Kaikki ovat yhtä mieltä vieraannuttamisen vakavuudesta, silti lapsi kantaa hinnan yksin

Suomen rikoslaki tuntee kaksi tapaa viedä lapsi vanhemmaltaan. Ensimmäinen on fyysinen. Rikoslain 25 luvun 5 § säätää rangaistavaksi lapsen omavaltaisen huostaanoton, saman luvun 5 a § lapsikaappauksen. Käsi, joka nostaa lapsen autoon ja ajaa pois, saa vastaansa esitutkinnan, syyttäjän ja tuomioistuimen. Toinen tapa on hitaampi, hiljaisempi ja perusteellisempi. Siinä lasta ei siirretä metriäkään. Siirretään se, mitä lapsi muistaa, tuntee ja uskoo toisesta vanhemmastaan, kunnes lapsi sulkee oven itse ja on varma, että päätös oli hänen omansa. Tämä jälkimmäinen vieminen, joka usein edeltää fyysistä ja tekee sen mahdolliseksi, ei ole Suomessa rikos. Sitä ei ole laissa edes määritelty.

Epäsuhta olisi ymmärrettävä, jos ilmiön vakavuudesta kiisteltäisiin. Siitä ei kiistellä. Poliisi toteaa verkkosivuillaan, että vieraannuttaminen voi täyttää pahoinpitelyn tunnusmerkit henkisenä väkivaltana silloin, kun se aiheuttaa lapselle haittaa mielenterveydelle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kirjoittaa, että eron jälkeinen vaino voi näyttäytyä ulkopuolisille erokriisinä, huoltajuuskiistana tai äärimmillään lapsen vieraannuttamisena toisesta vanhemmasta. Ensi- ja turvakotien liitto tiedotti vuonna 2022, että tutkijat ja perheitä kohtaavat ammattilaiset luokittelevat vieraannuttamisen varsin yksimielisesti perheväkivallan muodoksi. Vuonna 2022 jätetyn kriminalisointialoitteen allekirjoitti 57 kansanedustajaa yhdeksästä eduskuntapuolueesta, perussuomalaisista vasemmistoliittoon ja vihreisiin. Harvinaisempaa yksimielisyyttä suomalaisesta yhteiskunnasta saa hakea.

Silti vuonna 2026 tilanne on tämä: tekoa ei ole määritelty, seurausta ei ole säädetty ja eduskunnan vuonna 2019 edellyttämän seurannan tutkimus valmistuu vasta tässä kuussa. Ainoa kestävä perustelu, joka puuttumattomuudelle on esitetty, on pelko siitä, että vanhempi tuomittaisiin väärin perustein. Pelko on aito ja sille on dokumentoituja syitä, niihin palataan. Johtopäätös on silti outo. Pallolaajennuksia ei lopeteta siksi, että hoitovirhe on mahdollinen. Riskiin vastataan täsmällisyydellä, dokumentaatiolla, koulutuksella ja vastuulla, ei jättämällä potilas hoitamatta. Tästä ristiriidasta tämä artikkeli kertoo.

Vahinko, joka tunnustetaan kaikkialla muualla

Vieraannuttaminen etenee neljänä mielen liikkeenä. Ensin huomio kavennetaan: lapselle jää vanhemmistaan vain yksi kertomus. Sitten tunne ladataan: toista vanhempaa kohtaan herätetään pelkoa, sääliä tai syyllisyyttä. Kolmanneksi horjutetaan lapsen omia muistoja ja havaintoja, tilalle annetaan valmis tulkinta. Lopuksi toisto sementoi: sama viesti kuullaan niin monta kertaa, että se alkaa tuntua lapsen omalta ajatukselta. Lopputulos on pakko, joka tuntuu vapaalta valinnalta. Juuri siksi se on ulkopuoliselle vaikea nähdä ja lapselle itselleen melkein mahdoton.

Seuraukset on dokumentoitu. Oikeuspsykologian dosentti Helinä Häkkänen-Nyholm teki työryhmineen vuonna 2013 ensimmäisen pohjoismaisen empiirisen tutkimuksen vieraannuttamisesta. Aineiston vieraannutetuista nuorista vain 17 prosenttia koki elämänlaatunsa hyväksi, 59 prosenttia kärsi masennuksesta ja 39 prosenttia ahdistuksesta. Kansainvälinen tutkimus kuvaa lapsuudessa altistuneilla aikuisilla kompleksisia traumareaktioita, traumaperäisen stressihäiriön kaltaisia oireita, päihteidenkäyttöä ja kohonnutta itsetuhoisuutta. Osa kliinisestä kirjallisuudesta rinnastaa haitan fyysiseen ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön juuri oirekuvan vuoksi. Rinnastus on vieraannuttamistutkijoiden kanta eikä kiistaton. Itse oireista ei kuitenkaan kiistellä, ne ovat samat, jotka tunnustetaan väkivallan seurauksiksi kaikissa muissa yhteyksissä.

Tässä on koko asetelman omituisin piirre. Sama oirekuva luetaan väkivallan seuraukseksi silloin, kun teko kohdistuu aikuiseen kumppaniin tai kun se nimetään vainoksi. Sama vallankäyttö lapsen kautta kanavoituna on totuttu kutsumaan huoltoriidaksi tai yhteistyöongelmaksi. Vahinko on tunnustettu, teko ei. Nimeäminen on jäänyt kesken.

Vuosi 2014 näytti, mitä nimeäminen tekee

Vainoamisen tarina kannattaa kertoa, sillä se on vieraannuttamisen tarkin peili. Vuoden 2013 loppuun asti vainoajan teoista tuomittiin sirpaleisesti, laittomana uhkauksena tai kotirauhan rikkomisena, jos tuomittiin lainkaan. Jokainen yksittäinen teko oli pieni ja kiistettävissä. Soitto on vain soitto, kukkakimppu työpaikan ovella on vain kukkakimppu. Vasta toistuva kuvio paljasti vahingon eikä kuviolle ollut nimeä. Vuoden 2014 alusta vainoaminen säädettiin omaksi rikoksekseen rikoslain 25 luvun 7 a §:ään osana Istanbulin sopimuksen täytäntöönpanoa, virallisen syytteen alaisena. Ratkaisevaa ei ollut rangaistusasteikko vaan nimeäminen: kun kuviolla oli nimi, viranomaisen velvollisuus muuttui seuraamisesta toimimiseksi.

Rakenne on vieraannuttamisessa identtinen. Yksittäinen lause lapselle on vain lause, yksi peruttu tapaaminen on vain peruttu tapaaminen. Ase on toisto, ei yksittäinen teko. THL itse vetää viivan ilmiöiden välille toteamalla, että vaino voi äärimmillään näyttäytyä juuri lapsen vieraannuttamisena. Lausuntokierroksella 2018 Miesten tasa-arvo ry vetosi täsmälleen tähän: yhdistyksen mukaan vieraannuttamisen määrittely ja todistaminen onnistuvat siinä missä ne onnistuivat vainoamisen kohdalla. Oikeusministeriön työryhmä oli toista mieltä. Sen perustelut ansaitsevat tulla luetuiksi tarkasti, sillä koko nykytila lepää niiden varassa.

Hylkäys oli valinta, jolla on paperijälki

Lapsenhuoltolain uudistusta valmistellut työryhmä punnitsi kriminalisointia vuonna 2017 omana alalukunaan ja hylkäsi sen. Mietinnön (OM 47/2017) perustelut: vieraannuttamista on vaikea määritellä selväpiirteisesti, vanhempi voi toimia myös tiedostamattaan, mikä vaikeuttaisi tahallisuuden arviointia, teot tapahtuvat kotona ilman ulkopuolisia, joten näyttö olisi vaikeaa, rangaistuksen uhka ei muuttaisi psyykkisesti sairaan vanhemman käytöstä ja rikosprosessi toisi lapselle yhden kuormittavan oikeudenkäynnin lisää. Työryhmän johtopäätös oli, ettei kriminalisointi olisi lapsen edun mukaista sääntelyä. Rangaistuksen tilalle lakiin kirjattiin velvoite: vanhemman on kasvatustehtävässään vältettävä kaikkea, mikä on omiaan aiheuttamaan haittaa lapsen ja toisen vanhemman väliselle suhteelle. Tarkoituksena oli mietinnön mukaan kieltää kaikenlainen manipulointi. Kielto siis on. Seurausta sen rikkomisesta ei ole.

Lausuntokierros 2018 piirtää intressikentän tarkemmin kuin mikään muu asiakirja. Lausuntoja annettiin 74 ja enemmistö kannatti kriminalisoimatta jättämistä. Vastustuksen kärki oli johdonmukainen. Naisjärjestöjen Keskusliitto katsoi, ettei vaikeasti määriteltävää käsitettä saa voida käyttää sitä osapuolta vastaan, jolla on syytä olla huolissaan lapseen tai itseensä kohdistuvasta väkivallasta. NYTKIS varoitti syytöksestä, joka käytännössä vaientaa väkivallasta huolissaan olevan vanhemman. Amnesty piti käsitteen käyttöä ristiriitaisena Istanbulin sopimuksen kanssa, sillä eron jälkeisen vainon uhri voi näyttää vastapuolen silmissä vieraannuttajalta. Emeritaprofessori Kevät Nousiainen katsoi, ettei kiistanalaista termiä tule käyttää lainsäädännössä lainkaan. Toisella puolella Miesten tasa-arvo ry vaati kriminalisointia, Isät lasten asialla ja Hyvä erovanhemmuus vaativat vieraannuttamisen toteamista laissa henkiseksi väkivallaksi ja Miesjärjestöjen keskusliitto piti kriminalisointia mahdollisesti selkeämpänä ennaltaehkäisyn keinona.

Jakolinja seuraili järjestökenttää lähes saumattomasti: naisjärjestöt yhdellä puolella, miesjärjestöt toisella, kummankin huoli aito, kummankin katseessa oma vanhempi. Lapsi, jonka nimissä molemmat puhuivat, ei ollut kummankaan leirin jäsen.

Raakalausunnoista paljastuu myös kolme merkillepantavaa hiljaisuutta. Ensi- ja turvakotien liiton lähes kahdentoista tuhannen merkin lausunto ei maininnut vieraannuttamista kertaakaan. Miessakit ry ei myöskään. Lapsiasiavaltuutettu ei antanut lausuntoa tällä kierroksella lainkaan. Juuri sen ääni, jonka tehtävä on edustaa lasta eikä kumpaakaan vanhempaa, puuttui pöydästä.

Lakivaliokunta vahvisti linjan joulukuussa 2018. Mietintöön (LaVM 12/2018) kirjattiin periaate, joka kannattaa lukea kahdesti: vieraannuttajan ei tule voida hyötyä toiminnastaan. Samalla eduskunta edellytti lausumassaan, että hallitus seuraa tarkoin vieraannuttamiseen ja muuhun tapaamisoikeuden estämiseen tarkoitettujen keinojen tehokkuutta. Laki tuli voimaan joulukuussa 2019.

Sen jälkeen yritykset ovat jatkuneet ja kaatuneet samaan seinään. Ari Koposen (ps) lakialoite joulukuulta 2022 olisi säätänyt vieraannuttamisesta sakkorangaistuksen. Sen allekirjoitti 57 kansanedustajaa perussuomalaisista, kokoomuksesta, kristillisdemokraateista, keskustasta, vasemmistoliitosta, vihreistä, SDP:stä, RKP:stä ja Liike Nytistä. Aloite lähetettiin lakivaliokuntaan tammikuussa 2023 ja raukesi huhtikuussa vaalikauden päättyessä, valiokunta ei ehtinyt käsitellä sitä. Kansalaisaloite, jonka ensimmäinen tavoite oli vieraannuttamisen kriminalisointi, keräsi vuonna 2024 yhteensä 1 414 allekirjoitusta vaadituista 50 000:sta. Järjestölähteiden mukaan jo vuonna 2012 Pauli Kiurun (kok) ja Juho Eerolan (ps) lakialoitteen allekirjoitti 142 kansanedustajaa, joskin luku on yhdistysten oma ilmoitus, jota ei ole vahvistettu eduskunnan lähteistä. Neljätoista vuotta yrityksiä, sama lopputulos. Seinä ei kuitenkaan seiso tyhjän päällä. Siksi se on katsottava suoraan.

Kiista on todellinen, sitä ei voi ohittaa

YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan erityisraportoija Reem Alsalem julkaisi huhtikuussa 2023 raportin, joka on käsitteen kriitikoiden kansainvälinen ankkuri. Raportti kutsuu vieraannuttamista läpi tekstin pseudokäsitteeksi, jolta puuttuu yleisesti hyväksytty kliininen määritelmä. Se suosittaa, että valtiot kieltävät lailla käsitteen käytön perheoikeudellisissa asioissa, ja kuvaa, miten väkivallantekijät käyttävät väitettä kääntääkseen suojelevan vanhemman väkivaltaväitteet tätä itseään vastaan.

Huoli ei ole teoreettinen. Raportin siteeraama yhdysvaltalainen aineisto, oikeustieteilijä Joan Meierin kymmenen vuoden tutkimus, havaitsi, että kun äiti esittää väkivaltaväitteen ja isä vastaa vieraannuttamisväitteellä, äidin riski menettää huoltajuus lähes kaksinkertaistuu. Vaikutus oli sukupuolittunut: isän vieraannuttamisväite johti äidin huoltajuuden menetykseen 44 prosentissa tapauksista, käänteisessä asetelmassa äiti sai huoltajuuden isältä vain 28 prosentissa.

Tutkimuskenttä ei kuitenkaan ole yksimielinen kriitikoidenkaan suuntaan. Harman ja Lorandos analysoivat vuonna 2021 uudelleen 967 valitustuomioistuimen ratkaisua eivätkä löytäneet tukea Meierin johtopäätöksille: heidän aineistossaan vieraannuttajaksi todettu menetti huoltoa sukupuolesta riippumatta. Meier vastasi omalla metodikritiikillään. Molemmat leirit julkaisevat vertaisarvioidusti ja syyttävät toisiaan menetelmävirheistä. Harvasta perheoikeuden kysymyksestä on tullut yhtä polarisoitunutta.

WHO:n ratkaisu on tässä kiistassa tarkkuutta vaativa yksityiskohta, jota molemmat leirit venyttävät omiin suuntiinsa. Termi parental alienation oli hetken ICD-11-tautiluokituksen indeksiterminä ja se poistettiin: WHO:n mukaan kyse on oikeudellisiin yhteyksiin kuuluvasta asiasta, joka ei tuota terveystilastoihin lisäarvoa ja jolle ei ole näyttöön perustuvia hoitoja. Kyse oli indeksitermin poistosta. Diagnoosia ei koskaan ollut eikä WHO kiistänyt ilmiön olemassaoloa. Kriitikot lukevat asiakirjasta hylkäyksen, puolustajat tunnustuksen, kumpikin lukee enemmän kuin siinä on.

Olennaisin havainto on kiistan rajaus. Vieraannuttavan käyttäytymisen haitallisuudesta lapselle vallitsee laaja yksimielisyys, sen tunnustavat myös Ensi- ja turvakotien liitto ja valtion tuore selvitys. Kiista koskee kolmea asiaa: saako ilmiöstä tehdä diagnoosin, voidaanko syy-yhteys todentaa yksittäistapauksessa ja käytetäänkö käsitettä oikeudessa aseena väkivaltaväitteitä vastaan. Kiistanalaista ei siis ole vahinko vaan sana ja sen käyttö.

Suomen intressikenttä ei myöskään jakaudu siististi, minkä osoittaa yhden järjestön kaari. Ensi- ja turvakotien liitto vaikeni vieraannuttamisesta lausuntokierroksella 2018. Vuonna 2022 se nimesi ilmiön omassa viestinnässään perheväkivallaksi. Alsalemin kriittisen raportin alaviitteistä käy ilmi, että raportin Suomea koskeva väite perustuu liiton omaan submissioon. Vuonna 2025 sama liitto toteutti päävastuullisena sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen vaativista erotilanteista. Tuo selvitys (STM 2025:12) ehdottaa, että vieraannuttaminen, haitanteko ja myötävaikutusvelvollisuus määritellään ja säännellään lainsäädännössä nykyistä tarkemmin ja että pakottava kontrolli kriminalisoidaan. Selvitys toteaa myös, ettei vieraannuttamisen tutkimiseksi ole tällä hetkellä selkeitä yhteisiä käytänteitä eikä yhtä selvittävää tahoa. Varovaisinkin toimija on siis siirtynyt vaikenemisesta kohti määrittelyä. Tämä liike on merkittävämpi uutinen kuin yksikään yksittäinen kannanotto.

Brasilia kokeili, Pohjola haarautuu

Yksi maa on kokeillut sanktioitua mallia niin pitkään, että siitä on dataa. Brasilia sääti vuonna 2010 lain, joka määritteli vieraannuttamisen ja antoi tuomarille porrastetut seuraamukset varoituksesta huoltajuuden siirtoon. Kanteiden määrä kasvoi 401:stä vuonna 2014 yli 5 100:aan vuoteen 2023 mennessä. Brasílian yliopiston tutkimusryhmän rekisteripoiminnan mukaan kantajista 71 prosenttia oli isiä ja syytetyistä 76 prosenttia äitejä. Syyttäjälaitoksen arvion mukaan noin 70 prosenttia tapauksista koski isiä, joita oli aiemmin epäilty perheväkivallasta tai hyväksikäytöstä, joskin arvio on osapuolen lausunto kuulemisessa, ei tutkimus. Lakia lievennettiin 2022 ja joulukuussa 2025 edustajainhuoneen perustuslakivaliokunta hyväksyi sen kumoamisen äänin 37 vastaan 28. Lakia puolustava perheoikeusinstituutti IBDFAM katsoo, että oikea vastaus väärinkäyttöön on lain parantaminen, ei sen poistaminen. Kausaalista vaikuttavuustutkimusta ei ole kummankaan leirin tueksi.

Brasilian opetus ei ole, että puuttuminen olisi mahdotonta. Opetus on, että tylppä väline taipuu aseeksi. Sanktio ilman pakollista erottelua perustellusta suojautumisesta tuottaa juuri sen virheen, jota kriitikot pelkäävät. Väline kääntyy silloin lasta suojelevaa vanhempaa vastaan.

Pohjoismaat haarautuivat saman vuodenvaihteen aikana kahteen suuntaan. Tanskassa tuli vuoden 2025 alusta voimaan laki, joka kirjasi yhteistyön sabotoinnin ja vieraannuttamisen lapsen edun arviointitekijöiksi, äärimmäisenä seurauksena huoltajuuden menetys. Rikoslakiin Tanska ei koskenut. Ruotsissa tuli samana päivänä voimaan vastakkaissuuntainen muutos: vanhempainkaaren lähtökohtapykälää muutettiin niin, että lapsen oikeus suojaan väkivallalta menee tapaamisoikeuden edelle. Norja jätti uudesta lapsilakiesityksestään vieraannuttamistermit tietoisesti pois. Puolassa on vireillä esitys, joka säätäisi tuomioistuimen määräämän tapaamisen estämisestä enimmillään vuoden vankeuden. Maailma liikkuu siis kahteen suuntaan yhtä aikaa. Kysymys on aidosti auki, mikä ei tee Suomen paikallaan seisomisesta neutraalia. Tanskan malli todistaa kolmannen tien olemassaolon: teko voidaan kirjata lakiin ilman rikosoikeutta.

Pallolaajennus tehdään, vaikka hoitovirhe on mahdollinen

Lääketiede elää saman ongelman kanssa joka päivä. Jokaiseen pallolaajennukseen liittyy komplikaation mahdollisuus, jokaiseen diagnoosiin väärän diagnoosin mahdollisuus. Vastaus ei ole hoidosta luopuminen, sillä hoitamatta jättäminen tappaa varmemmin kuin hoitaminen. Vastaus on täsmällisyys: tarkat kriteerit, pakollinen erotusdiagnoosi, dokumentaatio, koulutus ja vastuu. Erotusdiagnoosi on tässä avainsana. Lääkäri ei hoida rintakipua infarktina varmistamatta ensin, ettei kyse ole jostakin muusta. Sama arkkitehtuuri on rakennettavissa vieraannuttamiseen. Sen osat ovat tiedossa.

Ensimmäinen osa: määritellään teko, ei diagnoosi. Suurin osa kritiikistä osuu sanaan oireyhtymä, ei ilmiöön. Laki voi kuvata vieraannuttamisen luettelona toistuvia, ulkopuolisen havaittavia toimia: toisen vanhemman järjestelmällinen mustamaalaaminen lapselle, yhteydenpidon estäminen ilman perustetta, lapsen pakottaminen valitsemaan vanhempiensa välillä, rakkauden ehdollistaminen toisen vanhemman torjumiseen. Silloin arvioidaan tekoja, jotka voidaan näyttää, ei mielentilaa, josta voidaan kiistellä. Logiikka on sama, jolla vainoaminen säädettiin: rangaistavaa on toistuva kuvio, ei nimilappu.

Toinen osa: erottelu tehdään ensin, ei jälkikäteen. Aito vieraannuttaminen ja perusteltu suojautuminen näyttävät päältä samalta, lapsi torjuu vanhempansa. Sisältä ne ovat toistensa vastakohdat. Ennen yhtäkään päätelmää on selvitettävä, onko torjunnalle todellinen syy torjutun vanhemman omassa käytöksessä. Lapsen kieltäytyminen ei yksin todista kumpaankaan suuntaan. Tämä yksi pakollinen vaihe on vastaus Brasilian epäonnistumiseen.

Kolmas osa: dokumentti ennen vakuuttavuutta. Manipulaation vahvuus on vakuuttavuus, ei totuus. Ratkaisun on nojattava kirjauksiin, kolmannen osapuolen havaintoihin ja ajassa toistuvaan kuvioon, ei siihen, kumpi vanhempi esiintyy istunnossa uskottavammin. Tutkimus tukee tasapainoa tässäkin: huoltoriidoissa perättömät kaltoinkohteluepäilyt ovat jossain määrin yleisempiä kuin muissa tilanteissa mutta harvinaisempia kuin yleisesti oletetaan. Kumpaakin virhettä esiintyy eikä kumpikaan ole sääntö. Dokumenttivaatimus suojaa molemmilta.

Neljäs osa: aika sidotaan määräaikoihin. Viive ei ole neutraalia, se valitsee puolen, sillä aika muuttaa lapsen tahdon ja normalisoi katkenneen suhteen. Nykytilassa huoltoasiat kestävät käräjäoikeuksissa keskimäärin kahdeksan kuukautta, tapaamisoikeusasiat yhdeksän ja olosuhdeselvitys vie asianajaja-arvion mukaan paikkakunnasta riippuen viidestä kahdeksaan kuukautta, vaikka varsinaiset selvitystoimet veisivät pari viikkoa. Lapsen ajassa nämä ovat eri mittayksiköitä kuin aikuisen. Väliaikainen ratkaisu on saatava viikoissa ja kokonaisselvitys ennalta määrätyssä ajassa, muuten vieraannuttaja ehtii maaliin ennen viranomaista.

Viides osa: osaaminen ja lapsen ääni. Sama teko luetaan huoltoriidaksi tai väkivallaksi riippuen siitä, kuka katsoo ja millä koulutuksella. Selvittäjille tarvitaan pätevyysvaatimukset ja koulutus kahteen suuntaan yhtä aikaa: on tunnistettava sekä epäterve vallankäyttö että perusteltu suojautuminen. Lapsen kuulemisen on osattava kysyä torjunnan perusteita. Kaksi virhettä on vältettävä samanaikaisesti: käännytetyn lapsen lausuttu tahto ei ole vapaa eikä peloissaan olevan lapsen torjunta ole oire vaan järkevä reaktio.

Kaiken yli kulkee yksi sääntö, joka pitää rakenteen lapsen puolella eikä kummankaan vanhemman leirissä. Sekä aiheeton vieraannuttaminen että perätön vieraannuttamissyytös vahingoittavat lasta, joten järjestelmän on suojattava molemmilta virheiltä yhtä aikaa. Tässä symmetriassa vuoden 2018 molempien leirien aito huoli tulee otetuksi todesta samassa rakenteessa. Naisjärjestöjen pelko väitteen aseistamisesta saa vastauksensa pakollisesta erottelusta ja dokumenttivaatimuksesta. Isäjärjestöjen pelko seurauksettomuudesta saa vastauksensa teon määrittelystä ja määräajoista. Lapsi saa vastauksensa siitä, että joku vihdoin katsoo häntä eikä leirejä.

Kuka hyötyy, kun mikään ei muutu

Kysymys ei ole, kuka juonii. Kysymys on, kenen etua nykytila palvelee. Siihen voi vastata dokumenteista.

Välitön hyötyjä on valtaa käyttävä vanhempi. Lakivaliokunta kirjasi 2018 periaatteen, ettei vieraannuttajan tule voida hyötyä toiminnastaan. Ilman määriteltyä tekoa ja seurausta hyötyminen on kuitenkin oletusarvo: teko tuottaa tavoitellun tuloksen eikä maksa mitään.

Rakenteellinen hyötyjä löytyy riidan taloudesta. Saatavilla olevan arvion mukaan huoltoriitaprosessit maksavat yhteiskunnalle 27–40 miljoonaa euroa vuodessa, josta asiamieskulut ovat 7–12 miljoonaa ja olosuhdeselvitykset noin neljä miljoonaa. Selvityksiä tehtiin 1 093 vuonna 2023. Riidan pitkittyminen tuottaa laskutettavia tunteja ja selvitysvaiheita. Täytäntöönpanovaihe, jossa tapaamisten estäminen vasta konkretisoituu, on volyymiltaan pieni: 337 päätöstä vuonna 2023, keinoina uhkasakko tai lapsen nouto. Julkista tilastoa siitä, kuinka usein uhkasakko tosiasiassa tuomitaan tai pannaan maksuun, ei ole. Rakenteen kannustin osoittaa pitkään riitaan, ei nopeaan ratkaisuun ja täytäntöönpanoon.

Rehellisyys vaatii kirjaamaan myös vastakkaiset kannustimet. Kriminalisoimatta jättäminen suojaa suojelevaa vanhempaa väitteen aseistamiselta, minkä Brasilia dokumentoi todelliseksi riskiksi. Alsalemin raportti puolestaan dokumentoi käsitteen ympärille syntyneen ansainnan: vieraannuttamisasiantuntijuus on raportin sanoin tuottoisaa toimintaa lausuntopalkkioineen ja koulutusohjelmineen. Kannustimia on siis käsitteen molemmilla puolilla. Juuri tämä on vahvin peruste sille, että ratkaisun on nojattava dokumentoituun tekoon eikä kummankaan suunnan asiantuntijavakuuttavuuteen.

Jäljelle jää kello. Eduskunta edellytti joulukuussa 2018 hyväksytyssä lausumassa, että vieraannuttamiseen tarkoitettujen keinojen tehokkuutta seurataan tarkoin. Seurantatutkimuksen aineisto kerättiin lokakuun 2024 käräjäratkaisuista, tutkimus käynnistyi Helsingin yliopistossa tammikuussa 2025 ja se valmistuu kesäkuun 2026 lopussa, näinä viikkoina. Edellytyksestä valmiiseen raporttiin kului seitsemän ja puoli vuotta. Lapsi, joka oli kahdeksanvuotias lain tullessa voimaan, on nyt viisitoistavuotias. Kukaan ei rikkonut sääntöä, jokainen porras voi perustella oman viiveensä. Juuri se tekee havainnosta raskaan: toimimattomuus ei vaadi yhtäkään pahaa tekoa. Järjestelmä vastasi järjestelmän ajassa ja lasku meni sille, joka elää lapsen ajassa. Aika ei tässä korjaa vaan syventää.

Potilas on jo pöydällä

Vieraannutettu lapsi ei voi pestä mieltään siitä, mitä häneen istutettiin. Hän kantaa aikuisuuteensa torjunnan, jonka perusteita hän ei itse valinnut, sekä syyllisyyden, joka ei ollut hänen. Hän ei tarvitse aikuisia, jotka pääsevät yksimielisyyteen sanasta. Hän tarvitsee aikuisen, lain ja viranomaisen, jotka katsovat dokumentoitua jälkeä eivätkä pelkkää vakuuttavuutta ja jotka toimivat ajoissa.

Erehtymisen pelko on aito, sen kunnioittaminen kuuluu rakentaa järjestelmän sisään, ei sen tilalle. Lääketiede oppi tämän kauan sitten. Pallolaajennusta ei peruta siksi, että kirurgi voi erehtyä, vaan kirurgille annetaan välineet, joilla erehdys käy epätodennäköiseksi ja havaittavaksi. Potilas on jo pöydällä. Hän on ollut siinä ainakin vuodesta 2012, jolloin ensimmäinen kriminalisointialoite kerättiin. Hän on yhä lapsi. Hän ei voinut valita, kenen käsiin hänen mielensä uskottiin, eikä hän voi odottaa, että aikuiset lopettavat riitansa hänen päänsä yli. Toimimattomuus on sekin valinta, jolla on uhri. Vastuu ei ole hänen. Se on niiden, jotka näkevät jäljen ja päättävät joka vuosi uudelleen, katsovatko sitä.

Lähteet

Säädökset:

• Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983, muutettu lailla 190/2019), erityisesti 1 ja 2 §
• Rikoslaki (39/1889), 25 luku: 5 § lapsen omavaltainen huostaanotto, 5 a § lapsikaappaus, 7 a § vainoaminen
• Laki lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta (619/1996)

Viralliset asiakirjat:

• Oikeusministeriö: Lapsenhuoltolain uudistaminen. Työryhmän mietintö. Mietintöjä ja lausuntoja 47/2017
• Oikeusministeriö: Lapsenhuoltolaki. Lausuntotiivistelmä. OMML 13/2018 sekä lausuntopalvelu.fi:n alkuperäiset 74 lausuntoa
• HE 88/2018 vp ja LaVM 12/2018 vp (lausuma 5)
• LA 81/2022 vp: Lakialoite laiksi rikoslain 24 luvun muuttamisesta (Ari Koponen ym.)
• Kansalaisaloite 13225: Aidosti tasa-arvoinen vanhemmuus (2024)
• Sosiaali- ja terveysministeriö: Selvitys vaativista erotilanteista ja palvelujärjestelmästä. STM raportteja ja muistioita 2025:12 (Vaitomaa & Särkelä)
• YK:n erityisraportoijan raportti A/HRC/53/36 (Reem Alsalem, 13.4.2023)
• WHO: ICD-11, parental alienation, usein kysytyt kysymykset
• Brasilia: Lei 12.318/2010 ja Lei 14.340/2022; edustajainhuoneen perustuslakivaliokunnan (CCJ) päätös 3.12.2025
• Tanska: Folketinget, lakiesitys L 66, hyväksytty 19.12.2024, voimaan 1.1.2025
• Ruotsi: föräldrabalkenin muutos 1.1.2025; valtiopäiväaloite 2020/21:3603
• Norja: Prop. 117 L (2024–2025), barnelov-esitys
• Puola: Sejm, lakiesitys druk 2212 (8.1.2026)

Tutkimukset:

• Häkkänen-Nyholm, H. ym. (2013): Lapsen vieraannuttaminen vanhemmasta: toimintatavat ja niiden vaikutus lapsen ja vanhemman hyvinvointiin
• Hämäläinen, J. (2012): arvio huoltoriitojen yhteiskunnallisista kustannuksista (siteerattu STM 2025:12 -selvityksessä)
• Meier, J. ym. (2020): Child custody outcomes in cases involving parental alienation and abuse allegations. Journal of Social Welfare and Family Law 42:1
• Harman, J. & Lorandos, D. (2021): Allegations of family violence in court: How parental alienation affects judicial outcomes. Psychology, Public Policy, and Law
• Saini, M., Laajasalo, T. & Platt, S. (2020): tutkimus perättömistä kaltoinkohteluepäilyistä huoltoriidoissa (siteerattu STM 2025:12 -selvityksessä)
• Brasílian yliopiston (UnB) Direito, Gênero e Famílias -tutkimusryhmän rekisteriaineisto ja CNJ:n tilastot vieraannuttamiskanteista
• Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti: Lapsenhuoltolain uudistuksen seurantatutkimus 2025–2026 (Toivonen, Järvikangas & Ohtonen)

Uutis- ja muut lähteet:

• Poliisi.fi: Vieraannuttaminen voi olla pahoinpitelyä
• THL: verkkoaineistot vainosta sekä huolto- ja tapaamispäätösten täytäntöönpanosta; THL Tilastoraportti 18/2024
• Ensi- ja turvakotien liitto: Vieraannuttaminen on perheväkivaltaa, jonka edessä moni jää ilman apua (15.11.2022)
• YLE: Lapsenmyrkyttäjät (18.11.2016)
• PsyJuridica / Jan-Olof Nyholm: Huoltoriidat tuomioistuimessa ja käsittelyn kesto (4.3.2022)
• Agência Brasil: CCJ da Câmara aprova fim da lei de alienação parental (3.12.2025); Brasil de Fato (26.8.2025); IBDFAM:n tekninen nootti (14.7.2025)
• Tuomioistuinlaitoksen tilastot 2023 (siteerattu STM 2025:12 -selvityksessä)
• Isät lasten asialla ry ja Lasten oikeudet ry: vuoden 2012 lakialoitetta koskevat tiedot (järjestöjen oma ilmoitus)