentanut. Sen kyljistä valuu sulavettä ja linnut kiertävät sen huipun yllä. Kauneus pysäyttää. Merimies katsoo samaa näkyä toisin silmin. Hän tietää, että näkyvä osa on vain pieni osa siitä, mitä siinä on.
Harva asia luonnossa kantaa totuuttaan yhtä selvästi pinnan alla. Ihmissilmä mittaa jäävuoren sen huipusta, mutta meri kannattelee sitä sen pohjasta. Siinä on sen kauneus ja siinä on sen vaara.
Miten jäävuori syntyy
Jäävuoren tarina alkaa lumihiutaleesta. Grönlannin mannerjäätikölle sataa lunta, joka muuttuu muutamassa kuukaudessa rakeiseksi firniksi. Vuosikymmenten kuluessa päälle kertyvä lumi ja firni puristavat sen hyvin tiiviiksi jääksi. Jäätiköt valuvat hitaasti kohti merta, osa jopa 20 metriä päivässä. Jäätikön päässä valtavat jäälohkareet irtoavat ja syöksyvät mereen. Ilmiötä kutsutaan lohkeamiseksi. Yhdysvaltain rannikkovartioston jäävuoripartion mukaan mereen päätyvä jää on ehtinyt nähdä lähes 3 000 vuotta.
Lohkeamisen yksityiskohtia ei vieläkään tunneta hyvin. Siihen vaikuttavat jäätikön äkilliset liikkeet, vuorovesi sekä myrskyjen ja hyökyaaltojen nostamat aallot. Yhden arvion mukaan Grönlannin jäätiköistä irtoaa vuosittain 15 000–30 000 jäävuorta. Niistä vain noin prosentti eli 150–300 päätyy Pohjois-Atlantin laivaväylille. Useimmat eivät ehdi niin pitkälle, sillä jäävuoren tuho alkaa samalla hetkellä, kun se kohtaa meren.
Etelämantereella mittakaava on toinen. Siellä mannerjää jatkuu meren päälle kelluvina jäähyllyinä ja niistä irtoaa jäävuoria, joista yli kymmenen kilometrin pituiset ovat tavallisia. Vuonna 1986 Filchnerin jäähyllystä irtosi A23a, kooltaan noin 4 000 neliökilometriä. Se juuttui Weddellinmeren matalikolle yli 30 vuodeksi ja lähti liikkeelle vasta vuonna 2020. Tammikuussa 2026 sen pinta-ala oli enää 1 182 neliökilometriä. Avaruusasemalta otetuissa kuvissa sen pinnalla näkyi sinistä sulavettä, jonka paino avasi jään halkeamia sisältäpäin.
Mitä pinnan alla on
Jää kelluu, koska se on hieman kevyempää kuin vesi. Ero on niin pieni, että suurin osa jäävuoresta jää pinnan alle. Jäävuoripartion mukaan noin seitsemän kahdeksasosaa jäävuoren massasta on veden alla. Luku on likimääräinen, koska jään ja meriveden tiheys, jäähän tarttuneet kivet ja sora sekä pinnalle satanut lumi vaihtelevat.
Näkyvä korkeus ei myöskään kerro, kuinka syvälle jäävuori ulottuu. Pöytämäisen jäävuoren korkeuden ja syvyyden suhde on noin yksi viiteen, terävähuippuisen yksi kahteen. Jäävuori, jonka keskelle on kovertunut uoma, ulottuu pinnan alle suunnilleen yhtä syvälle kuin se kohoaa sen yläpuolelle. Valtaosa jäävuoresta on syvällä, joten sitä kuljettavat ensisijaisesti merivirrat. Jäävuoren suunnan ratkaisee se, mikä liikkuu syvällä.
Valkoisuus syntyy pinnasta. Tiivistyneessä lumessa on lukemattomia pieniä ilmakuplia ja kiteiden reunoja, jotka heijastavat kaikkia valon aallonpituuksia yhtä lailla. Veden alla kuplat puristuvat pois ja huuhtoutuvat. Jäävuoren vedenalaisille kyljille kasvaa levää, joka piirtää jäähän vihreitä raitoja. Ne tulevat näkyviin vasta, kun jäävuori kierähtää ympäri ja paljastaa sen, mikä oli piilossa.
Vaara merellä
Newfoundlandin edustalla Grand Banksin matalikoilla kylmä Labradorin virta kohtaa lämpimän Golfvirran. Vesimassojen lämpötilaero voi olla jopa 20 astetta ja siitä syntyy usein sakea sumu. Sumu, jäävuoret ja ankarat myrskyt sekä kalastusalukset ja öljynporauslautat tekevät alueesta yhden maailman vaarallisimmista merenkulun alueista.
Huhtikuun 14. päivänä 1912 kello 23.40 kuuttomana ja kirkkaana yönä tyynellä merellä RMS Titanic, jota mainostettiin käytännössä uppoamattomaksi, törmäsi jäävuoreen. Se upposi kaksi tuntia ja 40 minuuttia myöhemmin. Yhdysvaltain sää- ja valtamerihallinnon mukaan arviolta 2 227 matkustajasta selvisi 705. Kuolleiden määrä vaihtelee lähteittäin.
Titanicin jäävuorta ei koskaan tunnistettu varmasti. Myöhempi tutkimus mallinsi sen reitin ja arvioi sen irronneen Lounais-Grönlannin jäätiköltä syksyllä 1911. Törmäyshetkellä se oli arviolta 125 metriä pitkä ja 100 metriä paksu. Pinnan yläpuolella siitä oli vain 15–17 metriä ja sen massa oli noin kaksi miljoonaa tonnia. Jäävuoria oli vuonna 1912 paljon mutta ei poikkeuksellisen paljon: 48. leveyspiirin eteläpuolelle ajautui 1 038 jäävuorta.
Titanic ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen. Tammikuun 30. päivänä 1959 tanskalainen matkustaja-alus Hans Hedtoft törmäsi jäävuoreen ensimmäisellä matkallaan Grönlannin länsirannikolla ja upposi. Aluksella oli 95 ihmistä. Kukaan ei selvinnyt. Muutamaa kuukautta myöhemmin Islannin rantaan ajautui pelastusrengas. Onnettomuus johti Grönlannin jääpalvelun perustamiseen samana vuonna. Marraskuussa 2007 Etelämantereella upposi risteilyalus Explorer leudossa säässä. Kapteeni luuli kulkevansa ohuessa jääkentässä. Myöhemmin todettiin, että kenttä oli vanhaa ja paksua jäätä, jossa oli vaarallisia jäätikköjään lohkareita.
Kuorma-auton tai flyygelin kokoinen jäälohkare nousee alle metrin pinnan yläpuolelle. Usein se on läpikuultava, joskus vihreä tai musta. Huonossa näkyvyydessä kohde tunnistetaan usein pelkästä tutkakuvasta. Vuonna 2002 jäävuoripartion havaitsemista 696 jäävuoresta 85 prosenttia havaittiin tutkalla. Yhdysvaltain sää- ja valtamerihallinnon mukaan jäävuoret ovat merenkululle yhtä suuri uhka tänään kuin vuonna 1912.
Ihminen jäävuorta vastaan
Titanicin uppoaminen synnytti kansainvälisen jäävuoripartion. Se on toiminut jokaisena jäävuorikautena vuodesta 1913 lähtien maailmansotien vuosia lukuun ottamatta. Toiseen maailmansotaan asti jäävuoria tähyiltiin laivoista, sen jälkeen lentokoneista. Nykyään tutkalla varustetut koneet lentävät Newfoundlandin St. John'sista. Havainnot syötetään tietokonemalliin, joka ennustaa merivirtojen avulla jäävuorten ajautumisen ja sulamisen. Partio julkaisee merenkulkijoille jäävuorirajan. Sen mukaan yksikään rajaa noudattanut alus ei ole törmännyt jäävuoreen.
Euroopan Copernicus-ohjelman Sentinel-1-tutkasatelliitit kattavat Grönlannin vedet lähes kokonaan alle neljässä päivässä. Etelämantereen ympäriltä on koottu satelliittikuvista jäävuoriaineisto vuosilta 2018–2023.
Kanadan öljykentillä jäävuoria myös siirretään. Alus kiinnittää jäävuoreen köyden tai verkon ja vetää sen pois kurssilta. Yhdellä köydellä jäävuoren suuntaa on pystytty muuttamaan noin 85 prosentissa yrityksistä. Verkolla onnistuttiin 88 prosentissa niistä jäävuorista, joita köydellä ei saatu liikkeelle lainkaan. Grand Banksin Hibernia-lautta on rakennettu kestämään mikä tahansa jäävuori, joka voi ajautua sen 80 metrin syvyiselle paikalle. Kelluvat tuotantoalukset voivat irrottautua ja väistää. Kolmen vuosikymmenen aikana yksikään jäävuori ei ole osunut niihin.
Jäävuoresta on haaveiltu myös juomavedeksi. Lokakuussa 1977 Iowan osavaltionyliopistossa pidettiin konferenssi jäävuorten hinaamisesta Arabian niemimaalle ja paikalle tuotiin jäävuori Alaskasta. Suurimman osan kustannuksista maksoi saudiprinssi. Hänen kuollessaan vuonna 2017 yhtään suurta jäävuorta ei ollut vielä hinattu.
Jäävuori myös ruokkii elämää. Etelämantereen jäävuoret kuljettavat maalta rautapitoista sedimenttiä ja lannoittavat eteläistä valtamerta. Erään jäävuoren ympärillä 30 kilometrin säteellä syvyyteen vajosi noin kaksi kertaa enemmän hiiltä kuin avomerellä. Jäävuoret ovat elämän keskittymiä: niiden yllä lentää merilintuja ja alla parveilee kasviplanktonia, krilliä ja kaloja.
Jää ja syvyys tarinoissa
Ihminen on aina katsonut jäätä ja syvyyttä yhtä aikaa kunnioituksella ja pelolla. Snorri Sturlusonin Eddassa Niflheim, kylmä ja synkkä valtakunta, oli olemassa monta aikakautta ennen maan luomista. Ammottavan tyhjyyden, Ginnungagapin, pohjoispuoli täyttyi paksusta ja raskaasta jäästä ja huurteesta. Muspelheimin kuumuuden kohdatessa huurteen ja sulattaessa sen pisaroiksi pisarat heräsivät eloon sen voimasta, joka lähetti kuumuuden. Niistä syntyi ihmisen hahmoinen jättiläinen Ymer.
Dante Alighierin Jumalaisessa näytelmässä helvetin pohja on jäätä. Sen syvimmässä kehässä Cocytus-järvi on jäätynyt niin, että se näyttää lasilta eikä vedeltä. Sielut kuultavat jään läpi kuin oljet lasissa ja keskellä on jäähän jähmettynyt paholainen.
Inuiittien tarinoissa meren eläimiä hallitsee Sedna, meren emäntä. Myytin mukaan hän oli tyttö, joka heitettiin veneestä mereen. Hänen yrittäessään pitää kiinni veneen laidasta hänen sormensa leikattiin nivelistä. Hän vajosi meren pohjaan. Sormien nivelistä tuli merinisäkkäitä ja Sednasta tuli niiden valtias.
Tarinoissa toistuu sama aavistus. Kylmyys ja syvyys ovat paikka, jossa elämä alkaa tai päättyy ja jonne ihmisen silmä ei ylety.
Syvyys Raamatussa
Meren syvin kohta on Challengerin syvänne Mariaanien haudan eteläpäässä Tyynenmeren länsiosassa, noin 10 935 metrin syvyydessä. Tammikuussa 1960 yhdysvaltalainen laivaston upseeri ja sveitsiläinen tutkija laskeutuivat sinne Trieste-syvänsukelluslaitteella. Matka alas kesti lähes viisi tuntia ja pohjalla he viipyivät 20 minuuttia. Vuonna 2012 elokuvaohjaaja teki saman matkan yksin. Vuonna 2019 tutkimusmatkailija laskeutui pohjaan neljä kertaa reilun viikon aikana. Hänen ryhmänsä löysi sieltä mahdollisesti neljä uutta äyriäislajia. Hän näki pohjalla myös muovipussin ja karkkipapereita.
Ihminen on siis käynyt maailman syvimmässä kohdassa. Silti merenpohjasta on kartoitettu nykyaikaisella tarkkuudella vasta 28,7 prosenttia ja syvänmeren pohjasta ihminen on nähnyt alle 0,001 prosenttia. Valtaosa merenpohjasta on yhä näkemätöntä.
Jobin kirjassa Jumala kysyy ihmiseltä:
Oletko astunut alas meren lähdesuonille asti ja kulkenut syvyyden kuilut? Ovatko kuoleman portit sinulle paljastuneet, oletko nähnyt pimeyden portit?
— Job 38:16–17
Raamatun hepreassa ei ole sanaa jäävuorelle. Jää on hepreaksi qerach, sileä ja kirkas kuin kristalli. Samalla sanalla Hesekiel kuvaa taivaanvahvuutta, joka kaartui olentojen päiden yllä "niinkuin peljättävä kristalli" (Hes. 1:22). Jobin kirjassa jää ei synny itsestään:
Jumalan henkäyksestä syntyy jää, ja aavat vedet ahdistuvat.
— Job 37:10
Henkäys on hepreaksi neshama. Sama sana on luomiskertomuksessa, jossa Herra Jumala "puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen" (1. Moos. 2:7). Sama henkäys, josta ihminen sai elämänsä, synnyttää jään. Jakeen jälkipuolisko kertoo, mitä silloin tapahtuu. Hepreassa vetten leveys joutuu ahtaalle. Sana mutsaq tarkoittaa ahtautta ja ahdinkoa. Aava meri, jolla ei näytä olevan rajaa, puristuu kapeaan.
Toisessa kohdassa Jumala kysyy Jobilta, kuka jään on synnyttänyt:
Kenen kohdusta on jää tullut, ja kuka on synnyttänyt taivaan härmän? Vesi tiivistyy kuin kiveksi, ja syvyyden pinta sulkeutuu kiinni.
— Job 38:29–30
Jää tulee kohdusta. Se on synnytetty. Hepreassa vedet kätkeytyvät kuin kivi ja verbi tarkoittaa piiloutumista. Jäävuoresta se on kirjaimellisesti totta: suurin osa siitä on kätkössä. "Syvyyden pinta" on hepreaksi penei tehom, syvyyden kasvot. Sama ilmaus on Raamatun toisessa jakeessa:
Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.
— 1. Moos. 1:2
Verbi, jonka suomennos kääntää sanoilla "sulkeutuu kiinni", on lakad. Se tarkoittaa pyydystämistä verkkoon tai ansaan ja valtaamista. Tässä muodossa se esiintyy Raamatussa vain kahdesti: syvyyden kasvoista ja Leviatanin suomuista, jotka "pysyvät kiinni erkanematta" (Job 41:8). Syvyyden kasvot, joiden yllä pimeys lepäsi luomisen alussa, joutuvat pakkasessa kiinni kuin saalis.
Sama Jumala, joka jäädyttää, myös sulattaa:
Hän viskaa rakeitansa niinkuin leivänmuruja; kuka voi kestää hänen pakkastansa? Hän lähettää sanansa ja sulattaa rakeet; hän panee tuulensa puhaltamaan, ja vedet virtaavat.
— Ps. 147:17–18
Meri ei ole Raamatussa rajaton. Jumala asetti sille rajan jo sen syntyessä:
Ja kuka sulki ovilla meren, kun se puhkesi ja kohdusta lähti, kun minä panin sille pilven vaatteeksi ja synkeyden kapaloksi, kun minä rakensin sille rajani, asetin sille teljet ja ovet ja sanoin: 'Tähän asti saat tulla, mutta edemmäksi et; tässä täytyy sinun ylväiden aaltojesi asettua'?
— Job 38:8–11
Syvyys on Raamatussa myös tuomion ja vankeuden paikka. Koorahin kapinoitua Moosesta ja Aaronia vastaan maa halkesi:
ja maa avasi kitansa ja nielaisi heidät, heidän asuntonsa, kaiken Koorahin väen ja kaikki heidän tavaransa. Ja he suistuivat kaikkinensa elävältä tuonelaan, ja maa peitti heidät; ja niin heidät hävitettiin seurakunnan keskeltä.
— 4. Moos. 16:32–33
Pietari kirjoittaa enkeleistä, jotka tekivät syntiä: Jumala "syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi" (2. Piet. 2:4). Gerasalaisten alueella riivattua miestä vaivanneet henget pyysivät Jeesusta, "ettei hän käskisi heidän mennä syvyyteen" (Luuk. 8:31). Kreikan sana on tässä abyssos, pohjaton. Ilmestyskirjassa syvyyden kaivo avataan:
Ja viides enkeli puhalsi pasunaan; niin minä näin tähden, taivaasta maan päälle pudonneen, ja sille annettiin syvyyden kaivon avain; ja se avasi syvyyden kaivon, ja kaivosta nousi savu, niinkuin savu suuresta pätsistä, ja kaivon savu pimitti auringon ja ilman.
— Ilm. 9:1–2
Vihollinen ei silti ole nyt kokonaan syvyydessä. Jobin kirjan alussa saatana vastaa Herralle tulevansa: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta" (Job 1:7). Pietari varoittaa: "Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä." (1. Piet. 5:8) Sen liikkumatila on kuitenkin rajattu samalla tavalla kuin meren aallot. Sille on sanottu: tähän asti. Syvyyteen sitominen kuvataan Ilmestyskirjan 20. luvussa:
Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.
— Ilm. 20:1–3
Avain ei ole koskaan ollut syvyyden omissa käsissä. Se annetaan ja otetaan.
Kristus maan alimmissa paikoissa
Syvyys, jota ihminen ei ole nähnyt, ei ole Jumalalle vieras paikka. Kristus on käynyt siellä:
Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin? Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.
— Ef. 4:9–10
Pietari kirjoittaa Kristuksesta, joka kuoletettiin lihassa ja tehtiin eläväksi hengessä, "jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille" (1. Piet. 3:19). Paavali käyttää syvyydestä samaa sanaa kuin riivaajat:
"Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
— Room. 10:7
Pohjaton syvyys ei pystynyt pitämään Häntä.
Jäätyneelle ja hengettömälle ihmiskunnalle Jumala lähetti Sanansa. Psalmin Sana, joka sulattaa rakeet, tuli lihaksi:
Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
— Joh. 1:14
Sama henkäys, joka synnyttää jään, puhalsi ihmiseen elämän. Sama Jumala, joka lähettää pakkasen, lähettää Sanansa ja sulattaa sen. Ihmissilmä näkee jäävuoresta kahdeksasosan. Jumalan silmä näkee koko vuoren, sen kätketyn osan ja syvyyden, jonka päällä se kelluu, eikä mikään syvyys ole Häneltä piilossa.
Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä.
— Ps. 139:8
niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä: yö valaisisi niinkuin päivä, pimeys olisi niinkuin valkeus.
— Ps. 139:12