Kenen varassa leipä on

Hyvinä vuosina varastoidaan. Huonoina vuosina on myöhäistä.

Seitsemän hyvää ja seitsemän laihaa

Farao näki unen seitsemästä lihavasta ja seitsemästä laihasta lehmästä. Joosef selitti sen:

Katso, tulee seitsemän vuotta, jolloin on suuri viljavuus koko Egyptin maassa. Mutta niitä seuraa seitsemän sellaista nälkävuotta, että Egyptin maan entinen viljavuus kokonaan unhottuu, ja nälänhätä tuottaa maalle häviön.

— 1. Moos. 41:29–30

Joosef ei tyytynyt varoitukseen. Hän antoi ohjeen:

Ja koottakoon näinä hyvinä vuosina, jotka tulevat, kaikki niiden sato ja kasattakoon viljaa faraon haltuun, talletettakoon sato kaupunkeihin ja säilytettäköön, niin että maalla on eloa säästössä seitsemän nälkävuoden varalle, jotka kohtaavat Egyptin maata. Niin ei maa joudu perikatoon nälänhädän aikana.

— 1. Moos. 41:35–36

Suomi on elänyt hyviä vuosia.

Pelto, joka ei pärjää yksin

Suomalaisen ruoan omavaraisuus on maa- ja metsätalousministeriön ruokastrategian mukaan noin 80 prosenttia markkina-arvolla laskettuna. Maitoa, lihaa ja viljaa tuotetaan lähes kulutusta vastaavasti. Luku antaa kuitenkin väärän kuvan turvallisuudesta, koska pelto ei kasva ilman panoksia.

Luonnonvarakeskus sanoi eduskunnalle keväällä 2025 suoraan: "Nykymuotoinen maatalous ei pärjää ilman tuontienergiaa eikä jalostus tai jakelu hoidu ilman tuontienergiaa. Polttoaineen tai energianjakelun täydellinen katkos lamauttaisi nykyisen ruokajärjestelmän." Sen mukaan kriittisin energiatekijä on öljy, koska omia raakaöljyvaroja ei ole.

Ruokastrategia luettelee itse kriittiset tuontipanokset: fossiiliset polttoaineet, lannoitteiden raaka-aineet, kasvinsuojeluaineet, täydennysvalkuaisrehu, maatalouskoneet ja niiden varaosat sekä ulkomainen kausityövoima. Luonnonvarakeskuksen vuonna 2015 julkaistun selvityksen mukaan kaikki kasvinsuojeluaineet ovat tuontitavaraa. Saman selvityksen mukaan myös öljykasvien, sokerijuurikkaan ja puutarhakasvien siemenet tuodaan ulkomailta.

Omavaraisuus on lainattua. Satomme on kotimainen vain niin kauan kuin satamat ovat auki.

Typpi, josta kaikki alkaa

Vilja tarvitsee typpeä. Huoltovarmuuskeskuksen vuonna 2026 julkaistu selvitys sanoo sen kiertelemättä: "Suomen epäorgaanisten typpilannoitteiden omavaraisuus on käytännössä nolla prosenttia. Typen tuotanto perustuu kokonaan tuontiraaka-aineisiin, ja ammoniakki, joka on typpilannoitteiden ensisijainen lähtöaine, on kokonaan tuontihyödyke."

Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan venäläisen ammoniakin osuus oli Yaran edustajan mukaan noin 80 prosenttia Uudenkaupungin tehtaalla. Osuutta saatiin laskettua, mutta vuonna 2024 Uudenkaupungin tehtaan ammoniakista viidennes tuli taas Venäjältä, koska muualta sitä oli vaikea saada. Venäjä korotti heinäkuussa 2026 Suomeen tulevien rautatiekuljetusten tullimaksut kahdeksankertaisiksi. Siilinjärvelle ammoniakkia voi toimittaa vain rautateitse. Ammoniakin hinta seuraa maakaasua, jonka osuus typpilannoitteen tuotantokustannuksista on Luonnonvarakeskuksen mukaan tyypillisesti noin 80 prosenttia.

Kierrätysravinteet nostavat typpiomavaraisuuden Huoltovarmuuskeskuksen mukaan noin 35 prosenttiin. Kotieläintuotannossa syntyi vuonna 2023 lähes 13 miljoonaa tonnia lantaa. Kaikkien biomassojen ravinnepotentiaali oli lähes 18 miljoonaa tonnia vuodessa, mutta ravinteet ovat keskittyneet harvoille alueille ja niiden kuljettaminen maksaa.

Fosforin tilanne on parempi. Siilinjärvellä on Euroopan ainoa fosfaattikaivos. Ympäristöviranomaisen mukaan nykyiset malmivarat riittävät noin vuoteen 2035 ja kaivostoiminnan jatkamista selvitetään 2060-luvulle asti. Kalium tuodaan Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta.

Mitä pitäisi tehdä. Suomi rakentaa oman ammoniakkituotannon huoltovarmuushankkeena eikä jätä sitä yksin markkinoiden varaan. Vedyllä valmistettu ammoniakki maksaa tällä hetkellä noin kaksi kertaa enemmän kuin maakaasusta tehty ja Naantaliin suunniteltu tehdas on yhä suunnitelma. Hinta on kova, mutta se on pieni verrattuna peltoon, jolle ei saada typpeä. Hallitus on jo käynnistänyt selvityksen kotimaisen ammoniakkituotannon edellytyksistä. Selvitys on muutettava päätökseksi ja päätös rakennukseksi. Sillä välin ammoniakkia ja typpilannoitteita varastoidaan valtion varmuusvarastoon niin, että kevätkylvöt onnistuvat useana vuonna peräkkäin. Lanta ja biokaasulaitosten mädätysjäännös viedään sinne, missä peltoa on. Typpeä sitovat palkokasvit otetaan viljelykiertoon. Härkäpapu jättää maahan typpeä 10–70 kiloa hehtaarille. Siilinjärven jatkoluvat käsitellään ajoissa, jotta kaivos ei sulkeudu ennen kuin päätös on tehty. Kalium varastoidaan kotimaahan, koska sitä ei Suomesta saada.

Valkuainen, jota eläimet tarvitsevat

Sika ja kana tarvitsevat ruokinnassaan täydennysvalkuaista. Sen omavaraisuus oli vuonna 2025 Luonnonvarakeskuksen mukaan 27 prosenttia. Huoltovarmuuskeskuksen mukaan noin 70–80 prosenttia yksimahaisten eläinten tarvitsemasta täydentävästä valkuaisesta perustuu tuontiraaka-aineisiin. Soijarouhetta tuotiin vuonna 2025 noin 127 miljoonaa kiloa.

Pelto on jo osoittanut, mihin se pystyy. Ruoka- ja rehuherneen viljelyala on nelinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Luonnonvarakeskuksen satoarvion mukaan tämän vuoden hernesato ylittää 140 miljoonaa kiloa ja on tilastohistorian suurin. Rypsin ja rapsin sadon odotetaan nousevan yli 90 miljoonaan kiloon. Huoltovarmuuskeskus arvioi, että keskeisten valkuaiskasvien valkuaistuotanto voisi yli kaksinkertaistua noin 365 miljoonaan kiloon vuoteen 2040 mennessä. Sen mukaan noin 400 000 hehtaaria peltoa voitaisiin kohdentaa uudelleen ilman, että kokonaistuotanto heikkenee, jos satoja saadaan nostettua ja tuotantopanokset turvattua.

Esteet tunnetaan. Härkäpapupelloilta on eristetty lähes 30 satoon vaikuttavaa taudinaiheuttajaa. Kylmät ja kuivat kesät ovat vieneet satoja. Kotimainen rypsi ja rapsi kattoivat vain 28 prosenttia puristamoiden raaka-ainetarpeesta. Huoltovarmuuskeskus toteaa, ettei viljelyn laajeneminen johda pysyvään muutokseen ilman vastaanoton ja jalostusketjun kehittymistä.

Mitä pitäisi tehdä. Kasvinjalostukseen annetaan pitkäjänteinen rahoitus, jotta pohjoisiin oloihin saadaan herne-, härkäpapu- ja rypsilajikkeita, jotka kestävät tautimme ja ehtivät tuleentua lyhyessä kesässämme. Vastaanotto- ja puristuskapasiteettia rakennetaan niin, että jokainen viljelty valkuaiskilo löytää ostajan. Rehuteollisuus sitoutuu kotimaiseen valkuaiseen pitkillä sopimuksilla, jotta viljelijä uskaltaa kylvää. Kotimainen kala ja kalajauho otetaan käyttöön, sillä Luonnonvarakeskuksen mukaan kotimainen kalajauho nostaisi eläinperäisen valkuaisen omavaraisuutta noin neljä prosenttia. Hyönteisrehu ja muut uudet valkuaislähteet saavat kasvaa omaan mittaansa. Rehuvalkuaista varastoidaan varmuusvarastoon usean vuoden tarpeeseen.

Kuka peltoa viljelee

Pelto ei viljele itseään. Luonnonvarakeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomessa oli vuonna 2025 yhteensä 39 825 maatalous- ja puutarhayritystä. Kymmenessä vuodessa noin 10 000 tilaa on lopettanut. Lypsykarjatilojen määrä on puolittunut samassa ajassa ja lasku jatkuu.

Kannattavuus on romahtanut. Luonnonvarakeskuksen mukaan vuodet 2023–2025 olivat kannattavuudeltaan koko 2000-luvun heikoimmat. Vuonna 2025 maatilat tuottivat keskimäärin vain 25 prosenttia tavoitellusta yrittäjätulosta ja noin puolella viljatiloista yrittäjätulo jäi negatiiviseksi. Maatalousyrittäjien keski-ikä on noin 54 vuotta. Alle 35-vuotiaiden osuus on alle kymmenen prosenttia.

Ruokastrategia toteaa, että tuottajan osuus ruoan kuluttajahinnasta on pienentynyt, kun kauppa ja osin elintarviketeollisuus ovat hyötyneet. Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta sanoi saman asian toisin: "Ilman kannattavaa kotimaista maataloustuotantoa elintarvikehuollon turvaaminen ei kuitenkaan ole mahdollista."

Mitä pitäisi tehdä. Viljelijän toimeentulo nähdään huoltovarmuutena eikä tukimenona. Tuottajan osuus ruoan hinnasta palautetaan kestävälle tasolle lainsäädännöllä, joka antaa alkutuotannolle neuvotteluvoimaa kauppaa ja teollisuutta vastaan. Nuoren viljelijän aloitus tehdään mahdolliseksi, jotta tila siirtyy seuraavalle sukupolvelle eikä peltoa jää kesannolle. Jokainen lopettava tila on menetetty osa kansakunnan selviytymiskykyä ja siihen menee kymmeniä vuosia ennen kuin se rakentuu uudelleen.

Energia, koneet ja siemen

Luonnonvarakeskus muistuttaa, että myös sähkö ja tietojärjestelmät ovat välttämättömiä ja lyhyetkin katkokset häiritsevät ruokaketjua. Koneiden varaosat ja automaation komponentit voivat nousta kriisissä ratkaiseviksi, jos korvaavia toimittajia ei ole. Valtiontalouden tarkastusvirasto totesi, että koneiden ylläpito ja järjestelmien päivitykset jäävät pääosin yritysten kannettaviksi.

Siemen on kaiken alku. Valtioneuvosto on jo päättänyt, että kylvösiemeniä varmuusvarastoidaan ja kasvinjalostukseen varataan riittävät resurssit. Siemen säilyy oikein varastoituna pitkään. Geenipankin kokeissa vehnän siemenistä itivät yhä 94 prosenttia 25–33 vuoden jälkeen, kun niitä oli säilytetty 20 asteen pakkasessa.

Mitä pitäisi tehdä. Tiloilla on oltava mahdollisuus varastoida vähintään vuoden polttoainetarve, kuten eduskunnan valiokunta on jo edellyttänyt. Polttoaine ei kuitenkaan säily seitsemää vuotta, joten seitsemän vuoden varautuminen edellyttää kotimaista energiaa. Biokaasu, puu ja kotimainen sähkö tuotetaan niin lähellä peltoa kuin mahdollista. Tärkeimpien koneiden varaosat varastoidaan maahan ja niiden korjausosaaminen pidetään elossa. Viljelijä voi ajaa traktoriaan myös ilman ulkomaista ohjelmistopäivitystä. Kylvösiemen varastoidaan kylmävarastoon usean kylvökauden tarpeeseen ja kotimaista siementuotantoa vahvistetaan, kuten ruokastrategia itse lupaa.

Kuusi kuukautta ei riitä

Valtioneuvoston vuonna 2024 antamassa päätöksessä huoltovarmuuden tavoitteista viljaa pidetään varmuusvarastossa niin, että se vastaa vähintään kuuden kuukauden keskimääräistä kulutusta ihmisravinnoksi. Mitoitus oli ennen 12 kuukautta, mutta valtioneuvosto puolitti varmuusvarastoitavan viljan määrän vuonna 2013. Huoltovarmuuskeskus nosti varaston omalla päätöksellään 8,5 kuukauden kulutusta vastaavaksi maaliskuuhun 2023 mennessä. Alkuvuodesta 2025 se ilmoitti purkavansa varastoa takaisin kuuteen kuukauteen säästösyistä. Päätös peruttiin vasta poliittisen keskustelun jälkeen.

Valtiontalouden tarkastusvirasto totesi joulukuussa 2025, etteivät huoltovarmuuden tavoitteet kohtaa niihin osoitettuja resursseja. Huoltovarmuusmaksun vuotuinen tuotto on miltei puolittunut 2000-luvun alusta. Valtioneuvoston päätös itse toteaa, ettei elintarvikkeiden laajamittainen varmuusvarastointi ole volyymin ja säilyvyyden vuoksi realistista.

Suurina kuolonvuosina 1695–1697 Suomesta kuoli arvioiden mukaan neljännes tai jopa kolmannes väestöstä. Suurina nälkävuosina 1866–1868 kuoli noin kahdeksan prosenttia väestöstä, pelkästään vuonna 1868 yhteensä 137 700 ihmistä. Kumpikin kriisi kesti useamman vuoden.

Seitsemän vuoden varautuminen ei tarkoita, että seitsemän vuoden ruoka pinotaan varastoon. Se tarkoittaa, että Suomi pystyy tuottamaan ruokansa seitsemän vuotta, vaikka raja ja satamat olisivat kiinni. Viljasta se on laskettavissa. Elintarvikkeiksi käytetään Luonnonvarakeskuksen mukaan noin 430 miljoonaa kiloa viljaa vuodessa. Seitsemän vuoden ihmisravinto on siis noin kolme miljardia kiloa, suunnilleen yhden vuoden sato. Vuonna 2023 sato oli noin kolme miljardia kiloa. Hyvinä vuosina varastoon on mahdollista kerätä se, mitä Joosef keräsi.

Mitä pitäisi tehdä. Huoltovarmuus mitoitetaan seitsemän vuoden kriisiin. Viljan varmuusvarasto nostetaan asteittain usean vuoden ihmisravinnon tarpeeseen ja varasto pidetään kierrossa niin, että vanha vilja käytetään ja korvataan uudella. Rinnalle rakennetaan kyky tuottaa itse ne panokset, joita ei voi varastoida seitsemäksi vuodeksi: typpi, energia, valkuainen ja siemen. Huoltovarmuuden rahoitus mitoitetaan tavoitteen mukaan eikä tavoitetta rahoituksen mukaan. Varmuusvarastoja ei pureta säästösyistä hyvinä vuosina, koska juuri hyvinä vuosina ne kerätään.

Muurahaisen viisaus

Mene, laiska, muurahaisen tykö, katso sen menoja ja viisastu. Vaikka sillä ei ole ruhtinasta, ei päällysmiestä eikä hallitsijaa, se kuitenkin hankkii leipänsä kesällä ja kokoaa varastoon ruokansa elonaikana.

— Sananl. 6:6–8

Sananlaskujen kirja sanoo myös, mikä erottaa viisaan yksinkertaisesta: "Mielevä näkee vaaran ja kätkeytyy, mutta yksinkertaiset käyvät kohti ja saavat vahingon" (Sananl. 27:12).

Kuka hyötyy riippuvuudesta

Riippuvuus on hyvinä aikoina halpaa. Tuotu soija, tuotu ammoniakki ja tuotu diesel ovat olleet edullisempia kuin kotimainen tuotanto, joten valtio on voinut säästää varmuusvarastoista ja ketju on voinut ostaa sieltä, mistä saa halvimmalla. Ruokastrategian mukaan kauppa ja osin elintarviketeollisuus ovat hyötyneet markkinoiden kansainvälistymisestä, kun taas tuottajan osuus on pienentynyt.

Riippuvuudesta hyötyvät myös ne, joilta panokset ostetaan. Lannoitteiden raaka-aine on kulkenut rautateitse maasta, joka käy sotaa Euroopassa. Jokainen kriisi, jossa tuontia ei ole, muuttaa panoksen myyjän neuvotteluvoiman vallaksi.

Hinnan maksaa se, joka ei ollut päättämässä. Viljelijä maksaa sen tänään kannattavuudella, joka on 2000-luvun heikoin. Kansa maksaa sen kriisissä, jos pelto ei kasva.

Leipä ja sen Antaja

Ihminen pantiin alusta asti pellolle tehtävään:

Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.

— 1. Moos. 2:15

Viljeleminen ja varjeleminen kuuluvat yhteen. Pelto, jota ei varjella, ei kanna kriisin yli. Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala lupasi: "Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen" (1. Moos. 8:22). Lupaus koskee kylvöä ja korjuuta. Se ei vapauta ihmistä varautumasta.

Jeesus opetti rukoilemaan: "anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme" (Matt. 6:11). Rukous on nöyrä, koska leipä on aina lahja. Lahjan antaja on antanut myös viisauden. Joosef ei rukoillut ruokaa nälkävuosina. Hän oli koonnut sen hyvinä vuosina, koska Jumala oli näyttänyt, mitä tulee.

Suomelle on annettu pelto, osaavat viljelijät ja hyvät vuodet. Kysymys on, käytämmekö ne Joosefin tavoin.